Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako vaivattoman lapsuuden kokeneiden kanssa väitellä?
29.09.2018 |
Minulla on pitkäaikainen kaveri, joka on syntynyt hyvin tienaavan toimitusjohtajan lapseksi ja jolla ei ole koskaan elämässään ollut mitään todellista hätää selviytymisestä. Oma taustani on ihan toisenlainen. Hän on tavannut äärimmäisen mukavan ja parisuhteeseen panostavan aviomiehensä (joka myös tuo pääosan leivästä pöytään) alta kaksikymppisenä. En ole millään tavalla kateellinen hänen kaikesta yltäkylläisyydestään, mutta mitkään syvälliset keskustelut hänen kanssaan eivät tunnu johtavan mihinkään, koska hänen näkemyksensä lähtevät omista itsestäänselvyyskuopista, "minulla on itsestään selvä oikeus asioihin x ja y", ja suoraan sanottuna koen hänen kommenttinsa tai elämänviisautensa aika röyhkeinä. Miten selittää kyseiselle ihmiselle, että kaikki ei ole itsestään selvää, vai kannattaisiko olla selittämättä ollenkaan?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
Painostaa? Sitä suuremmalla syyllä et tietenkään kutsu. Älä ole lapanen. Mitä muka tapahtuisi, jos et kutsu? Kokeintaan pääsisit eroon ihmisestä, jonka koet nykyisin vain ahdistavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
Painostaa? Sitä suuremmalla syyllä et tietenkään kutsu. Älä ole lapanen. Mitä muka tapahtuisi, jos et kutsu? Kokeintaan pääsisit eroon ihmisestä, jonka koet nykyisin vain ahdistavana.
Olen hänelle velkaa jonkin verran rahaa, jota ilman olisin... en tiedä, joutunut kadulle tai jotain. Tilanne on itselleni nöyryyttävä. Summa on hänelle ihan samantekevä, mutta aina kun on raha kyseessä, koen ikävää velvollisuudentunnetta toisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis kun olen vain surullinen siitä, että kyseessä on vuosikymmeniä tuntemani lapsuudenkaveri, mutta en pysty jakamaan hänen kanssaan merkittäviä tapahtumia elämässäni, koska hänen mielestään elämässä on varaa olla miten vastenmielinen tahansa ja muilla on aina velvollisuus 'ymmärtää', kun taas itse en voisi edes kunnioittaa esim. miestä, joka nielee mitä tahansa. Kaveri haluaisi olla tekemisissä kanssani, mutta mitä ihmettä teen.... kun minulla ei ole sydäntä sanoa, että mielestäni olet pumpulissa pidetty hellitty paska, jonka letkautukset ovat tosi loukkaavia kenelle tahansa, joka on joutunut taistelemaan kodin ja elannon eteen. :(
Miten se on onnistunut aikaisemmin? Mitä asioita "jaoitte" toisillenne lapsuudessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
Painostaa? Sitä suuremmalla syyllä et tietenkään kutsu. Älä ole lapanen. Mitä muka tapahtuisi, jos et kutsu? Kokeintaan pääsisit eroon ihmisestä, jonka koet nykyisin vain ahdistavana.
Olen hänelle velkaa jonkin verran rahaa, jota ilman olisin... en tiedä, joutunut kadulle tai jotain. Tilanne on itselleni nöyryyttävä. Summa on hänelle ihan samantekevä, mutta aina kun on raha kyseessä, koen ikävää velvollisuudentunnetta toisia kohtaan.
No maksa ne velkasi pois. Mutta noin muutoin nyt alkatkin vaikuttaa melkoiselta kyyltä, sorry vaan. Olet saanut rahan muodossa osan ystäväsi helposta elämästä, mutta kuitenkin puhut hänestä varsin ikävään sävyyn. Ja vieläpä olet saanut häneltä rahaa lainaksi tilanteessa, jossa olisit muuten joutunut kadulle. Tunnet tilanteen itsellesi nöyryyttäväksi ja velvoittavaksi, mutta kiitollisuudesta ei näy mitään merkkejä. Tiedätkö mitä? Ei ystäväsi olisi tarvinnut lainata sulle euroakaan. Pistä reilusti välit poikki. Hyväosaiset tietävät, että osa nk "ystävyyssuhteista" on toisen puolelta puhdasta hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kun olen vain surullinen siitä, että kyseessä on vuosikymmeniä tuntemani lapsuudenkaveri, mutta en pysty jakamaan hänen kanssaan merkittäviä tapahtumia elämässäni, koska hänen mielestään elämässä on varaa olla miten vastenmielinen tahansa ja muilla on aina velvollisuus 'ymmärtää', kun taas itse en voisi edes kunnioittaa esim. miestä, joka nielee mitä tahansa. Kaveri haluaisi olla tekemisissä kanssani, mutta mitä ihmettä teen.... kun minulla ei ole sydäntä sanoa, että mielestäni olet pumpulissa pidetty hellitty paska, jonka letkautukset ovat tosi loukkaavia kenelle tahansa, joka on joutunut taistelemaan kodin ja elannon eteen. :(
Miten se on onnistunut aikaisemmin? Mitä asioita "jaoitte" toisillenne lapsuudessa?
Tuo on hyvä kysymys. Veikkaisin, että kun hänellä aiemmin ei ollut mitään suuria ongelmia elämässä, toisten ongelmat olivat jotenkin mielenkiintoisia, vähän samalla tavalla kuin ihmiset tykkää katsoa elokuvia, joissa tapahtuu traagisia asioita, mutta sitten hänelle tuli suht 'tavallisia' stressinaiheita, lähinnä lapset, ja yhtäkkiä hänestä kuoriutui ihan eri ihminen ulos. Siis ei sellainen, että no nyt minulla on myös jotain, minkä vuoksi pitää omista rajoistani huolta, vaan ihan sellaista, että nyt olen ainoa ihminen joka todella tietää elämästä yhtään mitään. Vaikea selittää, mutta sellaista hirveän loukkaavaa 'kukaan muu ei ole todella kokenut elämää kuin minä' -tyyppistä hapatusta. Kyse on kuitenkin ihmisestä, jolla oli isot tukiverkostot (=lastenhoitajia tarvittaessa joka sormelle, raha-asiat turvattuja, ammattinäkymät erinomaiset, uusi remontoitu asunto, hyvin tienaava aviomies, joka on erinomaista aviomiesmateriaalia = lähtee parisuhdeleireille ja ties mille ihan vapaaehtoisesti). Edelleenkään kyseinen ihminen ei ole ikinä joutunut olemaan yksin minkään asian kanssa, vaan asian on voinut dumpata jollekulle toiselle, ja tässä suhteessa olemme kuin yö ja päivä. En vain jaksa jutella tältä pohjalta jonkun kanssa. Minulla on ollut ihan eri realiteetit kuin hänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Itse olen jotenkin luovuttanut: jos vastikään kehitysmaassa matkaillut ja siellä paljon aitoa kurjuutta ja köyhyyttä nähnyt ihminen kotiin palattuaan valittaa olevansa "koditon" koska hän pitää omistusasuntoaan vuokralla, en voi kuin pyöritellä päätäni.
Siis ilmeisesti minun täytyy vielä selventää tätä asiaa: minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että jollakulla kaverillani on asiat hyvin. Miksi olisi? Kaikki on kotiin päin. Mutta jos kyseisellä ihmisellä on se asenne, että kaikilla muillakin on tietenkin samat mahdollisuudet kuin minulla, keskustelu muuttuu tosi turhauttavaksi eikä mitään todellista yhteyttä ole. Ainoa tapa saada tämä kyseisen ihmisen tajuntaa olisi, jos koko hänen lähipiirinsä katoaisi ja yhtäkkiä hänellä ei olisi edes kotia. En toivo tätä hänelle, koska en ymmärrä, mitä hyötyä siitä on minulle. Lähinnä mietin, mitä tulevaisuutta meidän välisellä suhteella voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kun olen vain surullinen siitä, että kyseessä on vuosikymmeniä tuntemani lapsuudenkaveri, mutta en pysty jakamaan hänen kanssaan merkittäviä tapahtumia elämässäni, koska hänen mielestään elämässä on varaa olla miten vastenmielinen tahansa ja muilla on aina velvollisuus 'ymmärtää', kun taas itse en voisi edes kunnioittaa esim. miestä, joka nielee mitä tahansa. Kaveri haluaisi olla tekemisissä kanssani, mutta mitä ihmettä teen.... kun minulla ei ole sydäntä sanoa, että mielestäni olet pumpulissa pidetty hellitty paska, jonka letkautukset ovat tosi loukkaavia kenelle tahansa, joka on joutunut taistelemaan kodin ja elannon eteen. :(
Miten se on onnistunut aikaisemmin? Mitä asioita "jaoitte" toisillenne lapsuudessa?
Tuo on hyvä kysymys. Veikkaisin, että kun hänellä aiemmin ei ollut mitään suuria ongelmia elämässä, toisten ongelmat olivat jotenkin mielenkiintoisia, vähän samalla tavalla kuin ihmiset tykkää katsoa elokuvia, joissa tapahtuu traagisia asioita, mutta sitten hänelle tuli suht 'tavallisia' stressinaiheita, lähinnä lapset, ja yhtäkkiä hänestä kuoriutui ihan eri ihminen ulos. Siis ei sellainen, että no nyt minulla on myös jotain, minkä vuoksi pitää omista rajoistani huolta, vaan ihan sellaista, että nyt olen ainoa ihminen joka todella tietää elämästä yhtään mitään. Vaikea selittää, mutta sellaista hirveän loukkaavaa 'kukaan muu ei ole todella kokenut elämää kuin minä' -tyyppistä hapatusta. Kyse on kuitenkin ihmisestä, jolla oli isot tukiverkostot (=lastenhoitajia tarvittaessa joka sormelle, raha-asiat turvattuja, ammattinäkymät erinomaiset, uusi remontoitu asunto, hyvin tienaava aviomies, joka on erinomaista aviomiesmateriaalia = lähtee parisuhdeleireille ja ties mille ihan vapaaehtoisesti). Edelleenkään kyseinen ihminen ei ole ikinä joutunut olemaan yksin minkään asian kanssa, vaan asian on voinut dumpata jollekulle toiselle, ja tässä suhteessa olemme kuin yö ja päivä. En vain jaksa jutella tältä pohjalta jonkun kanssa. Minulla on ollut ihan eri realiteetit kuin hänellä.
Kuten puolisot ystävätkään ei kasva aina samaan suuntaan tai siihen suuntaan johon toivomme. Usein silloin on parempi luovuttaa jos ei halua muuttaa itseään siihen suuntaan että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on.
Vierailija kirjoitti:
Siis ilmeisesti minun täytyy vielä selventää tätä asiaa: minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että jollakulla kaverillani on asiat hyvin. Miksi olisi? Kaikki on kotiin päin. Mutta jos kyseisellä ihmisellä on se asenne, että kaikilla muillakin on tietenkin samat mahdollisuudet kuin minulla, keskustelu muuttuu tosi turhauttavaksi eikä mitään todellista yhteyttä ole. Ainoa tapa saada tämä kyseisen ihmisen tajuntaa olisi, jos koko hänen lähipiirinsä katoaisi ja yhtäkkiä hänellä ei olisi edes kotia. En toivo tätä hänelle, koska en ymmärrä, mitä hyötyä siitä on minulle. Lähinnä mietin, mitä tulevaisuutta meidän välisellä suhteella voi olla.
Ei olekaan mitään tulevaisuutta. Maksat vaan velkasi pois. Tekopyhää enää tuossa tilanteessa esittää mitään ystävää, kun tosiasiassa olet hänen seurassaan vain häneltä saamasi rahan takia. Sulla on nyt asiat kunnossa etkä enää tarvitse hänen tai hänen sukunsa rahoja, joten velat pois ja hasta la vista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa. Myös mulla on turvaverkot kohdillaan ja panostan toki myös itse asioitteni hoitamiseen. Ei kyse ole abstraktiotasosta jollei kaverisi kaikesta onnekkuudestaan huolimatta ole jotenkin vajaaälyinen. Turvallinen arki voisi mahdollistaa myös ymmäetäväisemmän suhtautumisen - kaverisi taitaa olla vain epäempaattinen
Olen itse rikkinäisestä kodista ja elämäni elänyt ilman minkäänlaista tukea ja turvaa. Olen nyt pitkällisen taistelun kautta päässyt tasapainoiseen ja tyydyttävään tilanteeseen elämässä ja koen elämäni hyväksi. Olen ihme kyllä saavuttanut taloudellisen tasapainon, on työ, oma koti ja järkevän oloinen elämä. Vasta nyt kykenen realistisesti katsomaan taaksepäin ihmisiä ja ihmissuhteitani mitä elämässäni olen kohdannut. Kun oli nuori halusin pakonomaisesti miellyttää kaikkia ympärilläni, oman rikkinäisyyteni ja taustani vuoksi. Ajauduin usein juuri tällaisiin hyvin pärjäävien nuorten porukoihin, joilla kodeissa oli kaikki ja vähän enemmän. Jälkikäteen ajateltuna, nämä nuoret joita ihailin ja yritin matkia ja jäljitellä heidän elämäntyyliään hädissäni ja etsiessäni edes jonkinlaista persoonaa itselleni, olivat kaikkein epäempaattisimpia ja sulkeutuneimpia nuoria mitä olen koskaan kohdannut. Jälkikäteen kun pohdin kaikkia kokemuksiani juuri ne nuoret ihmiset, joilla oli kaikki, käyttivät minua vain hyväksi ja elivät itsekin täysin eksyksissä itsensä kanssa. Joidenkin kanssa pidän vielä yhteyttä, mutta yhteydenpito on pinnallista ja koen, etteivät sellaiset ihmiset, joille kaikki on annettu valmiina, tule ymmärtämään tiettyjä asioita elämästä ikinä. Keskustelu heidän kanssaan tuntuu aina ontolta, sisällöttömältä. Ja en sitä osaa selittää, mutta heidän sisäinen hätänsä tulee jostain syvemmältä, he eivät ole saaneet kokea elämää.
Anna olla, ei se mitään auta. Itsekin olen ollut lastenkodissa, joten olen aina ulkopuolinen. Helpommalla pääsee kun pitää suunsa siitä kiinni ja puhuu vaikka säästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
Painostaa? Sitä suuremmalla syyllä et tietenkään kutsu. Älä ole lapanen. Mitä muka tapahtuisi, jos et kutsu? Kokeintaan pääsisit eroon ihmisestä, jonka koet nykyisin vain ahdistavana.
Olen hänelle velkaa jonkin verran rahaa, jota ilman olisin... en tiedä, joutunut kadulle tai jotain. Tilanne on itselleni nöyryyttävä. Summa on hänelle ihan samantekevä, mutta aina kun on raha kyseessä, koen ikävää velvollisuudentunnetta toisia kohtaan.
No maksa ne velkasi pois. Mutta noin muutoin nyt alkatkin vaikuttaa melkoiselta kyyltä, sorry vaan. Olet saanut rahan muodossa osan ystäväsi helposta elämästä, mutta kuitenkin puhut hänestä varsin ikävään sävyyn. Ja vieläpä olet saanut häneltä rahaa lainaksi tilanteessa, jossa olisit muuten joutunut kadulle. Tunnet tilanteen itsellesi nöyryyttäväksi ja velvoittavaksi, mutta kiitollisuudesta ei näy mitään merkkejä. Tiedätkö mitä? Ei ystäväsi olisi tarvinnut lainata sulle euroakaan. Pistä reilusti välit poikki. Hyväosaiset tietävät, että osa nk "ystävyyssuhteista" on toisen puolelta puhdasta hyväksikäyttöä.
Ok, selvästi ymmärrät rahan arvon mutta et mitään muuta. Kauan ennen kuin velkaannuin tälle ihmiselle rahallisesti, annoin hänelle omastani muilla tavoin vaikka en itse saanut siitä yhtään mitään. Mutta sinä ymmärrät vain rahaa, joten asia selvä. Aikahan on rahaa. Minä olen antanut tälle ihmiselle runsaasti aikaani ja energiaani, vaikka en ole itse hyötynyt siitä mitenkään. Mutta sinä olet jossain kohtaa tätä ketjua lukiessasi päättänyt, että ap:n tuntemukset eivät paina vaa'assa. Joten miksi saatanassa oikeastaan kuuntelisin sinun mielipiteitäsi? Olen antanut tämän kyseisen ihmisen nöyryyttää itseäni kauan ennen näitä rahallisia sopimuksia, koska olen niin sanotusti sormien läpi katsova kiva ihminen. Mutta ei, koska sinä olet päättänyt, että minut pitää naulata sen rahan takia seinään. Eli olet ihan samanlainen tyyppi kuin mitä pahimmassa tapauksessa tämä kaverini. Sinä olet idiootti. Tulin tänne palstalle pyytämään apua, ja sinä leimaat minut hyväksikäyttäjäksi. Mitä helvetin hyvää tässä tilanteessa on minulle??? Olen paljon parempi tyyppi kuin mitä sillä hänen lainaamalla rahalla ikinä löytäisit kansan keskuudessa. Kaverini on paljon nopeampi tuomitsemaan ja leimaamaan ihmisiä, eikä kukaan ikinä saata häntä vastuuseen siitä, koska hän on niin mukavien ihmisten ympäröimä, jotka katsovat kaikkea tällaista sormiensa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kun olen vain surullinen siitä, että kyseessä on vuosikymmeniä tuntemani lapsuudenkaveri, mutta en pysty jakamaan hänen kanssaan merkittäviä tapahtumia elämässäni, koska hänen mielestään elämässä on varaa olla miten vastenmielinen tahansa ja muilla on aina velvollisuus 'ymmärtää', kun taas itse en voisi edes kunnioittaa esim. miestä, joka nielee mitä tahansa. Kaveri haluaisi olla tekemisissä kanssani, mutta mitä ihmettä teen.... kun minulla ei ole sydäntä sanoa, että mielestäni olet pumpulissa pidetty hellitty paska, jonka letkautukset ovat tosi loukkaavia kenelle tahansa, joka on joutunut taistelemaan kodin ja elannon eteen. :(
Miten se on onnistunut aikaisemmin? Mitä asioita "jaoitte" toisillenne lapsuudessa?
Tuo on hyvä kysymys. Veikkaisin, että kun hänellä aiemmin ei ollut mitään suuria ongelmia elämässä, toisten ongelmat olivat jotenkin mielenkiintoisia, vähän samalla tavalla kuin ihmiset tykkää katsoa elokuvia, joissa tapahtuu traagisia asioita, mutta sitten hänelle tuli suht 'tavallisia' stressinaiheita, lähinnä lapset, ja yhtäkkiä hänestä kuoriutui ihan eri ihminen ulos. Siis ei sellainen, että no nyt minulla on myös jotain, minkä vuoksi pitää omista rajoistani huolta, vaan ihan sellaista, että nyt olen ainoa ihminen joka todella tietää elämästä yhtään mitään. Vaikea selittää, mutta sellaista hirveän loukkaavaa 'kukaan muu ei ole todella kokenut elämää kuin minä' -tyyppistä hapatusta. Kyse on kuitenkin ihmisestä, jolla oli isot tukiverkostot (=lastenhoitajia tarvittaessa joka sormelle, raha-asiat turvattuja, ammattinäkymät erinomaiset, uusi remontoitu asunto, hyvin tienaava aviomies, joka on erinomaista aviomiesmateriaalia = lähtee parisuhdeleireille ja ties mille ihan vapaaehtoisesti). Edelleenkään kyseinen ihminen ei ole ikinä joutunut olemaan yksin minkään asian kanssa, vaan asian on voinut dumpata jollekulle toiselle, ja tässä suhteessa olemme kuin yö ja päivä. En vain jaksa jutella tältä pohjalta jonkun kanssa. Minulla on ollut ihan eri realiteetit kuin hänellä.
Kuulostaa siltä, että ystävyytenne alkaa olla tullut tiensä päähän. Toista ei voi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
Painostaa? Sitä suuremmalla syyllä et tietenkään kutsu. Älä ole lapanen. Mitä muka tapahtuisi, jos et kutsu? Kokeintaan pääsisit eroon ihmisestä, jonka koet nykyisin vain ahdistavana.
Olen hänelle velkaa jonkin verran rahaa, jota ilman olisin... en tiedä, joutunut kadulle tai jotain. Tilanne on itselleni nöyryyttävä. Summa on hänelle ihan samantekevä, mutta aina kun on raha kyseessä, koen ikävää velvollisuudentunnetta toisia kohtaan.
No maksa ne velkasi pois. Mutta noin muutoin nyt alkatkin vaikuttaa melkoiselta kyyltä, sorry vaan. Olet saanut rahan muodossa osan ystäväsi helposta elämästä, mutta kuitenkin puhut hänestä varsin ikävään sävyyn. Ja vieläpä olet saanut häneltä rahaa lainaksi tilanteessa, jossa olisit muuten joutunut kadulle. Tunnet tilanteen itsellesi nöyryyttäväksi ja velvoittavaksi, mutta kiitollisuudesta ei näy mitään merkkejä. Tiedätkö mitä? Ei ystäväsi olisi tarvinnut lainata sulle euroakaan. Pistä reilusti välit poikki. Hyväosaiset tietävät, että osa nk "ystävyyssuhteista" on toisen puolelta puhdasta hyväksikäyttöä.
Ok, selvästi ymmärrät rahan arvon mutta et mitään muuta. Kauan ennen kuin velkaannuin tälle ihmiselle rahallisesti, annoin hänelle omastani muilla tavoin vaikka en itse saanut siitä yhtään mitään. Mutta sinä ymmärrät vain rahaa, joten asia selvä. Aikahan on rahaa. Minä olen antanut tälle ihmiselle runsaasti aikaani ja energiaani, vaikka en ole itse hyötynyt siitä mitenkään. Mutta sinä olet jossain kohtaa tätä ketjua lukiessasi päättänyt, että ap:n tuntemukset eivät paina vaa'assa. Joten miksi saatanassa oikeastaan kuuntelisin sinun mielipiteitäsi? Olen antanut tämän kyseisen ihmisen nöyryyttää itseäni kauan ennen näitä rahallisia sopimuksia, koska olen niin sanotusti sormien läpi katsova kiva ihminen. Mutta ei, koska sinä olet päättänyt, että minut pitää naulata sen rahan takia seinään. Eli olet ihan samanlainen tyyppi kuin mitä pahimmassa tapauksessa tämä kaverini. Sinä olet idiootti. Tulin tänne palstalle pyytämään apua, ja sinä leimaat minut hyväksikäyttäjäksi. Mitä helvetin hyvää tässä tilanteessa on minulle??? Olen paljon parempi tyyppi kuin mitä sillä hänen lainaamalla rahalla ikinä löytäisit kansan keskuudessa. Kaverini on paljon nopeampi tuomitsemaan ja leimaamaan ihmisiä, eikä kukaan ikinä saata häntä vastuuseen siitä, koska hän on niin mukavien ihmisten ympäröimä, jotka katsovat kaikkea tällaista sormiensa läpi.
Sinä aloituksessasi korostit hänen sukunsa ja puolisonsa rahoja, en minä. Lisäksi kerroit olevasi tälle ystävällesi velkaa. Hän on lainannut sinulle rahaa tilanteessa, jossa olisit muutoin joutunut kadulle. Olet hänen kanssaan enää vain siksi, että olet hänelle velkaa rahaa. Raha, raha, raha...ne ovat tulleet ihan sinun kirjoituksistasi :)
Mitä helvetin hyvää tuossa tilanteessa on sinulle? Ei yhtään mitään. Mutta ei myöskään tälle "ystävllesi". Tyhmyyksissä olet mennyt lainaamaan rahaa ihmiseltä, joka on jo ennen lainaamistasi nöyryyttänyt sinua. Ja tyhmyyksissään tämä ihminen on lainannut sinulle. Koko homma ratkeaa molempien eduksi, kun maksat lainasi pois. Olet velkaa hänelle vain rahaa, et mitään muuta. Jos sulla ei ole tililläsi nyt koko summaa, hae pankista lainaa. Sen jälkeen sanot heippa ja hyvää loppuelämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
Painostaa? Sitä suuremmalla syyllä et tietenkään kutsu. Älä ole lapanen. Mitä muka tapahtuisi, jos et kutsu? Kokeintaan pääsisit eroon ihmisestä, jonka koet nykyisin vain ahdistavana.
Olen hänelle velkaa jonkin verran rahaa, jota ilman olisin... en tiedä, joutunut kadulle tai jotain. Tilanne on itselleni nöyryyttävä. Summa on hänelle ihan samantekevä, mutta aina kun on raha kyseessä, koen ikävää velvollisuudentunnetta toisia kohtaan.
No maksa ne velkasi pois. Mutta noin muutoin nyt alkatkin vaikuttaa melkoiselta kyyltä, sorry vaan. Olet saanut rahan muodossa osan ystäväsi helposta elämästä, mutta kuitenkin puhut hänestä varsin ikävään sävyyn. Ja vieläpä olet saanut häneltä rahaa lainaksi tilanteessa, jossa olisit muuten joutunut kadulle. Tunnet tilanteen itsellesi nöyryyttäväksi ja velvoittavaksi, mutta kiitollisuudesta ei näy mitään merkkejä. Tiedätkö mitä? Ei ystäväsi olisi tarvinnut lainata sulle euroakaan. Pistä reilusti välit poikki. Hyväosaiset tietävät, että osa nk "ystävyyssuhteista" on toisen puolelta puhdasta hyväksikäyttöä.
Ok, selvästi ymmärrät rahan arvon mutta et mitään muuta. Kauan ennen kuin velkaannuin tälle ihmiselle rahallisesti, annoin hänelle omastani muilla tavoin vaikka en itse saanut siitä yhtään mitään. Mutta sinä ymmärrät vain rahaa, joten asia selvä. Aikahan on rahaa. Minä olen antanut tälle ihmiselle runsaasti aikaani ja energiaani, vaikka en ole itse hyötynyt siitä mitenkään. Mutta sinä olet jossain kohtaa tätä ketjua lukiessasi päättänyt, että ap:n tuntemukset eivät paina vaa'assa. Joten miksi saatanassa oikeastaan kuuntelisin sinun mielipiteitäsi? Olen antanut tämän kyseisen ihmisen nöyryyttää itseäni kauan ennen näitä rahallisia sopimuksia, koska olen niin sanotusti sormien läpi katsova kiva ihminen. Mutta ei, koska sinä olet päättänyt, että minut pitää naulata sen rahan takia seinään. Eli olet ihan samanlainen tyyppi kuin mitä pahimmassa tapauksessa tämä kaverini. Sinä olet idiootti. Tulin tänne palstalle pyytämään apua, ja sinä leimaat minut hyväksikäyttäjäksi. Mitä helvetin hyvää tässä tilanteessa on minulle??? Olen paljon parempi tyyppi kuin mitä sillä hänen lainaamalla rahalla ikinä löytäisit kansan keskuudessa. Kaverini on paljon nopeampi tuomitsemaan ja leimaamaan ihmisiä, eikä kukaan ikinä saata häntä vastuuseen siitä, koska hän on niin mukavien ihmisten ympäröimä, jotka katsovat kaikkea tällaista sormiensa läpi.
Olen elämässäni tehnyt samat virheet. Oman rikkinäisyyteni vuoksi antanut toisen ihmisen käyttää minua ponnahduslautana omaan elämäänsä. Hän vei energiani, innostukseni, muutti persoonaani ja imi itseensä ajatuksiani esitellen niitä sitten ominaan. Kaiken tämän hyväksyin vuosien ajan, ennen kuin löysin oman vahvuuteni ja repäisin itseni irti. Hän oli hyvintoimeentulevan perheen suojattu nuori ja minä rikkinäisen lastenkoti lapsuuden elänyt ihmisen kuori. Meni useita vuosia korjata hänen aiheuttamansa tuhot. Tärkein neuvo jokaiselle epävarmalle nuorelle olisikin, usko itseesi lähtökohdista riippumatta!
Vierailija kirjoitti:
Anna olla, ei se mitään auta. Itsekin olen ollut lastenkodissa, joten olen aina ulkopuolinen. Helpommalla pääsee kun pitää suunsa siitä kiinni ja puhuu vaikka säästä.
Aivan samaa mieltä. Tilanne ei tule muuttumaan, koskaan. On helpompi selittää avaruus kuin oma menneisyys.
Rahan lainaaminen ystävälle on varmin keino saada ystävyys päättymään.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on rajoitteita!
😁🤗😄
Miksi et voi vain maksaa velkaasi pois? Sen jälkeen tällä ihmisellä ei olisi mitään keinoa painostaa sua.
Onko tämä kaveri sinulle oikeasti ilkeä, vai onko kyse siitä, että sinä halveksit hänen helpompia lähtökohtiaan? Miten hän sinun elämääsi kommentoi, jos kerrot siitä asiallisesti ja rehellisesti mutta syyllistämättä "helpommalla" päässeitä?