Millaista on olla yh äiti?

Vierailija kirjoitti:

Te jotka kärsitte rahan puutteesta, onko käynyt mielessä että istutte lompakon päällä?

On, mutta siihen touhuun ei ole aikaa eikä energiaa.

Tällaista on olla Yhteishuoltajuusäiti:

Lapset tapaavat säännöllisesti isäänsä, välit hyvät. Meillä vanhemmilla välit asialliset, mutta etäiset. Lapset tyytyväisiä tilanteeseen, ovat kertoneet että näin on hyvä.

Kun ovat isällään, olen itse joko töissä tai jos vapaalla lepään. Keskityn lasteni hyvinvointiin, en säädä kenenkään kanssa eikä missään vaiheessa ole ollut ajatusta etsiä isäpuolta, onhan heillä hyvä isä jo omasta takaa. Ja luulen, että lapseni sisimmässään kiittävät, että olen rauhoittanut elämämme koskemaan vain meitä ja meidän hyvinvointia. Olen läsnä heille, kuunnellen, tukien ja olemalla koko ajan heidän asioistaan kiinnostunut. Heiltä ei ole puuttunut turvallisuutta, rakkautta ja huolenpitoa. Itseni olen laittanut ikään kuin syrjään, minun napani tulee sitten (ehkä) tärkeäksi kun lapseni ovat maailmalla ja pärjäävät omillaan. Tulen ikävöimään tätä aikaa elämässäni vielä joskus, siksi nautin tästä arjen hektisyydestä nyt täysin rinnoin ☺

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka kärsitte rahan puutteesta, onko käynyt mielessä että istutte lompakon päällä?

On, mutta siihen touhuun ei ole aikaa eikä energiaa.

Aika kiireinen olet jos ei ole aikaa 2-3 hotellikäyntiin viikossa.

On selkeää, kun tietää, ettei toista vanhempaa tarvitse patistella osallistumaan lasten- ja kodinhoitoon. Raskasta on tietenkin, kun ihan kaikki lasten ja kodin asiat on nyt omalla vastuulla. Saa päättää itse, miten rahat käytetään. Ei tarvitse tehdä kompromisseja, vaan saa tehdä mitä lystää tai olla tekemättä, jos ei huvita. 

Esikoinen on yläasteella ja kuopus ala-asteella. Ihan vielä en halua jättää lapsia keskenään, jos lähden illalla viihteelle, joten lastenvahti on aina hankittava. Kaipaisin enemmän omaa aikaa kodin ulkopuolella. Kotona sitä saan ihan riittävästi. Olisi myös mukava saada tukea toiselta vanhemmalta kurinpidollisissa ongelmissa. Huolettaa, miten jaksan, jos murrosiästä tulee vaikea.

Pääsääntöisesti olen tyytyväinen nykyiseen elämäämme, enkä halua sekoittaa sitä uusperhekuviolla tai edes uudella tiiviillä parisuhteella. Olisi silti kiva, jos olisi välillä toinen aikuinen juttuseurana ja saisi läheisyyttä.

Kivaa

Ihanaa kun muutkin uskaltavat sanoa niitä negatiivisia puolia eikä vain sitä urheaa arjen sankaruutta. Aiempi vuodatus osui siihen kohtaan, kun rankan työviikon jälkeen tulin kotiin ja löysin lattialta koiran levittämät roskat, joiden yli lapset olivat vain hyppineet ja wilmassa oli jälleen merkintöjä unohtuneista kirjoista ja lapset makasivat kännyköillä, pyykinpesukone ja auto hajonneet aiemmin tällä viikolla, jonka takia priorisoin lapsen kampaajan ja vaatteet jne. Kyllä te tiedätte!

Näin kahvikupillisen ja hyvän, rauhallisen, yhteisen ruokahetken jälkeen mäkin jaksan olla se arjen sankari, joka käy töissä, maksaa laskut ja osaa kasvattaa lapsensa. Mut noitakin hetkiä ja on tiedän, että tulee olemaan vielä monia ennen kuin nuo natiaiset on viisaita, rohkeita ja empaattisia aikuisia.

Terkuin, säälittävä ruikuttaja!

Mun on helppo myötäelää vaikka meillä ydinliitto.

Varmasti raskasta.

Saa yksin kohdata kaikki lasten ongelmat ja raivarit.

Kaikki lapset ei ole helppoja.

Sit talous ja varmasti koulussa syynätään tarkempaan.

Pitää vaan jaksaa ja olla urhea.

Aina toivonut että mun liitto kestää niin kauan kun kuopus on 18v. No nyt täyttää 15 vuotta ja vanhin on 17 vuotta.

On vaikea kuvitella miten olisin selvinnyt yksin. Kyllä ahdistaisi ja asiaa ei auta pienet tulot.

Kaveri i yh-äiti niin kyllä se aina sanoo ettei helppoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa kun muutkin uskaltavat sanoa niitä negatiivisia puolia eikä vain sitä urheaa arjen sankaruutta. Aiempi vuodatus osui siihen kohtaan, kun rankan työviikon jälkeen tulin kotiin ja löysin lattialta koiran levittämät roskat, joiden yli lapset olivat vain hyppineet ja wilmassa oli jälleen merkintöjä unohtuneista kirjoista ja lapset makasivat kännyköillä, pyykinpesukone ja auto hajonneet aiemmin tällä viikolla, jonka takia priorisoin lapsen kampaajan ja vaatteet jne. Kyllä te tiedätte!

Näin kahvikupillisen ja hyvän, rauhallisen, yhteisen ruokahetken jälkeen mäkin jaksan olla se arjen sankari, joka käy töissä, maksaa laskut ja osaa kasvattaa lapsensa. Mut noitakin hetkiä ja on tiedän, että tulee olemaan vielä monia ennen kuin nuo natiaiset on viisaita, rohkeita ja empaattisia aikuisia.

Terkuin, säälittävä ruikuttaja!

Musta olet rehellinen, ei elämä aina ole helppoa. Kumma kun siitä ei saa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Aivan vittumaista. Pitäkää naiset liittonne kasassa jota lapsella on rakstava perhe

Ei ollut liittoa jota pitää kasassa kun mies juoksi vieraissa ja käytti rahaa holtittomasti. Ei ollut rakastava perhe koska kun hän oli kotona mökötti sohvalla ja pelasi rahansa. Kahdestaan meillä on rauhallinen arki ja lapsi on iloinen ja tyytyväinen. Voimme molemmat paremmin kun pääsimme pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan vittumaista. Pitäkää naiset liittonne kasassa jota lapsella on rakstava perhe

Ei ollut liittoa jota pitää kasassa kun mies juoksi vieraissa ja käytti rahaa holtittomasti. Ei ollut rakastava perhe koska kun hän oli kotona mökötti sohvalla ja pelasi rahansa. Kahdestaan meillä on rauhallinen arki ja lapsi on iloinen ja tyytyväinen. Voimme molemmat paremmin kun pääsimme pois.

Never heard of forgiveness ?

Vierailija kirjoitti:

Te jotka kärsitte rahan puutteesta, onko käynyt mielessä että istutte lompakon päällä?

Haha! Niin, tyhmähän se ei ole, joka pyytää...Tää lompsa on kyllä kirppiskamaa. Mutta puhunkin vain omasta puolestani.

Aivan kamalaa kaikin puolin ja taloudellisesti tiukkaa, vaikka palkkani on kohtalainen. Sosiaalisessa mielessä olen nolo hylkiö ja saan hävetä ja peitellä asiaa. Uuden suhteen löytäminen on käytännössä mahdotonta. Kavereiden tapaaminen ja oma harrastaminen on erittäin vaikeaa aikataulullisesti. Exäni kontrolloi elämääni jatkuvasti lasten kautta. Ainoa hyvä puoli on se, että ei tarvitse sietää jatkuvaa kiusaamista, solvaamista ja väkivaltaa kotonaan, vaan saa siltä osin olla rauhassa. Kukaan ei myöskään kiristä, uhkaile, alista tai pakota, vaan saa siltä osin olla vapaa. Voi myös tarjota lapsille rauhallisemman ja fiksumman kasvuympäristön kuin aggressiivisen, öykkärimäisen exäni luona.

Varmaan niillä helpompaa joilla ei ole rahasta niin tiukkaa.

Raha auttaa kummasti ja sillä saa apuakin.

Moni yh-äiti on taloudellisesti tiukilla.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan niillä helpompaa joilla ei ole rahasta niin tiukkaa.

Raha auttaa kummasti ja sillä saa apuakin.

Moni yh-äiti on taloudellisesti tiukilla.

Ainakin alle neljän tonnin bruttopalkalla ja ilman sosiaalisia verkostoja on tiukilla. Sosiaaliset ja erittäin varakkaat saattavat olla tyytyväisempiä. Yksinäisyys on itselleni ongelmista ehkä se pahin. Sekä toivottomuus, kun tiedän, että saan olla lopun ikäni yksin, ilman elämänkumppania.

Mä vertaan suhteeseen lasten isän kanssa eli siihen nähden tää yh-elämä on luxusta. Isävalinta ei osunu ihan nappiin mutta sitä on turha itkeä nyt sitäpaitsi ei se mun vika oo vaan hänen.

En kaipaa saati kykene enää parisuhteeseen mutta ajoittaista yksinäisyyttä tunnen. Minulla on vain 1 lapsi mutta hänellä on erityishaasteita huolimatta rauhallisesta ja positiivisesta kasvatuksesta (kyllä, provosoiduin vähän. )

Pienituloinen oon mutta siitä huolimatta säästän säännöllisesti (haaveena oma koti tulevaisuudessa.) Pyrin muutenkin elämään ekologisesti ja välttämään turhaa kulutusta. Matkustelun sijaan nautin luonnossa liikkumisesta, mm. retkeilystä kansallispuistoissa.

Suurin haaste tässä on se että oon enemmän introvertti luonteeltani ja kaipaan ja tarviin paljon rauhaa ja omaa aikaa. Lapsi on onneks säännöllisesti hoidossa mikä auttaa paljon. Bilettämisestä en oo koskaan nauttinut.

Vierailija kirjoitti:

Olen 15vuotiaan äiti. Ihan mukavaa tämä ainakin nyt on ja kun lapseni on vaan niin hauska ja hyväötapanen nuori, niin ei ole sen suhteen ollut sellasia murheita mitä monilla vanhemmilla voi olla. Täytyy toivoa ettei tulekaan. 

Ei näe isäänsä enää, pienempänä näki säännöllisesti, isä on vähän holtiton persoona ja muutti toiselle puolelle Suomea, meillä meni välit poikki jo aiemmin ennen kuin lähti sinne, päätin että parempi kun ei olla missään tekemisissä, käyttäytyi niin uhkaavasti.

Nyt  lapsi ja se ovat kyllä keskenään tekstailleet muutaman kerran isän kanssa, ehkä tässä joskus vuosien tauon jälkeen taas näkevätkin, kun minun ei tarvitse sitten siihen osallistua mitenkään. 

Meillä melkein samoin, sillä erotuksella että teinejä on kaksi. Ihan kivaa elämää eletään; nämä omat teinit ovat mukavia, rauhallisia mutta urheilullisia lapsia, joiden kanssa harrastetaan yhdessä, jutellaan paljon, matkustetaan, nautitaan mökkeilystä. Varmaan tilanne muuttuu lähitulevaisuudessa kun alkaa olla seurustelukuvioita tms., mutta ainakin toistaiseksi tuntuu että me ollaan hyvin onnellisia ja tyytyväisiä elämiimme.

Toki ajoittain on rankkaa, sitä en kiellä. Rahaakin vois olla käytössä enemmän. Narsistisen exän kanssa en ole missään tekemisissä ja lapsiinkin se luuseri on hiljalleen katkonut välit, lapset eivät siis juuri enää tapaa isäänsä. Erottiin kun nämä meidän yhteiset lapset olivat päiväkodissa...

Plussia:

- ei tarvitse odottaa mieheltä mitään, niin ei pety (tarkoitan yhteisen talouden hoitamista ym.)

- ei riitoja kotitöistä

- omat päätökset tehdä asioita tai olla tekemättä

- nyt kun lapset ovat isompia (10 ja 13), heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista. Elämä ei ole pelkkää vahtimista ja itsekin pääsee johonkin, esim. jumppaan ilman lapsenvahdin hommaamista

- pärjään taloudellisesti ihan ok, rikas en ole, mutta ei joka penniä tarvitse laskea. Laskut saa maksettua ja ruokaa riittää

- en ole ikinä kohdannut halveksuntaa yh-statukseni takia

Miinukset

- ei ole aikaa uudelle parisuhteelle, jotkut viritykset ovat kaatuneet ajanpuutteeseen, etenkin jos miehellä on myös lapsia.

- kaikki on hoidettava itse, olisi ihanaa jos joku joskus huolehtisi ja voisi hetken vain kellua..

- seksi ja fyysinen läheisyys toisen ihmisen kanssa olisi iloinen asia, samoin arkinen yhdessä tekeminen. Nyt tätä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Plussia:

- ei tarvitse odottaa mieheltä mitään, niin ei pety (tarkoitan yhteisen talouden hoitamista ym.)

- ei riitoja kotitöistä

- omat päätökset tehdä asioita tai olla tekemättä

- nyt kun lapset ovat isompia (10 ja 13), heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista. Elämä ei ole pelkkää vahtimista ja itsekin pääsee johonkin, esim. jumppaan ilman lapsenvahdin hommaamista

- pärjään taloudellisesti ihan ok, rikas en ole, mutta ei joka penniä tarvitse laskea. Laskut saa maksettua ja ruokaa riittää

- en ole ikinä kohdannut halveksuntaa yh-statukseni takia

Miinukset

- ei ole aikaa uudelle parisuhteelle, jotkut viritykset ovat kaatuneet ajanpuutteeseen, etenkin jos miehellä on myös lapsia.

- kaikki on hoidettava itse, olisi ihanaa jos joku joskus huolehtisi ja voisi hetken vain kellua..

- seksi ja fyysinen läheisyys toisen ihmisen kanssa olisi iloinen asia, samoin arkinen yhdessä tekeminen. Nyt tätä ei ole.

Niin ja lapset tapaavat isäänsä joka toinen viikonloppu. Asioista pystytään sopimaan, puheväleissä ollaan. Isä ei muuten ole kauhean kiinnostunut osallistumaan lasten elämään, mutta hoitaa viikonloppunsa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin tiennyt lasta tehdessäni tulevani joskus (mies lähti kun lapsi oli 1v2kk), niin en olisi IKINÄ tehnyt lasta, tai olisin mieluummin kuollut kuin suostunut.

Eli AIVAN HIRVEETÄ! Joka pennin saa laskea, mihinkään ei ole varaa ja vaikka olisikin niin ei pääse eikä ehdi. Ihan kuin olisi vankilassa jossa vielä kaiken lisäksi pitää maksaa kaikesta. Linnassa sentään saa kaiken ilmaiseksi. Koko maailma tuntuu hyökkivän joka suunnasta kimppuun. Jos asuisin korkeammalla niin varmaan hyppäisin parvekkeelta. Nyt kun aidan päältä hyppää niin käsi tai jalka varmaan katkeaa, jonka jälkeen on entistä v-mäisempää.

Mä niin peesaan tätä! Tuntuu kun olisi vankilassa, jossa on näkymättömät kalterit. Ei pääse ikinä yhtään mihinkään tuulettumaan. Kodin ja uhmaikäisen terrorin vankina. Tämä on helvettiä. Viimeksi eilen mietin parvekkeelta hyppäämistä. Asun kolmannessa kerroksessa eli jos kuolema ei kuittaa niin pääsisi ainakin teholle lepäämään tuosta lapsesta!

Haikeaa, ei mielestäni kovin rankkaa ja taloudellisestikin tullaan ihan hyvin toimeen. Olen vähän alle keskipalkkainen ja ehdin maksaa pitkän pätkän asuntolainaa ja sijoittaa tulojani sekä pienen perinnön mummoltani ennen lapsia. Jäin YH:ksi kun lapset olivat 6 kk ja 3 v. Mitään kirjallista sopimusta ei lasten isän kanssa ole, hän maksaa kerran tai kahdesti vuodessa muutaman tonnin lasten tilille ja tapaa satunnaisesti noin kerran kuussa. Joskus käydään  yhdessä esim. Linnanmäellä tai laskettelemassa, mökilläkin ollaan oltu muutaman kerran viikon  pätkiä.