Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsella menee päivässä 1-2 tuntia läksyihin

Vierailija
28.09.2018 |

1.luokkalainen kyseessä.

Minusta on aika kohtuutonta! Ensin on koulussa 4-6 tuntia, sitten iltapäiväkerhossa 2-4 tuntia ja illalla kotona 2 tuntia menee läksyihin! Sitten kohta pitääkin jo mennä nukkumaan.

Lisäksi 2 kertaa viikossa on harrastuksia.

Joutuu tekemään normiläksyjen lisäksi myös ne, mitä ei tunnilla ehtinyt tehdä. Yleensä käyvät läpi 2 aukeamaa ja lapseni ehtii tehdä vain ensimmäisen sivun, aina ei edes koko sivua, ja sitten 3 sivua pitää tehdä kotona.

Olin tänään mukana tunnilla ja huomasin, että puolet luokasta ei pysynyt perässä. Kaikki eivät ehtineet edes ottaa kirjaa esille, kun opettaja siirtyi jo seuraavaan aineeseen. Läksyn hän mainitsi vain ohimennen, enkä usko, että kaikki ehtivät edes merkata. Yksi lapsi otti vasta Tuhattaituria esiin, kun opettaja jo laittoi jotain laulua soimaan ja hetken päästä jotkut lukivat jo Aapista.

Lisäksi huomasin, että yksi lapsi pureskeli kynää ja heitteli kuminpalasia ympäriinsä. Koko ajan oli huutoa ja mölinää ja jotkut juoksivat luokassa. Opettaja vain piti tuntia, eikä puuttunut mitenkään. Luokassa ei ollut edes avustajaa.

Ihan järkyttyneenä katsoin touhua! Olen itse koulunkäyntiavustajana toisessa koulussa, eikä meillä sellainen meininki tulisi kuuloonkaan! Olisi niin tehnyt mieli puuttua siihen.

Lapsi joutuu kotona kysymään neuvoa läksyissä ja olen ihmetellyt miksei opi tunnilla. Nyt en enää yhtään ihmettele!

Kotimatkalla totesin lapselle, että olipas aika levotonta. Lapsi katsoi hölmistyneenä ja sanoi: ”Äiti, ku mä just meinasin sanoa et tänään oli tosi rauhallista ku sä olit!”

Kommentit (52)

Vierailija
1/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ekaluokkalainen 6 tuntia koulussa.. just...

Vierailija
2/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-2 h on vielä tosi vähän läksyjen tekoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, kaikki lapset eivät ole yhtä fiksuja. Otan osaa :(

Vierailija
4/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hehe :D

Vierailija
5/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siellä koulussa, missä itse olen töissä, on tapana merkitä läksyt jokaisen kirjaan. Kirjan kannessa on erikseen vielä lappu, johon on merkattu läksysivu ja päivämäärä. Lisäksi koulupäivän päätteeksi käydään vielä läpi mitä tuli läksyksi ja varmistetaan, että läksykirjat on repussa.

Omalla lapsellani on monta kertaa unohtunut kirjat kouluun. Opettaja on vain todennut, että ei haittaa. Kuulema läksyjä ei aina edes tarkisteta.

Itse olen tarkka, että lapsi tekee läksyt ja etenee normaalisti, ettei jää jälkeen.

Ap

Vierailija
6/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi niitä läksyjä ei voi tehdä siellä ip-kerhossa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ekaluokkalainen 6 tuntia koulussa.. just...

Kyllä, on myös 6 tunnin päiviä.

Ap

Vierailija
8/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi niitä läksyjä ei voi tehdä siellä ip-kerhossa?

Kuulema siksi, että läksyt ovat vanhempien vastuulla. Olen kyllä toivonut, että tekisi siellä, mutta kuulema koululta on tullut viesti, että vanhemmat valvovat läksyjä. Olen ehdottanut, että tekisi läksyt ip:ssä ja sitten kotona tarkistetaan, mutta ei kuulema käy.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet ammatti-ihminen ja haluat avautua asiasta av-palstalla. Eikö nyt asiallisempaa olisi keskustella opettajan ja rehtorin kanssa kuin täällä haukkua anonyymina?

Vierailija
10/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota yhteyttä opettajaan ja kerro huolesi. Ekaluokkalaiselle on ehdoton maksimi puoli tuntia läksyjä. Oman lapseni luokalla tulee 10 min lukuläksyä ja lapseni on saanut tehdä matematiikan kotimökin jo tunnilla, niin ei paljoa ole läksyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

1-2 h on vielä tosi vähän läksyjen tekoa.

Aivan ja jokainen tekee omaan tahtiin niitä. Meillä tyttö tekee läksyt minuuteissa, kun taas poika tekee sen pari tuntia ja kyselee asioita. Pääasia, että tekee läksyt. Ikäeroa on 1,5 vuotta. Tällaisestakin saadaan haloota aikaan näköjään.

Vierailija
12/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekaluokkalainen 6 tuntia koulussa.. just...

Kyllä, on myös 6 tunnin päiviä.

Ap

Onkohan ihan lainmukaista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin ennemmin huolissani siitä että lapsella on jotain oppimisvaikeuksia tms. jos kerran käyttää ekaluokan läksymäärään tuollaisen ajan.

Vierailija
14/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että lapsesi kyllä saa kiinni muut oppilaat ennemmin tai myöhemmin. Onko syntytynyt loppuvuodesta? Silloinhan hänellä on lähes vuosi eroa muihin lapsiin, ja se kyllä näkyy. Mutta luulen, että huolesi on turha. Harrastuksista kannattaa tinkiä tässä vaiheessa ja keskittyä koulun käyntiin. Näin saat kaksi tuntia lisää aikaa, jonka voit käyttää vaikka läksyissä auttamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ekaluokkalaiselle tuo on paljon. Meidän lapselle meni 15 min - 30 min.  Osa sai varmasti enemmän läksyjä, koska ei ehtinyt tekemään tunnilla. Pyysin, että lapseni teksisi läksyt jo ip-kerhossa. Kaikki alkoivat tehdä läksyjään siellä. Kotona vähän tarkastimme vain.

Vierailija
16/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet ammatti-ihminen ja haluat avautua asiasta av-palstalla. Eikö nyt asiallisempaa olisi keskustella opettajan ja rehtorin kanssa kuin täällä haukkua anonyymina?

En ole mitään tai ketään haukkunut. Ihmettelin vain, eikö ole kohtuutonta.

Tänään en ehtinyt puhua opettajalle, eikä minusta tällaista hoideta wilman kautta. Mutta aivan varmasti keskustelen asiasta. Halusin vain tietää, mitä mieltä muut ovat. Mutta kai se sitten on ihan normaalia. Mietin tässä vain mielessäni, että mitäs sitten, kun tulee enemmän aineita ja enemmän läksyjä.

Ap

Vierailija
17/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niitä läksyjä ei voi tehdä siellä ip-kerhossa?

Kuulema siksi, että läksyt ovat vanhempien vastuulla. Olen kyllä toivonut, että tekisi siellä, mutta kuulema koululta on tullut viesti, että vanhemmat valvovat läksyjä. Olen ehdottanut, että tekisi läksyt ip:ssä ja sitten kotona tarkistetaan, mutta ei kuulema käy.

Ap

On sitten varmaan ainoa koulu Suomessa, jossa ei ole mahdollisuutta tehdä IP-kerhossa läksyjä. Lieneekö kyseinen koulu Porvoossa?

Vierailija
18/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että lapsesi kyllä saa kiinni muut oppilaat ennemmin tai myöhemmin. Onko syntytynyt loppuvuodesta? Silloinhan hänellä on lähes vuosi eroa muihin lapsiin, ja se kyllä näkyy. Mutta luulen, että huolesi on turha. Harrastuksista kannattaa tinkiä tässä vaiheessa ja keskittyä koulun käyntiin. Näin saat kaksi tuntia lisää aikaa, jonka voit käyttää vaikka läksyissä auttamiseen.

On syntynyt syyskuun lopussa (ja on ollut aina myös pienikokoinen, en tiedä vaikuttaako se mitenkään mihinkään, mutta mainitsin) ja esim. fyysinen kehitys on ollut normaalia, mutta ”hitaampaa”. Esim. ryömiminen, konttaaminen, kävely, karkeamotoriikka. Hienomotoriikassa on kuitenkin kehittynyt ikäisiään nopeammin ja on vauvasta saakka ollut pikkutarkka ja havainnoi tarkkaan yksityiskohtia. Tämä voi kyllä vaikuttaa siihen ”hitauteen”, kun kaikki numerot ja kirjaimet pitää tehdä täydellisesti. Toiset lapset huomioivat kokonaisuuksia, minun lapseni keskittyy yksityiskohtiin.

Ap

Vierailija
19/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ammatti-ihminen ja haluat avautua asiasta av-palstalla. Eikö nyt asiallisempaa olisi keskustella opettajan ja rehtorin kanssa kuin täällä haukkua anonyymina?

En ole mitään tai ketään haukkunut. Ihmettelin vain, eikö ole kohtuutonta.

Tänään en ehtinyt puhua opettajalle, eikä minusta tällaista hoideta wilman kautta. Mutta aivan varmasti keskustelen asiasta. Halusin vain tietää, mitä mieltä muut ovat. Mutta kai se sitten on ihan normaalia. Mietin tässä vain mielessäni, että mitäs sitten, kun tulee enemmän aineita ja enemmän läksyjä.

Ap

En kyllä ymmärrä, että menit siis katsomaan lapsesi koulupäivää etkä puhunut mitään opettajan kanssa välituntisin. Et todellakaan vaikuta kovin ammattitaitoiselta. Opettajan kanssa reflektio on juuri se tärkeä ominaisuus koulunkäynninohjaajalta.

T. Toinen koulunkäynninohjaaja

Vierailija
20/52 |
28.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niitä läksyjä ei voi tehdä siellä ip-kerhossa?

Kuulema siksi, että läksyt ovat vanhempien vastuulla. Olen kyllä toivonut, että tekisi siellä, mutta kuulema koululta on tullut viesti, että vanhemmat valvovat läksyjä. Olen ehdottanut, että tekisi läksyt ip:ssä ja sitten kotona tarkistetaan, mutta ei kuulema käy.

Ap

On sitten varmaan ainoa koulu Suomessa, jossa ei ole mahdollisuutta tehdä IP-kerhossa läksyjä. Lieneekö kyseinen koulu Porvoossa?

Ei ole ainoa. Täällä on muitakin kouluja, joissa ei ip:ssä tehdä läksyjä. Varmaan vaikuttaa se, onko ip koulun vai seurakunnan yhteydessä. Olen ollut seurakunnan ip:ssä töissä ja siellä läksyjenteosta sovittiin vanhempien kanssa, ei koulun. Tiedän, että muissakin koulun ip:ssä taas on sovittu läksyistä koulun kanssa.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan yksi