Helsinki tuhoaa itsensä, hyötyjinä Espooo ja Vantaa
Helsinki tuhoaa vetovoimansa järjettömällä liikennepolitiikallaan. Johtavana ajatuksena on, että yksityisautoilusta pitää tehdä mahdollisimman hankalaa ja ikävää. Tämä toteutetaan käytännössä rakentamalla kaupunkibulevardeja, laskemalla nopeusrajoituksia, ohjaamalla liikennevalot luomaan ns. punaisia aaltoja, vähentämällä autokaistoja jne. Tavoittena on ilmeisesti tehdä liikkuminen kaupungin alueella mahdottomaksi muuten kuin pyörällä tai julkisilla.
Espoo ja Vantaa eivät vastusta kovin äänekkäästi Helsingin hölmöilyjä. Ja syystä. Nämä kaupungit hyötyvät suoraan siitä, että liikennekaaokseen kyllästyneet yritykset siirtävät konttoreitaan pois Helsingistä esimerkiksi Tikkurilaan tai Leppävaaraan. Niihin pääsee kätevästi junalla keskustasta, mutta myös autolla kehyskunnista, toisin kuin Helsingin keskustaan.
Juuri tästä syystä Helsinki haluaa ison kuntaliitoksen pääkaupunkiseudulla tai metropolihallinnon. Se haluaa päästä nuijimaan läpi hölmöilynsä koko pääkaupunkiseudun laajuisesti.
Kommentit (157)
Liikennepolitiikka on todellakin menossa Helsingissä väärään suuntaan. Vihreillä ja vasemmistolla on vaaleilla valittu enemmistö kaupunginvalruustossa ja siten koko kaupungissa, joten muut puolueet eivät voi asialle juuri mitään. Siitä ei ole htötyä, että kokoomus on isoin yksittäinen puolue, kun vihervasemmisto on yhdessä isompi ja voittaa siksi äänestykset. Lopettakaa äänestämästä punavihreitä, niin tilanne muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autot pois keskustasta. Helsingin keskustan tulee olla jalkaisin hyvin taitettavissa, kuten muissakin oikeassa kaupungeissa. Nuo taajamat onkin sitten kokonaan erikseen.
Millä soijarouheesi tuodaan kauppoihin, jos autolla ei pääse keskustaan?
Tämä oli kyllä paras kommentti pitkään aikaan .. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Helsingistä ei ikinä tule Kööpenhaminan tai Amsterdamin kaltaista kaupunkia liikennejärjestelyjen suhteen.
Amsterdam ja Kööpenhamina tosiaan ovat Pohjoiseuroopan ikävimpiä kaupunkeja.
Joo. Ei.
Kyllä ne ovat. Kokeilepa liikkuaa Kööpenhaminassa muuten kuin fillarilla. Julkinen liikenne ei toimi, autot seisovat ja jalankulkijat saavat jatkuvasti pelätä henkensä puolesta.
T. Kaupungissa asunut
Köpiksessä on fillaroitu pyörän keksimisestä saakka, 1950-luvulla kun mummoni asui siellä se oli jo pyöräilykaupunki. Loistava sellainen ja toimii - itsekin kaupungissa olen asunut. Kaupunkilaiset tykkäävät, jos sinä et, niin se on kyllä sinun ongelmasi. - Jalankulkijoista vain pyöräteillä koikkelehtivat joutuvat pelkäämään. Ja ne ovat yleensä ulkomaalaisia - köpisläiset itse osaavat pitäytyä jalkakäytävillä.
Helsingissä ei pysty enää edes pyöräilemään koska kaikkialla on tietöitä. Että se siitä.
Täällä ei yksinkertaisesti enää kulkeminen toimi millään tavoin, edes jalan, nykyään kun tätä Vihreiden katastrofia on alettu tosissaan rakentaa. Mikään ei vain toimi.
Et taida sitten keskustassa pyöräillä, etkä paljon liikkua?
T. Kampissa töissä, Pakilassa koti ja hyvin sujuu julkisilla tai pyöräillen.
Jos saat urbaanin, yksityisautoilta suljetun fillarikaupunkisi maan päälle, miksi autot eivät saisi kulkea edes maan alla tunnelissa? Miten ne siellä sinun pyöräilyäsi häiritsevät?
Se häiritsee, kun tietää, että ne ovat siellä.
T. Vihreä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autot pois keskustasta. Helsingin keskustan tulee olla jalkaisin hyvin taitettavissa, kuten muissakin oikeassa kaupungeissa. Nuo taajamat onkin sitten kokonaan erikseen.
Millä soijarouheesi tuodaan kauppoihin, jos autolla ei pääse keskustaan?
Soijarouhe tuodaan kuten nytkin, vaan helpommin, kun kuljetusauton ei tarvitse jonotella autohullujen ruuhkissa.
Helsingin jokaisesta kadusta voisi oikeastaan kaivaa kanavan. Sitten kaikki eri maiden kahvit, heinäsirkat, kvinoat, härkikset, hummukset ja hottentotit tuotaisiin pienillä soutuveneillä ihmisten ulottuville.
Siis on sulla ongelmia, oletko miettinyt miksi nuo asiat ärsyttävät sinua noin paljon?
Koska en halua asua 1980-luvun kommunistisessa Kiinassa. Se oli helvetistä se paikka.
Kiina kuuluu itäisen autokulttuuurin piiriin ja ongelmia siellä aiheuttaa autojen ylivalta tänä pävänä. 1980-luvulla pyörältiin, mutta silloinkin Pekingissä ongelmia aiheuttivat hervottomat valtaväylät, tuuli, pöly ym mahtipontisesta strada-suunnittelusta aiheutuneet ongelmat.
Minusta tuntuu, ettet ole kovin hyvin kaupunkisuunnitteluu ja -kulttuuriin paneutunut. pelkojasi saattaisi vähentää aiheeseen syventyminen ja asioiden itsellesi selvittäminen.
T. Perähikiältä kotoisin oleva pakilalainen joka ei ole koskaan käynyt Suomen ulkopuolella.
Btw, me saamme nykyään töissä jatkuvaa kielteistä palautetta myös ulkomaalaisilta bisnesvierailta Helsingin liikenteen toimimattomuudesta.
Tyypillinen autofanaatikkojen huudon kohde on Lauttasaaren siltaa koskeva muutossuunnitelma. Pyöräily on lisääntynyt tutkitusti ja havaitusti Lauttasaaren sillalla niin voimakkaasti, että ei enää mahdu sille varatuille kaistoille. Samoin tutkitusti autoilu on vähentynyt ja metron myös bussit kadonneet sillalta dramaattisesti. Silti autofanaatikot vastustavat kiihekästi pyöräteiden leventämistä ja autokaistojen vähentämistä. Vaikka vieressä kulkee Länsiväylän moottorite, jolle osa autoista myös voi hakeutua. Kyse on ideologisesta autoiluun hirttäytymisestä, ei nykykaupungin todellisuuteen eprustuvasta ajattelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autot pois keskustasta. Helsingin keskustan tulee olla jalkaisin hyvin taitettavissa, kuten muissakin oikeassa kaupungeissa. Nuo taajamat onkin sitten kokonaan erikseen.
Millä soijarouheesi tuodaan kauppoihin, jos autolla ei pääse keskustaan?
Tämä oli kyllä paras kommentti pitkään aikaan .. :D
Ei ne noin monimutkaiseen ajatteluun kykene. Kaikki mihin älykapasiteetti riittää on "mä fillaroin, sen on pakko riittää kaikkeen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autot pois keskustasta. Helsingin keskustan tulee olla jalkaisin hyvin taitettavissa, kuten muissakin oikeassa kaupungeissa. Nuo taajamat onkin sitten kokonaan erikseen.
Millä soijarouheesi tuodaan kauppoihin, jos autolla ei pääse keskustaan?
Soijarouhe tuodaan kuten nytkin, vaan helpommin, kun kuljetusauton ei tarvitse jonotella autohullujen ruuhkissa.
Helsingin jokaisesta kadusta voisi oikeastaan kaivaa kanavan. Sitten kaikki eri maiden kahvit, heinäsirkat, kvinoat, härkikset, hummukset ja hottentotit tuotaisiin pienillä soutuveneillä ihmisten ulottuville.
Siis on sulla ongelmia, oletko miettinyt miksi nuo asiat ärsyttävät sinua noin paljon?
Koska en halua asua 1980-luvun kommunistisessa Kiinassa. Se oli helvetistä se paikka.
Kiina kuuluu itäisen autokulttuuurin piiriin ja ongelmia siellä aiheuttaa autojen ylivalta tänä pävänä. 1980-luvulla pyörältiin, mutta silloinkin Pekingissä ongelmia aiheuttivat hervottomat valtaväylät, tuuli, pöly ym mahtipontisesta strada-suunnittelusta aiheutuneet ongelmat.
Minusta tuntuu, ettet ole kovin hyvin kaupunkisuunnitteluu ja -kulttuuriin paneutunut. pelkojasi saattaisi vähentää aiheeseen syventyminen ja asioiden itsellesi selvittäminen.
T. Perähikiältä kotoisin oleva pakilalainen joka ei ole koskaan käynyt Suomen ulkopuolella.
Btw, me saamme nykyään töissä jatkuvaa kielteistä palautetta myös ulkomaalaisilta bisnesvierailta Helsingin liikenteen toimimattomuudesta.
T. Neljännen polven Pakilassa asuva helsinkiläinen, jonka isovanhemmat, vanhemmat ja itse ovat asuneet useasssa eurooppalaisissa ja aasialaisissa kaupungeissa.
Tällä hetkellä helsinkiläisten elämää hankaloittavat kyllä katutyöt, jotka toki pitäisi hoitaa paljon paremmin orhganisoidusti. Mutta näissä on kyse poikkeustilanteista.

Niin, kuten sanoin, perähikiäläinen. Pakila on kivaa seutua mutta ei kaupunkia. Joten sun ei pidä sekaantua meidän kantakaupunkilaisten asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Mihin perustuu ajatus, että yksityisautoilu vähenee, jos se on mahdollisimman ikävää? Sehän siirtyy vain muualle tai tuottaa ärsyyntyneempiä kuljettajia, jotka tekevät enemmän virheitä.
Perisuomalaiseen kiusantekoperinteeseen tietenkin.
Muualla edistetään liikenteen sujuvuutta tekemällä ratkaisuja jotka parantavat kaikkia liikkumismuotoja, täällä taas liikenneratkaisut nähdään jonain nollasummapelinä jossa yhden liikkumismuodon parantaminen on oltava pois jostain toisesta.
Varmaan Helsingissäkin viihtyvyys paranisi kun moottoriliikennne vetäisi hyvin eikä autot jumittaisi ruuhkissa ja punaisissa valoissa saastuttamassa turhan päiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autot pois keskustasta. Helsingin keskustan tulee olla jalkaisin hyvin taitettavissa, kuten muissakin oikeassa kaupungeissa. Nuo taajamat onkin sitten kokonaan erikseen.
Millä soijarouheesi tuodaan kauppoihin, jos autolla ei pääse keskustaan?
Soijarouhe tuodaan kuten nytkin, vaan helpommin, kun kuljetusauton ei tarvitse jonotella autohullujen ruuhkissa.
Helsingin jokaisesta kadusta voisi oikeastaan kaivaa kanavan. Sitten kaikki eri maiden kahvit, heinäsirkat, kvinoat, härkikset, hummukset ja hottentotit tuotaisiin pienillä soutuveneillä ihmisten ulottuville.
Siis on sulla ongelmia, oletko miettinyt miksi nuo asiat ärsyttävät sinua noin paljon?
Koska en halua asua 1980-luvun kommunistisessa Kiinassa. Se oli helvetistä se paikka.
Kiina kuuluu itäisen autokulttuuurin piiriin ja ongelmia siellä aiheuttaa autojen ylivalta tänä pävänä. 1980-luvulla pyörältiin, mutta silloinkin Pekingissä ongelmia aiheuttivat hervottomat valtaväylät, tuuli, pöly ym mahtipontisesta strada-suunnittelusta aiheutuneet ongelmat.
Minusta tuntuu, ettet ole kovin hyvin kaupunkisuunnitteluu ja -kulttuuriin paneutunut. pelkojasi saattaisi vähentää aiheeseen syventyminen ja asioiden itsellesi selvittäminen.
T. Perähikiältä kotoisin oleva pakilalainen joka ei ole koskaan käynyt Suomen ulkopuolella.
Btw, me saamme nykyään töissä jatkuvaa kielteistä palautetta myös ulkomaalaisilta bisnesvierailta Helsingin liikenteen toimimattomuudesta.
T. Neljännen polven Pakilassa asuva helsinkiläinen, jonka isovanhemmat, vanhemmat ja itse ovat asuneet useasssa eurooppalaisissa ja aasialaisissa kaupungeissa.
Tällä hetkellä helsinkiläisten elämää hankaloittavat kyllä katutyöt, jotka toki pitäisi hoitaa paljon paremmin orhganisoidusti. Mutta näissä on kyse poikkeustilanteista.
Kaikki eivät asu metsässä kuten sinä vaan osa meistä täällä kaupungissa. Mutta laitetaan toki ne seuraavat betonislummit ja saastuttavat liikennesumput sun etupihalle ja estetään sun kulkeminen.
- Töölöläinen 5. polvessa
Helsingillä on liikaa vetovoimaa kun kaikki haluavat muuttaa tänne asumaan. Jos vetovoima laantuu niin se tarkoittaisi asuntojen hinnan laskua, samalla parempi ilma ilman autoja. win-win
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autot pois keskustasta. Helsingin keskustan tulee olla jalkaisin hyvin taitettavissa, kuten muissakin oikeassa kaupungeissa. Nuo taajamat onkin sitten kokonaan erikseen.
Millä soijarouheesi tuodaan kauppoihin, jos autolla ei pääse keskustaan?
Soijarouhe tuodaan kuten nytkin, vaan helpommin, kun kuljetusauton ei tarvitse jonotella autohullujen ruuhkissa.
Helsingin jokaisesta kadusta voisi oikeastaan kaivaa kanavan. Sitten kaikki eri maiden kahvit, heinäsirkat, kvinoat, härkikset, hummukset ja hottentotit tuotaisiin pienillä soutuveneillä ihmisten ulottuville.
Siis on sulla ongelmia, oletko miettinyt miksi nuo asiat ärsyttävät sinua noin paljon?
Koska en halua asua 1980-luvun kommunistisessa Kiinassa. Se oli helvetistä se paikka.
Kiina kuuluu itäisen autokulttuuurin piiriin ja ongelmia siellä aiheuttaa autojen ylivalta tänä pävänä. 1980-luvulla pyörältiin, mutta silloinkin Pekingissä ongelmia aiheuttivat hervottomat valtaväylät, tuuli, pöly ym mahtipontisesta strada-suunnittelusta aiheutuneet ongelmat.
Minusta tuntuu, ettet ole kovin hyvin kaupunkisuunnitteluu ja -kulttuuriin paneutunut. pelkojasi saattaisi vähentää aiheeseen syventyminen ja asioiden itsellesi selvittäminen.
T. Perähikiältä kotoisin oleva pakilalainen joka ei ole koskaan käynyt Suomen ulkopuolella.
Btw, me saamme nykyään töissä jatkuvaa kielteistä palautetta myös ulkomaalaisilta bisnesvierailta Helsingin liikenteen toimimattomuudesta.
T. Neljännen polven Pakilassa asuva helsinkiläinen, jonka isovanhemmat, vanhemmat ja itse ovat asuneet useasssa eurooppalaisissa ja aasialaisissa kaupungeissa.
Tällä hetkellä helsinkiläisten elämää hankaloittavat kyllä katutyöt, jotka toki pitäisi hoitaa paljon paremmin orhganisoidusti. Mutta näissä on kyse poikkeustilanteista.
Olipa paljastava kommentti! Niin tyypillistä, kommentoidaan asiaa joka ei kosketa itseään mitenkään. Joku asuu lähiössä Pakilassa ja yrittää mestaroida siitä, miten kantakaupungissa pitäisi asiat tehdä! Emmeköhän me täällä kantakaupungissa asuvat ymmärretä HIEMAN paremmin. Mutta joo, lähiön pöpeliköstä on helppo huudella.
Vierailija kirjoitti:
Helsingillä on liikaa vetovoimaa kun kaikki haluavat muuttaa tänne asumaan. Jos vetovoima laantuu niin se tarkoittaisi asuntojen hinnan laskua, samalla parempi ilma ilman autoja. win-win
Se "vetovoima" vain kohdistuu ihan vääriin ihmisiin. Jo nyt yli 30% kaikista asumistuista koko maassa maksetaan Helsinkiin ja trendi on kasvamassa.
Fillariuskovaiset kävelykeskustasaarnaajat Stadissa unohtavat aina yhden asian: Suomen ilmaston. Eipä näy talvella juurikaan käyttäjiä pyöräteillä, ei ole iloisesti käyskenteleviä keskustakävelijöitä marraskuisessa räntäsateessa. Joukkoliikenteen suosiminen on minusta ihan ok, mutta kun tämä nykyinen systeemi on tehnyt joukkoliikenteenkin käytön epäkäytännölliseksi tai mahdottomaksi. Esimerkiksi käy vaikkapa taannoinen uutinen jopa tunnin Jätkäsaaresta myöhässä matelevista ratikoista ja Mechelininkadun ikuista liikennesumppua ajavista busseista.
Helsinki on kaupunkina perustettu liikenteelliseen pussinperään, ilman hitustakaan pitkän aikavälin suunnittelua. Esimerkiksi itäiseen kantakaupunkiin lännestä työhön matkaavat on sumputettu tehokkaasti lähes jokaisesta mahdollisesta kulkureitistä. Kokeilkaapa itse ja miettikää, olisitteko valmiit menemään alle 20 kilometrin työmatkaa julkisilla puolitoista tuntia vähintään yhdellä vaihdolla. Ymmärrän täysin, jos firmat muuttavat oikeasti helposti saavutettaville alueille.

Nuo ovat lähiöasukkaita. Kantakaupungissa tulee aina asumaan parempi väki, hintojen lasku hyödyntää meitä joilla ei ole nykyisellään varaa sinne.
Vierailija kirjoitti:
Fillariuskovaiset kävelykeskustasaarnaajat Stadissa unohtavat aina yhden asian: Suomen ilmaston. Eipä näy talvella juurikaan käyttäjiä pyöräteillä, ei ole iloisesti käyskenteleviä keskustakävelijöitä marraskuisessa räntäsateessa. Joukkoliikenteen suosiminen on minusta ihan ok, mutta kun tämä nykyinen systeemi on tehnyt joukkoliikenteenkin käytön epäkäytännölliseksi tai mahdottomaksi. Esimerkiksi käy vaikkapa taannoinen uutinen jopa tunnin Jätkäsaaresta myöhässä matelevista ratikoista ja Mechelininkadun ikuista liikennesumppua ajavista busseista.
Helsinki on kaupunkina perustettu liikenteelliseen pussinperään, ilman hitustakaan pitkän aikavälin suunnittelua. Esimerkiksi itäiseen kantakaupunkiin lännestä työhön matkaavat on sumputettu tehokkaasti lähes jokaisesta mahdollisesta kulkureitistä. Kokeilkaapa itse ja miettikää, olisitteko valmiit menemään alle 20 kilometrin työmatkaa julkisilla puolitoista tuntia vähintään yhdellä vaihdolla. Ymmärrän täysin, jos firmat muuttavat oikeasti helposti saavutettaville alueille.
Helsingissä ei tarvitse edes pyörää. Kävelen ja julkisilla pääsee kaikkialle jonne pitää. Oli kesä tai talvi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Helsingistä ei ikinä tule Kööpenhaminan tai Amsterdamin kaltaista kaupunkia liikennejärjestelyjen suhteen.
Amsterdam ja Kööpenhamina tosiaan ovat Pohjoiseuroopan ikävimpiä kaupunkeja.
Joo. Ei.
Kyllä ne ovat. Kokeilepa liikkuaa Kööpenhaminassa muuten kuin fillarilla. Julkinen liikenne ei toimi, autot seisovat ja jalankulkijat saavat jatkuvasti pelätä henkensä puolesta.
T. Kaupungissa asunut
Köpiksessä on fillaroitu pyörän keksimisestä saakka, 1950-luvulla kun mummoni asui siellä se oli jo pyöräilykaupunki. Loistava sellainen ja toimii - itsekin kaupungissa olen asunut. Kaupunkilaiset tykkäävät, jos sinä et, niin se on kyllä sinun ongelmasi. - Jalankulkijoista vain pyöräteillä koikkelehtivat joutuvat pelkäämään. Ja ne ovat yleensä ulkomaalaisia - köpisläiset itse osaavat pitäytyä jalkakäytävillä.
Helsingissä ei pysty enää edes pyöräilemään koska kaikkialla on tietöitä. Että se siitä.
Täällä ei yksinkertaisesti enää kulkeminen toimi millään tavoin, edes jalan, nykyään kun tätä Vihreiden katastrofia on alettu tosissaan rakentaa. Mikään ei vain toimi.
Et taida sitten keskustassa pyöräillä, etkä paljon liikkua?
T. Kampissa töissä, Pakilassa koti ja hyvin sujuu julkisilla tai pyöräillen.
Kaikki eivät asu Pakilassa, mutta useiden on (toistaiseksi) päästävä keskustaan jotenkin töihin.
Et taida tietää edes missä Pakila sijaitsee? Voin auttaa 10km päässä helsingin keskustasta, ei raideyhteyttä. Bussiliikenne tulee Mäkelänkatua ja Hakaniemen läpi Rautatietorille. Metroradan tai paikallisjunien varrella asuvat pääsevät keskustaan sukkelammin, mutta bussiliikennekin toimii erinomaisesti Helsingissä.
Onko tullut mieleen, ettei kaikki asu Pakilassa? Mun työmatka on 35 km, eikä se onnistu pyörällä, ellen ole valmis käyttämään työmatkoihin kauemmin kuin työpäivä kestää. Julkisella matkaan menee yli 2 h, omalla autolla 30 min.
Autoilukiellon sijaan pitäisi kehittää julkista liikennettä niin, että se olisi ajallisesti todellinen vaihtoehto. Mutta ei, rakennetaan älyttömiä metroja sairaaseen hintaan.
En ole koskaan omistanut autoa,en tarvitse sitä mihinkään! Kroppa timminä kuin nuorena ja rahaa riittää muuhunkin :) Pyörällä pääsee joka paikkaan,kesät-talvet! -Helsinki ei tarvitse yksityisautoilua keskustaan.
Vierailija kirjoitti:
Joo, Manhattanilla muuten todella on autoja. Samoin kuin erittäin toimiva joukkoliikenne sekä kaupungissa että lähialueille. Rikkaat kulkevat helikopterilla.
Kaikki nämä ollaan poistamassa Helsingistä.
T. Manhattanilla asunut
En ottaisi Yhdysvalloista ja sen autokulttuurista mallia.