Hamstrasin hehkulamppuja ja nyt niille ei ole enää käyttöä
Kun hehkulamppu kielto asteittain tuli voimaan, hamstrasin lamppuja yli vuoden ajan. Ostin niitä pakonomaisesti lisää joka kauppareissulla. Niitä kertyi kaikkinensa yli 1000kpl. On isolla kannalla kaikkia eri watti määriä kuten myös pienillä kannoilla ja myös niillä ihan pienillä.
Ajattelin että tuo Led ja energialamppu homma on ihan huuhaata ja että muut istuvat kohta pimeissä kodeissa. Nyt lamppuja on kulunut muutamia kymmeniä ja kun sain lahjaksi kasan Led lamppuja ja ne vielä vaihdettiin lahjan antajan toimesta valaisimiin, huomasin ettei niissä ole mitään vikaa. Lisäksi niitä ei ole tarvinnut vaihtaa ainuttakaan yli vuoden käytön aikana ja varmaan he kuluttavat sähköäkin vähemmän, mutta minulla on sähkölämmitys, ja jossain luki että in ihan sama lämmittääkö taloa hehkulampulla vai sähköpatterilla. En ole huomannut suurta eroa sähkölaskuissa
Nyt mulla on yksi vaatekaapillinen vanhoja hehkulamppuja jotka lienevät ongelmajätettä. Kukaan tuskin niitä kirppiksellä ostaisi.
Epäluulo, uuteen teknologiaan ja tietämättömyyteen voi näköjään johtaa yhteen jos toiseenkin hölmöyksee. Onneksi tässä ei aiheutettu muille harmia eikä nyt itsellekään, muuta kuin tuo tilan ja rahan menetys. Älkääkä luulko että olen joku vanhus, joka ei ymmärrä mistään mitään. Olen alle 35v ihan hyvin koulutettu, mutta suoraan sanottuna v...tti tuo EU direktiivin tulo. Vähän samalta tuntui kun tuli tuo imuri direktiivi, ei yli 1000w imureita tai jotain. Onneksi tulin järkiini eikä olus ollut rahaakaan alkaa noita hamstraamaan.
Kommentit (69)
Ostin Tokmannista näitä LED-lamppuja kun sain tarjouksesta pari vuotta sitten 5 kpl kympillä. Yksikään ei ole vielä mennyt rikki, vaikka käytän päivittäin monta tuntia. Hehkulamput olivat rikki säännöllisesti noin puolen vuoden - vuoden käytön jälkeen, varsinkin 60 W lamput kävivät kuumina, jos niitä piti päällä monta tuntia päivässä. LED-lamput sen sijaan ovat viileitä, ja ihan kirkkaita ovat.
T. Lidl-mies.
Mieti millaisen ekoteon teit. Tosiaan sähkölämmitteisessä talossa on ihan järkevää käyttää hehkulamppuja niiden halvemman hinnan takia ja hukkalämpöäkään ei tule, kun se menee asunnon lämmitykseen.
Lisäksi noiden valmistaminen ja hävittäminen on todella kevyttä tavaraa noihin energiansäästölamppuihin ja ledeihin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on seinälampetit joihin käy 100 W hehkulamppu - ja paikallisesta sähköliikkeestä tuli hankittua niitä sellaiset 40 kpl, kun alelaarissa olivat. Nykyisellä vaihtotahdilla lamppuja on loppuelämäksi.
Niin ja saman valomäärän tekee 10w led lampulla, jota ei tarvitse sinun elinaikana vaihtaa. Helvetinmoista sähkön tuhlausta.
Ainakin minä olen jo joutunut vaihtamaan melkoisen röykkiön noita ikuisia hehkulampun korvaavia loiste- ja led-lamppuja. Kaikissa valaisimissa ne eivät toimi ollenkaan, osassa silloin tällöin ja vain osassa normaalisti. Lisäksi ne ovat järkyttävän kalliita! Hehkupamppu maksaa parikymentä senttiä, mutta laadukkaampi (jonka toimiminen on todennäköisempää) korvaava lamppu jopa kympin kappale. Säästöä ei noista korvaavista lampuista tule ikinä ja ne ovat vielä kaiken lisäksi ongelmajätettä.
Olen laittanut merkille, että valaisimissa joissa polttimo on kanta ylöspäin, nämä energiaystävälliset lamput lopahtavat varsin nopeasti, mutta sellaisissa valaisimissa, joissa kanta on alaspäin kestoikä on useita vuosia.
.
Perustelen tätä sillä, että lampunkannan sisällä oleva ohjauselektroniikka käy kuumempana kanta ylöspäin ollessa (lampusta nouseva lämpö) ja näin väsyy/loppuu aiemmin.
Onkohan tuota oikeasti edes tutkittu missään, mikä todellinen "säästö" noissa uusissa lampuissa on verrattuna hehkulamppuun. Materiaaleja niihin kuluu järkyttävän suuri määrä hehkulamppuun verrattuna. Kaivettavia metalleja, uusiutumatonta öljyä. Karmea materiaalien rahtaaminen ympäri maapalloa.
Epäilen, että ei mitään säästöä kun katsotaan hiilijalanjälkeä. Päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tuota oikeasti edes tutkittu missään, mikä todellinen "säästö" noissa uusissa lampuissa on verrattuna hehkulamppuun. Materiaaleja niihin kuluu järkyttävän suuri määrä hehkulamppuun verrattuna. Kaivettavia metalleja, uusiutumatonta öljyä. Karmea materiaalien rahtaaminen ympäri maapalloa.
Epäilen, että ei mitään säästöä kun katsotaan hiilijalanjälkeä. Päinvastoin.
Jostain olin lukevinani, että energiansäästölampun valmistamiseen menee enemmän energiaa kuin mitä se säästää hehkulamppuun verrattuna. Tähän kun lisätään lampun kierrätykseen kuluvan energian määrä niin miinuksella ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 40 watin ledlamppu, joka valaisee juuri ja juuri. Mieluummin ottaisin enemmän saastuttavamman, mutta valoisamman lampun.
Eikä ole. 40w led tarkoittaa jo erittäin tehokasta työmaavalaisinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tuota oikeasti edes tutkittu missään, mikä todellinen "säästö" noissa uusissa lampuissa on verrattuna hehkulamppuun. Materiaaleja niihin kuluu järkyttävän suuri määrä hehkulamppuun verrattuna. Kaivettavia metalleja, uusiutumatonta öljyä. Karmea materiaalien rahtaaminen ympäri maapalloa.
Epäilen, että ei mitään säästöä kun katsotaan hiilijalanjälkeä. Päinvastoin.
Jostain olin lukevinani, että energiansäästölampun valmistamiseen menee enemmän energiaa kuin mitä se säästää hehkulamppuun verrattuna. Tähän kun lisätään lampun kierrätykseen kuluvan energian määrä niin miinuksella ollaan.
Energia, energian säästö (etenkin sen hinta) ja ympäristövaikutukset tuntuvat olevan keskivertokuluttajalle aivan liian monimutkainen asia. Moni hyväntahtoinen hölmö luulee tekevänsä todellisia ekotekoja näperrellessään mitättömien pikkuasioiden parissa.
Tosin tätä ei tietenkään saa ääneen sanoa, ettei kukaan pahoittaisi mieltään.
Vierailija kirjoitti:
60 wattisilla ja suuremmilla hehkulampuilla on kova kysyntä koska niitä ei saa enää mistään. Pienempiä vielä löytyy jonkin verran, mutta säilytä niitä muutama vuosi niin voit myydä nekin kovalla voitolla. Ulkovaloina, saunan valoina, jne nuo uudet härpäkkeet eivät tahdo toimia.
Venäjältä niitä saa ostaa mielinmäärin.
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti olemassa jokin "hehkulamppukielto"? Ainakin lähimarketissa niitä, tosin kiinalaisia, myydään yhä. Varmaan juuri siksi, että jotkut haluavat käyttää niitä, ja maksaa sähköstä. On yhä paljon vaikka mainittuja wanhoja valaisimia? Jos olisi laitonta, myisikö S- tai K- ketju niitä?
Nyt taidat sotkea hehkulamput halogeeneihin. Suunnilleen samaa teknikkaa ovat vaikka halogeenit ovat vähän uudempia.
Tämä energiansäästölampputouhu on pelkkää kusetusta.
Ennen kun kylppärissä oli 8kpl 50w kohde halogeeni lamppuja siellä oli ihanan lämmintä pestä hampaita ja kuivata tukkaa. Nykyisten led lamppujen aikaan siellä palelee. Eli patteria on käännettävä isommalle ja taitaa tuo säästö kulua siihen.
HALOO EU, VASTATKAA: Säästänkö nyt enemmän rahaa vai tuleeko tässä nyt noiden 10€:n (itse maksoin 14,9€ kpl) led lamppujen verran pers nettoa? Ja jos tulee tappiota niin kenelle siellä lähetän laskun. Ei varmaan jossain etelä Euroopan maissa tunnu, kun ei tartte koskaan lämmittää, ja kesällä siellä säästetään kun ei tuu hukkalämpöö joten viilennystä tarvitaan vähemmän.
Taidettiin Suomessa joutua jälleen kerran maksumiehiksi......v....ttu
Älä hävitä, vaan myy Torissa vaikka kymmenen sarjoissa. Kauppa käy takuuvarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on seinälampetit joihin käy 100 W hehkulamppu - ja paikallisesta sähköliikkeestä tuli hankittua niitä sellaiset 40 kpl, kun alelaarissa olivat. Nykyisellä vaihtotahdilla lamppuja on loppuelämäksi.
Niin ja saman valomäärän tekee 10w led lampulla, jota ei tarvitse sinun elinaikana vaihtaa. Helvetinmoista sähkön tuhlausta.
Mutta se saadun hukkalämmön määrä...!
Aikaa monta näitä elinikäisiä ledejä on tullut jo muuten vaihdettua. Kestävät paremmin kuin hehkulamput, mutta eivät lähellekään luvattuja käyttötunteja.
Mulla ja vanhemmillani on vissiin ollut poikkeuksellisen hyvä tuuri kaikkien energiansäästö- ja ledlamppujen kanssa. Olen nimittäin tosi usein lukenut, että eivät kestä luvattua aikaa tai eivät ole hehkulamppuja parempia, mutta meillä ovat ihan poikkeuksetta kestäneet tosi hyvin. Vanhemmilla on vieläkin käytössä muutama lamppu jotka on ostettu silloin kun asuin lapsuudenkodissa (muutin pois 20 v sitten), ja itsekään ei ole montaa lamppua tarvinnut vaihtaa sen jälkeen kun jätin hehkulamput pois joskus 15 v sitten. Kaikki ovat kestäneet vähintään sen luvatun ajan, vaikka olen ostanut ihan vaan helposti ruokakaupassa tarjolla olevia lamppuja.
En siis yhtään epäile etteikö ihmisillä olisi huonoja kokemuksia, mutta ihan tasapainon vuoksi halusin vaan kertoa oman positiivisen.
Mullakin on vielä hehkulamppuja jäljellä ja käytän niitä niin kauan kunnes loppuvat. Harmi vaan kun en saanut hamsrattua pienikantaisia joita tarttis seinävalasimiin.
Onko sinulla vielä hehkulamppuja olemassa.?
Hehkulampun valo on paljon miellyttävämpi ja mieltä ravitsevampi.
Ledin ja energiansäästölampun valossa näkee, mutta ei ole "valoisaa", enkä nyt tarkoita kirkkautta vaan jotain mikä siinä valossa on erilaista.
Energiansäästölamput ovat ongelmajätettä, eivät hehkulamput jotka voi laittaa tavalliseen roskikseen.
energiansäästö ja led lamppu ei toimi kunnolla vanhoilla perusmallin valonsäätimillä! ostaisin heti e14 28w halogeenejä tai 40w hehkulamppuja jos jostain saa.
saksasta kyllä saa.,tiedän sen.
Ledit ei kestä saunassa. Jos ne lämpenee, niin poks ..
Sincc
Kyllä noille vielä käyttötarkoituksia on. Itekin ostin, enkä ole katunut. Juuri esim. saunassa .. Käyttelen mä niitä muutenkin, ja jos johonkin tarvii lämpöä, niin ovat hyviä. Esim. lämmittämään pientä tilaa ..
Minulla on 40 watin ledlamppu, joka valaisee juuri ja juuri. Mieluummin ottaisin enemmän saastuttavamman, mutta valoisamman lampun.