Mikä oli sellainen lapsuutesi herkkuruoka tai välipala josta tuli hyvä mieli mutta et ole välttämättä pitkään aikaan enää syönyt?
Minun suosikki oli pietarinlimppuviipale jonka päälle Kavlin vihannespikkelsimajoneesia tuubista, ja muutama tuorekurkkuviipale. Juomana O'boy kaakaota :)
En tiedä oliko tuo minun välipala alunperin jokin ruotsalainen juttu, koska kasvoin länsirannikolla kaksikielisellä paikkakunnalla jonne tuli tietysti sen myötä jonkin verran vaikutteita Ruotsista.
Kommentit (94)
Isäni oli kova metsästämään jäniksiä.
Jänispaisti ja perunat oli herkkua.
Enpä ole aikoihin syönyt.
Rusakoita olisi, mutta lapsrt kieltäytyvät jyrkästi syömästä pupuja.
Hirvipaisti kelpaa kyllä.
Ei ole hirvet liian söpöjä syötäväksi.
Minttu-Vesseli-kaakao! Sitä oli aina mökillämme itärajan tuntumassa. Voi sitä fiilistä, kun oli tarponut tontillemme useamman kilsan sellaista lumista pöpelikköä talvella, ja sitten päästiin mökkiin sisälle ja tulet uuniin...ja isä keitti veteen Vesseliä. :) Vesikaakaon fani en ollut lapsenakaan, mutta se vaan jotenkin kuului siihen mökkielämään. Muistan vieläkin mökin viileän mutta hieman kostean ilman ja sen oman tuoksun...oih.
Äitini teki minulle kotona joskus suklaavanukasta välipalaksi kerhon/koulun jälkeen. Millään reseptillä en ole saanut samanlaista aikaiseksi, aina menee jotain pieleen.
Pätkä hk:n sinistä halkaistuna, päälle juustoa ja mikroon. Ai että se oli herkkua lapsena 😂
Tuttuja lapsuuden makuja on moni jo listannut, onneksi näitä saa vielä edelleenkin mummon valmistamana (mm. köyhät ritarit, pullavanukas, tirripaisti yms.). Unohtunut herkku on ehdottomasti kylmä lenkkimakkarasämpylä eli siivuja kylmästä lenkistä tuoreen sämpylän päällä, sinapilla kuorrutettuna. NAM 💕
Isän tekemät letut. Maitoa,vehnäjauhoja,sokeria ja soodaa. Paistoi voissa. Ihanan rapeat reunat ja paksu lettu. Ai että oli hyvää. Olen tehnyt iTsekin mutta samanlaisia en vain saa. Nyyyh.
Mikroranskalaiset ketsupin ja sinapin kera. Ruokajuomana piimä :D
Takkatulessa paahdettu ruisleipä, jonka päällä voita ja juustoa.
Koulun jälkeen rapeakuorista ranskanleipää tai tuoreita paikallisen leipomon vesirinkeleitä, päällä joko lauantaimakkaraa tai punakuorista juustoa (=palloedamia) ja maitokahvia. Pari vuotta sitten vietimme yhden ystävän kanssa nostalgiahetkeä; muistelimme vuosikymmenten takaista koulua ja joimme kahvia ranskanleipävoileipien kanssa, päällä metvurstia ja juustoa. Ei ollut ranskis sellaista kuin muinoin! Kunnon rapea kuori puuttui eikä makukaan ollut niin hyvä kuin ennen. Mutta eipä ole enää sitä paikallista leipomoakaan ollut enää vuosiin ja leipuritkin lienevät jo mananmajoilla.
Ruisleipää hk sinisellä ja kuumaa kaakaota
Itse tehtyjä sämpylöitä kuumana, voilla voideltuna, juustolla ja kurkulla, teetä sokerilla
Kuutamokiisseliä hillolla, tätä en ole syönyt pitkään aikaan
Kun äiti raastoi lusikalla lanttusosetta
TV:tä katsottaessa. Ei ainoastaan taaoerona. Se rituaali siinä taisi olla suurempi asia, koska lattumäärä oli vähäinrn. En ole koskaan sitä sosetta itse raapinut tai kuulut että joku muu olisi niin tehnyt.
Äitini laittoi uuniin riisiä ja broilerinkoipia , sekä säilykemaissia, käytiin kävelyllä ja syötiin. Äiti teki myös sunnuntaisin Tosca kakkua oli ihanan makuista. Vuosi oli 84.
Taahkuri tehdään puolukoista, ei mustikoista.
Tuore ja ihanan rapeakuorinen ranskanleipä sipuliteemakkaran kanssa, kermaviineri kaakaon kanssa ja kiuaslenkki lauantaina saunan jälkeen kahden muun sisareni kesken jaetun jaffapullon kanssa.
Porilaiset. Meillä oli voileipägrilli missä ranskanleivän palat ja sipulitee makkara grillattiin. Kasattiin kerrosleiväksi ja ketsuppia väliin