Valitsin väärän koirarodun :(

Eihän se rotu ole tae koiran luonteesta. Koirat on yksilöitä, sieltä löytyy fiksumpia ja höpsömpiä persoonia saman rodun sisältä. Koiraa voi koulutuksella ohjata haluamaansa suuntaan, mutta kyllä se koiran oma persoona on aina sitä mitä se on.

Jos teillä ei mielestäsi ole mitään "yhteyttä", niin sinuna laittaisin noin nuoren koiran heti uuteen kotiin. Koirakin voi saada itselleen mieleisemmän isännän.

Mutta joo, ei kannata laittaa liikaa odotuksia koiraa kohden. Varmasti koirasi on oikein kiva tyyppi, vaikka ei nyt sinun odotuksia täyttänytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös muita nä tein väärän valinnan.

Koira haukkuu sisällä joka risahduksen, koska omaa vahvan vahtimisvietin. Ärsyttävää. En ole saanut kitkettyä pois. Toinen asia on että kusee surutta sisälle. Ei pyydä pissalle ulos, alkaa vaan kävelemään ympäriinsä. Jos tätä ei huomaa niin käy kusella, mielellään jonkun sänkyyn. Ikää on jo 2v. Kakalle pyytää ulos.

Muuten on kiva koira, ulkona ei hauku muita, kotipihalla pitää tietysti vahtia ja räkyttää.

Nopea oppimaan. Paitsi noita kahta asiaa.

Miestä ärsyttää tosi paljon.

Voi olla että joudutaan luopumaan koirasta. :(

Kai viet koiran ulos 3-4 kertaa päivässä, vai oletatko että koira oikeasti tulee sanomaan että hei nyt olis hätä. Vietkö ulos?

Tämän koiran siisteyskasvatuksessa kannattaisi ottaa harppaus taaksepäin. Eli ryhtyä opettamaan niin kuin pikkupentua: viedä ulos 15-20 x päivässä, nurmikolle tai hiekalle, kumpi nyt tuntuu ”miellyttävän” paremmin. Aina vaan viedään ulos, ilman että arvuutellaan mahtaako sitä pissattaa vai ei. Ei mitään sanomalehtiä saatikka housuja (mitä lienevätkään).

Sillä tavalla minä olen koirani opettanut siistiksi, ensimmäinen oppi 10-viikkoisena (tosi on!) toisen kanssa meni 3,5 -kuukautiseksi. Idea on, että pennulle ei oikein suoda tilaisuuttakaan ehtiä pissata sisälle. Öisin viedään myös ulos 1,5-2 h välein jne. Rankkaa on, mutta muutaman viikon ponnistelu palkitaan. Ja olen työssäkäyvä ihminen, mutta olen ottanut pentuni kummallakin kerralla kesäloman alussa.

Mulla oppi 11-viikkoisena, eli uskon heti tuon 10-viikkoisen :) Otin sen yöksi sänkyyn nukkumaan, kun olin jostain lukenut että pentu ei pissaa "omaan pesään" (no, se nukkuu vieläkin mun kanssa samassa sängyssä). Sitten muuten vaan heräämisen jälkeen heti ulos, samoin ruokkimisen ja leikkimisen, tai jos näin että joi vettä. 

Mä otin kanssa koiran kesäloman alussa ja pidettiin silloisen miehen kanssa lomat osittain eri aikaan (viikko oltiin yhdessä lomalla), eli pentu oli ekat 5 viikkoa koko ajan ihmiskosketuksessa. Opetettiin siinä samalla myös yksinolo, kun oltiin molemmat kokopäivätöissä (pentuaikana kävin tosin ruokatunnilla kotona). Nykyään koira pystyy kevyesti pidättelemään sen 8,5 tuntia, mitä olen päivittäin viikolla pois kotoa. 

Mä haaveilin Jack Russellista 10 vuotta. Nyt olen ollut tyytyväinen omistaja 11 vuotta. Tavallaan onni kai sitten, etten heti saanut.

Itse otin romaniasta rescuekoiran viisi vuotta sitten. Vaille vuoden en oikein tiennyt mitä mieltä koirasta olin, tavallaan rakastin, mutta tuo teki niin hirveitä asioita että tietyssä kohtaa tunsin vain vihaa ja epätoivoa, kun kaikki keinot oli jo käytetty.

Sitten kuin ihmeen kaupalla siitä tuli ihan mahtava ystävä, josta en luopuisi missään nimessä. En vaihtaisi mihinkään, niin kultainen paukapää hän on.

Vierailija kirjoitti:

... ja nyt on enää myöhäistä itkeä, tiedän. Johonkin tätä on vain pakko purkaa.

Harkitsin asiaa pitkään, yli 2 vuotta, joten olin aivan varma päätöksestäni. Minulla oli kolme rotua, joihin tutustuin (kävin erilaisten kasvattajien luona, kyselin rodoista paljon, kävin kahden koirakouluttajan kursseilla kuunteluoppilaana sekä muutamia pentueita kävin katsomassa, ennen kuin siis tein lopullisen päätökseni.)

Mutta tässä sitä ollaan. Nyt tässä vieressäni on kohta puolivuotias koira, joka on "ihan kiva", mitään syvempää en sitä kohtaan tunne. Mielestäni se on jotenkin yksinkertainen, ei ollenkaan sellainen millaisen kuvan rodusta sain. Rodulla ei oo mitään merkitystä, koska sanoisin minkä tahansa, saisin varmasti täältä "no niin tottakai sehän on kamala rotu!". Pointti on se, että pitkäänkin harkitut ja varmalta tuntuvat päätökset ei aina olekaan niitä oikeita :(

Sinun täytyy ymmärtää, että rotu on vain yksi määrittävä tekijä koirassa. Et voi etukäteen tietää minkälainen koira sieltä kuitenkaan lopulta tulee. Tietyt ominaisuudet tulee suvuttain ja rodussa (metsästys, paimennus, vahti ym) mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa. Kaikissa roduissa on niitä välkkyjä ja sitten lähes kehitysvammaisia älykkyydeltään.

Itsekin halusin pienen sähäkän harrastuskoiran ja rodun piti olla siihen täydellinen. No pentuajan jälkeen oli varmaa, että koira on aivan liian tyhmä, pehmeä, mukavuudenhaluinen ja vietitön agilityyn. Uuden kodin olisin löytänyt sille vaivatta koska se oli mitä ihanin sohvaperuna, maailman kiltein ja täydellinen perhekoira. Olin kuitenkin niin kiintynyt tähän meidän sydänkäpyseen, että se jäi lauman jatkoksi. Ymmärrän kuitenkin, että sinulla on eri tilanne, koska kyseessä on ainoa koira. Voisitko ottaa sille kaverin?

Puppy blues on täysin normaali tunne ja useimmilla se menee ohi. Koiran hoito on monelle suuri mullistus elämäntapoihin ja vaikka miten pohtisi millaista elämä on koiran kanssa, sen tietää vasta kun hankkii koiran. Itse suunnittelin myös 2 vuotta koiranhankintaa ja päädyin rotuun, joka ystävällänikin on. Rotu oli siis tuttu, mutta oma koirani oli luonteeltaan ihan erilainen kuin ystäväni itsenäinen ja itsevarma tapaus. Oma koira seurasi koko ajan perässä ja vaikutti vain ahdistuneelta. Piti lopettaa omat harrastukset, koska koira olisi muuten ollut illat yksin uikuttamassa. Elämäni muuttui täysin eikä se aina hauskaa ollut. Myöhemmin otin toisen pennun jonka teini-ikä oli ihan murhaa. Hyvin alkanut sisäsiisteys muuttui teini-iässä keltaiseksi nesteeksi molemmista koirista joka pinnalle. 

Mutta nyt menee hyvin kahden aikuisen koiran kanssa ja olen oppinut suunnittelemaan ajankäytön niin, että itsekin pääsen harrastamaan. Koirat ovat aika yksinkertaisilla tarpeilla varustettuja eläimiä ja täysin riippuvaisia ihmisestä. Jos sitä ei kesta, ei voi pitää koiraa. Mutta parhaimmillaan saa pyyteetöntä rakkautta olennolta jonka mielestä olet maailman keskipiste. Pohdi, mitä kaipaat vanhasta elämästä ja miten voisit saada sen ainakin osin takaisin koirankin kanssa. Lisäksi muista, että teini-ikäiset koirat ovat raskaita tapauksia mutta tilanne muuttuu. Toiseksi ehdotan kaikille, että koira opetetaan olemaan välillä myös hoidossa, jotta pääsee itse välillä vapaalle ja koira oppii, että muihinkin voi luottaa. Jos ei ole tukiverkostoja, niin sitten koirahoitolaan. Toivoa on vielä!

Öh, niin munkin koiran rotua kuvailtiin fiksuksi, aktiiviseksi ja vaikka agilityyn sopivaksi. Tuo on tyhmeliini ja laiska, kaikenlisäksi kömpelö. Silti niin rakas :D

Ei ne rotumääritteet aina mene nappiin.