Kaduttaako nirsoja naisia lopulta, kun jäävät yksin?
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen vähän aikaan seurustellut kahden tällaisen ikisinkkunaisen kanssa. Toinen oli ollut neljä vuotta sinkkuna ja toinen seitsemän vuotta. Suhteet kestivät alle vuoden. Kummankin kanssa oli sama ongelma. Eivät mitenkään osanneet ottaa toista ihmistä huomioon. Siimaa sai olla antamassa koko ajan. Lopulta tuli selväksi, että kummankin haaveena oli mies, joka auttaisi heidät toteuttamaan unelmiaan. Toisen kohdalla tämä olisi tarkoittanut kohdallani irtisanoutumista työstä ja nykyisestä ammatista luopumista. Aika paljon vaadittu vähän päälle puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kummankin kohdalla tuli fiilis, että pitäisi olla suhteen alusta lähtien valmis uhraamaan kaikki naisen saavuttaakseen päämääriään. Voi olla, että tällaisia miehiä löytyy, mutta en ole sellainen.
Miksi sen pitäisi olla aina nainen joka joustaa?
Hetkinen, onko liikaa vaadittu, ettei vaadi toista jättämään työtään vuokseen ja puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Miksi tuollaista pitää vaatia keltään?
Miksi miehet sitten aika usein vaativat sitä naisilta?
Minä olen tällainen mies, siis sinkku ja yli 40v. Täytettyäni 32 totesin että en tahdo enää parisuhdetta, koska kummallisesti se mies saa mitä ihmeellisimpiä töitä tai askareita. Ensin kerrotaan miten ollaan itsenäisiä ja pärjätään omillaan, mutta sitten pyydetäänkin tapetoimaan, maalaamaan, vaihtamaan renkaita, korjaamaan polkupyörää ym. Yksikään nainen ei ole ymmärtänyt kun olen sanonut että tee itse. Vaikka osaankin, se ei tarkoita että minusta saa ilmaisen remonttireiskan.
Vierailija kirjoitti:
tttttttttt kirjoitti:
Kyllä, mutta ei kannata odottaa että he myöntäisivät sitä.
Enemmistö ei kuitenkaan jää yksin. Lapsikuumeen iskiessä useimmille alkaa vaatimattomampikin mies kelpaamaan.Valitan että joudun kertomaan tämän sinulle, mutta minä olen nirso sinkkunainen ja sain lapsen hedelmöityshoidoilla luovutetuilla siittiöillä.
Käytit siis kiltin miehen siittiöitä, ja näin kiltin miehen geenit jatkavat pallolla sinun ja muiden ikisinkkunaisten ansiosta
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen mies, siis sinkku ja yli 40v. Täytettyäni 32 totesin että en tahdo enää parisuhdetta, koska kummallisesti se mies saa mitä ihmeellisimpiä töitä tai askareita. Ensin kerrotaan miten ollaan itsenäisiä ja pärjätään omillaan, mutta sitten pyydetäänkin tapetoimaan, maalaamaan, vaihtamaan renkaita, korjaamaan polkupyörää ym. Yksikään nainen ei ole ymmärtänyt kun olen sanonut että tee itse. Vaikka osaankin, se ei tarkoita että minusta saa ilmaisen remonttireiskan.
Tuolla asenteella onkin parempi jäädä yksin. Vastaavasti ei kannata odottaa yhtään mitään "palveluksia" saavasi naiselta. Toki jokainen saa itse määritellä mihin ryhtyy. Itse olen jopa naimisissa miehen kanssa ja teen ilomielin luettelemasii jutut itse-ei niihin miestä tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen vähän aikaan seurustellut kahden tällaisen ikisinkkunaisen kanssa. Toinen oli ollut neljä vuotta sinkkuna ja toinen seitsemän vuotta. Suhteet kestivät alle vuoden. Kummankin kanssa oli sama ongelma. Eivät mitenkään osanneet ottaa toista ihmistä huomioon. Siimaa sai olla antamassa koko ajan. Lopulta tuli selväksi, että kummankin haaveena oli mies, joka auttaisi heidät toteuttamaan unelmiaan. Toisen kohdalla tämä olisi tarkoittanut kohdallani irtisanoutumista työstä ja nykyisestä ammatista luopumista. Aika paljon vaadittu vähän päälle puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kummankin kohdalla tuli fiilis, että pitäisi olla suhteen alusta lähtien valmis uhraamaan kaikki naisen saavuttaakseen päämääriään. Voi olla, että tällaisia miehiä löytyy, mutta en ole sellainen.
Miksi sen pitäisi olla aina nainen joka joustaa?
Hetkinen, onko liikaa vaadittu, ettei vaadi toista jättämään työtään vuokseen ja puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Miksi tuollaista pitää vaatia keltään?
Miksi miehet sitten aika usein vaativat sitä naisilta?
Tämä. Miksi ylipäätään ryhtyä sihteeseen jossa jompikumpi joutuu tekemään liikaa myönnytyksiä. Todellakin on helpompi olla sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen mies, siis sinkku ja yli 40v. Täytettyäni 32 totesin että en tahdo enää parisuhdetta, koska kummallisesti se mies saa mitä ihmeellisimpiä töitä tai askareita. Ensin kerrotaan miten ollaan itsenäisiä ja pärjätään omillaan, mutta sitten pyydetäänkin tapetoimaan, maalaamaan, vaihtamaan renkaita, korjaamaan polkupyörää ym. Yksikään nainen ei ole ymmärtänyt kun olen sanonut että tee itse. Vaikka osaankin, se ei tarkoita että minusta saa ilmaisen remonttireiskan.
Nämä naiset eivät sitten tehneet mitään yhteisen elämänne eteen? Sinä marssit siivotussa kodissa valmiiseen ruokapöytään ja heitit likaiset vaatteet (toivottavasti edes) pyykkikoriin, josta ne mystisesti siirtyivät puhtaina ja silitettyinä kaappiisi? Parisuhteen vapaamatkustaja on yllättävän monen miehen haaveammatti. Parisuhde on kahden kauppa ja jakamista; tekisikö sä tämän niin mä teen tämän jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen mies, siis sinkku ja yli 40v. Täytettyäni 32 totesin että en tahdo enää parisuhdetta, koska kummallisesti se mies saa mitä ihmeellisimpiä töitä tai askareita. Ensin kerrotaan miten ollaan itsenäisiä ja pärjätään omillaan, mutta sitten pyydetäänkin tapetoimaan, maalaamaan, vaihtamaan renkaita, korjaamaan polkupyörää ym. Yksikään nainen ei ole ymmärtänyt kun olen sanonut että tee itse. Vaikka osaankin, se ei tarkoita että minusta saa ilmaisen remonttireiskan.
Tuolla asenteella onkin parempi jäädä yksin. Vastaavasti ei kannata odottaa yhtään mitään "palveluksia" saavasi naiselta. Toki jokainen saa itse määritellä mihin ryhtyy. Itse olen jopa naimisissa miehen kanssa ja teen ilomielin luettelemasii jutut itse-ei niihin miestä tarvita.
siksi en näitä teekkään, koska niihin ei tarvita miestä. Kuitenkin jokainen nainen on olettanut että minä teen. Palveluksia on mukava tehdä, mutta vain silloin kun se ei ole odotusarvo.
No mitä hyvää sian passaamisessa on? Mieluummin tyydytän itseni ja passaan itseäni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen mies, siis sinkku ja yli 40v. Täytettyäni 32 totesin että en tahdo enää parisuhdetta, koska kummallisesti se mies saa mitä ihmeellisimpiä töitä tai askareita. Ensin kerrotaan miten ollaan itsenäisiä ja pärjätään omillaan, mutta sitten pyydetäänkin tapetoimaan, maalaamaan, vaihtamaan renkaita, korjaamaan polkupyörää ym. Yksikään nainen ei ole ymmärtänyt kun olen sanonut että tee itse. Vaikka osaankin, se ei tarkoita että minusta saa ilmaisen remonttireiskan.
Nämä naiset eivät sitten tehneet mitään yhteisen elämänne eteen? Sinä marssit siivotussa kodissa valmiiseen ruokapöytään ja heitit likaiset vaatteet (toivottavasti edes) pyykkikoriin, josta ne mystisesti siirtyivät puhtaina ja silitettyinä kaappiisi? Parisuhteen vapaamatkustaja on yllättävän monen miehen haaveammatti. Parisuhde on kahden kauppa ja jakamista; tekisikö sä tämän niin mä teen tämän jne.
Hoidan kyllä osani kotitöistä. Parisuhde on kahden kauppa, jossa ei voi olettaa että nainen tekee jotakin koska on nainen. Ymmärrätkö?

Mutta koska olet niin hurjan emansipoitunut mies, et voi hoitaa mitään ns. "miesten juttuja", koska niillä on se miestenjutun leima?

et nyt ymmärtänyt. Kyse on oletuksesta että minun tulisi tehdä jotakin. Esim jos pidät koirista, niin tarkoittaako se että ulkoilutat koiraani?
Kokemukseni mukaan ne sukulaistädit ja ystävät ,jotka ovat huonossa liitossa taputtavat sitä minulle. Minulla on heidän mielestään liian hauskaa, liikaa rahaa itseeni käytettäväksi ja ennen kaikkea vapautta

Jepjep, nämä parisuhteeseensa tyytymättömät ovat myös kovimpia sinkkujen nirsoksi haukkujia. Osalla taas on oma elämä niin väljähtynyttä ja urautunutta, että yrittävät saada jotain säpinää siihen sinkkuja naittamalla ja loukkaantuvat, kun kohdalle sattuu sellainen, joka tyrmää parittamiset heti suoralta kädeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen mies, siis sinkku ja yli 40v. Täytettyäni 32 totesin että en tahdo enää parisuhdetta, koska kummallisesti se mies saa mitä ihmeellisimpiä töitä tai askareita. Ensin kerrotaan miten ollaan itsenäisiä ja pärjätään omillaan, mutta sitten pyydetäänkin tapetoimaan, maalaamaan, vaihtamaan renkaita, korjaamaan polkupyörää ym. Yksikään nainen ei ole ymmärtänyt kun olen sanonut että tee itse. Vaikka osaankin, se ei tarkoita että minusta saa ilmaisen remonttireiskan.
Nämä naiset eivät sitten tehneet mitään yhteisen elämänne eteen? Sinä marssit siivotussa kodissa valmiiseen ruokapöytään ja heitit likaiset vaatteet (toivottavasti edes) pyykkikoriin, josta ne mystisesti siirtyivät puhtaina ja silitettyinä kaappiisi? Parisuhteen vapaamatkustaja on yllättävän monen miehen haaveammatti. Parisuhde on kahden kauppa ja jakamista; tekisikö sä tämän niin mä teen tämän jne.
Hoidan kyllä osani kotitöistä. Parisuhde on kahden kauppa, jossa ei voi olettaa että nainen tekee jotakin koska on nainen. Ymmärrätkö?
Mutta koska olet niin hurjan emansipoitunut mies, et voi hoitaa mitään ns. "miesten juttuja", koska niillä on se miestenjutun leima?
et nyt ymmärtänyt. Kyse on oletuksesta että minun tulisi tehdä jotakin. Esim jos pidät koirista, niin tarkoittaako se että ulkoilutat koiraani?
Voisin ulkoiluttaakin, jos tietäisin että siitä olisi sinulle kumppaninani apua ja tekisin sinulle tätä kautta hyvän mielen. En parisuhteessa laske excel-taulukoin että kuka teki mitäkin.
TÄSSÄ KETJUSSA: kovaa kognitiivista dissonanssia, erityisesti naisilla.
Vierailija kirjoitti:
TÄSSÄ KETJUSSA: kovaa kognitiivista dissonanssia, erityisesti naisilla.
Haluaisitko avata näkemystäsi hieman, vai piiloudutko mielelläsi isojen sanojen taakse? Pseudoälykkyys on yksi surkeimmista ihmislapsen itselleen valitsemista ominaisuuksista.

No niin minä ajattelinkin. Pari sanaa napattu isoilta pojilta, mutta niiden takaa ei löydy mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen vähän aikaan seurustellut kahden tällaisen ikisinkkunaisen kanssa. Toinen oli ollut neljä vuotta sinkkuna ja toinen seitsemän vuotta. Suhteet kestivät alle vuoden. Kummankin kanssa oli sama ongelma. Eivät mitenkään osanneet ottaa toista ihmistä huomioon. Siimaa sai olla antamassa koko ajan. Lopulta tuli selväksi, että kummankin haaveena oli mies, joka auttaisi heidät toteuttamaan unelmiaan. Toisen kohdalla tämä olisi tarkoittanut kohdallani irtisanoutumista työstä ja nykyisestä ammatista luopumista. Aika paljon vaadittu vähän päälle puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kummankin kohdalla tuli fiilis, että pitäisi olla suhteen alusta lähtien valmis uhraamaan kaikki naisen saavuttaakseen päämääriään. Voi olla, että tällaisia miehiä löytyy, mutta en ole sellainen.
Jännä, että naisten on pakko ollut tätäkin kommenttia miinustella noin paljon. Omatkin kokemukset ihan samanlaisia, tässä kun viimeisin nainen, jota tapailin, oli ikisinkkumatskua.
Kolmekymppinen nainen, joka ei ollut ensinnäkään selvästikään tyytyväinen minuun, vaan ajatteli ansaitsevanse mieluumin jonkun kirurgipankkiirin, vaikkei ollut itsekään kuuminta hottia. Mutta, jos nyt käsitellään vain naisen itsekkyyttä, niin:
- asuimme 130 kilsan päästä toisistamme
- oma työllisyystilanteeni on ollut vähän epävarma, mutta parantui juuri niihin aikoihin kuin häntä tapailin
- kyseisen naisen ääneenlausumaton vaatimus: minulla [siis miehellä] täytyy olla riittävä palkka, jotta voin kustantaa hänelle [siis naiselle] elintason joka häntä houkuttaa
- no, sain kuin sainkin työpaikan, jossa on tulevaisuudessa mahdollisuudet ihan mukavaankin tulojen nousuun
- naisella työpaikka hänen kaupungissaan, minulla työpaikka minun kaupungissani (kumpikaan ei asuttu eikä asuta pk-seudulla)
- nainen alkaa vaatia, että minun pitäisi muuttaa hänen kaupunkiinsa
- MUTTA EI yhteen hänen kanssaan, vaan muuten vain muuttaa hänen kaupunkiinsa jottei hänen tarvitsisi ikinä reissata ( se olin 80%:ssa kerroista minä, joka matkustin hänen luokseen)
- Juuh elikkäs, irtisanoudunko siis hyvästä duunista, muuttaakseni kaupunkiin jossa ei ole alani työpaikkoja edes sitä mitä nykyisessä kaupungissani, ainoastaan siksi, että muuttaisin omaan kämppään lähemmäksi ikisinkkunaista jotta ikisinkkunaisella olisi kivempaa?
- Ja mitä kävisi sitten kun tulonäkymäni eivät olisikaan uudessa kaupungissa sellaiset kuin ahne ja itsekäs nainen vaatii?
Siis mitä hel vetin vi tun vit tua?!! Kuka muka tuollaisenkaan naisen kanssa voi pariutua jos ei sitten ole se kirurgipankkiiri, jota tuokin lihavahko tavisnainen kai vaati?
Kahden ikisinkkunaisen jälkeen otin periaatteeksi, että en tapaile naista, joka on ollut yli kolme vuotta ilman parisuhdetta. Yhtä huono vaihtoehto kuin nainen, joka on juuri eronnut tai edelleen parisuhteessa. Ehkä voisin tapailla pidempäänkin yksin ollutta naista, jos naisella on lapsi tai lapsia.
Sain alapeukkua ja kritiikkiä hirveästi kertoessani huonoista kokemuksistani ikisinkkunaisten kanssa seurustelusta. En vaatinut kummaltakaan mitään muutoksia elämiinsä. En eroamista töistä, en muuttamaan minnekään, en laihtumaan, vaihtamaan hiustyyliä tai muutakaan. Mistä tällainen olettamus tuli? Jos ei ole edes seurustellut vuottakaan, niin eihän siinä toista ehdi oppia tuntemaan.
Samaa kysyn. Minusta se on väärin naista kohtaan.