Mies menee joka vuosi viikon matkalle yksin.
Mies on aina tykännyt matkailla yksinkin ja edelleen käy ja aikoo käydä kerran vuodessa viikon lomalla. Lapsiakin meillä on jo kaksi. Silti mies pitää normaalina, että matkailla voi yksinkin jos niin haluaa.
Mies säästää palkastaan jotta saa maksettua matkansa ja toisinaan palkatonta vapaata.
Mitä mieltä tämmöisestä ja onko muiden miehet matkaillaan yksin? Mitä tekevät siellä jos ovat?
Kommentit (27)
Tunnen tuollaisia miehiä, tosin eivät mitään etelänlomailijoita ole vaan sellaisia luontoseikkailijoita. Patikointia, kiipeilyä, melomista, hiihtämistä, kalastamista jne. Ihan kunnon miehiä ovat.
Mun mies on reissannut myös yksin yli 20 vuotta. Maailman tärkeimmät nähtävyydet on kiertänyt. Maanosista vain Australia on käymättä ja sinne menemme koko pieni perhe. Aikuinen lapsemme lähtee myös mukaan. Emme elä nilkkapanta-elämää. Itsekin käyn reissuilla, mutta yksin en tykkää matkustaa. Introvertti-mieheni haluaa reissata yksinkin. En saa itkuraivopotku-kohtauksia tästä.
Miehen pitää päästä kunnon panolomalle muutaman kerran vuodessa. Suotakoon tämä heille.
Meidän perheessä minä reissaan itsekseni kerran vuodessa. Tilasin juuri lennot tammikuulle, vietän 13pv kaverini luona Kanarialla. En pidä Kanarian saarista noin yleensä mutta ystävän seura on ihanaa. Mies hoitaa kodin ja lapset silläaikaa. Hän ei reissaa yksin, työ- ja perheen lomamatkoissa on tarpeeksi
Miksei saisi kerrankin hengähtää hetkeksi ja vain yksin katsella ympärilleen?
Niin? Minä (nainen) käyn monta kertaa vuodessa yksin matkalla. Yhdessä reissataan kerran - pari vuodessa, mies ei pääse useammin. Työmatkoja kyllä joutuu jonkun verran tekemään muttei ne lomaa ole.
Tiedän erään miehen joka myös matkustaa 'yksin' joka kesä Lappiin. Vaimo jää kotiin, autuaan tietämättömänä, luulee että mies vain kalastelee ja nauttii luonnon rauhasta.
Mistäkö tiedän.? Olen miehen rakastajatar ja matkalla mukana joka vuosi.
Minä matkailen yksin tai harvoin ystävieni kanssa. Jos tämä ei sovi, niin ero on välttämättömyys. Minkälainen ihminen kieltää rakkaaltaan jotakin tärkeää?
Totta kai mies saa mennä meidän perheessä ja minä luonnollisesti myös.
Viime vuosina mies on kyllä ottanut nyt 12 vuotiaan poikamme mukaansa ja yhdessä he ovat vaeltaneet Lapissa, meloneet kajakeillaan jne. Minä olen sitten mennyt yksin ystävieni kanssa tai joskus ottanut perheen tyttöjä mukaani ulkomaan reissuille. Teemme paljon muutenkin reissuja erilaisilla kokoonpanoilla, nyt syyslomalla mies lähtee lasten kanssa reissuun ja minä jään kotiin viikoksi. Kaikki ovat tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän erään miehen joka myös matkustaa 'yksin' joka kesä Lappiin. Vaimo jää kotiin, autuaan tietämättömänä, luulee että mies vain kalastelee ja nauttii luonnon rauhasta.
Mistäkö tiedän.? Olen miehen rakastajatar ja matkalla mukana joka vuosi.
Oho, oletpa aika rautainen nainen, kun toisen naisen miehen kanssa saat leikkiä pariskuntaa kerran vuodessa! :D Wou...
Siinä on sitten vielä ne 51 viikkoa vuodessa, kun istut kotona yksinäsi vai onko sinulla muitakin viikkovuokramiehiä?

Kateus, se on paha..
Oman tilan haluamisessa ja nollaamisessa, ei ole mitään pahaa. Päinvastoin.
Niin meilläkin.
Arki yhdessä, usea reissu erikseen ystävien kanssa tai yksin.
Minä käyn kerran, pari vuodessa perheen kanssa ranta- ja laskettelulomilla ja yhden lomaviikon säästän aina ns. omaan reissuuni. Tykkään reppureisssata ja olen käynyt näillä matkoillani kiertelemässä Eurooppaa, vähän ”eksoottisemmissa” paikoissa ja eoämukavemmissa oloissa. Ei noita reissuja olisi mitään järkeä tehdä lasten kanssa. Enkä halua miestäkään mukaan, olen saanut aina reissuista enemmän irti kun matkustan yksin.
Muulle perheelle tämä on ok, tietävät saavansa aina paljon iloisemman ja rennomman äidin kotiin. Mies ei pidä yksin matkustamisesta, mutta käy silloin tällöin muutaman päivän reissuilla kavereidensa kanssa Euroopassa bändien keikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Miehen pitää päästä kunnon panolomalle muutaman kerran vuodessa. Suotakoon tämä heille.
Niin naistenkin kokoon ja ikään ja titteliin katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän erään miehen joka myös matkustaa 'yksin' joka kesä Lappiin. Vaimo jää kotiin, autuaan tietämättömänä, luulee että mies vain kalastelee ja nauttii luonnon rauhasta.
Mistäkö tiedän.? Olen miehen rakastajatar ja matkalla mukana joka vuosi.
Ja todennäköisesti trolli. Tai ainakin senoloinen-näköinen.
Me reissataan molemmat myös yksin. On ihanaa joskus päästä pois kaikesta, myös siitä omasta puolisosta, olla hiljaa ja tehdä mitä huvittaa, neuvottelematta ja keskustelematta ja tekemättä kompromissejä. Mies käy esim. Lontoossa ja Berliinissä, jotka ei kuulu mun lempikaupunkeihin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän erään miehen joka myös matkustaa 'yksin' joka kesä Lappiin. Vaimo jää kotiin, autuaan tietämättömänä, luulee että mies vain kalastelee ja nauttii luonnon rauhasta.
Mistäkö tiedän.? Olen miehen rakastajatar ja matkalla mukana joka vuosi.
Vähään olet tyytyväinen.
Onhan tuo ihan aikuisen oikeus. En näe tuossa mitään vikaa, olettaen että sinulla on sama mahdollisuus.