Minkä ikäiset lapset voivat käydä psykiatrisessa kuntoutuksessa?

Tilanteenne kuullostaa aika rankalta. Toivotan jaksamista heti näin alkuun. Jäin miettimään että onko lastanne tutkittu riittävästi myös neurologinen puoli yms. Asperger, aistiyliherkkyydet . Kuullostaa kovin vähäiseltä tuo apu mitä poika saa. Yritä selvittää voisiko hän saada enemmän apua esim jotain terapiaa. Ilmoita että lisä apua on nyt saatava koska jos äiti ei jaksa koko perhe voi huonosti. Sinun täytyy ajatella itseäsi niinkuin sisarusta niinkuin olet tehnytkin. Pystyykö lapsi sanomaan itse mikä olo hänellä silloin on kun menee tolaltaan? Kysy silloin kun on hyvä vointi ja rauhallista. Tsemppiä.

Haluat siis lapsesi osastolle/laitokseen hoitoon? Ei ne ota lasta sinne vaan sen takia, että te saisitte lomaa.

Hankkikaa tukiperhe.

Tukiperhe voisi olla sopivampi ratkaisu.

Yleensä tuonikäisten kuntoutuksessa on vanhempi mukana, joten siitä ei ole apua. Ja jos kuntoutusta saa viikon kahdessa vuodessa, niin se ei arkea helpota.

Mitä nuorempi lapsi, sitä enemmän psykiatrinen hoito on _perheen,_ ei pelkän lapsen hoitoa. Tällä ei tarkoiteta sitä, että äiti tai isä on paha ja siksi lapsi oireilee. Oireilu on kuitenkin koko perheen ongelma, ja siihen pystytään parhaiten vaikuttamaan tarkkailemalla esimerkiksi perheen sisäistä vuorovaikutusta, rooleja ja liittoutumia. Kertomuksesi perusteella erityisen vaikeita lapselle ovat siirtymätilanteet (sisältä ulos, hereiltä nukkumaan). Oletteko saaneet tukea siihen, miten niistä voisi tehdä lapselle ennustettavampia ja turvallisempia? 

Noin nuori lapsi ei hyödy mitään siitä, että laitetaan useaksi päiväksi eroon perheestä "kuntoutumaan". Pikemminkin tilanne voi jopa pahentua, kun päälle tulee hylkäämiskokemus ja ajatus siitä, että perhe ei välitä, vaan hänet laitetaan pois silmistä, koska hän on äidin mielestä ikävä lapsi. On silti hienoa, että tunnistat oman väsymisesi, ja se kannattaa ottaa hoitokontaktin kanssa puheeksi. Tarjolla pitäisi olla ratkaisua, johon voitte osallistua perheenä tai jonkinlaisia lyhyempiä hengähdystaukoja sinulle ilman, että lapsi kokee tulleensä sysätyksi syrjään.

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Neurologista puolta on aiemmin (pienten lasten psykiatriassa) epäilty, mutta ei tietääkseni tutkittu. Otan asian esille seuraavassa hoitoneuvottelussa.

Lapsi ei yleensä pysty mihinkään järkevään kommunikointiin ollessaan "tiloissa", joskus harvoin osoittaa tunnekorttia ja näyttää sen avulla olevansa vihainen, tai pystyy sanomaan hiljaisella, pikkulapsen äänellä että "isi" (illalla tyypillisimmin oireilee koska kaipaa isäänsä). Muuten hän on kielellisesti lahjakas mutta tunteiden sanoittaminen ei suju. / ap

Vierailija kirjoitti:

Haluat siis lapsesi osastolle/laitokseen hoitoon? Ei ne ota lasta sinne vaan sen takia, että te saisitte lomaa.

Tuossa kiteytyy oikeastaa kolme asiaa, mitä haluan.

1) että lapsi saisi apua

2) että tunnesolmuja yrittäisi joskus ratkaista joku muu kuin minä (mun keinot on jo aikalailla kokeiltu)

3) saisin olla nuoremman lapseni kanssa edes joskus siten, että en joudu jatkuvasti valvomaan hänen turvallisuuttaan. / ap

Eroahdistusta syy ja/ tai sen laukeamiseen vaikuttavat syyt pitäisi selvittää ja hoitaa, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin. 7-vuotias voi saada kuntoutusta, kuntoutuksen muoto (esim. toimintaterapia, psykoterapia, perhekuntoutus...) riippuu siitä, mikä oireiden taustalla on. Myös perheneuvolasta saattaisi saada apua.

Olen itse toimintaterapeutti, ja osa asiakkaista tulee terapiaan psykiatrian polin/ osaston kautta. Mm. neuropsykiatrisiin piirteisiin ja/ tai traumataustaan voi liittyä ahdistuneisuutta, joka näkyy eroahdistuksena. Näihin asioihin perehtyneestä toimintaterapeutistakin voisi olla apua. Kannattaa kertoa hoitavalle taholle, että nyt parhaillaan saatava apu ei riitä. Tilanteenne kuulostaa tosi kuormittavalta, eikä tuossa kannata jäädä odottelemaan sitä, että ”lapsi kasvaa siitä ulos”. Niinkin voi käydä, mutta useammin taitaa olla niin, että tilanteet vain kroonistuvat ja monimutkaistuvat odotellessa.

Noin nuori lapsi ei hyödy mitään siitä, että laitetaan useaksi päiväksi eroon perheestä "kuntoutumaan". Pikemminkin tilanne voi jopa pahentua, kun päälle tulee hylkäämiskokemus ja ajatus siitä, että perhe ei välitä, vaan hänet laitetaan pois silmistä, koska hän on äidin mielestä ikävä lapsi. On silti hienoa, että tunnistat oman väsymisesi, ja se kannattaa ottaa hoitokontaktin kanssa puheeksi. Tarjolla pitäisi olla ratkaisua, johon voitte osallistua perheenä tai jonkinlaisia lyhyempiä hengähdystaukoja sinulle ilman, että lapsi kokee tulleensä sysätyksi syrjään.[/quote]

Olet varmasti ihan oikeassa. Kaipaan taukoa mutta samaan aikaan pelkään, että se kääntyy lapsen mielessä hylkäämiseksi. Hän on vihainen ja mököttää joskus kokonaisen päivänkin jos palkkaan lastenhoitajan käydäkseni vaikka lenkillä . Tämä piirre on onneksi hiukan helpottunut viimeisen vuoden aikana. / ap

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa tukiperhe.

Jonossa ollaan oltu vuoden alusta. / ap

Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko tällä lapsella keskostausta, tai pidempi hoitojakso sairaalassa pikkulapsivaiheessa? Kuinka kauan aikaa erostanne lapsen isän kanssa on, ja tuliko tilanne lapselle yllätyksenä? Mietin, onko lapsen näkökulmasta katsottuna käynyt niin että tärkeäihminen on kadonnut elämästä yllättäen, tai ollut saavuttamattomissa hetkellä, jolloin lapsi olisi tosissaan tarvinnut häntä?

Oma lapseni oli syntymän jälkeen tehohoidossa 1,5 vko. Hänellä ja useammalla asiakkaalla, joilla on vastaavia jaksoja taustalla, on voimakasta ahdistuneisuutta ja ovat takertuneet erityisesti äitiinsä. Tällaiset traumakokemukset jättävät jälkensä paitsi lapseen, myös vanhempiin. Kun niitä kohtaa pieni, vielä puhumaan oppimaton lapsi, ne voivat jäädä ”mielen taustalle” ahtistuvuudeksi, joka nousee esille ilman ymmärrettävää syytä. Esim. tällaisten lasten kanssa teen itse töitä.

Joku tuolla jo aiemmin kommentoi, että lapsen oireet koskettavat koko perhettä, ja siksi koko perhe pitää ottaa huomioon ja ”hoitaa”. Yksilöterapiassakaan en ajattele kuntouttavani pelkästään lasta, vaan pyrin huomioimaan koko perheen. Monista lähestymistavoista ja kuntoutusmuodoista löytyyy varmasti koko perheelle sopiva, mutta toisinaan tuen perään on itse kyseltävä ja ilmaistava sen tarve voimakkaasti. Tukiperhettä tai osastojaksoa lapselle en osaa minäkään suositella eroahdistuksesta kärsivälle lapselle, vaikka väsyneenä lepoa tarvitsisi kipeästikin. Eroahdistusasioissa kannattaa edetä pienin askelin, niin että lapsen turvallisuudentunnetta ei rikota.

-8

Tarkoitin että kysy lapselta miksi omasta mielestään riehuu tai menee pois tolaltaan nimenomaan silloin kun hän on rauhallinen ja vointi ok. Mitä vastaa? Miten muuten lapsen vointi? Onko muuten kuin ikäisensä? Onko selkeää ajankohtaa milloin haastava käytös alkoi vai onko ollut haastavaa käytöstä jollain lailla aina? Onko hän koulussa? Miten siellä menee? Miten muuten muut aikuiset esim opettajat yms hänestä kertovat?