HS: Tuliaisena HIV
Tämän päivän Hesarissa on vastenmielinen juttu Imatralaisesta "Markusta", joka käy lähes joka viikonloppu Viipurissa ostamassa palveluja maksullisilta naisilta. Tai juuri tällä hetkellä ei ilmeisesti säännöllisiin "ostoksiin" ole tarvetta, toisin kuin 2,5 -vuoden aikana, jolloin oli vaimon kanssa välirikko meneillään. Jutusta käy ilmi, että suomalaiset miesporukat viettävät Viipurissa keskenään aikaa, ja heillä on hyvin tiedossa ketkä naisilta palveluja ostavat (lähes kaikki).
Hirvä artikkeli kaikin puolin, mutta masentavin on loppukaneetti:
"VIIPURISSA suomalaismiesten juhlat jatkuvat. Kuten joka lauantai, puoliltaöin Markku lähtee vielä johonkin tanssiravintolaan: Faaraoon, Krasnaja Poljanaan tai Labyrinttiin.
”Siellä on sitten vähän toimintaa ja semmoista.”
”Ei suoranaisesti maksullista, vaan sellaista tarjoamista, kuten täällä on tapana”, hän tarkentaa.
Viisikymppinen mies ei ole käynyt koskaan hiv-testissä, koska ei halua tietää tulosta.
”Aikoinaan on ollut Suomessakin kaikenlaisia suhteita. Aikamoinen tuomio luettu loppuelämälle. Siksi en kehtaa lähteä, enkä tule menemään”, mies sanoo.
Puoliso ei touhuista tiedä. Tuliaisiksi hän saa Viipurista kukkia."
Lähinnä nyt ajattelen asiaa näiden kymmenien miesten puolisojen ja lasten näkökulmasta. Sehän on sama jos mies itselleen HIVin ja aikanaan aidsin haluaa, mutta säästäisi nyt puolisonsa tältä (ja lapset / lapsenlapset äitinsä / mummonsa sairauden näkemiseltä).
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikilla on oikeus ja vastuu omasta elämästämme. Yhteiskunta ei voi lähteä pakkotestaamaan ja pakkohoitamaan kansalaisiaan vastoin heidän suostumustaan.
Eikö vaikka AIDS-potilaan hoitaminen maksaa julkiselle terveydenhuollolle 30 000 euroa vuodessa? Tuohon verrattuna tällä palstalla paheksut lihavuusleikkaukset (5000-10 00 euroa jos lasketaan vuoden jälkiseuranta mukaan) ovat pikkujuttu ja lihavuusleikatut sentään yleensä parantuvat useammastakin taudista, joihin tarvitaan Kela-korvattuja lääkkeitä. Leikatun kunto ja mahdollisuus tehdä pitempään töitä kohenevat huomattavasti.
Ehkä aidsin hoito maksaa tuon, mutta hivin hoito on yksi hinta-laatusuhteeltaan parhaimmista hoidoista. Tutkitusti.
Hinta-hyöty.

Hinta-laatusuhteeltaan parasta olisi olla käyttämättä tautista prostituoitua ja jos muunlaista naista ei saa, niin käyttää ainakin kondomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikilla on oikeus ja vastuu omasta elämästämme. Yhteiskunta ei voi lähteä pakkotestaamaan ja pakkohoitamaan kansalaisiaan vastoin heidän suostumustaan.
Eikö vaikka AIDS-potilaan hoitaminen maksaa julkiselle terveydenhuollolle 30 000 euroa vuodessa? Tuohon verrattuna tällä palstalla paheksut lihavuusleikkaukset (5000-10 00 euroa jos lasketaan vuoden jälkiseuranta mukaan) ovat pikkujuttu ja lihavuusleikatut sentään yleensä parantuvat useammastakin taudista, joihin tarvitaan Kela-korvattuja lääkkeitä. Leikatun kunto ja mahdollisuus tehdä pitempään töitä kohenevat huomattavasti.
Ehkä aidsin hoito maksaa tuon, mutta hivin hoito on yksi hinta-laatusuhteeltaan parhaimmista hoidoista. Tutkitusti.
HIV-rokote olisi vielä parempi, mutta ei ilmeisesti bisneksenä, koska kehittäminen kestänyt näinkin pitkään.
Lopun iän estolääkitys on bisneksenä lääkefirmalle parempi,
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan kun sukupuolitauteja on opittu hoitamaan, ovat myös asenteet ruvenneet väljenemään.
Monet valistuneet ihmettelevät, miksi ihmiset eivät käy sukupuolitautitesteissä. Joillekin niissä käyminen rutiinia.
Herää vain kysymys, miksi testeissä täytyy vuosittain ravata, jos ei harrasta riskiseksiä.
Toisin sanoen riskiseksistä on tullut normi.
Ei ole. Monet ihmiset eivät halua aloittaa kortsutonta suhdetta ennenkuin moilemmat ovat käyneet testeissä ja hoidattaneet tautinsa kuntoon. Näin ainakin omalla kohdallani.
Kortsutonta suhdetta ei tarvita kuin lisääntyessä. Jos ihmiset todella ovat näin epäluotettavia - ja ovathan he, en suosittele limakalvokosketusta turhan päiten kenenkään kanssa. Etenkään tautipesäkkeiden. Ei se nyt _niin_ kivaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V..... todella paljon tollaset "Markut". Tuntevat olevansa suuriakin sankareita kun käyttävät näitä viipurin naisressukoita hyväksi.
Miten sen nyt ajattelee. Tämän miehen ansiosta nämä naiset saavat tuloja ja siten esimerkiksi ruokaa.
Millä tavalla esim sinä olet konkreettisesti auttanut näitä naisparkoja?
Sillä tavalla että yritän löytää heille jotain muuta tulonlähdettä.

Tässäpä tätä mustavalkoista ajatusmaailmaa: ainoastaan epäilyttävillä tautipeskkeillä on sp-tauteja! Mites jos kondomi hajoaa? Mites jos se kondomi rullautuu kesken kaiken? Minusta on vain reilua testata itsensä ennen kuin alkaa vakituiseen suhteeseen kenenkään kanssa, vahinkoja voi sattua kenelle vaan. Ja jos sinä nautit siitä kondomien kanssa pelleilystä vakisuhteessa niin ei sua kukaan estä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V..... todella paljon tollaset "Markut". Tuntevat olevansa suuriakin sankareita kun käyttävät näitä viipurin naisressukoita hyväksi.
Miten sen nyt ajattelee. Tämän miehen ansiosta nämä naiset saavat tuloja ja siten esimerkiksi ruokaa.
Millä tavalla esim sinä olet konkreettisesti auttanut näitä naisparkoja?
Kävin viime kesänä Viipurissa. Menin torille ostamaan tuliaisia. Nykyään sielläkin myydään aasialaista krääsää sen sijaan, että 1990-luvulla siellä oli paikallisten kutomia vaatteita ja asusteita jne. Nyt ostin laukkuja niitä itse ompelevalta eläkeläiseltä ja hiussolkia, joiden koristeet paikallinen mies vuolee ja maalaa. Hän vuoleskeli siellä torilla kun oli hiljaisempaa. Hiussolkivalikoima oli todella hieno. Katselin myös hänen vuolemaansa reliefiä mutten keksinyt sille käyttöä.
Eli itsensä myymisen sijasta naiset voisivat vaikka tehdä käsitöitä aivan kuten äitinsä ja isoäitinsä tekevät. Neuvostoliiton kaikesta puutteen vuoksi venäläiset mummot ovat todella taitavia neulojia koska silloinkin naiset halusivat pukeutua kauniisti ja vaatteidentekotaito oli yksi mahdollisuus siihen koska lankaa ja kankaita sai helpommin kuin vaatteita ja kenkiä kaupasta.
Yhdellä mummelilla olisi ollut kauniita ompelemaan mekkoja pikkutytöille mutta jäi ostamatta koska lähipiirissäni ei ole yhtään pikkutyttöä.
Viipurinkävijä jatkaa vielä: olen opiskellut venäjää omaksi ilokseni jo vuosia ja 1990-luvulla Viipurin torilta pystyi vielä,ostamaan vaikka mitä Venäjällä tehtyä. Minulla ovat vieläkin tallessa esim. kaksi virkattua puuvillaista pitsiliiviä, pellavalangasta virkattua pitsipöytäliina, lapasia, sormikkaita ja pipoja. Sen lisäksi puusta veistettyjä kulhoja ja keittiön ruoanlaittotyökaluja ja kauhoja.
Niiden lisäksi ostin torilta myös käytettyjä kirjoja. Niitä luin ihan kielitaitoa kehittääkseni. Yksi on kodin ongelmienkorjauskirja. Vaikka siinä neuvotaan esim. sähkötöitä niin en kuitenkaan aio soveltaa niitä omassa elämässäni vaan luotan turvallisuuden nimissä ammattilaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V..... todella paljon tollaset "Markut". Tuntevat olevansa suuriakin sankareita kun käyttävät näitä viipurin naisressukoita hyväksi.
Miten sen nyt ajattelee. Tämän miehen ansiosta nämä naiset saavat tuloja ja siten esimerkiksi ruokaa.
Millä tavalla esim sinä olet konkreettisesti auttanut näitä naisparkoja?Sillä tavalla että yritän löytää heille jotain muuta tulonlähdettä.
Konkreettisesti vai vain omassa päässäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksei HIV:tä voisi testata rutiininomaisesti jokaisen verikokeen yhteydessä. On tunnettu tosiasia, että Suomessa arvioidaan olevan tuhansia HIV-positiivisia jotka eivät tiedä tartunnastaan. Taudin leviämisen tehokkain ehkäisy ja pitkässä juoksussa paljon kustannuksia säästävää olisi saada kaikki positiiviset tehokkaan hoidon piiriin.
Esimerkiksi jokaiselta raskaana olevalta testataan automaattisesti. Toki silloin tällöin tulee yksilölle järkyttäviä uutisia, mutta Suomessa ei myöskään ole estolääkityksen ansiosta vuosiin syntynyt yhtään HIV-positiivista vauvaa, vaikka vuosittain satakunta positiivista naista synnyttää.
Itse olin yllättynyt, että HIV-testiä piti erikseen pyytää kun pyysin päästä sukupuolitautitesteihin. Olisivat muuten testanneet vain virtsasta havaittavat taudit.
Se on kyllä erikoista että miksi ei testata automaattisesti spt-testien yhteydessä? Minut ohjattiin hiv-testiin vasta sitten, kun virtsatestissä paljastui klamydiatartunta. Mutta eihän se tarkoita, että ellei klamydiaa yms muuta "kevyemmän kaliiberin tautia" löytyisikään, etteikö kuitenkin hiv-tartunta olisi mahdollinen. Eiväthän ne välttämättä linkity toisiinsa.
Multa ei testattu HIV:iä edes klamydian löytymisen jälkeen. Muutenkin kun joskus testiä toivoin, piti kyllä lyödä seikkailuihin aika paljon "lapin lisää" ennen kuin sen sain. HIV-tukikeskuksessa ajan saa puolen vuoden päähän ja yleiset testauspäivät on vain homomiehiä varten. Pyrin itse käymään SPR:än verenluovutuksessa aina kun se vain on mahdollista. Keväällä kävin puolen vuoden selibaatin jälkeen ja kai ne soitelisi perään jos jotain löytyisi.
Outoo, että tällä sukupolvella, joka eli aidsin puhkeamisen aikaan, on vaikeeta käyttää kortsua. Itse vaadin aina.
19-v futiskundi
Toivottavasti Markun rouva hurvittelee tahollaan kun Markku on poissa.
Vierailija kirjoitti:
Aika turha kauhistua ilmiötä, kun samaan aikaan suomalaisnuorten kondomin käyttö vähenee, ja yliopisto-opiskelijatkin paneskelevat ilman kortsua yleisesti.
Samaan aikaan kun sukupuolitauteja on opittu hoitamaan, ovat myös asenteet ruvenneet väljenemään.
Sylettää omissa opiskelijaporukoissakin se, että kaikki paneskelevat ympäriinsä, mutta kortsua ei välttämättä käytetä. Kortsun käyttö korvataan testeissä käymisellä ja antibioottikuureilla.
Ihmeellisissä piireissä sinäkin liikut. En minä ainakaan ole yliopistolla tuollaiseen törmännyt.
Ehkä nämä venäläläiset naiset auttavat meitä suomalaisia luonnonvalinnan tapahtumisessa. Ne, jotka höösäävät tuolla, kuolevat aikaisemmin.
Näin otsikon ja voin pahoin vaimon puolesta.
Hankkikoon mies itselleen ihan mitä tahansa tauteja, jotka pudottavat lopulta pikkuaivot, mutta vaimon tartuttaminen on viheliäistä.
Toivottavasti vaimo lukee jutun ja eroaa saastapesäkkeestä.
pi**ureksi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksei HIV:tä voisi testata rutiininomaisesti jokaisen verikokeen yhteydessä. On tunnettu tosiasia, että Suomessa arvioidaan olevan tuhansia HIV-positiivisia jotka eivät tiedä tartunnastaan. Taudin leviämisen tehokkain ehkäisy ja pitkässä juoksussa paljon kustannuksia säästävää olisi saada kaikki positiiviset tehokkaan hoidon piiriin.
Esimerkiksi jokaiselta raskaana olevalta testataan automaattisesti. Toki silloin tällöin tulee yksilölle järkyttäviä uutisia, mutta Suomessa ei myöskään ole estolääkityksen ansiosta vuosiin syntynyt yhtään HIV-positiivista vauvaa, vaikka vuosittain satakunta positiivista naista synnyttää.
Itse olin yllättynyt, että HIV-testiä piti erikseen pyytää kun pyysin päästä sukupuolitautitesteihin. Olisivat muuten testanneet vain virtsasta havaittavat taudit.
Pakkotestaaminen ei tule kyseeseen. On olemassa sellainen kuin ihmisoikeudet. .Jokaisella on oikeus omaan ruumiiseen ja itsemääräämisoikeus siihen mitä hänestä testataan.
Jokaisella pitäisi myös olla itsemääräämisoikeus sen suhteen, että tietäisi, mitä häneen tungetaan / mihin itsensä tunkee.
Suomessa ei taida olla seksinharrastamispakkoa. Jos suostuu seksiin, hyväksyy myös kaikki riskit. Myös sen, että voi saada tartunnan. On myös omaa syytä, jos saa tartunnan näiltä tautia tahallaan levittäviltä. Mitäs antoi.
Oletko vakituisessa parisuhteessa? Käytätte siis ehkäisymuotona kondomia? Koska sinä olet ilmeisesti sitä mieltä, että harrastaessa suojaamatunta seksiä vaimonsa kanssa, mies otaa tietoisen riskin ja jos saa jonkun taudin niin siitä ei saa suuttua? Korkeintaan siitä petämisestä voi vihoitella, mutta ei siitä, että toinen on itsekyyttään vaarantanut sinun terveytesi? Aikamoinen asenne sulla.
Ei seksiä, ei ongelmia. Mutta luonnonvalinta pitää huolen siitä, ettei aseksuaalisuus tai heikko seksuaalisuus yleisty koskaan. Aina on tuhansia Markoja ja Pirjoja tuomassa tuliaisia.
Vastenmielistä. Ihanaa olla sinkku, eipä tee paljon miestä mielikään, kun lukee tuollaisia uutisia ja tämän palstan miesten puolusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa on vastenmielinen juttu Imatralaisesta "Markusta", joka käy lähes joka viikonloppu Viipurissa ostamassa palveluja maksullisilta naisilta. Tai juuri tällä hetkellä ei ilmeisesti säännöllisiin "ostoksiin" ole tarvetta, toisin kuin 2,5 -vuoden aikana, jolloin oli vaimon kanssa välirikko meneillään. Jutusta käy ilmi, että suomalaiset miesporukat viettävät Viipurissa keskenään aikaa, ja heillä on hyvin tiedossa ketkä naisilta palveluja ostavat (lähes kaikki).
Hirvä artikkeli kaikin puolin, mutta masentavin on loppukaneetti:
"VIIPURISSA suomalaismiesten juhlat jatkuvat. Kuten joka lauantai, puoliltaöin Markku lähtee vielä johonkin tanssiravintolaan: Faaraoon, Krasnaja Poljanaan tai Labyrinttiin.
”Siellä on sitten vähän toimintaa ja semmoista.”
”Ei suoranaisesti maksullista, vaan sellaista tarjoamista, kuten täällä on tapana”, hän tarkentaa.
Viisikymppinen mies ei ole käynyt koskaan hiv-testissä, koska ei halua tietää tulosta.
”Aikoinaan on ollut Suomessakin kaikenlaisia suhteita. Aikamoinen tuomio luettu loppuelämälle. Siksi en kehtaa lähteä, enkä tule menemään”, mies sanoo.
Puoliso ei touhuista tiedä. Tuliaisiksi hän saa Viipurista kukkia."Lähinnä nyt ajattelen asiaa näiden kymmenien miesten puolisojen ja lasten näkökulmasta. Sehän on sama jos mies itselleen HIVin ja aikanaan aidsin haluaa, mutta säästäisi nyt puolisonsa tältä (ja lapset / lapsenlapset äitinsä / mummonsa sairauden näkemiseltä).
Pitäisiköhän tuollaisille ryönille olla pakolliset testit vankeuden uhalla?