Harmittaa kun elämä ei ole ollut sellaista kuin muilla

Se "muiden elämä" on suurelta osin kuvittelua omassa päässäsi. Se mikä näkyy ulospäin, ei ole läheskään aina totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen elämä on erilainen. Ulospäin muiden elämät näyttävät yleensä paremmilta kuin miltä ne saattavat toisesta tuntua. Mitä ap kaipaisi omaan elämäänsä?

Mä kaipaisin niitä asioita tekemättömäksi joita tein nuorena

Mahdotonta. Yritä oppia elämään menneisyytesi kanssa. Et pääse sitä pakoonkaan.

Vierailija kirjoitti:

Se "muiden elämä" on suurelta osin kuvittelua omassa päässäsi. Se mikä näkyy ulospäin, ei ole läheskään aina totuus.

Näin on. Esimerkiksi elämästä perhehelvetissä ei yleensä puhuta kuin korkeintaan jälkikäteen, koska se tuntuu niin vaikealta.

-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä ajatustapa tämä, että kaikilla "muilla" on jotenkin erilainen, yleensä helpompi ja onnekkaampi elämä kuin itsellä. Minä saan usein kuulla siitä kuinka helppoa elämäni on ja kuinka en ymmärrä, että monet ihmiset tulevat rankoista lähtökohdista. Harva kuitenkin tietää, että itse olen ponnistanut tähän pisteeseen tosi rankan taustan kautta ja kovalla työllä rakentanut itselleni hyvän elämän. Valtaosa meistä kokee elämässään rankkoja vaiheita, joten tuo " kaikki muut" on täysi myytti.

Ehkä tässä on eroa siitä, onko kantokykyä. Ja onhan se niin, ettei jokainen tule raiskatuksi tai petetyksi tai lapsi kuole tai lähiomainen katoa. 

Ainakin omalla kohdalla jokainen vastoinkäyminen on toisaalta kasvattanut, mutta myös jättänyt arven, joka saattaa aueta seuraavan vastaavan tapauksen yhteydessä. Omasta elämästä on karkeasti ottaen puolet mennyt kuormittavassa "poikkeustilassa". En kuvittele olevani surkein, monella on asiat paljon huonommin. En kuitenkaan ole samalla tasolla "normaalin" ihmisen kanssa. 

Ei tuossa ole mitään epänormaalia. Mutta mitä paremmin on käsitellyt edelliset vastoinkäymiset, sitä lyhyemmän aikaa tuo vaihe seuraavan kanssa kestää ja sitä nopeammin huomaa, että "selvisin siitäkin, selviän tästäkin".

Meillä suomalaisilla tuntuu olevan erittäin korkea kynnys lähteä hakemaan apua. Joko ammattilaisilta tai ihan vaan vertaistukiryhmistä. Itse olen kokenut vertaistukiryhmät jopa paremmiksi, koska tapahtuneita asioitahan ei voi muuksi muuttaa, mutta näissä ryhmissä saman kokeneet ymmärtävät, millaisten tunteiden kanssa kokemuksensa jälkeen joutuu elämään. Ja mitä suurempi vertaistukiryhmä, sitä erilaisempia ihmisiä ja erilaisempia tapoja kokea ja kohdata näitä vastoinkäymisiä. Omat tunteet kun eivät aina ole mikään "oppikirjaesimerkki" ja on helpottavaa huomata, että joku toinenkin saman kokenut on tuntenut samalla tavalla, vaikka suurin osa olisikin ehkä tuntenut ihan eri tavalla. 

Minusta tuntuu siltä, että koko ajan jaksan vain aiempaa huonommin uusia vastoinkäymisiä, vaikka olen yrittänyt käsitellä asioita.

Jos vaikka minun ystäväni on todella vaikea lähteä kotiovesta ulos ja jokainen lähtö vaatii operaation, voidaan varmaan yhdessä todeta, että elämänsä on vaikeampaa kuin ns. muilla. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä ajatustapa tämä, että kaikilla "muilla" on jotenkin erilainen, yleensä helpompi ja onnekkaampi elämä kuin itsellä. Minä saan usein kuulla siitä kuinka helppoa elämäni on ja kuinka en ymmärrä, että monet ihmiset tulevat rankoista lähtökohdista. Harva kuitenkin tietää, että itse olen ponnistanut tähän pisteeseen tosi rankan taustan kautta ja kovalla työllä rakentanut itselleni hyvän elämän. Valtaosa meistä kokee elämässään rankkoja vaiheita, joten tuo " kaikki muut" on täysi myytti.

Mitä kaikkea tukea olet matkallasi saanut?

-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niihin vertaistukiryhmiin on vaan vähän vaikea päästä, jos vaikka on ongelmiensa vuoksi niin pelokas, että normaali liikkuminen on vaikeaa tai niin uupunut, ettei jaksa lähteä. Ja etenkin, jos ne tapahtumat ovat sellaisia, joita toisille ei ole tapahtunut, joten sen ryhmän löytyminen olisi aika epätodennäköistä. 

Mulle on tapahtunut asia, jollaisesta hengissä selvinnyttä en löytänyt Suomesta. Yhdysvalloista löytyi yksi netissä oleva siihen viittaava vertaistukiryhmä ja sieltä löytyi yksi saksalainen mies, joka on kokenut saman kuin minä ja selvinnyt hengissä. Eli ei vertaistukiryhmän tarvitse olla mikään fyysisesti toisensa kohtaava ryhmä vaan voi olla myös netissä. 

Ennen nettiä ihmisten mahdollisuudet edes minimaaliseen vertaiskokemukseen (= pelkkä tieto siitä, että jossain on joku, jolla on saman tyyppinen kokemus) olivat paljon pienemmät. Vaikka yhä suurempi osa vuorovaikutuksesta tapahtuu ruudun välityksellä ja anonyymisti, tilanne on minusta silti tältä osin parempi kuin ennen, kunhan valikoi järkevästi keskustelut, joihin osallistuu.

Tuo lähiomaisen katoaminen on kyllä varmasti raskain asia, mitä voi joutua kokemaan. Se ikuinen epätietoisuus.

Vierailija kirjoitti:

Tuo lähiomaisen katoaminen on kyllä varmasti raskain asia, mitä voi joutua kokemaan. Se ikuinen epätietoisuus.

Inhoan sitä, kun näissä keskusteluissa joku aina väittää jonkun olevan raskainta, mitä kokea saattaa. Perustuen mihin? Maailmassa tapahtuu vaikka mitä kamalaa. Se ei ole mikään kilpailunaihe kenellä on kauheimmat traumat.

No ainakin on fakta, että

1. valtaosa meistä ei ole työkyvyttömiä 

2. valtaosa pystyy liikkumaan julkisilla liikennevälineillä ja julkisissa rakennuksissa

3. valtaosa ei itke kippurassa keittiönpöydän alla, viiltele itseään, turruta itseään kemikaalisesti tai ole lamautunut zombiksi

4. valtaosa pystyy solmimaan ihmissuhteita

5. valtaosa ei käyttäydy väkivaltaisesti/ ole väkivallan kohde

6. valtaosa pystyy pitämään elämänhallintansa koossa, vaikka sitten rennommalla otteella tai kiireessä rämpien

Eli kyllä on jotain merkkipaaluja, joista voi verrata itseään toisiin ja tuntea toiseutta. Joku on selvinnyt kaameista kaameimmista tapahtumista toimintakykyisenä ja elämänhaluisena. Joku toinen taas on voinut romahtaa pienemmästäkin. En haluaisi syyllistää niitä romahtajia, koska tuskin he haluaisivat olla sellaisia. He eivät vaan ole löytäneet keinoja. 

Vierailija kirjoitti:

No ainakin on fakta, että

1. valtaosa meistä ei ole työkyvyttömiä 

2. valtaosa pystyy liikkumaan julkisilla liikennevälineillä ja julkisissa rakennuksissa

3. valtaosa ei itke kippurassa keittiönpöydän alla, viiltele itseään, turruta itseään kemikaalisesti tai ole lamautunut zombiksi

4. valtaosa pystyy solmimaan ihmissuhteita

5. valtaosa ei käyttäydy väkivaltaisesti/ ole väkivallan kohde

6. valtaosa pystyy pitämään elämänhallintansa koossa, vaikka sitten rennommalla otteella tai kiireessä rämpien

Eli kyllä on jotain merkkipaaluja, joista voi verrata itseään toisiin ja tuntea toiseutta. Joku on selvinnyt kaameista kaameimmista tapahtumista toimintakykyisenä ja elämänhaluisena. Joku toinen taas on voinut romahtaa pienemmästäkin. En haluaisi syyllistää niitä romahtajia, koska tuskin he haluaisivat olla sellaisia. He eivät vaan ole löytäneet keinoja. 

Jep, kyllä todellakin voi vertailla rankkojakin asioita. Eikä joku masennus eli romahdus ole kuin yksi miljoonasta asiasta mikä voi johtaa noihin listattuihin asioihin, tai joku puutteellinen "kantokyky". Esim Kiira Korvelle oli "rankkaa olla kaunis", no, mitä jos hän joutuisikin ra iskatuksi ke skitysleirille, aivan taatusti miettisi että no ei se kauneus nyt niiiin rankkaa ollutkaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ainakin on fakta, että

1. valtaosa meistä ei ole työkyvyttömiä 

2. valtaosa pystyy liikkumaan julkisilla liikennevälineillä ja julkisissa rakennuksissa

3. valtaosa ei itke kippurassa keittiönpöydän alla, viiltele itseään, turruta itseään kemikaalisesti tai ole lamautunut zombiksi

4. valtaosa pystyy solmimaan ihmissuhteita

5. valtaosa ei käyttäydy väkivaltaisesti/ ole väkivallan kohde

6. valtaosa pystyy pitämään elämänhallintansa koossa, vaikka sitten rennommalla otteella tai kiireessä rämpien

Eli kyllä on jotain merkkipaaluja, joista voi verrata itseään toisiin ja tuntea toiseutta. Joku on selvinnyt kaameista kaameimmista tapahtumista toimintakykyisenä ja elämänhaluisena. Joku toinen taas on voinut romahtaa pienemmästäkin. En haluaisi syyllistää niitä romahtajia, koska tuskin he haluaisivat olla sellaisia. He eivät vaan ole löytäneet keinoja. 

Jep, kyllä todellakin voi vertailla rankkojakin asioita. Eikä joku masennus eli romahdus ole kuin yksi miljoonasta asiasta mikä voi johtaa noihin listattuihin asioihin, tai joku puutteellinen "kantokyky". Esim Kiira Korvelle oli "rankkaa olla kaunis", no, mitä jos hän joutuisikin ra iskatuksi ke skitysleirille, aivan taatusti miettisi että no ei se kauneus nyt niiiin rankkaa ollutkaan..

Mutta mitä hyötyä on vertailla onko esimerkiksi puolison itsemurha rankempi kokemus kuin lapsen kuolema onnettomuudessa? Kuka tällaisista vertailuista hyötyy? Ei sureva ihminen ainakaan.

Jaaha! Elikä olet tehnyt rikoksen/rikoksia josta vieläkin saisit tuomion tai joutuisit hunoon valoon.

Mikä muu voi olla asia josta ei voi kenellekään puhua!

Tai olet porvoosta.

-