Lue keskustelun säännöt.
On loukkaavaa verrata keskenmenoa ja lapsen menetystä.
23.09.2018 |
Ensinnäkin olen itsekkin kokenut keskenmenon ja tiedän mitä se on ja mitä ne tunteet siinä on.
Kuitenkaan se ei ole mitenkään verrattavissa lapsen menetykseen. Kohtukuolema sijoittuu näiden kahden välimaastoon. Siinä oikeasti synnytetään vauva jolla olisi perjaatteessa mahdollisuudet selviytyä ulkomaailmassa, se ei vaan luiskahda susta ulos ja saatat saada repeämiä sun muita ihan niinkuin oikeassakin synnytyksessä.
Keskenmenossa menetät sikiön/alkion,toiveen lapsesta ja tulevaisuudesta -et lasta.
Toivottavasti jengi nyt tajuaa mitä haen tällä takaa. Lapsen menettäminen ja toiveen lapsesta menettämisen välillä on iso ero, elämän kokoinen ero. Eikä tarkoituksena ole vähätellä kenenkään kokemuksia vaan saada ihmiset hakemaan oikeita mittasuhteita ja oikeaa vertaistukea. Äitinä olisi oikeasti loukkaavaa jos lapseni menetettyä joku tulisi kertomaan rv 6 keskenmenostaan, kuinka hänkin on menettänyt vauvansa.
Alapeukkuja odotellessa.
Kommentit (8)
En alapeukuttanut, olen ihan samaa mieltä. Mulla kolme elävää lasta ja yksi keskenmeno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule. Ensinnäkään, tuskin kukaan nyt kertookaan omista menetyksistään siksi, että yrittää vertailla. Tai väittää kertomuksellaan, että hänen kokemuksensa on ihan sama.
Muutenkin ihmettelen hiukan sitä tulkintaasi, että kärsimyksissä ja menetyksissä olisi muka olemassa jokin objektiivinen tuskataulukko, josta voisi lukea kunkin menetyksen pisteet - ja joka sanelisi, miten paljon asiaa saa surra. Ja jos oikein pahan menetyksen kokee, olisi jotenkin suuri sankari, ja saa mitalin....
Ei sellaista ole. Jokainen suru on - kuten ilot ja muutkin tunteet - aina yksilöllinen, subjektiivinen. Eli surun syvyys vaihtelee surijan mukaan.. Jollekin voi lemmikin kuolema olla aika yhdentekevä juttu, toinen taas suree vuoden. Sama juttu lapsen kuoleman ja keskenmenon kanssa.
Jos sinä suret ja joku sanoo, että mullekin on sattunut sellaista-ja-sellaista, ei sinun kannata ajatella, että sinua yritetään mitätöidä tai toinen vertailee kokemuksianne. Hän yrittää vain kömpelösti lohduttaa ja sanoa, että ainakin jossakin määrin ymmärtää tuskasi. Älä siis suutu tai loukkaannu. Tai jos loukkaannut, SANO ääneen, että "anteeksi vaan, mutta tuo ei nyt lohduta minua". Niin toinen ei jatka puheitaan.
Ei kai kukaan vertaile. Ei sellainen "mä ymmärrän sua, mullakin oli keskenmeno" nyt oikeasti mitään vertailua ole. Musta sellainen puhe on aika hölmöä, mutta kyllä sen motiivi on tavallaan asettautua samaan leiriin surijan kanssa. Niinkun että mä ymmärrän, ja tuen sua sun surussa.
Miksi tuollaisia pitäisi ylipäätään vertailla ap tuolla lailla? Jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja molemmat kokemukset on varmasti aivan kamalia.
Entä, jos on yrittänyt lasta vuosia ja se menee kesken? Saako sillon sanoa, että olen kokenut suuren surun ja ymmärrän sua. Tai entä, jos se keskenmeno on ihan viime metreillä ennen synnytystä? Entä, jos on jo lapsia, tai entä jos ei ole yhtään lasta?
Ap, sun aloitus on aika hölmö ja lapsellinen. Ei surusta järjestetä kilpailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinäkin on rajanvetoa: onko keskenmeno tapahtunut rv 6 vai rv 21. Rv 22 se muuttuu kohtukuolemaksi. Saako rv 21 keskenmenoa surra kuten kohtukuolemaa?
Tai pitääkö kohtukuolematkin panna järjestykseen? Minä olen kokenut kohtukuoleman 39+5 ja vähättelen 23+0 kohtukuoleman kokenutta?
Joku voi sanoa, että kyllä minä ymmärrän, minultakin kuoli kissa. Joillekin se kissa on elämän tärkein asia.
t. Tuulimunan ja kohtukuoleman 39+5 kokenut.
Saitko idean siitä ILn uutisesta missä nainen haikailee vieläkin lastensa perään, vaikka kumpikin päätyi keskenmenoon?
No nimenomaan. Vaikken ole onneksi mitään noista kokenutkaan.