Miksi niin moni korkeakoulutettu vihaa lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys siis otsikossa. Hämmentävän moni korkeakoulutettu tuttuni (varsinkin naisista) suorastaan inhoaa lapsia ja lastenhankinnasta puhuttaessa heiltä kuulee usein kommentteja kuten "en halua pilata elämääni lapsilla" ja "lapsista ei ole kuin haittaa". Korkeakouluttamattomilta tutuiltani en ole koskaan tuollaisia kommentteja kuullut. Mistähän tämä ero johtuu?

Ihmistet, jotka inhoavat lapsia, ovat kasvaneet kodeissa, missä lastenkin pitää olla aikuisia, ts. lasten ominaisuudet, vallattomuus, villiys (=itsesäätelyn puute), erehtyminen, "tyhmyys", ovat olleet ei-toivottuja piirteitä. 

Ei pidä paikkaansa.

Me, jotka ei pidetä lapsista, ollaan kasvettu kodeissa, joissa olemme joutuneet hoitamaan nuoremmat sisarukset, äiti on vain synnytellyt menemään ja jättänyt vanhimmille lapsille nuoremmat hoidettaviksi, tyypillinen suurperhe siis.

Itsekään en kestä lasten ääniä yms. koska en ole koskaan saanut olla rauhassa, en ole edes saanut nukkua rauhassa, syödä rauhassa, en ole saanut tehdä läksyjä, nähdä kavereita, koko lapsuus vain muista huolehtimista.

Siksi en pidä lapsista, metelistä ja kaaoksesta.

Oma lapsuuteni oli samankaltainen enkä tahdo lapsia, vaikken heitä vihaakaan. Kun oma lapsuus ja nuoruus on ollut jatkuvasti toisista huolehtimista, sotkua ja omista menoista luopumista, sitä haluaisi elää ihan vain rauhassa itselleen kun viimeinkin saa itse päättää mitä elämällään tekee.

Luulen että aika moni joka "vihaa lapsia" on vain tullut ymmärretyksi väärin kun aihe on niin herkkä. Eräs ystävistäni on kolmen lapsen äiti ja pahastui kun kysyttäessä kerroin etten tahdo lapsia. Ensimmäinen asia minkä hän sanoi oli heti pistävä kysymys että vihaanko lapsia, aivan kuin se etten tahdo äidiksi olisi sodanjulistus toisille äidille ja lasten halveksuntaa.

Osa kyllä ihan avoimesti jollottaa että vihaa lapsia ihan vain siitä syystä että aihe keljuttaa ja on arka. On helpompaa olla jo valmiiksi piikit pystyssä puolustuskannalla jos pelkää toisten arvostelevan omia valintoja.

Tuo on todella kipeä aihe, miten oma lapsuus pilattiin täysin ja tuli pysyviä traumoja ja mm. opiskelua yritettiin estää, koska piti huolehtia muista.

Ehkä sen takia monilla suututtaa ne lapsihurmostyypit, jotka yrittää suunnilleen pakottaa tekemään lapsia, ihan kuin joku yrittäisi taas uhata sillä, ettet saa vieläkään elää omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Olen korkeasti koulutettu eikä minulla ole lapsia. En kuitenkaan vihaa lapsia, en vai halua heitä omaan elämääni.

Tällä hetkellä olen töissä paikassa, jossa on paljon "opistotasoisen" koulutuksen saaneita naisia. Kaikilla on lapsia ja niistä valittaessaan sanovat todella usein "jos olisin [sen ja sen asian] tiennyt etukäteen eli olisi hankkinut lapsia tai ainakaan niin montaa". No, pelleilyähän tuo puhe kai on, mutta joka kerta tekisi kyllä mieli sanoa, että kyllä minä osasin ajatella, että se on varmasti rankkaa, kun pitää kolme alasta kuskata päiväkotiin/kouluun/harrastuksiin tai että teini-ikäiset pojat syövät paljon ja siksi kaikki perheen rahat kannetaan Prismaan. Siksi en lapsia hankkinut.

Johtuuko sitten koulutuksesta tai muuten vain harkitsevaisesta luonteestani, että näissä lapsiasioissa pystyin kyllä ajattelemaan syitä ja seurauksia teoreettisestikin ilman tarvetta kokeilla asiaa käytännössä.

Mä en ole lopullista päätöstä tehnyt. Mutta lista on valitettavan pitkä miten paljon keksin negatiivisesti elämääni vaikeuttavia ja muuttavia asioita. En usko, että lasta enää sen synnyttyä juuri katuisi. Mutta tällä tasolla, jossa voin asiaan vielä vaikuttaa, en nää sitä mahdollista iloa lapsesta välttämättä niin isona, että kallistuisin niitä hankkimaan :/

Uskon, että moni korkeakoulutettu ei halua lapsia sen vuoksi, koska kuvitellaan, että lapset tekevät uran luomisen mahdottomaksi. Monilla myöskin kuva lapsiperheen arjesta on täysin vääristynyt. Vaikka se voi olla ajoittain rankkaa, ei se nyt niin vaikeaa ole. Uskotaan vain näitä elämäntapavalittajia, joille ylipäätänsä kaikki on niin ylettömän vaikeaa. Jos omaat hieman kykyä organisoida ja positiivisen asenteen, on lapsiperhearki ihan normaalia arkea. Ja ei, tuskin korkeakoulutetun kaikki rahat valuvat prismaan. Hyvän tekijän urakaan ei tyssää siihen, että työkuvioista hyppää vuodeksi sivuun. Itse olen akateemisesti kouluttautunut äiti.

Olen korkeakoulutettu, enkä vihaa lapsia. Suurin ja tärkein syy lapsettomuuteeni on, että mielestäni jokaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä vanhemmille, jotka todella haluavat lapsen. En tällä hetkellä halua lasta, joten en hanki lasta vain siksi, että äidin/anopin/naapurin/kaverin/hallituksen/m-kriitikon/Rinteen/AV-palstan aktiivin/muun ulkopuolisen mielestä pitäisi. Tiedostan hedelmällisyyden laskun ja sen, että jos tulevaisuudessa muutan mieleni, en välttämättä saa lasta.

Lisäksi olen urani alussa oleva akateeminen pätkätyöläinen, jolle lähiesimies on tehnyt selväksi, että jos ikinä haaveissa on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja yli 2 000 € / kk palkka näissä hommissa, niin Suomesta on lähdettävä pois, ainakin joksikin aikaa. Puoliso samassa tilanteessa.

Tällä hetkellä työskentelen Suomeen kahdelle eri taholle, mutta asumme puolison työn takia maassa, jonka kieltä kumpikaan ei osaa, emmekä tiedä, minkä valtion sosiaaliturvaan kuulumme, koska byrokratian hitaat rattaat. Ensimmäiset kuukaudet asuimme täällä tietämättä, olemmeko jäämässä vuoden loppuun vai pidemmäksi aikaa. Nyt tiedämme, että jäämme 2019 loppuun, mutta siitä eteenpäin ei ole tietoa - voi olla, että jäämme, voi olla, että palaamme Suomeen, voi olla, että muutamme kolmanteen maahan. Asia selviää joskus ensi vuonna. Kun nykyiset projektini loppuvat, minun on vakavasti etsittävä seuraavia ulkomailta, eli pysyvästi emme ole varmaan mihinkään asettumassa lähivuosina.

Toki jotkut varmaan ovat sitä mieltä, että ei raskaus/vauva/lapsi millään tavoin ole este tällaiselle kuviolle, mutta itse olen aivan äärimmäisen iloinen, ettemme kaiken säädön keskellä joudu huolehtimaan muista kuin itsestämme. Ja tietysti jos tosi kovasti haluaisin sen lapsen, niin sitten varmaan olisin valmis vaihtamaan alaa.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että moni korkeakoulutettu ei halua lapsia sen vuoksi, koska kuvitellaan, että lapset tekevät uran luomisen mahdottomaksi. Monilla myöskin kuva lapsiperheen arjesta on täysin vääristynyt. Vaikka se voi olla ajoittain rankkaa, ei se nyt niin vaikeaa ole. Uskotaan vain näitä elämäntapavalittajia, joille ylipäätänsä kaikki on niin ylettömän vaikeaa. Jos omaat hieman kykyä organisoida ja positiivisen asenteen, on lapsiperhearki ihan normaalia arkea. Ja ei, tuskin korkeakoulutetun kaikki rahat valuvat prismaan. Hyvän tekijän urakaan ei tyssää siihen, että työkuvioista hyppää vuodeksi sivuun. Itse olen akateemisesti kouluttautunut äiti.

Mutta entä jos ne lapset ja lisääntyminen ei vaan ole se juttu kaikille. Moni korkeasti kouluttautunut varsinkin ymmärtää, että halu lisääntyä on alkukantainen tarve kopioida omia geenejään. Osa tietysti on niin lapsisuuntautuneita automaattisesti, että niitä halutaan ehdottomasti eikä järkeily puolesta ja vastaan vaikuta asiaan.

Pidän lapsista, mutta en halua pilata omaa elämääni lapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulutettu on tarpeeksi fiksu tajuamaan, ettei elämää kannata heittää hukkaan lapsia hankkimalla.

Voi voi sinunkin vanhempiasi. Otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Pidän lapsista, mutta en halua pilata omaa elämääni lapsilla.

Tai toisinpäin.

En vihaa lapsia, mutta en näe heissä mitään kiinnostavaakaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys siis otsikossa. Hämmentävän moni korkeakoulutettu tuttuni (varsinkin naisista) suorastaan inhoaa lapsia ja lastenhankinnasta puhuttaessa heiltä kuulee usein kommentteja kuten "en halua pilata elämääni lapsilla" ja "lapsista ei ole kuin haittaa". Korkeakouluttamattomilta tutuiltani en ole koskaan tuollaisia kommentteja kuullut. Mistähän tämä ero johtuu?

Ihmistet, jotka inhoavat lapsia, ovat kasvaneet kodeissa, missä lastenkin pitää olla aikuisia, ts. lasten ominaisuudet, vallattomuus, villiys (=itsesäätelyn puute), erehtyminen, "tyhmyys", ovat olleet ei-toivottuja piirteitä. 

Juuri näin. Eli on korostettu älyllisyyttä. Älyn kehittämistä. Tietoa. Hirveän tyhmästi tehty kun ajattelee pidemmän päälle... fiksut länsimaat vähentävät itsensä planeetalta. Nykyään ihmiset eivät tiedä olevansa arvokkaita ihan sellaisenaan, eli siksi on kova paine osoittautua ”joksikin”. Suorittaa siis.

Kuka haluaa ensin opiskella koko nuoruutensa ja sitten pilata tulevaisuuden uranäkymät lapsen hankkimisella? Toisekseen mikä järki siinä on. Kun opiskelee sinne 30-vuotiaaksi, niin kyllä sitten haluaa jo jotain hyödyllistä tekemään, lapsen hankkiminen tässä vaiheessa olisi pitkien opintojen hukkaanheittämistä. Vai kuka palkkaa korkeasti koulutetun ihmisen, joka ei ole tehnyt oikeita töitä valmistumisien jälkeen vaan jäänyt loisimaan mammalomalle?

Matalammin koulutetuille lapsen hankkiminen onkin hyvä pakokeino pois työelämästä vähäksi aikaa, korkeammin koulutettu ei sellaiseen sorru sillä hänellä on tarkka uratavoite jonka haluaa saavuttaa.