Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa muuta kuin itkeä
30.09.2018 |
En kehtaa puhua tästä olotilasta yhtään kenellekään. Kaikki ystävät kadonneet parisuhteisiinsa, perheisiinsä ja ruuhkavuosiinsa. Entistä vähemmän enää mitään yhteistä vanhojen kavereiden kanssa. Minä vaan en löydä yhtään ketään enkä kelpaa ainoallekaan täyspäiselle miehelle. Vanha vitsaus masennus nostaa taas päätään.
Kommentit (137)
Nyt sinun pitää katsoa tilannettasi out of the box. Eli ne tavat joilla olet seuraa etsinyt on todettu toimimattomiksi. Kokeile ihan jotain muuta. Tässä muutama harrastusehdotus:
- lavatanssit (kesä ja talviharrastus)
- aikuisten uintitekniikkaryhmä
- valokuvauskurssi
- itsepuolustus
- vapaapalokunta eli vpk
- pyöräily paikallisessa seurassa
-haikkaaminen paikallisessa seurassa
- sekakuoro
- bändit kapakoissa ja baareissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asut ilmeisesti kaupungissa? Kyllähän miehen voisi löytää helpommin maaseudulta, sellaiselta paikkakunnalta, jossa on paljon poikamiehiä. Ja kirjoitit jo, ettei alempi koulutustaso haittaa. Toki tässä on se ongelma, että löytäisitkö työtä maalta itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu ei kyllä yhtään parantanut oloa. Ajattelin että saisin purkaa johonkin ajatuksia, mutta tuli vaan entistä surkeampi ja huonompi olo. Enkä ole vieläkään saanut lopetettua tätä koko päivän kestänyttä itkua, enkä kehtaa mennä silmät tomaatteina kauppaan.
Laita pari isoa lusikkaa jääkaappiin kylmenemään, pese kasvosi viileällä vedellä ja juo lasi kylmää vettä.
Suihkussa käytyäsi voit viilentää silmiäsi lusikoilla ja käydä kaupassa.
Ketään ei oikeasti kiinnosta, onko joku itkenyt. Kaikki ihmiset itkevät joskus.
Hymyile vaikka pienille lapsille, kun käyt kaupassa, niin sinulle tulee parempi mieli. :)
Lähinnä varmaan turvallisempaa se ettei vahingossakaan katso keneenkään päin ja ylipäätään yrittää olla mahdollisimman huomaamaton. En halua että kukaan näkee huonoa oloani...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt parisuhteessa olevat/lasten vanhemmat, haluaisitteko itse vaihtaa elämänne tähän:
Jos nyt kuolisin, niin minua ei ihan oikeasti kukaan kaipaisi moneen vuorokauteen. Jos saisin vaikka sairauskohtauksen kotona, niin ei minua kukaan voisi auttaa. Tai jos kuolisin kotiin, niin naapurit olisivat varmasti ensimmäisiä joita asia häiritsisi epämiellyttävän hajun vuoksi... Jos saan vaikka kovan kuumeen tai vatsataudin, niin sinne kauppaan on yksin raahauduttava, ei ole kumppania jota voisi pyytää tuomaan mehukeittoa.
Todella, todella monilla on täysin sama tilanne.
Sinä pääset vielä kauppaan, vaikka moni sairas tai vanha ei pääse.
Eilen en päässyt kauppaan, koska oli kova paniikkikohtaus enkä pystynyt poistumaan kotoa lainkaan.
Ap, mikä muu tekee sinut onnelliseksi kuin parisuhde?
Työkaverini löysi puolisonsa 42 v. iässä, toinen 60 v. Toinen tapasi töissä ja toinen harrastuksissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ajatellut että tämä elämä menisi tällä tavalla: vielä kolmekymppisenä opinnot kesken (vaihdoin alaa), ei miestä, ei lapsia, ei mitään omaisuutta. Jotenkin naiivisti luulin, että tässä iässä minulla olisi se rakas kanssakulkija vierelläni. Miten väärässä olinkaan...
aloitan sanomalla että unohda toi omaisuus tuosta listasta,sillä ei ole mitään väliä.
olen 34v mies ja minulla ei ole yhtäkään noista asioista ja en vieläkään tiedä mikä oikeastaan olen.
tunnen suurta yksinäisyyttä ja uskoni kumppanin löytämiseen vähenevät vuosi vuodelta.Mutta maailma on myös uskomattoman kaunis paikka yksinkin kulkea.täytyy vain löytää jostain tahdonvoimaa unohtaa menneisyyden haaveet ja katsoa eteenpäin.voimia sinne ja yritä löytää kaunetta pienistä asioista.
Monille miehille raha on itse asiassa yksi tärkeimmistä asioista. Tämän olen oppinut treffailun kautta. Kai se on se lompakkoloisen pelko. Itselleni riittää hyvin vaatimaton elintaso, kunhan nyt riittäisi raha ruokaan ja muuhun välttämättömyyteen, ja jos on lapsia niin niille kunnolliset harrastukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä kaikkialta olet etsinyt?
Miestä? Töistä, opinnoista, kaverien kautta, harrastuksista, tinderistä, okcupidista, suomi24:stä. Aktiivinen haku ollut nyt ehkä 5 vuotta päällä. Olen yrittänyt tutustua ihmisiin ennakkoluulottomasti vaikka olenkin ujo ja uusien ihmisten lähestyminen monesti pelottaa. Ehkä sitten olen suomen rumin nainen...
Muuta maalle. Kaupungeissa miehet ovat vain pillun perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Deittisivustoilla kannattaa satsata hyviin kuviin. Hyvällä kuvalla saa iästä riippumatta kymmeniä, ellei satoja yhteydenottoja. Kaikenikäisiltä. Ulkonäköönsä kannattaa myös satsata sekä ajallisesti että rahallisesti.
Myös profiilisi pitää olla mielenkiintoinen ja erilainen. Ketään ei loppujen lopuksi kiinnosta, miten harrastat marjastamista, sauvakävelyä, koiran ulkoilutusta jne. Tai että etsit liikunnallista, savutonta, huumorintajuista jne. miestä. Eihän kukaan hae miestä epäedullisilla ominaisuuksilla.
Mikä tekee sinusta juuri sinut? Miksi sinä olet erilainen kuin joku toinen lähiön peruspirkko?
Iloisuus ja itsevarmuus ovat tärkeitä asioita parinvalinnassa. Joku toinenkin haluaa saada osasensa sinun loisteestasi. :)
Kyllä sä ap vielä kumppanin löydät. Ehkä hyvinkin pian. Muistan itsekin olleeni lähes epätoivoinen, mutta niin vaan löytyi oikea mies minullekin. Liiku ulkona ja anna ihmisten löytää sinut.
Tai koeta sitä Tinderiä vähän eri kriteereillä. Älä anna ulkomuodon pettää. En tunne koko Tinderiä lainkaan, mutta uskon, että hyvätkin saattavat karsiutua pikkujuttujen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa nyt joku hyvän tähden miksi ihmeessä tällaisiin keskusteluihin tulee joku kertomaan että voi voi kyllä se lapsi voi sitten olla koliikkivauva tai mies voi pettää ja jättää? Vähän sama juttu niissä keskusteluissa joissa rumat haluaisivat puhua rumuudesta mutta aina niihin tulee joku kaunis valittamaan että ei kauniina oleminenkaan aina ole helppoa tai köyhyyskeskusteluissa joku raharikas tulee sanomaan ettei raha tuo onnea. No ei se varmasti itsessään onnea tuo mutta tekee kyllä jokaisen arjesta ja elämästä huomattavasti helpompaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotteko myös lapsettomille pariskunnille että kakarat huutaa ja rikkoo kaiken, tai leskeksi jääneelle että siitä puolisosta onkin aina vaan vaivaa ja harmia?
Vierailija kirjoitti:
Minulle taas kävi niin että sain perheen mutta kymmenen vuoden ja kohden lapsen jälkeen tuli ero. Mies oli pettänyt ja vaikka mitä touhunnut ja en ollut osannut epäillä mitään. Nyt hän ei myöskään ota lapsia oikeastaan koskaan ja minä en saa lapsivapaata. Erosta jo muutama vuosi ja en ole käynyt kertaakaan treffeillä ja en varmaan enää edes muista mitä on seksi. Mutta yritän jaksaa olla pirteä ja keskityn työhöni ja siihen että lapset ovat tyytyväisiä ja arki pyörii. Mutta kyllä toki harmittaa monesti kun en pääse juhlimaan enkä minnekään ilman lapsia ja exä taas käy paljon ulkona ja tekee mitä lystää. Joku minun sijassani varmasti masentuisi ja olisi epätoivoinen mutta minä olen päättänyt että jaksan tätä elämää elää. En luovuta.
Sinulle lapseton sinkku sanoisin että ole iloinen siitä että elämäsi on noinkin helppoa! Sinulla on omaa aikaa ja vapautta. Itse en ole ollut vuosiin yksin sunnuntaiaamuna. Varmasti löydät vielä rakkauden ja niitä lapsiakin ehtii tekemään!
Tässä oikein malliesimerkki vähättelystä. "Ole iloinen siitä että elämäsi on noinkin helppoa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä vaan en riitä? Mitä pitää vielä muuttaa? Miten voisin yrittää vielä enemmän?
Vika saattaa olla juuri tuossa. Liiallinen yrittäminen näkyy ja tuntuu kaikessa. Epätoivo on luotaantyöntävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä vaan en riitä? Mitä pitää vielä muuttaa? Miten voisin yrittää vielä enemmän?
Vika saattaa olla juuri tuossa. Liiallinen yrittäminen näkyy ja tuntuu kaikessa. Epätoivo on luotaantyöntävää.
Itse en edes jaksa enää yrittää, ei se yrittäminen ole koskaan johtanut mihinkään. Olen miehille näkymätön, piste. Rääväsuiset, juopottelevat, vakavia mielenterveysongelmia omaavat ja muutenkin epäviehättävät naiset pariutuvat ympärilläni, itse keskiverto-ominaisuudet omaavana olen jäänyt täysin yksin. Jopa kaikkein karmeimmille ihmisille löytyy joku, minua ei halua kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu tosi katkeralle ajatella, että onnellisimmillani olen ollut sen kerran kun seurustelin. Oli ihanaa mennä nukkumaan toinen ihminen vierellä ja herätä toisen kainalosta. Ylipäätään sai hellyyttä, seksiä, läheisyyttä, hyväksyntää. Oli joku joka oli kiinnostunut ajatuksistani ja tunteistani. Ehkä olisi parempi, etten olisi koskaan seurustellutkaan, niin en tietäisi mistä kaikesta jään paitsi. Ei olisi tätä loputonta kaipuuta. Enkä tietäisi rakastamisesta ja seksistä yhtään mitään.
Katkerampaa on, jos nuo jäävät kokonaan kokematta!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä vaan en riitä? Mitä pitää vielä muuttaa? Miten voisin yrittää vielä enemmän?
Vika saattaa olla juuri tuossa. Liiallinen yrittäminen näkyy ja tuntuu kaikessa. Epätoivo on luotaantyöntävää.
Silloin kun en yrittänyt yhtään tapasin vielä vähemmän miehiä.
Teet niin tai näin, aina kuitenkin väärin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä vaan en riitä? Mitä pitää vielä muuttaa? Miten voisin yrittää vielä enemmän?
Vika saattaa olla juuri tuossa. Liiallinen yrittäminen näkyy ja tuntuu kaikessa. Epätoivo on luotaantyöntävää.
Itse en edes jaksa enää yrittää, ei se yrittäminen ole koskaan johtanut mihinkään. Olen miehille näkymätön, piste. Rääväsuiset, juopottelevat, vakavia mielenterveysongelmia omaavat ja muutenkin epäviehättävät naiset pariutuvat ympärilläni, itse keskiverto-ominaisuudet omaavana olen jäänyt täysin yksin. Jopa kaikkein karmeimmille ihmisille löytyy joku, minua ei halua kukaan.
Minulla aivan samoja ajatuksia! Jopa monilla nisteillä on miehet. Miksi minä en saa, kun kuitenkin yritän koko ajan aktiivisesti itse parantaa elämääni esimerkiksi opiskelemalla ja harrastamalla itselleni mielekkäitä asioita? Mikä minussa on niin epämiellyttävää tai vastenmielistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä vaan en riitä? Mitä pitää vielä muuttaa? Miten voisin yrittää vielä enemmän?
Vika saattaa olla juuri tuossa. Liiallinen yrittäminen näkyy ja tuntuu kaikessa. Epätoivo on luotaantyöntävää.
Itse en edes jaksa enää yrittää, ei se yrittäminen ole koskaan johtanut mihinkään. Olen miehille näkymätön, piste. Rääväsuiset, juopottelevat, vakavia mielenterveysongelmia omaavat ja muutenkin epäviehättävät naiset pariutuvat ympärilläni, itse keskiverto-ominaisuudet omaavana olen jäänyt täysin yksin. Jopa kaikkein karmeimmille ihmisille löytyy joku, minua ei halua kukaan.
Monet miehet tuntuvat suorastaan kaipaavan jotain moniongelmaista jännänaista. Sellaista joka voi kilaroida milloin vaan tai heittää vaikka astioita seinään. Tuntuu todella hämmentävälle.
Alue: Aihe vapaa
Sitä miehen etsimistä pitäisi miettiä NYT jos meinaan joskus vielä lapsia saada. En tiedä mikä on hedelmällisyyteni eikä minulla ole myöskään varaa mennä tutkimuksiin sitä selvittämään, tiedän että yksityisellä puolella omaa hedelmällisyyttään voi selvittää ihan sinkku nainenkin.
Kortisoni on minulle tuttu myrkky, valitettavasti. Krooninen perussairaus.
Psyykkisen avun saaminen on todella vaikeaa, olen yrittänyt saada apua. Yksi terapia on jo käytynä, eikä varaa toiseen.
Liikkuminen on niitä harvoja asioita joilla saan purettua itsevihaani. Ja ylipäätään saan paremman mielialan edes hetkeksi.
Tiedän kyllä hyvin että on ihmisiä joilla menee vielä paljon minua huonommin. Mielialani kyllä muuttuu vaan masentuneemmaksi jos mietin kaltoinkohdeltuja lapsia, nälänhätää, yksinäisiä vanhuksia jne...