Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako vaivattoman lapsuuden kokeneiden kanssa väitellä?
29.09.2018 |
Minulla on pitkäaikainen kaveri, joka on syntynyt hyvin tienaavan toimitusjohtajan lapseksi ja jolla ei ole koskaan elämässään ollut mitään todellista hätää selviytymisestä. Oma taustani on ihan toisenlainen. Hän on tavannut äärimmäisen mukavan ja parisuhteeseen panostavan aviomiehensä (joka myös tuo pääosan leivästä pöytään) alta kaksikymppisenä. En ole millään tavalla kateellinen hänen kaikesta yltäkylläisyydestään, mutta mitkään syvälliset keskustelut hänen kanssaan eivät tunnu johtavan mihinkään, koska hänen näkemyksensä lähtevät omista itsestäänselvyyskuopista, "minulla on itsestään selvä oikeus asioihin x ja y", ja suoraan sanottuna koen hänen kommenttinsa tai elämänviisautensa aika röyhkeinä. Miten selittää kyseiselle ihmiselle, että kaikki ei ole itsestään selvää, vai kannattaisiko olla selittämättä ollenkaan?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanteesta irrotettuna: kannattaa muistaa, että on olemassa helppoja lapsuuksia, ja lapsuuksia jotka eivät ehkä ole olleet ulkopuolisesta katsoen niin helppoja, mutta lapsi ei itse ole erityisemmin vaikeina niitä pitänyt jälkeenpäinkään.
Samat olosuhteet voidaan kokea hyvin eri lailla riippuen luonteesta ja ajattelutavasta. Se vaikka ettei ole ylimääräistä rahaa tai hienoja kalliita tavaroita voi traumatisoida toisen pahastikin, kun taas toinen ei mieti asiaa sen enempää vaan elää ja hankkii tavaroita sen mukaan mihin on varaa, eikä koe sitä traumaattisena.
Ap:n ystävä on kyllä aika istumalihaksista jos muiden pitää hänen hyvinvointinsa hoitaa ja rahoittaa, mutta ei se välttämättä lapsuudesta johdu, vaan perusluonteesta.
No, kyllä kaikki traumatisoituu tietyistä tapahtumista kuten vaikka seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena. Jos ei saa joka viikko uutta barbia on vähän eri kaliiperin vaikeus- toki mistä tahansa voi saada pienemmän tai isommam trauman, mutta jotkut traumat muuttaa koko elämää pääasiassa ihmisestä riippumatta, jotkut ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtisi käsittelemään elämääni sellaisen tyypin kanssa, joka ei ole kiinnostunut kuuntelemaan. Omassa lähipiirissä (suvun kautta) myös yksi tällainen tyyppi ja mielenkiinnolla seuraan, joutuuko joskus kohtaamaan muuta kuin oman maailmansa.
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohdista huolimatta kaikki joutuvat lopulta selviämään omillaan.
Eräs kaverini on varakkaasta perheestä. Huomasin ettei hän kestä epäonnistumisia. Kun esim letunpaisto ei onnistunut, niin hän luovutti.
Letunpaisto?
Se tuskin on niin tärkeä asia elämässä, että sitä kannattaisi väen vängällä yrittää, jos ei onnistu. Ihan viisasta luovuttaa.
Ei kannata väitellä. Miksi edes pitäisi väitellä?
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen. En vaihtaisi omaa elämääni kaverini kanssa. Ongelmani ei ole kaverini vauraus tms. vaan se, että hän ei ole nähnyt sellaista elämää, jossa joutuu taistelemaan asioiden eteen. Emme voi puhua taistelemisesta, koska hän ei ole elämässään taistellut vaan kiukutellut ja katsonut, kuka viitsii jäädä paikalle. Se on kuilu välillämme, jota en osaa ylittää. Väsyisit itsekin siihen, jos joku vähättelisi vaivannäköäsi ja nöyrää suhtautumistasi elämään.
t. ap
Mikä on ero taistelun ja kiukuttelun välillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen meistä ponnistaa omista lähtökohdistaan ja elää omassa "kuplassaan". Sinun kuplasi vaikuttaa olevan täynnä katkeruutta ja vihaa. Eipä tuota kukaan lapsi syntyessään päätä syntyä vaivattomaan tai vaikeaan lapsuuteen. Sen takia on turha olla katkera paremmista lähtökohdista ponnistaneisiin. Jos ei kestä ajatusta, ei kannata viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa. Lapsuuttaan kukaan ei voi vaihtaa, mutta aikuisena voi kyllä itse yrittää ohjata elämäänsä pois katkeruudesta eikä vain jäädä vellomaan pahaan oloon ja syyttää kaikesta lapsuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen. En vaihtaisi omaa elämääni kaverini kanssa. Ongelmani ei ole kaverini vauraus tms. vaan se, että hän ei ole nähnyt sellaista elämää, jossa joutuu taistelemaan asioiden eteen. Emme voi puhua taistelemisesta, koska hän ei ole elämässään taistellut vaan kiukutellut ja katsonut, kuka viitsii jäädä paikalle. Se on kuilu välillämme, jota en osaa ylittää. Väsyisit itsekin siihen, jos joku vähättelisi vaivannäköäsi ja nöyrää suhtautumistasi elämään.
t. ap
Mikä on ero taistelun ja kiukuttelun välillä?
Taistelu: viitsin repiä itseni sängystä tekemään välttämättömät asiat, vaikka ne ovat ikäviä eikä niistä saa kiitosta.
Kiukuttelu: heitän tantrumin ja jauhan oikeuksistani, kunnes joku muu hoitaa koko asian puolestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohdista huolimatta kaikki joutuvat lopulta selviämään omillaan.
Eräs kaverini on varakkaasta perheestä. Huomasin ettei hän kestä epäonnistumisia. Kun esim letunpaisto ei onnistunut, niin hän luovutti.
Letunpaisto?
Se tuskin on niin tärkeä asia elämässä, että sitä kannattaisi väen vängällä yrittää, jos ei onnistu. Ihan viisasta luovuttaa.
Tunnen miehen, joka on vähävaraisesta perheestä. Hänen piti grillata lihaa. Kun grillaaminen ei onnistunut, hän luovutti. Ei ole kiinnostunut enää mistään grillaamisesta eikä edes ole ostanut grilliä.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä ponnistaa omista lähtökohdistaan ja elää omassa "kuplassaan". Sinun kuplasi vaikuttaa olevan täynnä katkeruutta ja vihaa. Eipä tuota kukaan lapsi syntyessään päätä syntyä vaivattomaan tai vaikeaan lapsuuteen. Sen takia on turha olla katkera paremmista lähtökohdista ponnistaneisiin. Jos ei kestä ajatusta, ei kannata viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa. Lapsuuttaan kukaan ei voi vaihtaa, mutta aikuisena voi kyllä itse yrittää ohjata elämäänsä pois katkeruudesta eikä vain jäädä vellomaan pahaan oloon ja syyttää kaikesta lapsuutta.
No jos vaikka joku tap paisi lapsesi tahallisesti, ja siitä oletettavasti suuttuisit, niin miten kauan arvelet että syyttäisit lapsesi kuolemasta tätä tap pajaa ja milloin arvelet että pystyisit antamaan anteeksi sekä olemaan muistelematta menneitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä ponnistaa omista lähtökohdistaan ja elää omassa "kuplassaan". Sinun kuplasi vaikuttaa olevan täynnä katkeruutta ja vihaa. Eipä tuota kukaan lapsi syntyessään päätä syntyä vaivattomaan tai vaikeaan lapsuuteen. Sen takia on turha olla katkera paremmista lähtökohdista ponnistaneisiin. Jos ei kestä ajatusta, ei kannata viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa. Lapsuuttaan kukaan ei voi vaihtaa, mutta aikuisena voi kyllä itse yrittää ohjata elämäänsä pois katkeruudesta eikä vain jäädä vellomaan pahaan oloon ja syyttää kaikesta lapsuutta.
No jos vaikka joku tap paisi lapsesi tahallisesti, ja siitä oletettavasti suuttuisit, niin miten kauan arvelet että syyttäisit lapsesi kuolemasta tätä tap pajaa ja milloin arvelet että pystyisit antamaan anteeksi sekä olemaan muistelematta menneitä?
Mitä oikein selität? Mistä keksit yhtäkkiä "lapsen tahallisen tap pa mi sen" ja miten se liittyy aiheeseen mitenkään? Nyt en ihan ymmärtänyt, joten en voi vastata kysymykseesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä ponnistaa omista lähtökohdistaan ja elää omassa "kuplassaan". Sinun kuplasi vaikuttaa olevan täynnä katkeruutta ja vihaa. Eipä tuota kukaan lapsi syntyessään päätä syntyä vaivattomaan tai vaikeaan lapsuuteen. Sen takia on turha olla katkera paremmista lähtökohdista ponnistaneisiin. Jos ei kestä ajatusta, ei kannata viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa. Lapsuuttaan kukaan ei voi vaihtaa, mutta aikuisena voi kyllä itse yrittää ohjata elämäänsä pois katkeruudesta eikä vain jäädä vellomaan pahaan oloon ja syyttää kaikesta lapsuutta.
No jos vaikka joku tap paisi lapsesi tahallisesti, ja siitä oletettavasti suuttuisit, niin miten kauan arvelet että syyttäisit lapsesi kuolemasta tätä tap pajaa ja milloin arvelet että pystyisit antamaan anteeksi sekä olemaan muistelematta menneitä?
Mitä oikein selität? Mistä keksit yhtäkkiä "lapsen tahallisen tap pa mi sen" ja miten se liittyy aiheeseen mitenkään? Nyt en ihan ymmärtänyt, joten en voi vastata kysymykseesi.
Siten, että kun sinun mielestäsi erittäin traumaattisista asioista tulee vain päästä yli, niin kuinka kauan arvelet, että lapsesi mur ha pyörisi mielessäsi vielä hautajaisten jälkeenkin? Kun kerran osaat sanoa muillekin, että näiden tulee lakata syyttämästä omia kokemuksiaan nykyisistä vaikeuksista. Eli sinäkään et mietiskelisi menneitä ja syyttäisi lapsesi tap pajaa kuin max puoli vuotta varmaankin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla moniakin asioita, joita toinen ihminen ei vain tajua ja joista ei kannata väitellä, ainakaan loputtomiin. Asian voi selittää kerran, ja jos huomaa että toinen ei ymmärrä, niin antaa olla.
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko minun ylipäänsä kutsua tätä kaveriani kylään? Sain ihan hirveän onnenpotkun myötä asunnon hyvältä alueelta, ja jokainen hankinta tähän kämppään on ollut tuskan takana, koska olen ollut taloudellisesti niin tiukoilla. Mutta nyt tämä pikku kolo on aika kiva ja asuttava, mutta jos kutsuisin kaverini kylään, hän suhtautuisi kaikkiin tavaroihin ja kodinkoneisiin tyyliin 'tämä on yksi sadasta, jonka voisin valita'. Pitääkö minun olla kohtelias vai (mieluummin) osoittaa selkärankaa ilmaisemalla, että minua ei kiinnosta yhtään mitä sinä bitch ajattelet työni hedelmistä?
t. ap
Miksi haluaisit kutsua?
Koska kyseinen ihminen painostaa.
No jos et viihdy tyypin seurassa niin anna olla. Ja jos hän on myrkyllinen niin älä nyt ainakaan kotiisi kutsu! Kyllä ne kahvittelukutsut vähenee jos sulla on aina "liian kiire". Ja jollet halua katkaista välejä kononaan niin sitten juttelet niitänäitä, et paljasta omia kipupisteitäsi etkä mene mukaan hänen draamaansa. Kai sellaistakin vaikka kerran pari kuussa kestää?
Vierailija kirjoitti:
No jos et viihdy tyypin seurassa niin anna olla. Ja jos hän on myrkyllinen niin älä nyt ainakaan kotiisi kutsu! Kyllä ne kahvittelukutsut vähenee jos sulla on aina "liian kiire". Ja jollet halua katkaista välejä kononaan niin sitten juttelet niitänäitä, et paljasta omia kipupisteitäsi etkä mene mukaan hänen draamaansa. Kai sellaistakin vaikka kerran pari kuussa kestää?
Olen hänelle velkaa rahaa. :(
Koukku koukku koukku...
Vierailija kirjoitti:
No siis kaverini ei ole koskaan ollut tilanteissa, joissa hän olisi ei-toivottu. Hänen ammatinvalintasakin sattuu olemaan poikkeuksellisesti sellainen, että on työnhakijan markkinat 100%. Tiedän, että näitä ammatteja ei ole paljon, mutta hänellä on sellainen.
Hän ei siis vain tiedä mitään sellaisesta todellisuudesta, jossa haetaan esim. vuokra-asuntoa ilman rahaa tai huomataan laskun erääntyneen eikä kukaan ole auttamassa. Ei lähellekään. Hänellä ei ole koskaan loppuneet ruokarahat kesken, koska on isin ja äidin lompakko takaajana. Hänen abstraktiokykynsä ei riitä tällaisen tilanteen kuvittelemiseen, koska miksi hänen pitäisi? Aina on ollut joku mahdollistamassa turvallisen arjen. Ja turvallinen arki mahdollistaa ylimielisemmän suhtautumisen toisiin ihmisiin. Asiat ovat helppoja, koska ne ovat olleet helppoja minulle etc.
Minulla on perheväkivaltatausta lapsuudessani, muuttaessani toisen vanhempani luo tuli alkoholismikin kuvioihin (hänellä oli paha päihdeongelma). Muutin kotoani parikymppisenä vailla mitään apua yhtään mistään.
Vaan silti ei ole ruokarahat loppuneet, eikä varsinkaan tule tilannetta, jossa "huomataan laskun erääntyneen ja rahaa ei ole".
Ehei... Minulla ei todellakaan ole varaa noin alkeellisiin virheisiin, siksi rahanhallinta on olennaisin osa elämääni. Minulla kun ei ole mitään turvaverkkoa, johon pudottautua. Siksi on huolehdittava itsestään miljoonan prosentin varmuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis kaverini ei ole koskaan ollut tilanteissa, joissa hän olisi ei-toivottu. Hänen ammatinvalintasakin sattuu olemaan poikkeuksellisesti sellainen, että on työnhakijan markkinat 100%. Tiedän, että näitä ammatteja ei ole paljon, mutta hänellä on sellainen.
Hän ei siis vain tiedä mitään sellaisesta todellisuudesta, jossa haetaan esim. vuokra-asuntoa ilman rahaa tai huomataan laskun erääntyneen eikä kukaan ole auttamassa. Ei lähellekään. Hänellä ei ole koskaan loppuneet ruokarahat kesken, koska on isin ja äidin lompakko takaajana. Hänen abstraktiokykynsä ei riitä tällaisen tilanteen kuvittelemiseen, koska miksi hänen pitäisi? Aina on ollut joku mahdollistamassa turvallisen arjen. Ja turvallinen arki mahdollistaa ylimielisemmän suhtautumisen toisiin ihmisiin. Asiat ovat helppoja, koska ne ovat olleet helppoja minulle etc.
Minulla on perheväkivaltatausta lapsuudessani, muuttaessani toisen vanhempani luo tuli alkoholismikin kuvioihin (hänellä oli paha päihdeongelma). Muutin kotoani parikymppisenä vailla mitään apua yhtään mistään.
Vaan silti ei ole ruokarahat loppuneet, eikä varsinkaan tule tilannetta, jossa "huomataan laskun erääntyneen ja rahaa ei ole".
Ehei... Minulla ei todellakaan ole varaa noin alkeellisiin virheisiin, siksi rahanhallinta on olennaisin osa elämääni. Minulla kun ei ole mitään turvaverkkoa, johon pudottautua. Siksi on huolehdittava itsestään miljoonan prosentin varmuudella.
Kaikella kunnioituksella, jos voit välttää ilmaisua 'alkeellinen virhe'... TIedän, että se on sitä, mutta patologinen välittäminen voi joskus johtaa näihin virheisiin, eikä niiden korjaaminen jälkeenpäin ole helppoa. That said, olen yrittänyt korjata virheet itse ja olen niiden seuraukset saanut tuta nahassani. Kyse ei ollut välinpitämättömyydestä vaan välittämisestä. Tämä ei tietysti velkojia kiinnostanut, ja on äärimmäisen epätodennäköistä, että teen tämän virheen uudestaan. Mutta en jaksaisi kuunnella höpönhöpöä jonkun sellaisen lärvistä, joka ei ole ollut ikinä vaikeuksissa. En siis puhu sinusta vaan tuosta kaveristani.
Kuplahan se, oma havainto ja kokemuspiiri. Sairaan näkökulmasta samanlainen kupla on niillä terveillä, joiden mukaan pitää vaan pitää itsestään huolta, niin jaksaa. Jne. jne.