Herätys, miesten sukupuolirooli ahtaampi kuin naisilla
Näin ainakin kertoo uusin poikatutkimus, jonka mukaan tulisi lähteä purkamaan ahtaita sukupuoli rooleja.
Kommentit (529)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään esimerkiksi sosiaalisen sujuvuuden arvo on valtava. Jopa koululaitoksessa pyritään kehittämään sosiaalista sujuvuutta. Tähänhän esimerkiksi Keltikangas-Järvinen on ottanut kantaa. Hänen mukaansa kun ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki nyt vain voi olla sosiaalisesti sujuvia. Silti sosiaalisuudesta yritetään tehdä normia sen sijaan että huomioitaisiin introvertit ja laadittaisiin opetus- ja oppimismenetelmät myös heitä varten.
Ymmärrätkö, että ihmisten kanssa toimiminen vaatii vuorovaikutusta?
Mikä ihmeen rooliodotus se on, että ihmisten kanssa täytyy pystyä toimimaan vuorovaikutuksessa? Introvertit voivat olla ja usein ovatkin äärimmäisen tehokkaita työntekijöitä, kun heille vain annetaan oma tilansa.
On pidettävä huoli siitä, ettei kouluihin ja työyhteisöihin synny sortavia roolimalleja, joihin introvertit eivät sovi. Sosiaalisuutta ei saa pitää normina, vaan sitäkin oletusta on jatkuvasti purettava. On kohtuutonta, jos työyhteisöissä rooliodotuksena on sosiaalisuus. Se on sortoa.
No vaikka se, että kukaan meistä ei elä kuplassa. Joudut vuorovaikutukseen ihmisten kanssa halusit tai et, koska kukaan meistä ei pysty tekemään kaikkea itse.
Vaikka introvertti tekisi itsekseen omassa tilassa töitä, joutuu hän vuorovaikutukseen kollegoidensa tai esimiehensä kanssa väkisin esitellessään työnsä tuloksia. Aika harvassa on ne työt, jotka ovat jonkun toisen työstä täysin erillisiä.
Siis... Miksi kukaan haluaisi suhteeseen toisen ihmisen kanssa, jos ei halua olla minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun miehet kertovat täällä arkihavainnoistaan, niin sitten ollaan taas ties mitä vätyksiä.
Ehkä vain naisten maailmanselityskään ei ole 100% oikea ja täydellinen?
Se varsinkin ihmetettää, että naiset mitätöivät tai vähättelevät pariutumisen evolutiivisia, satojen tuhansien vuosien aikana muotoutuneita mekanismeja. Eikö tieteellinen ajattelu olisi itsenäiselle ja vahvalle nykynaiselle ihan hieno piirre?
Pelimiesteoria ei ole millään lailla tieteellinen. Se, että sana "teoria" laitetaan omien käsitysten eteen, ei tee näkemyksistä tieteellisiä.
Olen itse pariutunut aina hyvin eri tavalla kuin ko. "teoria" esittää. Siinä sinulle yksi syy, miksi en koe saavani mitään lisäarvoa. Aika koomista, että joku väittää elämäni menneen ihan eri tavalla kuin se on mennyt.
Pelimiesteoria toimii kyllä epäilemättä, mutta sen kohdeyleisö on hyvin rajattu: seksiä haluavat nuoret, ei yleensä kovin hyväitsetuntoiset naiset, jotka liikkuvat yökerhoissa. Suurin osa naisista ei kuulu tähän ryhmään ja meidän näkökulmastamme koko ajatus on lähinnä koominen.
T. Keski-ikäinen täti
P.s. pistää miettimään, onko suurin ongelma se, että pelimies"teoreetikot" pitävät naisina vain nuoria ja kauniita ja heistäkin sitten niitä, jotka ovat kiinnostuneita seksisuhteista/yhdenillanjutuista? Joissa ei siis ole mitään väärää.
Täähän se ois. Aina, kun näitä perkaa tarkemmin, niin ei puhuttukaan naisista yleensä vaan jostain olisi pitänyt ymmärtää, että nainen on vain pikkuinen osa naisista. Myös meidän, jotka emme siihen ryhmään kuulu. :D Keskustelu kuolee/asiaa ei kommentoida/viesti deletoidaan aina tässä vaiheessa. Vaikea vissiin jatkaa kun oma hölmöys tuli esiin. :,D
Kyllä meidän prinsessojen mielestä miehen pitää oll niin feminiininen, että sille voi aamusin sovittaa omia tekoripsejä miten ne sopisivat minunkin naamaani, sitten hiuksiakin kammata eri tyyleihin että istuisivat paremmin minun tämän päivän asu kuosiini, iltasin soijapoika.. anteeksi, mies voisi sitten lukea minulle romanttisia runoja ja syöttää fazerin sinistä suklaata. Auton korjaus ja omakotitalon remppaus jääkin sitten niille vuokrattaville MYRKYLLISILLE miehille, joilla ei ole tunteita eikä herkkyyttä.

Jaaha, mennyt sitten palstalla 24/7 roikkuvalla miehellä tunteisiin tuo ylläoleva.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän prinsessojen mielestä miehen pitää oll niin feminiininen, että sille voi aamusin sovittaa omia tekoripsejä miten ne sopisivat minunkin naamaani, sitten hiuksiakin kammata eri tyyleihin että istuisivat paremmin minun tämän päivän asu kuosiini, iltasin soijapoika.. anteeksi, mies voisi sitten lukea minulle romanttisia runoja ja syöttää fazerin sinistä suklaata. Auton korjaus ja omakotitalon remppaus jääkin sitten niille vuokrattaville MYRKYLLISILLE miehille, joilla ei ole tunteita eikä herkkyyttä.
Miksei voi tehä molempia, rempata taloa ja puhua tunteista? Tai stailata tukkaa ja korjata autoa? Niinhän ne nykyään naisetkin voi olla herkkiä runotyttöjä, joilla pysyy tarvittaessa kädessä myös käsisirkkeli. Koko pointtihan on se, että ei tarvitsisi ahtautua johonkin muottiin, jossa olet yhtä ja se automaattisesti tarkoittaa, ettet voi sitten olla jotain toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun miehet kertovat täällä arkihavainnoistaan, niin sitten ollaan taas ties mitä vätyksiä.
Ehkä vain naisten maailmanselityskään ei ole 100% oikea ja täydellinen?
Se varsinkin ihmetettää, että naiset mitätöivät tai vähättelevät pariutumisen evolutiivisia, satojen tuhansien vuosien aikana muotoutuneita mekanismeja. Eikö tieteellinen ajattelu olisi itsenäiselle ja vahvalle nykynaiselle ihan hieno piirre?
Pelimiesteoria ei ole millään lailla tieteellinen. Se, että sana "teoria" laitetaan omien käsitysten eteen, ei tee näkemyksistä tieteellisiä.
Olen itse pariutunut aina hyvin eri tavalla kuin ko. "teoria" esittää. Siinä sinulle yksi syy, miksi en koe saavani mitään lisäarvoa. Aika koomista, että joku väittää elämäni menneen ihan eri tavalla kuin se on mennyt.
Pelimiesteoria toimii kyllä epäilemättä, mutta sen kohdeyleisö on hyvin rajattu: seksiä haluavat nuoret, ei yleensä kovin hyväitsetuntoiset naiset, jotka liikkuvat yökerhoissa. Suurin osa naisista ei kuulu tähän ryhmään ja meidän näkökulmastamme koko ajatus on lähinnä koominen.
T. Keski-ikäinen täti
P.s. pistää miettimään, onko suurin ongelma se, että pelimies"teoreetikot" pitävät naisina vain nuoria ja kauniita ja heistäkin sitten niitä, jotka ovat kiinnostuneita seksisuhteista/yhdenillanjutuista? Joissa ei siis ole mitään väärää.
Ei tässä tarvita jenkkiläisiä pelimiesteoreetikkoja, vaan kyse on ihmislajin evoluutiosta, psykologiasta ja biologiasta. Puhutaan primitiivistä mekanismeista. Ihmiskunta on vain poikkeuksellisen kehittynyt apinalauma.
Vierailija kirjoitti:
Täällä olen huomannut esim sellaisen että osa miehistä pitää mielenterveyden ongelmiin avun hakemista asiana jolle on syytä naisissa irvailla. Samalla kun itse selvästi tarvitsisivat apua. Tuosta voisi aloittaa talkoot. Pahaan oloon saa ja kannattaa miehenkin hakea apua.
Se "apu" on tasan sitä, että tyrkytetään mielialamyrkkyjä. Terveisin kokemus opettaa.
No, aika pitkälle nuo samat ominaisuudet viehättävät naisissakin. Yleensä ihmiset haluavat puolison, joka on mukava (persoonallisuus) ja osaa pitää huolta itsestään (elämänhallinta) ihan sukupuolesta riippumatta. Katsoo silmiin (päin) keskustellessa ja osaa keskustella, edes kahden kesken.