Keskustan entinen kansanedustaja kutsui vähäosaisia ”ihmisroskaksi” Oulun kaupunginvaltuustossa
Oulun kaupunginvaltuustossa nousi kuuma sanojenvaihto maanantaina sen jälkeen, kun keskustalainen valtuutettu Riikka Moilanen sai puheenvuoron.
– Tässä on käyty keskustelua kivetyksen likaisuudesta ja muusta roskaamisesta, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon. Tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen, Moilanen sanoi.
Kommentit (378)
Suomessahan päihteitä käyttävää ihmistä ei voida hoitaa pakolla. On paljon onnistuneita tarinoita hoidosta, mutta tuolla kauppakeskuksessa notkuvat juuri ne, jotka ovat systeemissä väliinputoajia. Jokainen idealisti voi ottaa pari tuollaista kotiinsa ja yrittää auttaa. Koko aivotoiminta on voitu tuhota noilla mömmöillä siihen pisteeseen, ettei ihminen välttämättä kykene muuttamaan mitään ellämässään. Yhteiskunnassa pitäisi tavallaan hyväksyä se, että tällaista kurjuutta on tai sitten käyttää virkavallan keinoja valtaväeöstön olojen turvaamiseksi. Kun ihminen halutaan hoitoon, halutaan se usein pois jaloista ja silmistä. Jos ei ole koskaan tuntenut tuollaista päihdeongelmaista, niin ei oikein välttämättä hahmota kaikkea sitä ajattelun lyhytjänteisyyttä. Voi olla, että nyt haluaa hoitoa, mutta 5 minuutin päästä ostamaan huumeita. Ja pakolla ei voi hoitaa pelkästään siksi, että haluaa käyttää päihteitä.
On hienoa, että ihmisiä halutaan auttaa, mutta halu ja toiveet on eri asia kuin tosielämä.
Monoa siis tuli, kun työnantajan imagoon teki kolhun typerällä ilmaisullaan, joka kyllä kuvastaa ihanan paljastavasti asennettaan persaukisiin.
Mutta ihan oikea näpäytys omassa erinomaisuudessaan piehtaroivalle Moilaselle, moittimiensa "ihmisroskienkin" alamäki on voinut lähteä liikkeelle pienestä lapsuksesta. Ei se paljoa vaadi, että elämä voi muuttua hetkessä radikaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi Pihlajalinnan toimitusjohtajalle: päihderiippuvuus on sairaus.
Ei ole.
Kyllä se vain on ihan tautiluokituksenkin mukaan. Itke ja kiukuttele miten paljon haluat, mutta fakta on se, että päihderiippuvuus on sairaus.
Miten sait yksinkertaisesta toteamuksesta kiukuttelua? 😂😂
Päihderiippuvuus edellyttää aineiden käyttöä, joten riippuvuus ei synny jos ei käytä.
Niin? Se ei silti poista sitä faktaa, että sairaus se on. Päihderiippuvuus voi syntyä esimerkiksi lääkärin määräämistä opiaateista, kodeiinivalmisteista ja muista riippuvuutta aiheuttavista aineista, joita määrätään aika löperösti eri sairauksien hoitoon, vaikka ihminen ei niitä edes tarvitsisi. Minullekin on tarjottu opiaatteja unihäiriön hoitoon. Onneksi alan ihmisenä tiedän riskit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoo, ettei puhunut työnantajan edustajana, mutta mainitsi silti ihmisroskapaikaksi juuri Isokadun, jossa Pihlajalinna sijaitsee. Lisäksi sanoi saavansa "päivittäin" yhteydenottoja, etteivät ihmiset uskalla kulkea Isokadulla. Luulisi että nämä yhteydenotot saa nimenomaan Pihlajalinnan toimarina, ei valtuutettuna.
Se ongelma ei ole yhtä paha siinä Pihlajalinnan kohdalla. Vaikka kyllä se heidänkin sisäänkäynnin lähistölle yltää.
Suurin ongelma on Valkea ja Valkean edusta. Monet ihmiset nimenomaan puhuvat siitä, että eivät uskalla asioida Valkeassa.
En lainkaan ihmettele jos ihmiset ottavat sen takia yhteyttä kunnan päättäjiin.Tuossahan on se vaara, että soteuudistuksen jälkeen yrittäisivät tulla sinne hoidettaviksi?
Niinhän siinä kävisi.
Hassua sinänsä että OYS:n yhteispäivystyksessä on vartijat ensimmäisenä ovella vastassa ja ovet pidetään lukossa.
Sisään pääsee jos sairaanhoitajan mielestä hoitoon pääsylle on hyvät perusteet.
Saattaja pääsee potilaan kanssa sisälle sairaalaan, mutta ylimääräisiä sinne ei päästetä sisälle.
Tähän on päädytty sen porukan takia joka nykyään majailee siellä Valkeassa. Aikaisemmin osa siitä porukasta hengaili siellä yhteispäivystyksessä.
Viime viikolla kävin Oulun Kelassa monen vuoden jälkeen ja yllätyin siitä mitä toiminta siellä on muuttunut. En tiedä onko muualla nykyään samanlaista.
Joka tapauksessa kävelin sinne sisälle ja suoraan vuoronumeroautomaatin/ilmoittautumisautomaatin luokse. Olin varannut ajan ja aloin etsimään lompakosta kelakorttia, sillä sitä tarvittiin ilmoittautumiseen.
Ennen kuin ehdin tunkea sen kortin koneeseen, tuli vartija kyselemään millä asialla liikun ja oliko minulla aika varattuna.
Samainen vartija näytti tarkkailevan kaikkia sisään pyrkiviä ja kävi jututtamassa jokaista asiakasta.
Aika jänniksi on julkiset palvelut muuttuneet kun ovella pitää olla vartija valvomassa sitä kenet voidaan päästää sisälle.
Tämä on ilmeisesti johtanut siihen, että nämä eri virastoissa ja julkisen palvelun toimipaikoissa aiemmin henganneet kaverit tunkevat nyt kauppakeskukseen.
Jotenkin sitä kuvittelisi, että nimenomaan viranomaistahot ovat niitä, joiden pitäisi auttaa näitä nyt valkeassa hengaavia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi Pihlajalinnan toimitusjohtajalle: päihderiippuvuus on sairaus.
Ei ole.
Kyllä se vain on ihan tautiluokituksenkin mukaan. Itke ja kiukuttele miten paljon haluat, mutta fakta on se, että päihderiippuvuus on sairaus.
Miten sait yksinkertaisesta toteamuksesta kiukuttelua? 😂😂
Päihderiippuvuus edellyttää aineiden käyttöä, joten riippuvuus ei synny jos ei käytä.
Monet sairaudet edellyttävät potilaalta aktiivista omaa otetta, mutta silti ne ovat sairauksia eli kehon epänormaalia toimintaa. Mm. alkoholi runsaan ja pitkästi jatkuneen käytön seurauksena muuttaa aivojen toimintaa patologiseen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan päihteitä käyttävää ihmistä ei voida hoitaa pakolla. On paljon onnistuneita tarinoita hoidosta, mutta tuolla kauppakeskuksessa notkuvat juuri ne, jotka ovat systeemissä väliinputoajia. Jokainen idealisti voi ottaa pari tuollaista kotiinsa ja yrittää auttaa. Koko aivotoiminta on voitu tuhota noilla mömmöillä siihen pisteeseen, ettei ihminen välttämättä kykene muuttamaan mitään ellämässään. Yhteiskunnassa pitäisi tavallaan hyväksyä se, että tällaista kurjuutta on tai sitten käyttää virkavallan keinoja valtaväeöstön olojen turvaamiseksi. Kun ihminen halutaan hoitoon, halutaan se usein pois jaloista ja silmistä. Jos ei ole koskaan tuntenut tuollaista päihdeongelmaista, niin ei oikein välttämättä hahmota kaikkea sitä ajattelun lyhytjänteisyyttä. Voi olla, että nyt haluaa hoitoa, mutta 5 minuutin päästä ostamaan huumeita. Ja pakolla ei voi hoitaa pelkästään siksi, että haluaa käyttää päihteitä.
On hienoa, että ihmisiä halutaan auttaa, mutta halu ja toiveet on eri asia kuin tosielämä.
Mielenkiinnolla kuulen sinun ratkaisuehdotuksiasi. Millä tavalla sinä hoitaisit tämän tilanteen?
Miten hän oli niin pölijä että tuossa asemassa käyttää moista kieltä. Hyvä Sebastian.
Vierailija kirjoitti:
En tunne mitään myötätuntoa tai sympatiaa tuota kuvottavaa usein agressiivisesti sivullisia kohtaan ilman mitään syytä käyttäytyvää rupuväkeä kohtaan. Ne eivät ole mitään uhreja vaan pikkurikollisia ym. joka ei kaida mitään keinoja muista hyötymiseksi. Kuinka helvetin paljon noihin pitäisi uhrata verorahoja? Tuon joukon saa mielihyvin pitää poissa keskeisiltä paikoilta. Neuvostoliitossa nuo laitettiin pakkotyöleirille missä pää selvisi kyllä sepelikärryjä työntäessä.
Huvittavaa että monet tuossa kunnossa olevat ovat aikoinaan ajatelleet täsmälleen samalla tavalla mitä sinä 😂.
Vierailija kirjoitti:
En tunne mitään myötätuntoa tai sympatiaa tuota kuvottavaa usein agressiivisesti sivullisia kohtaan ilman mitään syytä käyttäytyvää rupuväkeä kohtaan. Ne eivät ole mitään uhreja vaan pikkurikollisia ym. joka ei kaida mitään keinoja muista hyötymiseksi. Kuinka helvetin paljon noihin pitäisi uhrata verorahoja? Tuon joukon saa mielihyvin pitää poissa keskeisiltä paikoilta. Neuvostoliitossa nuo laitettiin pakkotyöleirille missä pää selvisi kyllä sepelikärryjä työntäessä.
Riikkaa häiritsi eniten se kun olivat hänen johtamansa yksityissairaalan edustalla haittaamassa bisneksiä.
Ihme tekopyhää porukkaa täällä. Asiaahan Riikka puhui. Roskaa mikä roskaa. Ei noita hoito mahda auttaa. Kunhan vaan siivottaisiin/siirrettäisiin jonnekin syrjään örisemään.
Eipä olisi kannattanut luonnontieteiden ylioppilaan moista päästää suustaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihme tekopyhää porukkaa täällä. Asiaahan Riikka puhui. Roskaa mikä roskaa. Ei noita hoito mahda auttaa. Kunhan vaan siivottaisiin/siirrettäisiin jonnekin syrjään örisemään.
Ihmisoikeudet ja ihmisarvo on roskaa vain narsistien mielestä. He mielellään luokittelevat ihmiset voittajiin ja saastaan.
Hän oli oikeassa. Täälläkin suurin osa haukkuu juoppoja ja muita vähäosaisia, puhutaan white trashistä mutta nyt sitten jeesustellaan.
Vierailija kirjoitti:
Riikka Moilasen (ex) työpaikka Pihlajalinna sijaitsee aukiolla ostoskeskuksen edessä. Riikka Moilanen yritti käyttää kaupunginvaltuuston rooliaan siivotakseen työpaikkansa edustan ihmisroskasta. Tämän vuoksi yritykset palkkaavat politiikkoja; heillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Pihlajalinnalle Moilasesta tuli tosin sitten lipsautuksen vuokai imagohaitta.
Jos Pihlajalinna haluaa asettaa ruput etusijalle normaali ihmisten kustannuksella niin en kaipaa sen palveluita. Kovasti oli halua kuluttaa työssäkäyviltä kerättyjä verorahoja kankkulankaivoon mitä noiden moniongelmaisten hoito on.
Jos Suomessa ei ole varaa marginaalisiesti tarvittuihin kalliisiin lääkjeisiin lapsille niin ei sitä myöskään ole tuhlattavaksi moniongelmaisten päideongelmaisten loputtomaan paapomiseen.
Äänestän myös sitä ehdokasta joka pitää huolta että Pihlajalinna ei tule myöskään tuottamaan palveluita julkiselle puolelle.
Kiitos kuuluu Moilasen rehellisyydestä. Hän sanoi ilmoille porvariston ajatusmaailman. Nyt kaikki tietävä ketä äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Hän oli oikeassa. Täälläkin suurin osa haukkuu juoppoja ja muita vähäosaisia, puhutaan white trashistä mutta nyt sitten jeesustellaan.
Jos sinä haukut ihmisiä white trashiksi, niin se on sinun häpeäsi. Turhaan ulkoistatnoman toimintasi koskemaan kaikkia muita. Puhu vain omasta kirjoituksistasi ja asenteistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kirjoitti:
Se kauppakeskus Valkean ympäristö on järkyttävän näköinen kaikkine juoppoineen ja nisteineen. Poliisi voisi siivota kaiken heikomman aineksen pois kaupungin laidalle ja jos tulevat takaisin, suoraan putkaan.
Se alue on todella kamala.
Se on kaupungin keskeisin paikka ja muistuttaa jotain huonon lähiön asematunnelia. Eipä sinne iltasella tee mieli mennä.Tuntuu kuin se kauppakeskus olisi pilannut koko keskustan.
Kaikki kaupat ovat siirtyneet sinne, samoin huumekauppa, paikalliset spurgut ja muut hengailijat.Kahviloissa siellä on ihan arkipäivää että tyypit käyvät syömässä vitriinistä tarjolla olevia tuotteita ja poistuvat maksamatta paikalta. Eivätkä kahvilan pitäjät uskalla tehdä rikosilmoituksia näistä veijareista. Itse olen viime kesänä nähnyt kahdesti tällaisen välikohtauksen. Toinen tapaus oli sellainen että se tyyppi heitti lattialle vitriinistä ison kasan tuotteita kun tarjoilija kielsi vitriinistä syömisen. Toinen tyyppi ei sentään sotkenut muita tuotteita. Otti vaan sen minkä halusi ja lähti kävelemään.
Koskaan aikaisemmin en ole tuommoiseen törmännyt missään kaupungissa Suomessa enkä ulkomailla.
Valkean kahviloissa vitriinit ovat avoimia vain henkilökunnan suuntaan. Hyppäsivätkö tiskin yli henkilökunnan puolelle kahmimaan herkkuja vai miten tämä käytännössä tapahtui?
Otti siitä vitriinin päällä olevasta korista, johon oli asetettu mm. croissantteja ja pullia.
Ei valkean kahviloissa kaikki tuotteet ole asiakkaan ulottumattomissa.
Se vitriinistä syöminen tapahtui toisessa keskustan kahvilassa, jossa asiakkaat voivat itse ottaa syömisensä vitriinistä.
Siellä se touhu on tarjoilijan mukaan alkanut sen jälkeen kun tämä tietty porukka on alkanut viettämään päivänsä valkeassa. Heidät ajetaan aina välillä ulos sieltä valkeasta ja silloin ilmeisesti menevät häiriköimään muihin keskustan paikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Jeesuksen pyöreässä pöydässä jopa narkkari lounastaa tunnustuksen jälkeen muiden kanssa, mutta siellä ei ole tilaa Riikka Moilasen kaltaisille.
Nuori teologian opiskelija kertoi että papiksi opiskelevat nousevat pois jos hän tulee luennolla viereen istumaan
Ihmis roska? kirjoitti:

Veikkaan että Riikka Moilaselle olisi hymyilty ja moikkailtu