Mikä on tärkeintä, mitä opit työttömyydestä, työnhausta ja työmarkkinoista ollessasi itse työttömänä?

Että hakemus kannattaa tehdä hyvin. Ja että kannattaa verkostoitua, sillä tavalla löytyy aina joku, joka tuntee jonkun, jolle voi suositella minua töihin.

En oppinut mitään uutta. Kokemus todensi vain sen minkä jo tiesin, eli kuinka sairas ja epäreilu koko prosessi on.

Työtön ei töitä saa. Tilastojen mukaan 3/4 työpaikoista menee jo töissä oleville. Minut kutsuttiin vakkaritöihin siinä vaiheessa, kun olin alkanut tekemään pientä osa-aikaista hommaa. Sitä ennen olin hakenut kymmeniä paikkoja ja ravannut haastatteluissa melkein vuoden verran ilman onnea.

Että on tosi helppoa passivoitua. Sairastuin itse masennukseen ja paranin vasta, kun sain töitä ja omanarvontuntoni takaisin. Jos minä - tasapainoinen, korkeakoulutettu työnteosta nauttiva ihminen - muutuin muutamassa kuukaudessa lannistuneeksi ja passiiviseksi, millaista on pitkäaikaistyöttömillä?

Nuoren työttömänä mokkihöperöidyin yllättävän nopeesti. Onneksi tuli työkkäristä työhönosoitus, pääsin haastatteluun ja töihin!

Sen miten mieletön osaamispotentiaali kortistosta löytyy, kun tutustuin muihin työttömiin

Että jos olisi rahaa tarpeeksi, niin eipä ikinä tulisi edes haettua mihinkään säännölliseen työhön. Sen verran työssäkäynti (mikä ei ole sama asia kuin palkka) alentaa elämänlaatua.

Työttömänä on vähemmän stressiä ja vähemmän rahaa, mutta enemmän vapaa-aikaa.

Töissä on helvetisti stressiä, kohtuullisesti rahaa, mutta vapaa-aika kortilla.

Vierailija kirjoitti:

Työttömänä on vähemmän stressiä ja vähemmän rahaa, mutta enemmän vapaa-aikaa.

Töissä on helvetisti stressiä, kohtuullisesti rahaa, mutta vapaa-aika kortilla.

Musta työttömyys oli hemmetin raskasta ja stressaavaa. En kestänyt sitä jatkuvaa epävarmuutta yhtään.

Ikävä kyllä se, että oma-aloitteinen ei pidä työkkärin suhteen olla. Itse kannnattaa olla aktiivinen ja käyttää mahdolliset suhteet jne, mutta työkkäristä ei pidä kysyä mitään tai selvitellä mitään niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä se, että oma-aloitteinen ei pidä työkkärin suhteen olla. Itse kannnattaa olla aktiivinen ja käyttää mahdolliset suhteet jne, mutta työkkäristä ei pidä kysyä mitään tai selvitellä mitään niiden kanssa.

Miksi näin? Mitä sulle kävi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työttömänä on vähemmän stressiä ja vähemmän rahaa, mutta enemmän vapaa-aikaa.

Töissä on helvetisti stressiä, kohtuullisesti rahaa, mutta vapaa-aika kortilla.

Musta työttömyys oli hemmetin raskasta ja stressaavaa. En kestänyt sitä jatkuvaa epävarmuutta yhtään.

Epävarmuutta mistä - rahasta? Rahapula ja oletus töihin menemisestä (etupäässä vaimon taholta) ovat olleet ainoat stressaavat asiat (pitkäaikais)työttömyydessä. En henkilökohtaisesti tarvitse ulkoapäin järjestettyä tekemistä enkä perheeni ja tuttavieni lisäksi mitään muuta yhteisöllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä se, että oma-aloitteinen ei pidä työkkärin suhteen olla.

Ainakaan työkkärille ei kannatta oma-aloitteisesti mainostaa aktiivisuuttaan missään muussa asiassa, kuin mistä on sovittu työnhakusuunnitelmassa.

Opin vain, ettei kannata tuhlata aikaa käymällä työkkärin typerillä pajoilla vaan lintsata niistä hakemassa töitä, onneksi nappasi nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Että on tosi helppoa passivoitua. Sairastuin itse masennukseen ja paranin vasta, kun sain töitä ja omanarvontuntoni takaisin. Jos minä - tasapainoinen, korkeakoulutettu työnteosta nauttiva ihminen - muutuin muutamassa kuukaudessa lannistuneeksi ja passiiviseksi, millaista on pitkäaikaistyöttömillä?

Mutta ei kai omanarvontunto voi työpaikasta olla kiinni? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä se, että oma-aloitteinen ei pidä työkkärin suhteen olla. Itse kannnattaa olla aktiivinen ja käyttää mahdolliset suhteet jne, mutta työkkäristä ei pidä kysyä mitään tai selvitellä mitään niiden kanssa.

Miksi näin? Mitä sulle kävi?

Päädyin esimerkiksi ammatinvalintapsykologille, joka käytti aika paljon aikaa ihan tyhjään jauhamiseen, mukava tyyppi oli kyllä mutta senkin ajan olisi voinut tehdä  vaikka työhakemuksia. Useiden tapaamisten jälkeen totesi "ehkä sosiaalityöntekijän homma ei ole sua varten, ei kannata siihen kouluttautua", ihan hieno päättely, olin tosin ekalla kerralla itse sanonut että se on homma, jota ei mun psyyke kestä kun kavereita sillä alalla on ja tiedän miten raskasta se on ja toivonut vinkejä mitä _muuta_ voisi harkita lisäkouluttautumisena.

Sitten päädyin johonkin infotilaisuuteen, jossa käytiin läpi miten katsotaan työkkärin sivuilta avoimia työpaikkoja, jep, korkeakoulututkinnolla en ollutkaan tajunnut klikata sitä sivua auki..ei kun olin sittenkin. Annoin tiukkaa palautetta tuon jälkeen ja silloin luvattiin ettei tuollaisia mulle enää tarjota.

Lisäksi on aina yhtä ilahduttavaa tehdä selvityksiä jostain muutaman tunnin sivutoimisesta opiskelusta suunnitteluvaiheessa, saldona uhkaus et menettää työttömyyskorvauksen, koska opiskelut on liian laajat sivutoimisiksi, mutta ei saa niihin omaehtoisen opiskelun tukea, koska ne on liian sivutoimiset päätoimisiksi opinnoiksi. Ja sitten tehdään selvitys oppilaitoksen papereiden kanssa jostain avoimen opinnoista, joita ei edes aloita, mutta kun on suunnitellut niin selvitys täytyy silti tehdä kun "prosessi on jo alkanut".

Sitten sain tietysti (onneksi vapaaehtoisen) osoituksen jonkun konsulttifirman "valmennukseen", onneksi siinä kohtaa olin itse saanut hankittua jo järkevämpää tekemistä ja vältyin siltä.

Niin kauan kun itse hakee töitä ja käyttää omia sosiaalisia verkostojaan jne, on aika rauhassa, mutta jos kysyy neuvoa/vinkkiä/apua työkkäristä, joutuu ihmepyöritykseen, jossa virkailija, jolla ei ole mitään käsitystä mun alasta tai koulutuksen tuomista valmiuksista, päättää mielivaltaisesti "auttaa" tavoilla jotka lähinnä vaikeuttaa työnhakua/sivutoimista opiskelua.

Sen että olis kannattanu luottaa vaistoonsa siinä, että töitä kyllä saan vielä. Turhaa ressiä, olis vaan voinu ottaa lungimmin ja nauttia vapaudesta.

Opin pärjäämään vähällä ilman apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä se, että oma-aloitteinen ei pidä työkkärin suhteen olla. Itse kannnattaa olla aktiivinen ja käyttää mahdolliset suhteet jne, mutta työkkäristä ei pidä kysyä mitään tai selvitellä mitään niiden kanssa.

Miksi näin? Mitä sulle kävi?

Päädyin esimerkiksi ammatinvalintapsykologille, joka käytti aika paljon aikaa ihan tyhjään jauhamiseen, mukava tyyppi oli kyllä mutta senkin ajan olisi voinut tehdä  vaikka työhakemuksia. Useiden tapaamisten jälkeen totesi "ehkä sosiaalityöntekijän homma ei ole sua varten, ei kannata siihen kouluttautua", ihan hieno päättely, olin tosin ekalla kerralla itse sanonut että se on homma, jota ei mun psyyke kestä kun kavereita sillä alalla on ja tiedän miten raskasta se on ja toivonut vinkejä mitä _muuta_ voisi harkita lisäkouluttautumisena.

Sitten päädyin johonkin infotilaisuuteen, jossa käytiin läpi miten katsotaan työkkärin sivuilta avoimia työpaikkoja, jep, korkeakoulututkinnolla en ollutkaan tajunnut klikata sitä sivua auki..ei kun olin sittenkin. Annoin tiukkaa palautetta tuon jälkeen ja silloin luvattiin ettei tuollaisia mulle enää tarjota.

Lisäksi on aina yhtä ilahduttavaa tehdä selvityksiä jostain muutaman tunnin sivutoimisesta opiskelusta suunnitteluvaiheessa, saldona uhkaus et menettää työttömyyskorvauksen, koska opiskelut on liian laajat sivutoimisiksi, mutta ei saa niihin omaehtoisen opiskelun tukea, koska ne on liian sivutoimiset päätoimisiksi opinnoiksi. Ja sitten tehdään selvitys oppilaitoksen papereiden kanssa jostain avoimen opinnoista, joita ei edes aloita, mutta kun on suunnitellut niin selvitys täytyy silti tehdä kun "prosessi on jo alkanut".

Sitten sain tietysti (onneksi vapaaehtoisen) osoituksen jonkun konsulttifirman "valmennukseen", onneksi siinä kohtaa olin itse saanut hankittua jo järkevämpää tekemistä ja vältyin siltä.

Niin kauan kun itse hakee töitä ja käyttää omia sosiaalisia verkostojaan jne, on aika rauhassa, mutta jos kysyy neuvoa/vinkkiä/apua työkkäristä, joutuu ihmepyöritykseen, jossa virkailija, jolla ei ole mitään käsitystä mun alasta tai koulutuksen tuomista valmiuksista, päättää mielivaltaisesti "auttaa" tavoilla jotka lähinnä vaikeuttaa työnhakua/sivutoimista opiskelua.

Oho, kiitos kun vastasit. Ja jätit tilaa sille, että muut saattavat saada apua. Mä kävin vuoden verran ammatinvalinnanohjaajalla ja tyyppi kuskasi mut kerran tutustumaan yhteen kouluun. Sitten järkkäsi sinne parin vikon koulutuskokeilun sinne. Valmistuin ja pääsin töihin! Kiitos Asta!

Opin sen, että yli viiskymppinen nainen on ongelmajätettä mitä kukaan ei halua.