137 pelastui Estonian uppoamisesta, keskustelua onnettomuudesta

Luin ja kyllä itketti :(

Tosin yksi asia jota ihmettelin oli, että miksi ihmiset eivät kietoutuneet lämmittämään toisiaan? Se biksunainenkin makasi siinä lauttavesilammikossa erillään muista (käsitin, että oli elossa lauttaan nostettaessa). Eikö kylmässä suositella tiivistämään ja lämmittämään toisiaan?

Järkyttävä tapahtuma se oli. Virossa on paljon onnettomuuden muistomerkkejä. Esimerkiksi Tahkunassa merenrannalla on "kellotorni", jonka heiluri on rakennettu Estonian viime hetkistä muistuttaen viistoon ja ristin muotoon. Kovassa myrskyssä pronssikello alkaa soida kuin tuoden viestiä mereltä. 

Tallinnassa on kuuluisa muistomerkki "Katkennut linja", vaikuttava sekin. Pärnussa meren läheisyydessä on korkea ristimäinen muistomerkki, jonka alla kivessä on onnettomuuden päivämäärä ja pärnulaisten uhrien nimet. Toki muistomerkkejä on myös Ruotsissa ja Suomessakin. 

Lohduttavaa minusta on, että laivalla matkustaneiden ja työskennelleiden joukossa oli kuitenkin monia eloon jääneitä, jotka ovat onnettomuuden jälkeen jatkaneet elämäänsä. Meille, jotka onnettomuuden muistamme, se on järkyttävä sukupolvikokemus. Itse olin tuolloin 8-vuotias lapsi ja muistan, kuinka katsoimme uppoamista seuranneena iltana uutisia äidin kanssa. Kaikista suurista uutisista ja onnettomuuksista, joita oman elämäni aikana on sattunut, Estonian uppoaminen on kaikkein järkyttävin. 

Onnettomuuden jälkeen aloimme lukea laivahyttien ovissa olevia pelastussuunnitelmia ja katsella kartoista, miten lähimmälle pelastusasemalle pääsee. Turvallisuuden tunnetta tuo se, että onnettomuus kaikessa kauheudessaan on sittemmin parantanut laivojen turvallisuutta. 

Onnettomuuden jälkeen on myös syntynyt ja kasvanut aikuiseksi kokonainen sukupolvi. Vaikka 24 vuotta on lyhyt aika, eikä onnettomuus häviä sen kokeneiden tai muistavien mielistä koskaan, muistot haalistuvat ja tulee uusia sukupolvia, jotka eivät tätä tapahtumaa muista tai tiedä siitä henkilökohtaisella tunnetasolla mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Luin ja kyllä itketti :(

Tosin yksi asia jota ihmettelin oli, että miksi ihmiset eivät kietoutuneet lämmittämään toisiaan? Se biksunainenkin makasi siinä lauttavesilammikossa erillään muista (käsitin, että oli elossa lauttaan nostettaessa). Eikö kylmässä suositella tiivistämään ja lämmittämään toisiaan?

Kyllä kai monet pelastuneet kietoutuivatkin, mutta ei pelkkä läheisyys ole tuollaisessa onnettomuudessa se pelastumisen ratkaiseva viisaus. Suurin osa laivassa olleista ei selviytynyt edes laivasta ulos. Ehkä noin puolet niistä, jotka selviytyivät kannelle, eivät lopulta päässeet pelastuslauttoihin asti. Kaikki pelastuneet pelastettiin lautoilta. Ihmiset olivat shokissa, osalla oli murtuneita raajoja, pahoinvointia myrskyn keskellä, kaikilla oli kylmä, lautoissa oli vettä. Jotta tuollaisissa olosuhteissa osaisi toimia rationaalisesti, olisi pitänyt saada meripelastuskoulutusta etukäteen. Lautoissa oli jo tuohon aikaan apuvälineitä lämpimänä pysymiseen, vesitäytteisen lautan tyhjentämiseen ja selviytymiseen kunnes pelastajat tulevat. Suurin osa lautoissa olleista ihmisistä ei joko osannut tai kyennyt tekemään muuta kuin istumaan ja odottamaan. Joillekin se koitui valitettavasti kohtaloksi. 

https://www.theatlantic.com/magazine/archive/2004/05/a-sea-story/302940/

Englanniksi mielenkiintoisia selviytyjien tarinoita.

Laivojen henkilökuntahan harjoittelee säännöllisesti näitä tilanteita juuri sitä varten, että saisivat sen automaattisen rutiinin selkäytimeen. Ilman on mahdoton pysähtyä siinä kaaoksessa arvioimaan tilannetta kylmän rauhallisesti ja suunnittelemaan sitä optimaalisinta toimintaansa. Vain 15-20% meistä pystyy toimimaan rationaalisesti ja 75% lamaantuu mentaalisesti; 5% panikoi hysteerisesti. Ja kuitenkin juuri yhteistyö, mentaalinen yhdessäolo, halailu ja jutustelu pitää aivot käynnissä ja parantaisi kaikkien selviytymismahdollisuutta.

Estoniastakin selvinneet olivat pääosin nuoria hyväkuntoisia miehiä, jotka ovat jaksaneet vetää itsensä käsivoimin kaiteita pitkin ylemmille kansille, joukossa paljon miehistön jäseniä. Tutkimusten mukaan se Titanicin herrasmiesmäinen "naiset ja lapset ensin" ja kapteeni viimeisenä on pelkkää kaunista myyttiä ja todellisuus on "every man for himself" ja usein myös miehistö ensimmäisenä. Estonian 137 selviytyjästä vain 26 oli naisia, heistä puolet miehistöä. Kertomuksistakin käy ilmi - osin ihan tietysti senkin takia, että kaikki kävi niin nopeasti - että matkustajat olivat suurimmaksi osaksi oman onnensa nojassa eikä evakuointi ollut organisoitua. Moni ei esim. osannut tai kyennyt pukemaan sitä pelastusliiviä vaikka niitä lojui ympäriinsä. Ne miehistönjäsenet tai muut, jotka ottivat johtovastuuta, jakoivat pelastusliivejä ja ohjeita kuinka edetä, ihmisketjut portaissa, ovat todellakin pelastaneet ihmishenkiä.

Ihan käsittämätön tragedia. :(

Kammottava onnettomuus. Vaikea katsoa vieläkään noita dokumentteja. Kyllä se on hirveää ollut.

Vierailija kirjoitti:

Estoniastakin selvinneet olivat pääosin nuoria hyväkuntoisia miehiä, jotka ovat jaksaneet vetää itsensä käsivoimin kaiteita pitkin ylemmille kansille, joukossa paljon miehistön jäseniä. Tutkimusten mukaan se Titanicin herrasmiesmäinen "naiset ja lapset ensin" ja kapteeni viimeisenä on pelkkää kaunista myyttiä ja todellisuus on "every man for himself" ja usein myös miehistö ensimmäisenä.

Ajattelin ihan samaa, kuinka kaukana todellisuus on kaikista sankari-elokuvista, jossa vahvemmat pelastaa heikompansa katastrofin iskiessä. Kuitenkin näissäkin Estonia kertomuksissa oli monta, jossa ihminen näki ystävänsä tai läheisensä jäävän jälkeen ja silti jatkoi vain itse eteenpäin. Ja totta kai, itsesäilytysvaisto käskee niin tekemään.

Miten nuo ihmiset selvisivät vedessä niin monta tuntia? Laiva upposi ennen kahta ja viimeisimpiä eloonjääneitä pelastettiin 9:00. Vesi oli kymmenasteista.

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000813757.html

Tämä onnettomuus jaksaa edelleen järkyttää. On varmasti ollut ihan kamala paniikki laivalla, ihmiset jumissa hyteissään jne. Mietin että miksei ruumiita nostettu ylös? Moni olisi varmasti halunnut haudata läheisensä, kamala ajatus että joku läheinen mätänisi merenpohjassa hytissä tms.

Osaatko sinä kuvitella, kuinka syvällä hylky on? Entä kuvitteletko sinä kaikkien kadonneitten olevan siististi omassa hytissään?

Ei se niin mennyt, vaan suuri osa huuhtoutui mereen eikä olisi ikinä löydettävissä, niin pieni kuin Itämeri onkin. Toiseksi osa on ruhjoutunut niin pahasti, että tunnistaminen olisi ollut vaikeaa tai peräti mahdotonta.

Pisimpään selvinneet olivat onnekkaasti pelastuslautoissa sisällä. Muuten tämä oli luonnonvalintaa ankarimillaan, vain vahvimmat ja onnekkaimmat selviytyivät. 

Mietin niitä ihmisiä jotka jäivät hyttiinsä jumiin, hytin ovi oli yhtäkkiä "katossa". Miten kamalaa olla siellä jumissa ja tajuta kuolevansa. Mitenhän kauan meni että vesi vyöryi sisälle ja täytti joka paikan, vai onko joitakin ihmisiä voinut jäädä ilmataskuihin pidemmäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000813757.html

Tämä onnettomuus jaksaa edelleen järkyttää. On varmasti ollut ihan kamala paniikki laivalla, ihmiset jumissa hyteissään jne. Mietin että miksei ruumiita nostettu ylös? Moni olisi varmasti halunnut haudata läheisensä, kamala ajatus että joku läheinen mätänisi merenpohjassa hytissä tms.

Osaatko sinä kuvitella, kuinka syvällä hylky on? Entä kuvitteletko sinä kaikkien kadonneitten olevan siististi omassa hytissään?

Ei se niin mennyt, vaan suuri osa huuhtoutui mereen eikä olisi ikinä löydettävissä, niin pieni kuin Itämeri onkin. Toiseksi osa on ruhjoutunut niin pahasti, että tunnistaminen olisi ollut vaikeaa tai peräti mahdotonta.

Pisimpään selvinneet olivat onnekkaasti pelastuslautoissa sisällä. Muuten tämä oli luonnonvalintaa ankarimillaan, vain vahvimmat ja onnekkaimmat selviytyivät. 

On kuulemma sukellusvideoita missä näkyy paljon ruumiita esim. juuri auloissa. Ei nykyaikana olisi mahdottomuus nostaa mahdollisimman monta ruumista ylös. Kylmässä vedessä hajoaminenkaan ei ole niin nopeaa. Thaimaan tsunamin jäljiltäkin ihmisiä tunnistettiin vain hampaiden perusteella. Itse näkisin painajaisia vaan siitä ajatuksesta että joku tuttavani kelluu jossain hytissä kuolleena. Eihän se ruumis tiedä missä on, mutta kamala ajatus silti jättää joku läheinen tuollaiseen paikkaan. Sen sijaan että saisi haudan jossa voisi käydä.

Estonian uppoamispaikka on julistettu hautapaikaksi ja sinne on julistettu hautarauha. Useat maat ovat tehneet sopimuksen, että sinne ei sukelleta. Kokonaan sitä ei voi kuitenkaan kieltää, koska hylky sijaitsee kansainvälisillä vesillä. 

Vierailija kirjoitti:

Mietin niitä ihmisiä jotka jäivät hyttiinsä jumiin, hytin ovi oli yhtäkkiä "katossa". Miten kamalaa olla siellä jumissa ja tajuta kuolevansa. Mitenhän kauan meni että vesi vyöryi sisälle ja täytti joka paikan, vai onko joitakin ihmisiä voinut jäädä ilmataskuihin pidemmäksi aikaa.

On voinut, mutta toisaalta esim. baaritiski lähti paikaltaan ja murskasi alle jääneet, joten huoneessa on voinut tapahtua samaa :(

Moni on voinut loukata päänsä tai taittaa niskansa kun putosi yläpediltä. Monet ovat voineet kuolla jo tuossa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Laivojen henkilökuntahan harjoittelee säännöllisesti näitä tilanteita juuri sitä varten, että saisivat sen automaattisen rutiinin selkäytimeen. Ilman on mahdoton pysähtyä siinä kaaoksessa arvioimaan tilannetta kylmän rauhallisesti ja suunnittelemaan sitä optimaalisinta toimintaansa. Vain 15-20% meistä pystyy toimimaan rationaalisesti ja 75% lamaantuu mentaalisesti; 5% panikoi hysteerisesti. Ja kuitenkin juuri yhteistyö, mentaalinen yhdessäolo, halailu ja jutustelu pitää aivot käynnissä ja parantaisi kaikkien selviytymismahdollisuutta.

Estoniastakin selvinneet olivat pääosin nuoria hyväkuntoisia miehiä, jotka ovat jaksaneet vetää itsensä käsivoimin kaiteita pitkin ylemmille kansille, joukossa paljon miehistön jäseniä. Tutkimusten mukaan se Titanicin herrasmiesmäinen "naiset ja lapset ensin" ja kapteeni viimeisenä on pelkkää kaunista myyttiä ja todellisuus on "every man for himself" ja usein myös miehistö ensimmäisenä. Estonian 137 selviytyjästä vain 26 oli naisia, heistä puolet miehistöä. Kertomuksistakin käy ilmi - osin ihan tietysti senkin takia, että kaikki kävi niin nopeasti - että matkustajat olivat suurimmaksi osaksi oman onnensa nojassa eikä evakuointi ollut organisoitua. Moni ei esim. osannut tai kyennyt pukemaan sitä pelastusliiviä vaikka niitä lojui ympäriinsä. Ne miehistönjäsenet tai muut, jotka ottivat johtovastuuta, jakoivat pelastusliivejä ja ohjeita kuinka edetä, ihmisketjut portaissa, ovat todellakin pelastaneet ihmishenkiä.

Ihan käsittämätön tragedia. :(

Tämä kaikki on ihan totta. :'(

Laivan upotessa sellaisella nopeudella keskellä avomerta siellä vallitsee vain viidakon laki. Estonialta on kertomuksia ihmisistä, jotka ovat esim. seinää päin paiskautuessaan murtaneet raajojaan ja itkeneet lattialla pyytäen muita auttamaan, mutta kukaan ei ole voinut auttaa ketään muuta kuin itseään. 

Estonian evakuointia on muutenkin luonnehdittu täysin organisoimattomaksi ja hallitsemattomaksi kaaokseksi. Syytä ensimmäiseen kovaan rysäykseen, jossa keulavisiiri on lähtenyt irtoamaan, yritettiin selvittää, mutta kun syytä ei löytynyt, kaiken luultiin aluksi olevan kunnossa. Komentosillalla ei ole tiedetty, että keulaviisiri on irti, sillä komentosillalta ei ollut näköyhteyttä keulaan. Laiva on kallistunut oikealle, jolloin kallistusta on yritetty oikaista kääntämällä keula vasemmalle. Se on ollut ilmeisesti paha virhe, jolloin vesi on päässyt vyörymään autokannelle entistä voimakkaammin. 

Monet matkustajat kuitenkin ihmettelivät keulasta kuuluvaa ääntä ja alkoivat kerääntyä esim. hyteistä käytäville 1-10 minuutin kuluessa. 15-20 minuuttia ensimmäisen pamauksen jälkeen laiva oli jo kallistunut niin paljon, että matkatavarat ja huonekalut lentelivät hyteissä päin ovia. Ravintoloissa ja muissa yleisissä tiloissa astioita tippui ja rikkoutui lattioille ja mm. pelikoneet lentelivät ihmisten päälle. Käytävät alkoivat täyttyä ihmisistä entistä enemmän ja laivan kallistuessa kannelle oli erittäin vaikeaa päästä. 

25 minuuttia ensimmäisen rysäyksen jälkeen kaiuttimissa kuulutettiin hiljaisella äänellä viroksi: "Hälytys, hälytys, laivalla on hälytys." Sitä seurasi hälytys miehistölle ja sen jälkeen annettiin yleinen pelastusvenehälytys. Myös ensimmäinen Mayday-kutsu ja yhteydenotto muihin lähistöllä liikkuviin laivoihin tehtiin n. 26-27 minuuttia ensimmäisen rysäyksen jälkeen, kun kallistuma oli perämiehen mukaan 20-30 astetta, vaikka todellisuudessa sen on arveltu olleen siinä vaiheessa jo paljon suurempi. Ensimmäisestä hätäkutsusta meni lähes kolme minuuttia siihen, kun todellinen puhekontakti Silja Euroopan perämiehen kanssa syntyi. Estonia pystyi antamaan sijaintinsa vasta seitsemän minuuttia ensimmäisen hätäkutsun jälkeen.

Tieto uppoamisesta ja tilanteen todellisesta vakavuudesta on selvinnyt pelastajille vasta, kun ensimmäisenä uppoamispaikalle ehtinyt Mariella on saapunut Estonian antamaan sijaintiin. Tässä vaiheessa oli kulunut 22 minuuttia siitä, kun Estonia katosi tutkasta. Matkustajalaivoja ei ole kuitenkaan suunniteltu meripelastustehtäviin eikä myrskyssä ollut juurikaan mahdollisuuksia auttaa lautoilla olleita tai veden varaan joutuneita ihmisiä. Ensimmäinen helikopteri saapui paikalle 80 minuuttia uppoamisen jälkeen, ja se oli pitkään ainoa helikopteri, joka pelastustöitä teki. Monille pintapelastajille ainoaksi, joskin erittäin arvokkaaksi tehtäväksi jäi vainajien nostaminen. Pelastajat kertoivat, että kaikilla ihmisillä ei ollut pelastusliivejä ja monilla ne oli puettu väärin. 

Traagista on myös jossittelu. Jos laivan miehistö olisi ymmärtänyt tilanteen vakavuuden aiemmin, antanut hätäkutsun ja alkanut ohjata matkustajia pelastusasemille, pukeutumaan pelastusliiveihin ja siirtymään pelastuslauttoihin, useammat olisivat saaneet ainakin mahdollisuuden pelastua. Avun pyytämisen ja pelastustoimien kanssa ei tule aikailla. Jälkiviisaus ei auta enää Estonian uhreja. Tämä on kuitenkin sitä tärkeää tietoa, jonka voidaan ajatella lisäävän meriturvallisuutta jatkossa.

Tämän miettiminen vie yöunet. 

Estoniasta oli pitkä ketju.

Poistettu?

Vasta viime vuosina olen lukenut enemmän Estonia-onnettomuudesta. Se on yksi järkyttävimmistä mitä tiedän. Tiettyjen olosuhdetekijöiden takia muita vastaavia onnettomuuksia kauheampi. Minusta ruumiit olisi pitänyt nostaa hylystä, tai ainakin sen verran kuin olisi ollut mahdollista. Se olisi ollut kaunis ele. Toisaalta päätös on tehty eikä sille enää voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000813757.html

Tämä onnettomuus jaksaa edelleen järkyttää. On varmasti ollut ihan kamala paniikki laivalla, ihmiset jumissa hyteissään jne. Mietin että miksei ruumiita nostettu ylös? Moni olisi varmasti halunnut haudata läheisensä, kamala ajatus että joku läheinen mätänisi merenpohjassa hytissä tms.

Osaatko sinä kuvitella, kuinka syvällä hylky on? Entä kuvitteletko sinä kaikkien kadonneitten olevan siististi omassa hytissään?

Ei se niin mennyt, vaan suuri osa huuhtoutui mereen eikä olisi ikinä löydettävissä, niin pieni kuin Itämeri onkin. Toiseksi osa on ruhjoutunut niin pahasti, että tunnistaminen olisi ollut vaikeaa tai peräti mahdotonta.

Pisimpään selvinneet olivat onnekkaasti pelastuslautoissa sisällä. Muuten tämä oli luonnonvalintaa ankarimillaan, vain vahvimmat ja onnekkaimmat selviytyivät. 

Uhrien runnoutuminen ei estä tunnistamista. Nytkin kaikki kuolleet tunnistettiin DNA:n avulla, vaikka taskusta olisi löytynyt passi. Virossa oli muutama tapaus joissa sukulaisten ruumiita oli kaivettu haudasta ja kiikutettu mereen rannan läheisyyteen. Korvausten toivossa omaiset väittivät näiden olleen Estoniassa mukana. DNA:n avulla tarkistettiin sukulaisuus ja saatiin hrnkilöllisyys ja sitten verrattiin matkustaja luetteloon, sekä Viron, Suomen ja Ruotsin väestörekistereihin. Ei mennyt läpi yksikään noista.

T: Eräs tutkija Estonian ajalta

Olin tuolloin 7-vuotias. Asuimme Pikku-Huopalahdessa(Helsinki) aivan oikeuslääketieteellisen vieressä. Sinne niitä vainajia tuotiin. Monta monta kontillista. Ne kontit olivat samanlaisia,  mitä työmailla näkee. Ulkona oli iltaisin vartijoita ja sinne minne kontteja vietiin ei saanut mennä. Katseltiin ikkunasta salaa sitä vainajien  siirtoa veljen kanssa. Edelleen tulee itku koko onnettomuudesta ja siitä ihmismäärästä.