Miehen itsekkyys rassaa, en saa nukuttua!
Olen nyt puolenpäivän aikoihin menossa tutustumaan uuteen työpaikkaan. Sanoin eilen miehelle asiasta, ja painotin haluavani pitkät katkeamattomat yöunet jotta olisin virkeänä uuteen työhön tutustuessa.
Ja vitut! Miehellä oli ensimmäinen herätys klo 7, heräsin siihen, tökin miehen hereille. Nukahdin uudestaan, mutta lopullinen herätys oli 7.30, kun miehen kelloradio alkaa huutamaan täysillä! Pelästyin aivan järjettömästi sitä kilkatusta, ja mahdollisuudet saada unen päästä kiinni toistamiseen menivät sitten siinä. Olin oman herätykseni laittanut klo 10, eli minulta meni melkein kolme tuntia unta sivu suun!
Yöllä katsoin kelloa viimeisen kerran kahden aikoihin. Uusi työpaikka jännittää, ja olen muutenkin huono nukkumaan. On minulla nukahtamislääkkeet, mutta eivät ne ole mikään oikotie onneen. Mies tietää uniongelmani varsin hyvin, mutta ei välitä niistä :(
Kiehuin raivosta, kun mies kotiutui koulusta vähän ennen kello yhtätoista – oli ollut koulussa siis vain pari tuntia. Menee sohvalle, kääntää kylkeään ja alkaa kuorsata! Kysyttäessä vastasi, että kyllä häntäkin joskus saa väsyttää! Voi luoja, itse sai unta hyvin yöllä, ja kokee sitten asiakseen terrorisoida puolisoa torkuttamisellaan! Oli siis noussut ylös sammuttamaan herätykset kännykästä, mutta palannut sänkyyn "lepuuttamaan silmiään".
Viimeksi tiistaina terrorisoi torkuttamalla: herätykset kilkattivat viiden minuutin välein seitsemästä varttia vaille kahdeksaan. Ärähdin asiasta, mies vastaa ettei jaksakaan mennä kouluun, taaskin kääntää kylkeään ja jatkaa kuorsaamista! Yritin siitä puolen tunnin ajan saada unen päästä kiinni, mutta uniongelmieni vuoksi ei onnistanut. Nousin sitten keittämään kahvia.
Muutenkin tavallinen kaava miehen herätyksissä on se, ettei hän itse herää: minä herään, tökin miehen hereille, tökin uudestaan toisen herätyksen soidessa... Olen anellut, uhkaillut ja lähes itkien vaatinut, että vaihtaisi herätysääntä, vaihtaisi herätyskelloa, mitä tahansa jotta hän heräisi itse OMAAN herätykseensä! Kun ei tämä nykyinen kännykän herätysääni tunnu toimivan. Ainoa toimiva on se "back uppina" oleva kelloradionsa, siinä on niin hirveä meteli, kuulostaa ihan tuomiopäivän pasuunoilta D: Niin tehokas, että naapuritkin heräävät.
Sapettaa niin, että ensi yönä aion passittaa miehen sohvalle ja lyön makuuhuoneen oven tiukasti kiinni, onhan minullakin oikeus kunnon yöuniin. Tuntuu, ettei mies oikein käsitä ongelmaani ja unettomuudesta aiheutuvia oloja, koska ei itse ko. vaivasta kärsi. Harmittaa miehen kehotus "no mene nukkumaan jos väsyttää", koska se ei vain suju minulta noin vain :( Enkä voisikaan mennä milloin tahansa nukkumaan, kun koulussa on läsnäolopakko, satunnaisesti työkeikkoja... kelpaisi minullekin akateeminen vapaus sen suhteen, osallistunko luennoille vai en!
Argh, tekipä hyvää avautua AV:lle. Vielä parempi olisi, jos joku kohtalotoveri osaisi vinkata, miten asian saisi korjattua. Uhkailu, vittuilu, kiristys? Viimeinen vaihtoehto taitaa olla miehen pistäminen ulkoruokintaan.
Tai onko jonkun mies ottanut opikseen?