Miksi kaikki häpeää itseään niin paljon? Tuossa keskustelussa kuvaile elämääsi yhdellä sanalla melkein yleisin oli häpeä

Mikä teitä hävettää? Tarkentakaa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä pitää tietää mm. 70-luvulla syntyneiden äidit- onko teillä muilla samanlaista? -ketju

Sotien jälkeinen sukupolvi on kasvattanut (etenkin tytöt) häpeällä.

Elääkö Suomessa erityinen häpeäsukupolvi?

Olen syntynyt 70-luvulla ja minua on kasvatettu häpeämään. Nimenomaan äitini eikä isäni sanoi aina "mitä ihmisetkin ajattelee?", "kaikki katsoi" jne.

Me ollaan  kasvettu häpeäkulttuuriin.  Sen takia me ollaan niin mörököllejäkin ja vihataan kaikenlaista small talkia,  kun me pelätään että ei osata olla luontevia ja mennä täysin kaavan mukaan kaikessa.  Ollaan mieluummin hiljaa kuin sanotaan vahingossa jotain väärin. 

Ja kun kaikkea pitää hävetä.  Just tuo että mitä ihmisetkin sanoo.  Ja ole kunnolla, ihmiset kattoo.  Aina jossain on jotain salaperäisiä ihmisiä, jotka kattoo ja ajattelee jotain.  Niitten takia pitää varmuuden vuoksi olla hiljaa ja liikkumatta, muuten saa hävetä.

Meillä joutui isä linnaan jostain jutusta puoleksi vuodeksi joskus 60-luvun alussa ja äiti ja mummo oli siitä ihan suunniltaan kun se oli niin hävettävää.  Olin ihan kakara silloin.  Äiti ja mummo kielsi ettei saada edes sanoa kenen lapsia oltiin kenellekään.   Eikä puhua kenellekään mitään.  Hyvä jos saatiin kenenkään kanssa ollakaan kun meitä kuulemma kaikki katsoi kieroon ja juorusivat.  Tässä yksi päivä äiti, joka on jo hyvin vanha, alkoi höpöttää, että on se niin noloa kun sitä ei ihmiset ikinä unohda että isä oli linnassa.  Minä olin itse asiassa sen jo unohtanut.  Ihmettelin että kuka sitä nyt muka enää muistaa, niin kuulemma kaikki.  Kysyin ketkä kaikki, kun suurin osa niistä sen ajan aikuisista on jo manan majoillakin. No ne on kuulemma kertoneet lapsilleen ja ne taas edelleen lapsilleen joten kyllähän kaikki tietää ja muistaa. 

Hyvä esimerkki siitä, miten häpeän leimaa kannetaan sisallään ajasta toiseen.  Äiti siis vieläkin kuvittelee kaikkien siitä juoruavan.  Minulla on sellainen tunne, että siitä asiasta ei kovin moni edes silloin aikanaan tiennyt saati sitten nyt.  Ikinä en ole sen asian kanssa joutunut vastatusten.  Ketä edes kiinnostaisi jonkun ajat sitten kuolleen äijän linnavierailu yli 50 vuotta sitten.   Äiti muuten sanoi yhdeksi perusteluksi sen, että kun isää siunattiin, niin pappi puhui niin neutraalisti, ei oikein yhtään mitään isästä, niin sekin oli merkki siitä, että se tiesi isän linnareissun.  Se pappi oli aivan uusi silloin paikkakunnalla, mutta tietysti sille oli ensimmäiseksi kerrottu tämä asia.  Voi elämän kevät.

Miksi suomalaiset on tällaisia häpeän alle iäksi kaatuvia, ja miksi ruotsalaiset ei?  Ja miksi edes suomenruotsalaiset ei ole tällaisia, vaikka ovat samassa maassa? 

Minä en häpeä taustaani enkä isääni.  Mutta joskus se iskee väkisinkin.  Olin kerran yhdessä komiteassa jäsenenä ja erään kerran tuli vaan jostain mieleen, että kaikki muut täällä on akateemisesti koulutettuja, minä en.  Siitä olisi pitänyt ehkä ennemminkin olla ylpeä, että olenpa täällä kuitenkin minäkin, mutta joku pieni jäytävä tunne siinä oli, että ottaako nuo muut minut tasavertaisena huomioon.