HS: Tuliaisena HIV
Tämän päivän Hesarissa on vastenmielinen juttu Imatralaisesta "Markusta", joka käy lähes joka viikonloppu Viipurissa ostamassa palveluja maksullisilta naisilta. Tai juuri tällä hetkellä ei ilmeisesti säännöllisiin "ostoksiin" ole tarvetta, toisin kuin 2,5 -vuoden aikana, jolloin oli vaimon kanssa välirikko meneillään. Jutusta käy ilmi, että suomalaiset miesporukat viettävät Viipurissa keskenään aikaa, ja heillä on hyvin tiedossa ketkä naisilta palveluja ostavat (lähes kaikki).
Hirvä artikkeli kaikin puolin, mutta masentavin on loppukaneetti:
"VIIPURISSA suomalaismiesten juhlat jatkuvat. Kuten joka lauantai, puoliltaöin Markku lähtee vielä johonkin tanssiravintolaan: Faaraoon, Krasnaja Poljanaan tai Labyrinttiin.
”Siellä on sitten vähän toimintaa ja semmoista.”
”Ei suoranaisesti maksullista, vaan sellaista tarjoamista, kuten täällä on tapana”, hän tarkentaa.
Viisikymppinen mies ei ole käynyt koskaan hiv-testissä, koska ei halua tietää tulosta.
”Aikoinaan on ollut Suomessakin kaikenlaisia suhteita. Aikamoinen tuomio luettu loppuelämälle. Siksi en kehtaa lähteä, enkä tule menemään”, mies sanoo.
Puoliso ei touhuista tiedä. Tuliaisiksi hän saa Viipurista kukkia."
Lähinnä nyt ajattelen asiaa näiden kymmenien miesten puolisojen ja lasten näkökulmasta. Sehän on sama jos mies itselleen HIVin ja aikanaan aidsin haluaa, mutta säästäisi nyt puolisonsa tältä (ja lapset / lapsenlapset äitinsä / mummonsa sairauden näkemiseltä).
Kommentit (230)
Montakohan venäläistä on saanut alkunsa suomalaisen miehen ansiosta.
Nämä paljaalla vetelijät voi olla tietämättään isiä
Vierailija kirjoitti:
Montakohan venäläistä on saanut alkunsa suomalaisen miehen ansiosta.
Nämä paljaalla vetelijät voi olla tietämättään isiä
No mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montakohan venäläistä on saanut alkunsa suomalaisen miehen ansiosta.
Nämä paljaalla vetelijät voi olla tietämättään isiäNo mitä sitten?
Minua ainakin vaivaisi jos olisi mahdollista, että maailmassa olisi lapsi jonka isä olisin.
Tosin nämä miehet voi olla niitä jotka ovat hylänneet tiedossa olevat lapsensakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs, jos tähän mieheen sovelletaan aborttikeskustelusta otettua argumenttia? "Oma kroppa, oma valinta"
Ei koske pelkästään tuon miehen kroppaa, vaan myös hänen vaimonsa kroppaa. Vaimo ei saa valita.
Eli täsmälleen samalla tavalla kuin aborttiasiassa. Koskee sekä naisen, että sikiön kroppaa, mutta sikiö ei saa valita.
Mitä sikiö valitsee? Olet yhtä fiksu kuin se alkeellisin sikiö.
Sikiö ei ole alkeellinen. Siitä kasvaa vauva, jos sen vain annetaan niin tehdä.
Unohdit kertoa sikiön valinnoista. Kerro neliviikkoisen sikiön maailmankatsomuksesta. Pystyt varmasti eläytymään hyvin.
Minulta ainakin testattiin myös HIV ilman tappelua. Soitin ihan Jyväskylässä alueeni terveyskeskukseen ja pyysin päästä sukupuolitautitesteihin. Kysyttiin erikseen haluanko myös HIV kokeen ja suunäytteen suussa olevan Klamydian varalta. En edes epäillyt sukupuolitauteja, mutta halusin testata ne uuden kumppanin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Viisikymppinen mies ei ole käynyt koskaan hiv-testissä, koska ei halua tietää tulosta.
”Aikoinaan on ollut Suomessakin kaikenlaisia suhteita. Aikamoinen tuomio luettu loppuelämälle. Siksi en kehtaa lähteä, enkä tule menemään”Ei voi olla todellista millainen vanha jäärä kyseessä. Eli kuolee mielummin kivuliaasti aidsiin, kun olisi hiv positiivinen joka voi elää normaalisti lääkityksen avulla.
Ja tuomitsee myös vaimonsa samaan, ei anna mahdollisuutta elää tervettä elämää.
Miksei vaimolla ole velvollisuutta mennä testiin, koska tietää miehensä käyvän Venäjällä? Tai käyttää kondomia? Yhtä lailla hänen kohdallaan voidaan tehdä riskianalyysi.
Miesasiamiehellevänkääminen on tärkeintä: naisen syy!
Olen nainen ja spekuloin vastuuasialla. Jos vastuu siirtyy toiselle, niin miksei se tässä siirry vaikka sille venäläiselle prostutioidulle? Tai mistä hän sai tartunnan? Kuka sanoo milloin ylitetään raja, että on vastuussa vaikka ei olisi testeissä käynytkään? Kuka sanoo, että henkilön olisi pitänyt tietää olevansa positiivinen?
Olen testeissä käynnin puolella, mutta tuota sormella osoittelua vastaan.

Oikea vilosooffi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi ketjun aiheen, mutta kuulostaa hurjalta miten moni on sanoo, ettei HIV-testiin meinaa päästä. Mistä päin Suomea nämä kokemukset ovat?
Itse olen käynyt aina (ja mies myös) testeissä, kun olen aloittanut vakituisen suhteen, jossa kondomin pois jättäminen on tullut ajankohtaiseksi. Aina olen ollut oireeton, kuten mieskin, ja silti olen saanut kaikki testit hiviä myöten ihan ilman taistelua, tämä siis Tampereella.
Se johtuu riskianalyysistä. Ei ihminen pääse muihin, esim. syöpätestaukseenkaan ilman todettua syytä. Rahalla pääsee yksityisellä melkein mihin vain. Hiv-testeissä juoksee ihmisiä, jotka ajattelevat saaneensa tartunnan raituovaunusta tai oven kahvasta. Siksi hoitajan pitää kysyä miksi testin haluaa ja tehdä analyysi siitä.
Kyllä HIV testiin pääsee Suomessa todella helposti, on myös järjestöjä jotka testaavat ilmaiseksi, ilman ajanvarausta, jopa nimettömästi. Voidaan todeta myös kotitestillä, eli todella matalan kynnyksen palveluja ON saatavilla!
En sitä väittänytkään. Sanoin vain, että ohjeet velvoittavat testaajan tarkistamaan muutaman asian. Oikean olemassa olleen tartuntariskin ja että ihminen ymmärtää mistä testistä on kysymys. Se riippuu sitten hoitajasta. Tuskin testiä kannattaa tehdä pelkääjälle yhä uudestaan ja uudestaan. Uuden suhteen alussa on testi järkevä ja perusteltu. Siitä tässä ei ollut kysymys.
Itse panin joskus venäläistä narkkarimiestä ja kyllähän se jälkeenpäin kadutti ja ahdisti seuraavat puol vuotta, että pahimmillaan siltä sai HIV:n ja tosiaan kesti vuoden et uskaltauduin testeihin ja negatiivisethan oli kaikki testit. Myös hepatiittitestit oli negatiivisia. Menin vaan terveysasemaan testaamaan ja ihana ymmärtäväinen nainen oli tämä jolle kerroin haluavani testeihin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi ketjun aiheen, mutta kuulostaa hurjalta miten moni on sanoo, ettei HIV-testiin meinaa päästä. Mistä päin Suomea nämä kokemukset ovat?
Itse olen käynyt aina (ja mies myös) testeissä, kun olen aloittanut vakituisen suhteen, jossa kondomin pois jättäminen on tullut ajankohtaiseksi. Aina olen ollut oireeton, kuten mieskin, ja silti olen saanut kaikki testit hiviä myöten ihan ilman taistelua, tämä siis Tampereella.
Se johtuu riskianalyysistä. Ei ihminen pääse muihin, esim. syöpätestaukseenkaan ilman todettua syytä. Rahalla pääsee yksityisellä melkein mihin vain. Hiv-testeissä juoksee ihmisiä, jotka ajattelevat saaneensa tartunnan raituovaunusta tai oven kahvasta. Siksi hoitajan pitää kysyä miksi testin haluaa ja tehdä analyysi siitä.
Kyllä HIV testiin pääsee Suomessa todella helposti, on myös järjestöjä jotka testaavat ilmaiseksi, ilman ajanvarausta, jopa nimettömästi. Voidaan todeta myös kotitestillä, eli todella matalan kynnyksen palveluja ON saatavilla!
En sitä väittänytkään. Sanoin vain, että ohjeet velvoittavat testaajan tarkistamaan muutaman asian. Oikean olemassa olleen tartuntariskin ja että ihminen ymmärtää mistä testistä on kysymys. Se riippuu sitten hoitajasta. Tuskin testiä kannattaa tehdä pelkääjälle yhä uudestaan ja uudestaan. Uuden suhteen alussa on testi järkevä ja perusteltu. Siitä tässä ei ollut kysymys.
Tässä ketjussa kukaan ei ole väittänyt että syy hiv-testiin olisi pelko ratikka-tartunnasta vaan nimenomaan on haluttu testata muutkin sukupuolitaudit samalla. Onhan se nyt järkyttävää että hoitaja suostuu testaamaan klamydian mutta hiviä ei, miksi sitä klamydiaakaan testaamaan jos hoitajan mielestä ei voi olla todellista tartuntariskiä?
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset Markot ovat Suomessa matkaduunia tekevissä setämiehissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kotona hoidatetaan ja kasvatutetaan lapset, itse huorataan ympäri maailmaa. Testejä pelätään.
Venäjällä suojaikäraja on vain 14 vuotta. Monella Markun ikäisellä voi olla saman ikäinen tytär kotonaan. Yäk!
Vierailija kirjoitti:
V..... todella paljon tollaset "Markut". Tuntevat olevansa suuriakin sankareita kun käyttävät näitä viipurin naisressukoita hyväksi.
Miten sen nyt ajattelee. Tämän miehen ansiosta nämä naiset saavat tuloja ja siten esimerkiksi ruokaa.
Millä tavalla esim sinä olet konkreettisesti auttanut näitä naisparkoja?
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikilla on oikeus ja vastuu omasta elämästämme. Yhteiskunta ei voi lähteä pakkotestaamaan ja pakkohoitamaan kansalaisiaan vastoin heidän suostumustaan.
Eikö vaikka AIDS-potilaan hoitaminen maksaa julkiselle terveydenhuollolle 30 000 euroa vuodessa? Tuohon verrattuna tällä palstalla paheksut lihavuusleikkaukset (5000-10 00 euroa jos lasketaan vuoden jälkiseuranta mukaan) ovat pikkujuttu ja lihavuusleikatut sentään yleensä parantuvat useammastakin taudista, joihin tarvitaan Kela-korvattuja lääkkeitä. Leikatun kunto ja mahdollisuus tehdä pitempään töitä kohenevat huomattavasti.
Kiva noilla itärajan rouvilla ja lapsilla lukea tästä Hesarista ja laskea 1+1, jos ei oo aiemmin tajunnu. Menee aamukahvit ja vatruskat väärään kurkkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V..... todella paljon tollaset "Markut". Tuntevat olevansa suuriakin sankareita kun käyttävät näitä viipurin naisressukoita hyväksi.
Miten sen nyt ajattelee. Tämän miehen ansiosta nämä naiset saavat tuloja ja siten esimerkiksi ruokaa.
Millä tavalla esim sinä olet konkreettisesti auttanut näitä naisparkoja?
Miehet voisivat ostaa niillä rahoilla ruokaa näille naisille, jos kysymys on vain näiden naisten auttamisesta. Tosin viidellä eurolla ei paljon ruokaa osta edes Venäjällä.
Vierailija kirjoitti:
Viipuri on paljon muutakin ja samoin Tallinna. Harmittaa tälläinen mustamaalaaminen.
Ainakin Narvan narkomaaninaiset heittävät Tallinnassa ihan jatkuvasti työkeikkaa rahoittaakseen huumeensa. Narvan HIV- ja muu sukupuolitautitilanne on järkyttävä ja lääkärit kehottavat riskiryhmiä tulemaan testiin. Virossa kaikki eivät halua testeihin koska paikallinen Kela ei kuitenkaan auta sen lääkkeen ostamisessa, josta olisi ihan oikeasti hyötyä.
Kerran näin Tallinnassa kun suomalainen mies kuskasi huoneeseensa ilmeisesti narvalaista narkkariprostituoitua. Narkkarius sekä prostituoidun pukeutuminen loistivat jo kaukaa tytöstä. Minusta on inhottavaa, että hyvätasoiseen hotelliin saa näköjään kuljettaa vaikka minkälaisia tipuja kunnon maksanut huoneensa hinnan. En tajua mitä iloa mies sai tytöstä, joka oli täysin ilmeetön ja silmät seisoivat päässä. Kuinka moni normaali mies kiihoittuu narkkarista, jonka hygienia ei ole täysin kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikilla on oikeus ja vastuu omasta elämästämme. Yhteiskunta ei voi lähteä pakkotestaamaan ja pakkohoitamaan kansalaisiaan vastoin heidän suostumustaan.
Eikö vaikka AIDS-potilaan hoitaminen maksaa julkiselle terveydenhuollolle 30 000 euroa vuodessa? Tuohon verrattuna tällä palstalla paheksut lihavuusleikkaukset (5000-10 00 euroa jos lasketaan vuoden jälkiseuranta mukaan) ovat pikkujuttu ja lihavuusleikatut sentään yleensä parantuvat useammastakin taudista, joihin tarvitaan Kela-korvattuja lääkkeitä. Leikatun kunto ja mahdollisuus tehdä pitempään töitä kohenevat huomattavasti.
Ehkä aidsin hoito maksaa tuon, mutta hivin hoito on yksi hinta-laatusuhteeltaan parhaimmista hoidoista. Tutkitusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V..... todella paljon tollaset "Markut". Tuntevat olevansa suuriakin sankareita kun käyttävät näitä viipurin naisressukoita hyväksi.
Miten sen nyt ajattelee. Tämän miehen ansiosta nämä naiset saavat tuloja ja siten esimerkiksi ruokaa.
Millä tavalla esim sinä olet konkreettisesti auttanut näitä naisparkoja?Miehet voisivat ostaa niillä rahoilla ruokaa näille naisille, jos kysymys on vain näiden naisten auttamisesta. Tosin viidellä eurolla ei paljon ruokaa osta edes Venäjällä.
Jos itänaapurin naiset ovat joutuneet epätoivoissaan ryhtymään myymään itseään elättääkseen itsensä, niin suomalaiset naiset tyytyvät vain haukkumaan niitä miehiä, jotka näitä palveluita käyttävät ja sitä kautta niitä naisia elättävät.
Itse eivät tee mitään konkreettista.
Mieluummin siis antaisivat kuolla nälkään?
Ei maailmanmenoa ja lääketieteellisiä uutisia seuraamaton jäärä lähde ikinä testeihin. Mieluummin on tietämättä koska jos onkin sairastunut niin silloinhan jäärän pitäisi ottaa joka päivä lääkkeitä. Tosijäärähän ei mitään lääkkeitä syö vaikka lääkäri niitä määräisi.