Julia Thuren säästänyt vuodessa kymppitonnin. Yksi syy että rahaa jää säästöön on se että hänellä on vain yksi lapsi.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005827570.html
– Ei myöskään ole itsestäänselvyys, että olen terve, en tarvitse autoa, minulla on vain yksi lapsi, ja ennen kaikkea, minulla on aikaa ja energiaa suunnitella talouttani, hän huomauttaa
Kommentit (101)
Veikkaisin, että varakkaan miehen kanssa tämmöinenkin on mahdollista. Vähän niinkuin Aitolehden Martsulla!
Thurén kirjoittaa avoimesti raha-asioistaan sekä säästämisestä ja sijoittamisesta. Hän kertoo, että verojen jälkeen hänen tililleen jää rahaa noin 2 000 euroa kuussa.
Hänen mukaansa säästämisprojekti onnistui yllättävän helposti. Päivittäisistä menoista tinkimällä hän sai vuodessa kasaan säästötilille 6 000 euroa, loput 4 000 euroa hän haali kasaan lisätöitä tekemällä
Thurénilla ei ole autoa, ja projektin aikaan hän asui miehensä kanssa suhteellisen edullisessa omistusasunnossa. Säästöprojektin aikaan pariskunnalla ei ollut myöskään lasta.
Kuukausittaisista menoistaan hän säästi muun muassa kulkemalla työmatkat pyörällä, tekemällä töihin aiempaa enemmän eväitä, eikä hän ostellut uusia vaatteita. Nykyäänkin jos hän käy kahvilassa, hän ostaa kalliimman lattekahvin sijaan tavallisen kahvin.
Thurénin mukaan häneltä kului säästöprojektin aikana asumiseen ja ruokaostoksiin noin tuhat euroa kuussa ja muihin menoihin 500 euroa. Ne hän kirjoittaa käyttäneensä satunnaisiin lounaisiin ja kahveihin sekä pienempiin hankintoihin. Säästötilille hän siirsi joka kuukausi 500 euroa.
Blogissaan Thurén tekee myös tärkeän havainnon: Omassa asunnossa asuminen on usein edullisempaa kuin vuokralla asuminen. Ja kun omistaa asuntonsa itse, hintojen nousu ei haittaa niin paljon, koska omankin asunnon hinta nousee samaa tahtia, hän huomauttaa.
Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005329232.html
Eli vinkit: muuta omistusasuntoon, osta normikahvi latten sijaan, luovu autosta ja tee lisätöitä ansaitaksesi enemmän.
Päivittäisistä menoista tinkimällä hän sai vuodessa kasaan säästötilille 6 000 euroa, loput 4 000 euroa hän haali kasaan lisätöitä tekemällä
Vierailija kirjoitti:
Blogissaan Thurén tekee myös tärkeän havainnon: Omassa asunnossa asuminen on usein edullisempaa kuin vuokralla asuminen. Ja kun omistaa asuntonsa itse, hintojen nousu ei haittaa niin paljon, koska omankin asunnon hinta nousee samaa tahtia, hän huomauttaa.
Mutta ei sitä asunnon noussutta hintaa ole helppo realisoida. Jos myy ja ostaa toisen, niin se toinenkin on kalliimpi.
Vierailija kirjoitti:
Julia on ainakin tuhlannut macin kannettavaan, joissa tunnetusti on ilmaa hinnoissa.
Köyhän ei välttämättä kannata ostaa halpaa. Omistan 8 vuotta vanhan Macin ja se toimii yhtä hyvin kuin uutena. Ei ole aikomusta vaihtaa sitä ennen kuin se hajoaa.
Kaveri ostaa uuden markettikoneen 250€ joka toinen vuosi.
Jooh. Mä en jaksa enää miettiä tällaisia. Jos on ylivelkaantunut tai joutuu sinnittelemään hyvin pienillä tuloilla, niin sitten varmaan on tarpeen taloudenhallintaneuvot. Tai ehkä vain jos meinaa mennä pikavippien ja velkojen puolelle, osa pärjää ihan hyvin pienilläkin tuloilla.
Muuten sellaiset "Tee töihin eväät ja säästät ulkomaanmatkan verran vuodessa"-vinkit huvittavat. Makuasioita mihin rahansa haluaa käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Nettotulot 1380€/kk. Mitenkähän siitä sais 10000€ säästöön vuodessa?
Keitä kotona kahvit älä osta sitä kallista Lattea ja tee töihin eväät kotona älä syö sitä lounasta mikä maksaa paljon.
Näiden kirjojen ja juttujen arvo on siinä, että voi naureskella niiden kirjoittajille. Muutenkin, eiköhän jokainen päätä itse, mistä säästää. Jos vihaa suodatinkahvia, ja se elämän nautinto tulee siitä latesta, niin pitäisikö hampaat irvessä silti ryystää sitä vihaamaansa suodatinkuraa?
Ja muuta omistusasuntoon, daa! Eiköhän siihen jokainen kynnelle kykenevä ole pyrkinyt maailman sivu, ja ne taas jotka ei, niin heillä on syynsä, jotka voivat olla moninaiset. Ei näistä Julian löpinöistä mitään "Heurekaa!" voi jutun perusteella huutaa, kunhan näyttää pistäneen jotain suhteellisen joutavia blogihöpötyksiään kansiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julia on ainakin tuhlannut macin kannettavaan, joissa tunnetusti on ilmaa hinnoissa.
Köyhän ei välttämättä kannata ostaa halpaa. Omistan 8 vuotta vanhan Macin ja se toimii yhtä hyvin kuin uutena. Ei ole aikomusta vaihtaa sitä ennen kuin se hajoaa.
Kaveri ostaa uuden markettikoneen 250€ joka toinen vuosi.
No mulla on vanha pc-kannettava 8v. ollut joka ikinen päivä ainoana koneena, ja vaihdan vasta kun hajoaa. Kaverin ylikallis Mac pimeni parin kolmen vuoden jälkeen. Ei vaan käynnistynyt enää.
Vierailija kirjoitti:
Näiden kirjojen ja juttujen arvo on siinä, että voi naureskella niiden kirjoittajille. Muutenkin, eiköhän jokainen päätä itse, mistä säästää. Jos vihaa suodatinkahvia, ja se elämän nautinto tulee siitä latesta, niin pitäisikö hampaat irvessä silti ryystää sitä vihaamaansa suodatinkuraa?
Ja muuta omistusasuntoon, daa! Eiköhän siihen jokainen kynnelle kykenevä ole pyrkinyt maailman sivu, ja ne taas jotka ei, niin heillä on syynsä, jotka voivat olla moninaiset. Ei näistä Julian löpinöistä mitään "Heurekaa!" voi jutun perusteella huutaa, kunhan näyttää pistäneen jotain suhteellisen joutavia blogihöpötyksiään kansiin.
Asun yksin vuokralla ja maksan vuokraa 500 euroa kuukaudessa. Tuloni ovat alle 1000 euroa / kk. Ei näillä spekseillä muuteta omistusasuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Blogissaan Thurén tekee myös tärkeän havainnon: Omassa asunnossa asuminen on usein edullisempaa kuin vuokralla asuminen. Ja kun omistaa asuntonsa itse, hintojen nousu ei haittaa niin paljon, koska omankin asunnon hinta nousee samaa tahtia, hän huomauttaa.
Mutta ei sitä asunnon noussutta hintaa ole helppo realisoida. Jos myy ja ostaa toisen, niin se toinenkin on kalliimpi.
Minulla on kokemusta asuntomme pakkomyynnistä lama-aikaan. En uskaltaisi kpvin pienillä tuloilla lähteä asuntovelalliseksi. Joissakin kaupungeissa on kohtuullisen edullista asua vuokralla. Jos tuloni kasvaisivat niin harkitsisin ehkä osaomistusasuntoa. Omistusasujalla on asumisestaan kuluja; yhtiövastikkeen lisäksi remontit joutuu maksamaan omasta pussistaan. Samoin jos jääkaappi tai uuni hajoaa pitää se maksaa itse kun taas vuokralla ei tällaisista tarvitse itse huolehtia.
Neuvot voi tiivistää: "Ole rikas äläkä osta joka päivä turhanpäiväistä pa*kaa".
Vierailija kirjoitti:
Toinen turkulainen, ns kolikkojutun päätellen jä, sanoo myös yhden juurisyyn mihin keskimääräisenkin miehen rahat menee: "mulla on kallis emäntä..."
Onhan se, jos ottaa omaan ulkonäköön panostavan naisen, joka ei kykene omia hankintojaan maksamaan itse. Se viimeisen päälle vaatetettu ja laitettu ulkonäkö ei tule ilmaiseksi. Me vähään tyytyväiset meikittömät harmaavarpuset saamme maksettua omat menomme ja rahaa jää vielä säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Se on turkulainen ja sillä on varakkaat vanhemmat joilla kontakteja...
Vau tätä teidän lyhyen yksinkertaistamisen logiikkaa. Siinä tapauksessa mun olis pitänyt sanoa mun pohjalaisvanhemmille, että "ei kannata tehdä hommia, kun ei niistä saa 100 000€/hlö vuodessa. Plus, että teillä ei ole edes rikkaita vanhempia saati perintöä. Mä aion isona mennä työkkärin luukulle".
Vanhempani ovat säästäneet, säästäneet ja säästäneet. Sijoittaneet rahansa fiksusti ilman perintöjä tai kontakteja ja opettaneet kovan työnteon merkityksen ilman haihattelua. Ja kyllä, olen ottanut mallini heiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän vuodessa noin 10 000 e matkoihin eli jättämällä matkat väliin säästäisin 10 000 e vuodessa. Mitä saavuttaisin sillä? Elämättömän elämän? Ei kiitos.
Miksi elämän täytyy olla aina jossain muualla? Miksei elämää voi rakentaa sinne missä asuu?
Oletko koskaan käynyt Lapissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julia on ainakin tuhlannut macin kannettavaan, joissa tunnetusti on ilmaa hinnoissa.
Köyhän ei välttämättä kannata ostaa halpaa. Omistan 8 vuotta vanhan Macin ja se toimii yhtä hyvin kuin uutena. Ei ole aikomusta vaihtaa sitä ennen kuin se hajoaa.
Kaveri ostaa uuden markettikoneen 250€ joka toinen vuosi.
"toimii yhtä hyvin kuin uusi". Millä logiikalla? Et ole vaihtanut akkua? Entä laitteen muisti? T:MacBook Pro-käyttäjä
Taas näitä kermakukkulan asukkaiden "säästövinkkejä" - älä syö ulkona joka päivä, tee välillä eväät töihin. Keitä kahvi välillä kotona, älä aina osta työmatkalla sitä viiden euron lattea äläkä aina ota kahvilassa leivosta. Mitä h..... Joo ei - minulla ei todellakaan ole varaa syödä ulkona eikä ostella vitosen latteja leivoksista puhumattakaan. Minulla ei todellakaan ole varaa pistää tuollaisiin turhuuksiin niin monta sataa kuukaudessa, että saisin noista luopumalla kokoon kymppitonnin vuodessa! Herranen aika sentään!
Mä ostan Heidi Klumin suunnittelemia desing-mekkoja Lidlistä alle kympillä eikä tartte kysellä hintojen perään.