Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kaikki häpeää itseään niin paljon? Tuossa keskustelussa kuvaile elämääsi yhdellä sanalla melkein yleisin oli häpeä
11.09.2018 |
Ymmärrän kyllä miksi, minäkin häpeän ja se on välillä jopa elämää rajoittavaa. Häpeän esim. olemustani, tyhmyyttäni ja sitä mitä sanoin eilen. Mutta nyt olen päättänyt lopettaa häpeämisen kokonaan. Huom, eri asia kuin huonon omantunnon poteminen - ei siis tarkoita sitä että tekisin jotakin pahaa vaan että en häpeä turhia asioita. Koin eräs päivä häpeämättömän päivän, en tuntenut häpeää. Ja se oli paras päivä aikoihin. Olin jo unohtanut miltä tuntuu, kun ei häpeä itseään. Surullista, oikeasti, että niin monet on valinnut sen tuossa keskustelussa sanaksi jolla kuvailee elämäänsä.
Miettikää muita ihmisiä: Minä en ikinä häpeä muita ihmisiä. En ikinä muista mitä joku on minulle sanonut (mitä hän saattaa hävetä) tai ylipäätään, muut ihmiset ovat minulle aivan sama. On kivaa että jotkut ihmiset tekevät joskus jotain "noloa". Ja osaavat nauraa itselleen sen jälkeen.
En haluaisi että kukaan kuvailisi elämäänsä sanalla "häpeä". Ketä varten me tunnetaan häpeää? Se on aivan turhaa. Toivon että muistan tämän tuntiessani itseni noloksi ja huonommaksi kuin muut.
Kommentit (24)
Jos kerran olet itsekin hävennyt itseäsi niin paljon, että suorastaan havahdut yhden häpeämättömän päivän takia, niin miksi et ymmärrä, että muutkin tuntevat samoin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mua kyllä hävettää elämäni. Oon jo melkein 30 ja en vieläkään ole saanut lukion jälkeen mitään tutkintoa suoritetuksi. 2 koulua jo jäänyt kesken, kun ei kiinnostanut ja en saanut mitään aikaiseksi. Tämän jälkimmäisen keskeytyksestä (tai siis keskeytyi automaattisesti, kun ei hommat edenneet tavoiteajassa) ei kukaan vielä edes tiedä, en ole kehdannut kertoa. Ahdistaa kun kaikki kyselee aina, että no koskas valmistut? Jotain ihme selityksiä sitten aina sepitän. Töitäkään mulla ei ole. Jouduin myös muuttamaan rahaongelmien takia ainakin väliaikaisesti porukoille.
Koska olen luuseri, yksinkertaista.
Sinä olet jo voiton puolella, koska tiedostat asian etkä projisoi häpeääsi toisiin ihmisiin. Myötähäpeä on sen takia niin yleistä tässä maassa, koska ihmiset eivät tiedosta häpeäänsä ja näppärästi siirtävät sen myötähäpeän kautta toisiin. Ikään kuin siitä nyt itse joutuisi huonoon valoon, jos toinen ihminen tekee jotain epäsovinnaista tai tulee lipsauttaneeksi jotain hölmöä. Outo poikkeus on se, että tahallaan toisia loukkaavia ja lyttääviä ihmisiä pidetään "aitoina" ja "rehellisinä" eikä monelle tulisi mieleenkään hävetä heitä.
On eri asia hävetä jotain mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä kuin se että häpeää itseään sinänsä. Mokauksien kanssa oppii elämään, mutta jos oma minä on perushävettävä, ollaan tosi syvällä oman navan syövereissä. Sinne on imuroitu todellisia ja kuviteltuja syitä ja aiheita. Suurin osa näistä häpeänaiheista on korvien välissä. Ihmisparka luulee että toiset jaksavat välittää hänen vioistaan. Ja kyllähän näitä aiheita märehtimällä saa elämäänsä sisältöäkin. Luulen että tämä perushäpeä on enemmän naisten kuin miesten ongelma. Ei siinä auta kuin joku sätky tai onnettomuus, joka tuo oikeita ongelmia. Jos esim. äiti tai puoliso nokkii tytärtään ja saa tämän häpeämään, ei muuta kuin välit poikki. Ai se on vaikeaa? Jatka siten häpeämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran olet itsekin hävennyt itseäsi niin paljon, että suorastaan havahdut yhden häpeämättömän päivän takia, niin miksi et ymmärrä, että muutkin tuntevat samoin?
Siis ymmärrän ihan täysin tavallaan (vaikka sitä aloituksessa kysynkin). Sitä en ymmärrä, että miksi joku kuvailee omaa elämäänsä sanalla "häpeä". Se tekee minut surulliseksi, kun tiedän itse miltä se häpeä tuntuu, että jonkun mielestä se on elämäänsä parhaiten kuvaava sana jonkun positiivisen sijaan. En halua että kukaan tuhlaa elämänsä häpeämiseen. Vaikka kaikki olisi mennyt huonosti, mikään ei olisi onnistunut ja häpeäisi sitä tilannetta missä on ja sitä että millaisen elämän on elänyt, häpeä on turhaa! Se ei muuta mitään ja me ei olla tällä maapallolla tekemässä vaikutusta keneenkään.
Ajattelen itse välillä kun häpeän jotakin ratkaisuani jossain tilanteessa että "mitä jos olisin tällä maapallolla niin ettei kukaan tunne minua". Sen jälkeen nään tilanteeni/ratkaisuni paremmassa valossa. Ap
Häpeä on todella laaja asia. Se on ainakin epäonnistumisen aiheuttama inhottava tunnetila, mutta silloin kun se on ongelma, se on levinnyt kattamaan pahimmillaan koko persoonan, minuuden. Häpeä liittyy nähdyksi tulemiseen, sen pelkoon. Häpeä saattaa olla vaivihkaa "päällä" koko ajan, jolloin se estää ihmistä toimimasta ja tavoittelemasta arvokkaina pitämiään asioita.
Tähän mennessä olen saanut häpeästä selville tämän verran. Aihe kiinnostaa minua, ja aion jossain vaiheessa lukea siitä psykologien kirjoittamia kirjoja. Esim. suomalainen Ben Malinen on kirjoittanut aiheesta kirjan Häpeän monet kasvot, jonka aion lukea.
Olen itsekin häpeäherkkä, vaikken kuvaisikaan sillä sanalla koko elämääni (siis liittyen tuohon ap:n mainitsemaan keskusteluun).
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole psyykkisesti tasapainossa. Pelkään, etten koskaan myöskään tule olemaan riittävän tasapainoinen. Nämä ajatukset aiheuttavat minussa häpeää ja epätoivoa.
En ole psyykkisesti tasapainossa. Pelkään, etten koskaan myöskään tule olemaan riittävän tasapainoinen. Nämä ajatukset aiheuttavat minussa häpeää ja epätoivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä hyväksyn itseni, enkä koe häpeää. Jos joku muu häpeää minua, se on hänen ongelmansa.
Olen määritellyt oman elämäni arvot.
Vierailija kirjoitti:
Minä hyväksyn itseni, enkä koe häpeää. Jos joku muu häpeää minua, se on hänen ongelmansa.
Olen määritellyt oman elämäni arvot.
Minäkin olen, mutta en pysty elämään niiden mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässäni on isoja epäonnistumisia. Tunnen paljon myös ihmissuhteisiin liittyvää häpeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä hyväksyn itseni, enkä koe häpeää. Jos joku muu häpeää minua, se on hänen ongelmansa.
Olen määritellyt oman elämäni arvot.
Minäkin olen, mutta en pysty elämään niiden mukaan.
Ehkä olet liian vaativa itsellesi.
Älä elä muiden ihmisten ihanteiden mukaisesti, vaan tee niin, mikä sinusta tuntuu luontevalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä pitää tietää mm. 70-luvulla syntyneiden äidit- onko teillä muilla samanlaista? -ketju
Sotien jälkeinen sukupolvi on kasvattanut (etenkin tytöt) häpeällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä hyväksyn itseni, enkä koe häpeää. Jos joku muu häpeää minua, se on hänen ongelmansa.
Olen määritellyt oman elämäni arvot.
Minäkin olen, mutta en pysty elämään niiden mukaan.
Ehkä olet liian vaativa itsellesi.
Älä elä muiden ihmisten ihanteiden mukaisesti, vaan tee niin, mikä sinusta tuntuu luontevalta.
Kysymys on rahasta. Palkkatyössä on pakko käydä. Inhoan sitä, mutta en ole keksinyt mitä muutakaan tekisin. Työ kuitenkin tuntuu moraalittomalta. Tunnen itseni halvaksi ja huonoksi kyseistä työtä tehdessäni.
Vierailija kirjoitti:
En ole psyykkisesti tasapainossa. Pelkään, etten koskaan myöskään tule olemaan riittävän tasapainoinen. Nämä ajatukset aiheuttavat minussa häpeää ja epätoivoa.
En minäkään ole psyykkisesti tasapainossa. Ollut koskaan. Lapsesta asti kärsinyt voimakkaasta ahdistuksesta. Myöhemmin kuvaan tuli masennus. Sitten anoreksia.
Vuosia kamppailin näiden kanssa. Olen kuitenkin niin itsepäinen ja päättäväinen, etten suostunut enkä suostu antamaan periksi. Tälläkin hetkellä käytän masennuslääkettä koska en pärjää ilman.
Tekeekö se minusta epäonnistuneen ja huonon? Kuka sen päättää ja määrittelee? Ei omasta mielestäni!
Olen omalla sisullani toteuttanut monta unelmaa. Muutin vuosia sitten pois Suomesta mikä oli suuri haaveeni. Olen tehnyt elämästäni oman näköiseni, sellaisen jossa viihdyn enkä haluaisi vaihtaa kenenkään kanssa. En nimittäin usko, että yhtäkään niin täydellistä ja onnellista elämää löytyy kun useimmat kuvittelevat toisten viettävän! Ja mitä hyödyttää jäädä murehtimaan ja hautomaan sitä mitä itse ei ehkä pysty toteuttamaan? Sitten pitää tehdä siitä mitä on, se paras mahdollinen! Etsiä hyvää ja positiivista eikä tuijottaa ja vellata kuraa!
Minä en koskaan tule pääsemään ahdistuneisuustaipumuksesta. En koskaan tule saamaan tervettä suhdetta ruokaan ja syömiseen, mutta olen niin paljon niskan päällä että akuuttia hätää ei ole. Olen vakaasti päättänyt, että tästä yhdestä ja ainoasta elämästä jonka koskaan tulen saamaan ja josta en tiedä millä hetkellä se loppuu, tehdä niin hyvän ja valoisan kuin pystyn!
En häpeä (miksi pitäisi!!??) enkä vaivu epätoivoon. P-skoja päiviä on kuten kaikilla, mutta se on sitä mitä elämäksi kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä hyväksyn itseni, enkä koe häpeää. Jos joku muu häpeää minua, se on hänen ongelmansa.
Olen määritellyt oman elämäni arvot.
Minäkin olen, mutta en pysty elämään niiden mukaan.
Ehkä olet liian vaativa itsellesi.
Älä elä muiden ihmisten ihanteiden mukaisesti, vaan tee niin, mikä sinusta tuntuu luontevalta.
Kysymys on rahasta. Palkkatyössä on pakko käydä. Inhoan sitä, mutta en ole keksinyt mitä muutakaan tekisin. Työ kuitenkin tuntuu moraalittomalta. Tunnen itseni halvaksi ja huonoksi kyseistä työtä tehdessäni.
Olen itsekin joutunut tekemään välillä nöyryyttävää työtä. Joillekin työ on osa omaa identiteettiä,
toiset osaavat ottaa työn pelkästään toimeentulon lähteenä.
.
Olet kuitenkin ihmisenä enemmän kuin se työ. Älä anna työn määritellä arvoasi.
Wow - diggailen. Erinomaista, että joku viitsii kirjoittaa - vauvapalstalle/mihin hyvänsä.
Mulle ekana sanana tuli mieleen surullinen, tai onneton. En avannut ketjua tosin.
Alue: Aihe vapaa
Voisko joku avata että mitä häpeätte? Terveisin ap