Voisiko osastosta olla hyötyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Kuulostaa siltä, että osastojaksosta voisi olla hyötyä. Itse olen töissä nuorisopsykiatrian osastolla ja juuri sinuntyyppisiäsi potilaitakin voi kyllä olla osastohoidon piirissä.

Käytkö jollakin psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykologilla? Ensin kokeillaan avohoitoa, jos et vielä ole sellaisen piirissä. Jos käyt jo jollakin juttelemassa, voit ottaa puheeksi kiinnostuksen osastoa kohtaan ja voitte ehkä esim. käydä yhdessä tutustumassa.

Saatko dkt-terapiaa?

Olen käynyt psykologilla ja sairaanhoitajalla kerran viikossa puhumassa, joskus myös lääkärillä. Siitä ei ole ollut apua kuin ehkä hetkisen. Olen erityisyksikössä, joten eikö se ole vähän kuin avohoitoa? Viime aikoina mun olo on vain mennyt oudommaksi, ja viiltelen paljon herkemmin. Jostain syystä ei kiinnosta mikään, vaikka mulla olisikin hyvä olo.

Ap

Nuo sairaanhoitaja- ja psykologikäynnit ovat juuri niitä avohoidon käyntejä. :)

Minusta voit hyvin ottaa puheeksi siellä erityisyksikössä ja/tai sh-/psykologikäynneillä, mitä työntekijät ajattelevat osastohoidosta kohdallasi.

Onko sh tai psykologi opettanut sinulle dkt-taitoja, esim. eri ahdistuksenhallintakeinoja, joilla korvata viiltely? Esim. voimakas fyysinen rasitus, jääpalojen pito käsissä/suussa, lihasten nopea jännittäminen ja rentouttaminen, hengitysharjoitukset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta osastolla oli ihan hirveää kun pakolla siellä pitivät. Hyi en halua enää ikinä palata sinne

Turha pelotella toista. Yleensä osastot ovat ihan vapaaehtoisia. Pakkohoitoon joutuvat vain sellaiset, jotka ovat vakavasti vaaraksi itselleen ja muille ja joiden todellisuudentaju on heikentynyt.

No minä en todellakaan mennyt vapaaehtoisesti. Yliannostuksen jälkeen mut sinne laittoivat ja viikon pitivät vastoin tahtoani

Eli yritit itsemurhaa = olit vaaraksi hengellesi. Sillä perusteella voidaan tehdä M1-lähete, jolloin potilasta voidaan pitää tutkittavana tietty aika, ja jos todetaan tarvetta, voidaan pitää pakkohoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta osastolla oli ihan hirveää kun pakolla siellä pitivät. Hyi en halua enää ikinä palata sinne

Turha pelotella toista. Yleensä osastot ovat ihan vapaaehtoisia. Pakkohoitoon joutuvat vain sellaiset, jotka ovat vakavasti vaaraksi itselleen ja muille ja joiden todellisuudentaju on heikentynyt.

Ei pidä paikkaansa! Alaikäinen joutuu hoitoon, jos vanhemmat/huoltajat niin päättävät. Ei todellakaan tarvitse olla vaarallinen kenellekään, eikä todellisuudentajun tarvitse olla heikentynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta osastolla oli ihan hirveää kun pakolla siellä pitivät. Hyi en halua enää ikinä palata sinne

Turha pelotella toista. Yleensä osastot ovat ihan vapaaehtoisia. Pakkohoitoon joutuvat vain sellaiset, jotka ovat vakavasti vaaraksi itselleen ja muille ja joiden todellisuudentaju on heikentynyt.

Ei pidä paikkaansa! Alaikäinen joutuu osastolle, jos vanhemmat/huoltajat niin päättävät. Ei todellakaan tarvitse olla vaarallinen kenellekään, eikä todellisuudentajun tarvitse olla heikentynyt.

En usko että muuttaisi mitään. Osastolla olo ei itsessään paranna mitään. Sen ainoa merkitys on se, että olet valvotussa ympäristössä ja hoito (käytännössä lääkitys) saadaan nopealla aikataululla vaikuttavaan tehoon. Samalla myös järjestellään avohoidon kontaktit niin, että jatkohoito onnistuu.

Eli käytännössä mikään ei muutu sinun tilanteessa. Olet jo nyt valvotuissa oloissa, voit keskustella ns ammattilaisten kanssa aina halutessasi, avohoidon kontaktit ovat olemassa ja käynnit verrattain tiuhaan.

Vointiisi enemmän vaikuttaisi terapia ja niiden syiden käsittely (ja korjaaminen) jotka aiheuttavat tuota oloa/käytöstä. Sitä ei voida osastolla suorittaa ja ikävä kyllä, varsinainen työ on suoritettava suurimmaksi osaksi itse. Kenties joku lääkitys voisi olla paikallaan helpottamaan oloa, mutta kokemuksesta voin kertoa, että ne yleensä tekevät pitkäkestoista haittaa noin nuorena aloitettuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Kuulostaa siltä, että osastojaksosta voisi olla hyötyä. Itse olen töissä nuorisopsykiatrian osastolla ja juuri sinuntyyppisiäsi potilaitakin voi kyllä olla osastohoidon piirissä.

Käytkö jollakin psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykologilla? Ensin kokeillaan avohoitoa, jos et vielä ole sellaisen piirissä. Jos käyt jo jollakin juttelemassa, voit ottaa puheeksi kiinnostuksen osastoa kohtaan ja voitte ehkä esim. käydä yhdessä tutustumassa.

Saatko dkt-terapiaa?

Olen käynyt psykologilla ja sairaanhoitajalla kerran viikossa puhumassa, joskus myös lääkärillä. Siitä ei ole ollut apua kuin ehkä hetkisen. Olen erityisyksikössä, joten eikö se ole vähän kuin avohoitoa? Viime aikoina mun olo on vain mennyt oudommaksi, ja viiltelen paljon herkemmin. Jostain syystä ei kiinnosta mikään, vaikka mulla olisikin hyvä olo.

Ap

Nuo sairaanhoitaja- ja psykologikäynnit ovat juuri niitä avohoidon käyntejä. :)

Minusta voit hyvin ottaa puheeksi siellä erityisyksikössä ja/tai sh-/psykologikäynneillä, mitä työntekijät ajattelevat osastohoidosta kohdallasi.

Onko sh tai psykologi opettanut sinulle dkt-taitoja, esim. eri ahdistuksenhallintakeinoja, joilla korvata viiltely? Esim. voimakas fyysinen rasitus, jääpalojen pito käsissä/suussa, lihasten nopea jännittäminen ja rentouttaminen, hengitysharjoitukset?

Unohdin mainita että mulle ollaan haettu Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, mutta voin kuulema hyötyä siitä vasta vuosien päästä. On opetettu noita keinoja, mutta niissä tilanteissa _haluan_ satuttaa itseäni, välillä on myös "pakko". Ohjaajat on kysyneet vaikeissa tilanteissa että haluanko joutua sairaalaan tms. Eli ei kai ne sitä huonona keinona pidä, jos itse suostun siihen. En ole kyllä varma otetaanko mut osastolle, kun välillä olen tosiaan aika lailla normaali.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Kuulostaa siltä, että osastojaksosta voisi olla hyötyä. Itse olen töissä nuorisopsykiatrian osastolla ja juuri sinuntyyppisiäsi potilaitakin voi kyllä olla osastohoidon piirissä.

Käytkö jollakin psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykologilla? Ensin kokeillaan avohoitoa, jos et vielä ole sellaisen piirissä. Jos käyt jo jollakin juttelemassa, voit ottaa puheeksi kiinnostuksen osastoa kohtaan ja voitte ehkä esim. käydä yhdessä tutustumassa.

Saatko dkt-terapiaa?

Olen käynyt psykologilla ja sairaanhoitajalla kerran viikossa puhumassa, joskus myös lääkärillä. Siitä ei ole ollut apua kuin ehkä hetkisen. Olen erityisyksikössä, joten eikö se ole vähän kuin avohoitoa? Viime aikoina mun olo on vain mennyt oudommaksi, ja viiltelen paljon herkemmin. Jostain syystä ei kiinnosta mikään, vaikka mulla olisikin hyvä olo.

Ap

Nuo sairaanhoitaja- ja psykologikäynnit ovat juuri niitä avohoidon käyntejä. :)

Minusta voit hyvin ottaa puheeksi siellä erityisyksikössä ja/tai sh-/psykologikäynneillä, mitä työntekijät ajattelevat osastohoidosta kohdallasi.

Onko sh tai psykologi opettanut sinulle dkt-taitoja, esim. eri ahdistuksenhallintakeinoja, joilla korvata viiltely? Esim. voimakas fyysinen rasitus, jääpalojen pito käsissä/suussa, lihasten nopea jännittäminen ja rentouttaminen, hengitysharjoitukset?

Unohdin mainita että mulle ollaan haettu Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, mutta voin kuulema hyötyä siitä vasta vuosien päästä. On opetettu noita keinoja, mutta niissä tilanteissa _haluan_ satuttaa itseäni, välillä on myös "pakko". Ohjaajat on kysyneet vaikeissa tilanteissa että haluanko joutua sairaalaan tms. Eli ei kai ne sitä huonona keinona pidä, jos itse suostun siihen. En ole kyllä varma otetaanko mut osastolle, kun välillä olen tosiaan aika lailla normaali.

Ap

No tuo terapiasta oleva käsitys on ainakin ihan väärä. Totta on, ettei se ole välitön apu, toisaalta taas mielenterveyshäiriöt ovat sellaisia, ettei mikään muukaan tapa lähestyä niitä tuo helposti nopeaa apua. Osa lääkkeistä toki, toisaalta taas ne eivät tuo pitkäkestoista apua ja yleensä mitä nopeammin lääke vaikuttaa, sitä lyhyemmän avun se tuo. Ajatellaan vaikka rauhoittavia, olo helpottuu puolessa tunnissa ja on paska taas parin tunnin päästä. Toimii siis vain akuutteihin tilanteisiin, koska niin kivalle kuin olo tuntuukin mömmöissä, niin normaalista elämästä ei tule oikein hyvää niillä. Mielialalääkkeet taas yleensä vaikuttavat parissa kuukaudessa, ne vaan eivät korjaa ongelmien alkusyytä joten monesti ongelma palaa takaisin, jos niitä yrittää lopettaa. Lisäksi niidenkin kanssa pitää olon kohentumisen jälkeen kasata itse elämänsä taas uomiinsa, joten kokonaisvaltaiseen olotilan kohentumiseen voi mennä useampi kuukausi. Terapia alkaa yleensä vaikuttamaan muutamassa kuukaudessa, joskus jopa muutaman käyntikerran jälkeen. Se on muutenkin sellainen hoitomuoto, jonka vaikutusnopeutta ja tehoa on hankala arvioida. Siihen vaikuttaa monet asiat, terapeutti, terapioitavan motivaatio ja kyvyt käsitellä ongelmiaan, ongelman laatu, terapian laatu ja se, millä tavalla edistymistä arvioidaan. Mitataanko sitä, vaikuttaako se ylipäätään, vaikuttaako se merkittävästi vai mitataanko kokonaisvaltaista parantumista?

Sitäpaitsi se, että se auttaisi vasta vuosien päästä, on huono syy jättää terapia välistä. Jos et käy terapiassa, ne ongelmat on yhtälailla olemassa vuosien kuluttua. Eli voit nyt valita, että haluatko olla paremmassa kunnossa vai et, sanotaan vaikka kahden vuoden kuluttua. Voi olla, että ilman terapiaa et ikinä pysty elämään normaalia elämää. Siihen nähden muutama vuosikaan ei kuulosta pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Kuulostaa siltä, että osastojaksosta voisi olla hyötyä. Itse olen töissä nuorisopsykiatrian osastolla ja juuri sinuntyyppisiäsi potilaitakin voi kyllä olla osastohoidon piirissä.

Käytkö jollakin psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykologilla? Ensin kokeillaan avohoitoa, jos et vielä ole sellaisen piirissä. Jos käyt jo jollakin juttelemassa, voit ottaa puheeksi kiinnostuksen osastoa kohtaan ja voitte ehkä esim. käydä yhdessä tutustumassa.

Saatko dkt-terapiaa?

Olen käynyt psykologilla ja sairaanhoitajalla kerran viikossa puhumassa, joskus myös lääkärillä. Siitä ei ole ollut apua kuin ehkä hetkisen. Olen erityisyksikössä, joten eikö se ole vähän kuin avohoitoa? Viime aikoina mun olo on vain mennyt oudommaksi, ja viiltelen paljon herkemmin. Jostain syystä ei kiinnosta mikään, vaikka mulla olisikin hyvä olo.

Ap

Saatko dialektista käyttäytymisterapiaa? Se voisi olla sinulle sopiva. Sen kehittäjä, Marsha Linehan, on kertonut omasta nuoruudestaan ja se vaikuttaa hyvin samanlaiselta mitä kerroit omista kokemuksistasi. Ja hän parani ja pystyi rakentamaan todella hyvän elämän! Voisit kenties kysyä tästä terapiamuodosta hoitokontakteiltasi.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Dialektinen_käyttäytymisterapia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Kuulostaa siltä, että osastojaksosta voisi olla hyötyä. Itse olen töissä nuorisopsykiatrian osastolla ja juuri sinuntyyppisiäsi potilaitakin voi kyllä olla osastohoidon piirissä.

Käytkö jollakin psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykologilla? Ensin kokeillaan avohoitoa, jos et vielä ole sellaisen piirissä. Jos käyt jo jollakin juttelemassa, voit ottaa puheeksi kiinnostuksen osastoa kohtaan ja voitte ehkä esim. käydä yhdessä tutustumassa.

Saatko dkt-terapiaa?

Olen käynyt psykologilla ja sairaanhoitajalla kerran viikossa puhumassa, joskus myös lääkärillä. Siitä ei ole ollut apua kuin ehkä hetkisen. Olen erityisyksikössä, joten eikö se ole vähän kuin avohoitoa? Viime aikoina mun olo on vain mennyt oudommaksi, ja viiltelen paljon herkemmin. Jostain syystä ei kiinnosta mikään, vaikka mulla olisikin hyvä olo.

Ap

Saatko dialektista käyttäytymisterapiaa? Se voisi olla sinulle sopiva. Sen kehittäjä, Marsha Linehan, on kertonut omasta nuoruudestaan ja se vaikuttaa hyvin samanlaiselta mitä kerroit omista kokemuksistasi. Ja hän parani ja pystyi rakentamaan todella hyvän elämän! Voisit kenties kysyä tästä terapiamuodosta hoitokontakteiltasi.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Dialektinen_käyttäytymisterapia

Siis:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Dialektinen_käyttäytymisterapia

Tässä tietoa dialektisesta käyttäytymisterapiasta:

http://www.dialektinenkayttaytymisterapia.fi

http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nak06295

Mutta voi olla, että hoitoasi arvioidaan jo sen pohjalta. Mutta kannattaa kysyä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Kuulostaa siltä, että osastojaksosta voisi olla hyötyä. Itse olen töissä nuorisopsykiatrian osastolla ja juuri sinuntyyppisiäsi potilaitakin voi kyllä olla osastohoidon piirissä.

Käytkö jollakin psykiatrisella sairaanhoitajalla tai psykologilla? Ensin kokeillaan avohoitoa, jos et vielä ole sellaisen piirissä. Jos käyt jo jollakin juttelemassa, voit ottaa puheeksi kiinnostuksen osastoa kohtaan ja voitte ehkä esim. käydä yhdessä tutustumassa.

Saatko dkt-terapiaa?

Olen käynyt psykologilla ja sairaanhoitajalla kerran viikossa puhumassa, joskus myös lääkärillä. Siitä ei ole ollut apua kuin ehkä hetkisen. Olen erityisyksikössä, joten eikö se ole vähän kuin avohoitoa? Viime aikoina mun olo on vain mennyt oudommaksi, ja viiltelen paljon herkemmin. Jostain syystä ei kiinnosta mikään, vaikka mulla olisikin hyvä olo.

Ap

Kai olet kertonut hoitokontakteillesi, että olosi on pahenemassa? Jossain tilanteissa osastohoito tekee hyvää. Parhaiten osaatte arvioida sinun tilanteesi nykyisten hoitokontaktien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta osastolla oli ihan hirveää kun pakolla siellä pitivät. Hyi en halua enää ikinä palata sinne

Turha pelotella toista. Yleensä osastot ovat ihan vapaaehtoisia. Pakkohoitoon joutuvat vain sellaiset, jotka ovat vakavasti vaaraksi itselleen ja muille ja joiden todellisuudentaju on heikentynyt.

Ei pidä paikkaansa! Alaikäinen joutuu hoitoon, jos vanhemmat/huoltajat niin päättävät. Ei todellakaan tarvitse olla vaarallinen kenellekään, eikä todellisuudentajun tarvitse olla heikentynyt.

Älä puhu paskaa. Sen päätöksen tekevät erikoislääkärit tiettyjen, tarkoin määriteltyjen kriteerien perusteella. Siihen ei riitä se, että vanhemmat ilmoittavat että "nyt meidän Jorma-Jenniina tulisi sinne hoitoon". Tarpeeksi valehdellessaan vanhemmat toki varmasti saavat lapsensa sisään osastolle (vaatii muuten todella hyvät puheenlahjat), mutta sieltä pistävät äkkiä pihalle, jos mitään huolestuttavaa ei lapsen käytöksessä ole. Eli olet ollut sekaisin kuin seinäkello ja sua on pidetty siellä harhojesi, itsetuhoisuutesi, aggression ja yleisen vastahankaisuuden takia.

Mutta niinhän se on, niin kauan kuin ihminen pystyy epäilemään omaa mielenterveyttään, ei hän ole hullu. Hullu on sitten, kun itse on se ainoa joka EI missään ole hullu.

Kyllä ne vanhemmat sen päättävät, vaikka lääkärinkin suositus tarvitaan. Lain mukaan alaikäinen otetaan hoitoon vastoin tahtoaan, jos huoltajat niin haluavat.

Sinun ikäinen kummilapseni on ollut 2-3 päivän jaksoja osastolla heti tarvittaessa ja on kuulemma jaksanut sen voimin taas pitkälti eteenpäin. Toki lääkitys mukana myös arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta osastolla oli ihan hirveää kun pakolla siellä pitivät. Hyi en halua enää ikinä palata sinne

Turha pelotella toista. Yleensä osastot ovat ihan vapaaehtoisia. Pakkohoitoon joutuvat vain sellaiset, jotka ovat vakavasti vaaraksi itselleen ja muille ja joiden todellisuudentaju on heikentynyt.

Ei pidä paikkaansa! Alaikäinen joutuu hoitoon, jos vanhemmat/huoltajat niin päättävät. Ei todellakaan tarvitse olla vaarallinen kenellekään, eikä todellisuudentajun tarvitse olla heikentynyt.

Älä puhu paskaa. Sen päätöksen tekevät erikoislääkärit tiettyjen, tarkoin määriteltyjen kriteerien perusteella. Siihen ei riitä se, että vanhemmat ilmoittavat että "nyt meidän Jorma-Jenniina tulisi sinne hoitoon". Tarpeeksi valehdellessaan vanhemmat toki varmasti saavat lapsensa sisään osastolle (vaatii muuten todella hyvät puheenlahjat), mutta sieltä pistävät äkkiä pihalle, jos mitään huolestuttavaa ei lapsen käytöksessä ole. Eli olet ollut sekaisin kuin seinäkello ja sua on pidetty siellä harhojesi, itsetuhoisuutesi, aggression ja yleisen vastahankaisuuden takia.

Mutta niinhän se on, niin kauan kuin ihminen pystyy epäilemään omaa mielenterveyttään, ei hän ole hullu. Hullu on sitten, kun itse on se ainoa joka EI missään ole hullu.

Otapa se lakikirja uudelleen käteesi. HUOLTAJA päättää alaikäisen hoidosta. Alaikäinen joutuu osastolle, jos huoltaja niin sanoo. Tottakai lääkärilläkin on osuutta asiaan.

Yritän vielä vääntää rautalangasta. Lääkäri suosittelee 16-vuotiaalle osastohoitoa, 16-vuotias ei halua, vanhemmat haluavat. Tulos: 16-vuotias laitetaan osastolle. Lakikirjan mukaan kyseessä ei tietenkään ole pakkohoito, koska vanhemmat ovat suostuneet lapsensa hoitoon. 16-vuotiaalle hoito on kuitenkin käytännössä pakkohoitoa, koska hän ei sitä halua. Älä siis ala väittämään, että alaikäisen pitäisi olla vaarallinen tai harhainen hoitoon joutuakseen. Ei tarvitse.

En ole koskaan ollut hoidossa. Mistä sellaista sait päähäsi? Tällä palstalla on muitakin keskustelijoita kuin sinä ja minä.

Anna nyt ainakin ensimmäisenä kaikki millä voit viiltää itseäsi pois vaikka omahoitajallesi.

Ihmetyttää kyllä että olet oikein "erityisyksikössä" ja viiltelystäsi tiedetään, mutta sinulla on silti teriä tms. Itse olen ollut ihan "normaalissa" laitoksessa ja siellä kyllä vietiin kaikki viiltelyn mahdollistava pois ja jos niitä joillain keinoin hankki niin aika nopeasti alettiin uhkailemaan sairaalahoidolla..