Miten muut jaksaa tehdä kotitöitä töiden jälkeen? Kun puoliso ei jaksa...
Tätä on jatkunut jo vuosia, ei voi olla normaalia. Eli käytännössä töiden jälkeen mies ei jaksa kuin ehkä yhden asian (jos sitäkään). Se on joko ruuan laitto, omien vaatteiden viikaaminen kaappiin, tiskikoneen pyörittäminen, tai omien jälkien korjaus. Puhuu aina, että viikonloppuna sitten hoitaa enemmän, mutta näin ei tosiaankaan ole. Jos viikonloppuna jotain tekee, niin sunnuntai-iltana nopeasti imuroi, niin että pölyjä vielä jää. Itselleni sitten jää vessojen siivous, pölyjen pyyhintä, keittiön siivous, pyykkien pyöritys jne.
Viikonloppuna yritän jo lauantaina aamupalan jälkeen sopia, että koskas siivotaan yhdessä, mutta aina jokin muu asia menee miehen prioriteeteissa ykköseksi. Puhtaat pyykit pyörii lattioilla, samoin likapyykit. Tiskipinot on valtavia, ja ruuanlaiton jälkeen yleensä jätetään siivoamatta jäljet.
Kaiken huipuksi mies haluaisi, että tehdään lapsia. Olen sanonut, että ei tosiaankaan, jos ei arki luista edes näin, kun pitäisi olla helppoa. Tiedän jo, että jään tiukassa paikassa yksin. Oli yksi uupumuskausi, josta jouduin pitkälle sairaslomalle. Yritin ennen sairaslomaa monet kerrat, että saisin miestä edes kotitöitä hoitamaan, niin olisi auttanut jaksamistani, no ei ymmärtänyt ja suuttui. Vähän on sen jälkeen parantanut tapojaan, mutta nyt näyttää, että taas luisuu tekemättömyyteen, eikä ymmärrä, miksi kotitöiden sujuminen on minulle tärkeää.
Kommentit (339)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran pyysin miestä viemään puhtaat pyykkinsä kaappiin. Mies katsoi mua ja sanoi, että en mä tiedä mihin ne kuuluu viedä. Katsoin aika hitaasti, ja kysyin, että ihanko oikeasti et näiden kahdeksan vuoden aikana ole löytänyt omaa vaatekaappias? Naapuriltako vaatteita lainaat?
Kyse oli ihan vaan asenteesta, että ei kuulu mulle pyykkihuolto. Ei kyllä sen jälkeen ole möläytellyt älyttömyyksiä.
Mies ei siis koskaan ollut vienyt vaatteitaan? Miksi?
Miksi mies ei voisi viedä niitä ihan mihin haluaa, onko ne pakko viedä kaappiin?Meillä on kotihommat ollut jaettu, mä hoidan pyykit. Silloin vaan oli kiire, joten pyysin apua.
Miksi mies veisi puhtaat vaatteensa kaappiin? Varmaan siksi että haluaa löytää ne tarvttaessa, ja on tottunut että ne sieltä kaapista löytyvät. Ajattelitko että veisi ne vaikka sängylle ja nukkuisi niiden joukossa? Tai heittäisi ovesta ulos? Tai ripottelisi ympäri lattioita?Jos mies ei niitä koskaan ole hoitanut en näkisi kysymystä kovin kummallisena. Olisin todennut korkeintaan että kasppiisi minä olen ne tavallisesti vienyt mutta tee niin kuin haluat. Hiukan vaikea kuvitella että mies olisi ne kuitenkin vienyt sänkyyn tai heittänyt ulos. Voi olla että ehkä ne olisi jäänyt pöydälle johon ne olisin käärinyt (en tosin viikkaa miehen pyykkejä), mutta oikeastaan ihan sama, ehkä vien ne sitten joskus jos ne häiritsee tai sitten ne saa olla minun puolestani siinä.
Näin sivusta ihmettelen, mistä mies on aiemmin löytänyt puhtaat vaatteensa. Voisin jopa kuvitella, että kaapista, mutta miksi mies ei tajua, että samaan paikkaan ne puhtaatkin vaatteet laitetaan.
Kyllä hän tiesikin. Kuhan nyt kydyi vaimolta mihin vaimo haluaa ne laitettavan. Vaimohan se jo oli hänen puolestaan päättänyt tähänkin asti. Ei kannata tehdä päätöksiä jos ne voi siirtää toiselle, jos siihen ei ole mitään mahdollisuutta on pakko tehdä päätökset itse.
Ai vaimo oli päättänyt, että puhtaita vaatteita säilytetään vaatekaapissa? Eikös ne ole suunniteltu ihan sitä varten? En ainakaan minä tykkäisi, jos mies päättäisi pitää puhtaita vaatteita lattialla. Mies saisi imuroida, kun tekee itse toiminnallaan siitä mahdollisimman vaikeaa.
Jos mies olisi saanut tehdä päätöksen itse miksi oletat että hän olisi vaatteet päättänyt pitää lattialla?
Tai no ehkä toi olisi sitten kannattanut kokeilla jo hyvin alkuvaiheessa. Meillä onneksi ei koskaan ole sen suhteen ollut epäselvyyttä tarvitseeko mies minua päättämään kuuluuko hänen vaatteensa kaappiin vai lattialle.
Kuinka avuttomien miesten kanssa te olette naimisiin meneet? Vai onko miehistä parisuhteen aikana noin avuttomia tullut? Jos toi viimeinen niin kyllä sitä parisuhdetta kannattaa miettiä mikä siinä tekee toisesta noin avuttoman.Johan tästä juttu tuli. Kun me tähän taloon 8 vuotta sitten muutettiin, katsottiin minkälaisia kaappeja missäkin on, ja sovittiin missä kaapissa kumpikin vaatteensa säilyttää. Ihan yhteisesti näin sovittiin, kumpikaan ei sanellut toiselle missä ne vaatteet pitää olla. Ihan vaan olin olettanut, että miehellä järki riittää kertomaan, että puhtaat vaatteet viedään sinne vaatekaappiin, missä hän oli valinnut vaatteitaan säilyttää. Ajattelin, että loogisesti ajatellen kuka tahansa ymmärtää, että puhtaat vaatteet viedään säilytykseen sinne, mistä ne haluaa jossain vaiheessa käyttöönsä ottaa. Ilmeisesti tämä on sitten jotain omituista naisen logiikkaa?
Eli mies kyllä tiesi minne ne viedään. Miksi miehelleei olisi voinut sanoa päätä itse? Ilman luetoa siitä että vaatteet nyt yleensä säilytetään vaatekaapissa.
Hetkinen. Pyysin miestä viemään omat pyykkinsä. Mies ilmoittaa, ettei tiedä mihin ne pitää viedä. Hän on itse päättänyt missä haluaa puhtaat vaatteensa säilyttää, on hakenut niitä kyseisestä paikasta 8 vuoden ajan, eikä silti tiedä minne ne pitää viedä. Eikö sinusta silloin ole aiheellista olla ihmeissään?

Miksi hän ei olisi tiennyt?
Oikeastaan ainoa hämmästyksen aihe on se että sinä otat tuon kirjsimellisesti. Kyllä mies tiesi missä hänen puhtaat vastteensa on, mutta koska oli aikaisemminkin tottunut siihen että sen tekee joku muu hänen puolestaan yritti sitä nytkin. Hölmistyt tuosta annat miehelle mahdollisuuden "tee sitten itse kun osaat kerta paremmin". "Päätösvallan" siirtäminen miehelle ei tuota mahdollisuutta hänelle tuo.
Valtataistelua kannattaa välttää vaikka toinen siihen välillä yrittää haastaa.
Meillä miehellä oli vakava sydämen vajaatoiminta. Leikkauksen jälkeen muuttui mies. Toki löhöilee edelleen välillä, mutta yleensä puuhastelee töidenkin jälkeen jotain. Minä tässä laiskan maineen kohta saan kun netissä roikun enkä ole siivoamassa..

Mä en nyt tiedä ihan varmaks miksi tästä jankkaan, mutta jankataan nyt. Totta kai mies yrittää lusmuilla hommasta tuolla kommentillaan. Siksi mä sitä niin hitaasti katsoinkin, ja ihmettelin, että etkö muka ihan oikeasti aikuinen mies tiedä? Ei kehdannut siihen enää mitään sanoa, eikä tosiaan ole möläytellyt vastaavia idioottimaisuuksia uudestaan, kun en mene halpaan. Mun työkaveri sanoi oman vakiovastauksensa jos puoliso sanoo, ettei muka osaa jotakin tavallista kotityötä, tai tekee sen huonosti; Silloin pitää sitten vaan harjoitella enemmän. Niin meilläkin, jos ei osaa tai tiedä, niin sitten pitää vaan harjoitella enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran pyysin miestä viemään puhtaat pyykkinsä kaappiin. Mies katsoi mua ja sanoi, että en mä tiedä mihin ne kuuluu viedä. Katsoin aika hitaasti, ja kysyin, että ihanko oikeasti et näiden kahdeksan vuoden aikana ole löytänyt omaa vaatekaappias? Naapuriltako vaatteita lainaat?
Kyse oli ihan vaan asenteesta, että ei kuulu mulle pyykkihuolto. Ei kyllä sen jälkeen ole möläytellyt älyttömyyksiä.
Mies ei siis koskaan ollut vienyt vaatteitaan? Miksi?
Miksi mies ei voisi viedä niitä ihan mihin haluaa, onko ne pakko viedä kaappiin?Meillä on kotihommat ollut jaettu, mä hoidan pyykit. Silloin vaan oli kiire, joten pyysin apua.
Miksi mies veisi puhtaat vaatteensa kaappiin? Varmaan siksi että haluaa löytää ne tarvttaessa, ja on tottunut että ne sieltä kaapista löytyvät. Ajattelitko että veisi ne vaikka sängylle ja nukkuisi niiden joukossa? Tai heittäisi ovesta ulos? Tai ripottelisi ympäri lattioita?Jos mies ei niitä koskaan ole hoitanut en näkisi kysymystä kovin kummallisena. Olisin todennut korkeintaan että kasppiisi minä olen ne tavallisesti vienyt mutta tee niin kuin haluat. Hiukan vaikea kuvitella että mies olisi ne kuitenkin vienyt sänkyyn tai heittänyt ulos. Voi olla että ehkä ne olisi jäänyt pöydälle johon ne olisin käärinyt (en tosin viikkaa miehen pyykkejä), mutta oikeastaan ihan sama, ehkä vien ne sitten joskus jos ne häiritsee tai sitten ne saa olla minun puolestani siinä.
Näin sivusta ihmettelen, mistä mies on aiemmin löytänyt puhtaat vaatteensa. Voisin jopa kuvitella, että kaapista, mutta miksi mies ei tajua, että samaan paikkaan ne puhtaatkin vaatteet laitetaan.
Kyllä hän tiesikin. Kuhan nyt kydyi vaimolta mihin vaimo haluaa ne laitettavan. Vaimohan se jo oli hänen puolestaan päättänyt tähänkin asti. Ei kannata tehdä päätöksiä jos ne voi siirtää toiselle, jos siihen ei ole mitään mahdollisuutta on pakko tehdä päätökset itse.
Ai vaimo oli päättänyt, että puhtaita vaatteita säilytetään vaatekaapissa? Eikös ne ole suunniteltu ihan sitä varten? En ainakaan minä tykkäisi, jos mies päättäisi pitää puhtaita vaatteita lattialla. Mies saisi imuroida, kun tekee itse toiminnallaan siitä mahdollisimman vaikeaa.
Jos mies olisi saanut tehdä päätöksen itse miksi oletat että hän olisi vaatteet päättänyt pitää lattialla?
Tai no ehkä toi olisi sitten kannattanut kokeilla jo hyvin alkuvaiheessa. Meillä onneksi ei koskaan ole sen suhteen ollut epäselvyyttä tarvitseeko mies minua päättämään kuuluuko hänen vaatteensa kaappiin vai lattialle.
Kuinka avuttomien miesten kanssa te olette naimisiin meneet? Vai onko miehistä parisuhteen aikana noin avuttomia tullut? Jos toi viimeinen niin kyllä sitä parisuhdetta kannattaa miettiä mikä siinä tekee toisesta noin avuttoman.Johan tästä juttu tuli. Kun me tähän taloon 8 vuotta sitten muutettiin, katsottiin minkälaisia kaappeja missäkin on, ja sovittiin missä kaapissa kumpikin vaatteensa säilyttää. Ihan yhteisesti näin sovittiin, kumpikaan ei sanellut toiselle missä ne vaatteet pitää olla. Ihan vaan olin olettanut, että miehellä järki riittää kertomaan, että puhtaat vaatteet viedään sinne vaatekaappiin, missä hän oli valinnut vaatteitaan säilyttää. Ajattelin, että loogisesti ajatellen kuka tahansa ymmärtää, että puhtaat vaatteet viedään säilytykseen sinne, mistä ne haluaa jossain vaiheessa käyttöönsä ottaa. Ilmeisesti tämä on sitten jotain omituista naisen logiikkaa?
Eli mies kyllä tiesi minne ne viedään. Miksi miehelleei olisi voinut sanoa päätä itse? Ilman luetoa siitä että vaatteet nyt yleensä säilytetään vaatekaapissa.
Hetkinen. Pyysin miestä viemään omat pyykkinsä. Mies ilmoittaa, ettei tiedä mihin ne pitää viedä. Hän on itse päättänyt missä haluaa puhtaat vaatteensa säilyttää, on hakenut niitä kyseisestä paikasta 8 vuoden ajan, eikä silti tiedä minne ne pitää viedä. Eikö sinusta silloin ole aiheellista olla ihmeissään?
Miksi hän ei olisi tiennyt?
Oikeastaan ainoa hämmästyksen aihe on se että sinä otat tuon kirjsimellisesti. Kyllä mies tiesi missä hänen puhtaat vastteensa on, mutta koska oli aikaisemminkin tottunut siihen että sen tekee joku muu hänen puolestaan yritti sitä nytkin. Hölmistyt tuosta annat miehelle mahdollisuuden "tee sitten itse kun osaat kerta paremmin". "Päätösvallan" siirtäminen miehelle ei tuota mahdollisuutta hänelle tuo.
Valtataistelua kannattaa välttää vaikka toinen siihen välillä yrittää haastaa.Mä en nyt tiedä ihan varmaks miksi tästä jankkaan, mutta jankataan nyt. Totta kai mies yrittää lusmuilla hommasta tuolla kommentillaan. Siksi mä sitä niin hitaasti katsoinkin, ja ihmettelin, että etkö muka ihan oikeasti aikuinen mies tiedä? Ei kehdannut siihen enää mitään sanoa, eikä tosiaan ole möläytellyt vastaavia idioottimaisuuksia uudestaan, kun en mene halpaan. Mun työkaveri sanoi oman vakiovastauksensa jos puoliso sanoo, ettei muka osaa jotakin tavallista kotityötä, tai tekee sen huonosti; Silloin pitää sitten vaan harjoitella enemmän. Niin meilläkin, jos ei osaa tai tiedä, niin sitten pitää vaan harjoitella enemmän.
Sivusta kysyisin, että mikä tuollaisia käsiteltäviä miehiä oikein vaivaa? Jokin passuuttajasyndrooma? Varmasti vaikeaa arvostaa tuollaista. Täytyykin pussata omaa yksisarvista.

Jos mies tekee tuota vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin kyllä syynä on se että sillä konstilla hänelle on tarjoitutun mahdollisuus lusmuiluun tai sitten hän on saanut sillä konstilla vaimon haastettua valtataisteluun. Jos se ei muutamalla kerralla onnistu ei kukaan tuota kahdeksaa vuotta toista huvikseen.

Tuota mun tapausta ainakin vaivaa se, että lapsuuden kodissa äiti teki kaiken, pesi pyykit, vaihtoi lakanat yms. Ei koskaan asunut yksin, muutettiin yhteen suoraan lapsuudenkodeistamme, ei ole siis koskaan joutunut yksin huolehtimaan kotitöistä. Eikä varmaan olisi huolehtinutkaan, äippä olisi varmaan hoitanut poikansa kodin jos poika olisi yksin asunut, kun meillekin mielellään tuli aikansa kuluksi ikkunoita pesemään ja siivoilemaan. (Ei silti ole mikään kauhuanoppi, ei koskaan tuppautunut, vaan aina kysyi ja yhdessä sovittiin.) Yhdessä ollaan oltu 16 vuotta. Syy miksi ollaan silti yhdessä, on se, että tuo sentään jossain määrin pitää kiinni sovituista hommista, eikä lapsia ole tuomassa lisärasitusta. Osaa myös arvostaa sitä mitä teen, ja vaikka joudunkin työnjohtajana olemaan, tekee mutisematta ”pikku apulaisena” sen, mitä pyydetään. Eikä vedä hernettä nenään ja syytä nalkuttamisesta jos jotain pyytää tekemään. Tuollaista ap:n miehen kaltaista tapausta en katselisi samassa huushollissa kovin kauaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran pyysin miestä viemään puhtaat pyykkinsä kaappiin. Mies katsoi mua ja sanoi, että en mä tiedä mihin ne kuuluu viedä. Katsoin aika hitaasti, ja kysyin, että ihanko oikeasti et näiden kahdeksan vuoden aikana ole löytänyt omaa vaatekaappias? Naapuriltako vaatteita lainaat?
Kyse oli ihan vaan asenteesta, että ei kuulu mulle pyykkihuolto. Ei kyllä sen jälkeen ole möläytellyt älyttömyyksiä.
Mies ei siis koskaan ollut vienyt vaatteitaan? Miksi?
Miksi mies ei voisi viedä niitä ihan mihin haluaa, onko ne pakko viedä kaappiin?Meillä on kotihommat ollut jaettu, mä hoidan pyykit. Silloin vaan oli kiire, joten pyysin apua.
Miksi mies veisi puhtaat vaatteensa kaappiin? Varmaan siksi että haluaa löytää ne tarvttaessa, ja on tottunut että ne sieltä kaapista löytyvät. Ajattelitko että veisi ne vaikka sängylle ja nukkuisi niiden joukossa? Tai heittäisi ovesta ulos? Tai ripottelisi ympäri lattioita?Jos mies ei niitä koskaan ole hoitanut en näkisi kysymystä kovin kummallisena. Olisin todennut korkeintaan että kasppiisi minä olen ne tavallisesti vienyt mutta tee niin kuin haluat. Hiukan vaikea kuvitella että mies olisi ne kuitenkin vienyt sänkyyn tai heittänyt ulos. Voi olla että ehkä ne olisi jäänyt pöydälle johon ne olisin käärinyt (en tosin viikkaa miehen pyykkejä), mutta oikeastaan ihan sama, ehkä vien ne sitten joskus jos ne häiritsee tai sitten ne saa olla minun puolestani siinä.
Näin sivusta ihmettelen, mistä mies on aiemmin löytänyt puhtaat vaatteensa. Voisin jopa kuvitella, että kaapista, mutta miksi mies ei tajua, että samaan paikkaan ne puhtaatkin vaatteet laitetaan.
Kyllä hän tiesikin. Kuhan nyt kydyi vaimolta mihin vaimo haluaa ne laitettavan. Vaimohan se jo oli hänen puolestaan päättänyt tähänkin asti. Ei kannata tehdä päätöksiä jos ne voi siirtää toiselle, jos siihen ei ole mitään mahdollisuutta on pakko tehdä päätökset itse.
Ai vaimo oli päättänyt, että puhtaita vaatteita säilytetään vaatekaapissa? Eikös ne ole suunniteltu ihan sitä varten? En ainakaan minä tykkäisi, jos mies päättäisi pitää puhtaita vaatteita lattialla. Mies saisi imuroida, kun tekee itse toiminnallaan siitä mahdollisimman vaikeaa.
Jos mies olisi saanut tehdä päätöksen itse miksi oletat että hän olisi vaatteet päättänyt pitää lattialla?
Tai no ehkä toi olisi sitten kannattanut kokeilla jo hyvin alkuvaiheessa. Meillä onneksi ei koskaan ole sen suhteen ollut epäselvyyttä tarvitseeko mies minua päättämään kuuluuko hänen vaatteensa kaappiin vai lattialle.
Kuinka avuttomien miesten kanssa te olette naimisiin meneet? Vai onko miehistä parisuhteen aikana noin avuttomia tullut? Jos toi viimeinen niin kyllä sitä parisuhdetta kannattaa miettiä mikä siinä tekee toisesta noin avuttoman.Johan tästä juttu tuli. Kun me tähän taloon 8 vuotta sitten muutettiin, katsottiin minkälaisia kaappeja missäkin on, ja sovittiin missä kaapissa kumpikin vaatteensa säilyttää. Ihan yhteisesti näin sovittiin, kumpikaan ei sanellut toiselle missä ne vaatteet pitää olla. Ihan vaan olin olettanut, että miehellä järki riittää kertomaan, että puhtaat vaatteet viedään sinne vaatekaappiin, missä hän oli valinnut vaatteitaan säilyttää. Ajattelin, että loogisesti ajatellen kuka tahansa ymmärtää, että puhtaat vaatteet viedään säilytykseen sinne, mistä ne haluaa jossain vaiheessa käyttöönsä ottaa. Ilmeisesti tämä on sitten jotain omituista naisen logiikkaa?
Eli mies kyllä tiesi minne ne viedään. Miksi miehelleei olisi voinut sanoa päätä itse? Ilman luetoa siitä että vaatteet nyt yleensä säilytetään vaatekaapissa.
Hetkinen. Pyysin miestä viemään omat pyykkinsä. Mies ilmoittaa, ettei tiedä mihin ne pitää viedä. Hän on itse päättänyt missä haluaa puhtaat vaatteensa säilyttää, on hakenut niitä kyseisestä paikasta 8 vuoden ajan, eikä silti tiedä minne ne pitää viedä. Eikö sinusta silloin ole aiheellista olla ihmeissään?
Miksi hän ei olisi tiennyt?
Oikeastaan ainoa hämmästyksen aihe on se että sinä otat tuon kirjsimellisesti. Kyllä mies tiesi missä hänen puhtaat vastteensa on, mutta koska oli aikaisemminkin tottunut siihen että sen tekee joku muu hänen puolestaan yritti sitä nytkin. Hölmistyt tuosta annat miehelle mahdollisuuden "tee sitten itse kun osaat kerta paremmin". "Päätösvallan" siirtäminen miehelle ei tuota mahdollisuutta hänelle tuo.
Valtataistelua kannattaa välttää vaikka toinen siihen välillä yrittää haastaa.Mä en nyt tiedä ihan varmaks miksi tästä jankkaan, mutta jankataan nyt. Totta kai mies yrittää lusmuilla hommasta tuolla kommentillaan. Siksi mä sitä niin hitaasti katsoinkin, ja ihmettelin, että etkö muka ihan oikeasti aikuinen mies tiedä? Ei kehdannut siihen enää mitään sanoa, eikä tosiaan ole möläytellyt vastaavia idioottimaisuuksia uudestaan, kun en mene halpaan. Mun työkaveri sanoi oman vakiovastauksensa jos puoliso sanoo, ettei muka osaa jotakin tavallista kotityötä, tai tekee sen huonosti; Silloin pitää sitten vaan harjoitella enemmän. Niin meilläkin, jos ei osaa tai tiedä, niin sitten pitää vaan harjoitella enemmän.
Sivusta kysyisin, että mikä tuollaisia käsiteltäviä miehiä oikein vaivaa? Jokin passuuttajasyndrooma? Varmasti vaikeaa arvostaa tuollaista. Täytyykin pussata omaa yksisarvista.
Jos mies tekee tuota vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin kyllä syynä on se että sillä konstilla hänelle on tarjoitutun mahdollisuus lusmuiluun tai sitten hän on saanut sillä konstilla vaimon haastettua valtataisteluun. Jos se ei muutamalla kerralla onnistu ei kukaan tuota kahdeksaa vuotta toista huvikseen.
Nyt en tiedä mistä keksit tuon että tehnyt tuota kahdeksan vuoden ajan. Minä olen kerran häntä täällä asuessa näiden kahdeksan vuoden aikana pyytänyt viemään pyykit. Pyykit tosiaan on mun duuni, ja hoidan ne käytännössä aina ihan yksin (ei ole iso vaiva), mutta kuten sanoin, tuolloin oli kiire.

Tosi helposti ainakin otat haasteet vastaan :)
Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.
Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Joo, se on yks mun helmasynneistä.
Lomalla tuli imuroitua joka toinen päivä mutta kun molemmat töissä arkisin niin silloin viikonloppuna imurointi ja pyykkien pesu. Mielummin pesen vaikka 3 koneellista sillon kun se että olen joka päivä pyykkiä pesemässä. WC:n siivous kerran viikossa samoin lakanoiden vaihto. Kokkauksen jälkeen tiskit koneeseen/osan tiskaus käsin ja tiskikone käy muutaman kerran viikossa. Jos laittaisin joka päivä sen päälle sielä olisi vain pari kuppia ja lautasta.päivittäin kerään ylimääräiset tavarat pöydiltä /lattialta ja vien oikeisiin paikkoihin ei ole kovin vaikeaa.

Täältä yksisarvismaasta, hei. Mulla kun on edelleen se käsitys, että parisuhteessa puhalletaan yhteen hiileen (se tekee, joka ehtii ja jaksaa, mikä ei taidakaan olla muilla ihan itsestäänselvää), niin kerrotko, mitä osapuolet tuollaisesta saavat, ja onko tuo tai jokin vastaava uunoksi heittäytyminen saati "valtataistelu" (ilmeisesti pyykeistä tämäkin) jotenkin hyväksi suhteelle?
Vierailija kirjoitti:
Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.
Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.
Eihä tuossa kodissa kumpikaan huolehdi mistään, molemmat samanlaisia laiskiaisia. Kaikki vaatteet likaisena samoin astiat..jos toinen jättää pussin pöydälle se saa olla siinä tappiin. Käyttäydytään kuin pahaset kakarat,kasvakaa aikuisiksi. Täällä aina lytätään mies, mut viestejä lukemalla ei emännän toimintakaa hurraamista aiheuta

Se kai riippuu ihan parisuhteen osapuolista miten siihen suhtautuu. Me ei oteta toisen pöljäilyjä heti hyökkäyksenä ja valtapelinä, vaan ihan vaan ajattelemattomuutena, joka korjataan kun toinen huomauttaa. Meillä nyt muutenkin on tapana naljailla hyvässä hengessä ja rakkaudella toisillemme jos toinen päästää jonkun aivopierun ilmoille. Ei se välttämättä ole oikeasti vakavaa. Parisuhteen osapuolet varmaan tuntee toisensa sen verran hyvin, että tietävät mistä milloinkin on kyse. En mä ainakaan edes jaksaisi olla parisuhteessa jossa pitäisi jotain valtapelejä pitää.
Tuo se tekee, joka ehtii ja jaksaa on vähän huono sääntö jos toinen on paljon laiskempi luonne kuin toinen. Silloin se laiska helposti ei vaan jaksa koskaan tehdä mitään. Silloin laiskan pitää vähän ryhdistäytyä ja ahkeran pikkaisen hellittää. Jos ei siihen pysty, tai joustoa ei löydy tarpeeksi, on liian erilaisen ihmisen kanssa. Ihmiset myös muuttuu ajan mittaan, ja joskus päinvastaisiin suuntiin tai liian voimakkaasti johonkin suuntaan. Silloinkin vaaditaan joustoa puolin ja toisin, ja jälleen, jos siihen ei pysty, jos toinen muuttuu enemmän taakaksi kuin iloksi, pitää vaan erota.

Tuo on vähän sellainen tilanne, että jos toinen ihminen muuttuu ennemmin riippakiveksi, eikä sitä itse tajua vaikka kuinka rautalangasta vääntäis, niin sitä alkaa se rautalangan vääntäjäkin taantua. Kun ei keinoja ole enää, mutta ei vaan halua luovuttaa.

Kiitos vastauksesta. Jäin vähän ihmeelliseen käsitykseen tuosta pyykkisymboliikasta, mutta olen kieltämättä aika väsynyt. Lopusta olenkin ihan samaa mieltä, toivottavasti myös ap ottaa onkeensa. Jossakin menee se raja, että on jo kaikkensa yrittänyt.

Vaikka toista ei koskaan voi muuttaa parisuhteessa molemmilla on vaikutuksensa siihen miten toinen muuttuu ja miten parisuhde muuttuu.

Voi jeesus sentään mitä keharipas"kaa.
Joo, ihmiset muuttuu, mutta se ei voi olla mikään parisuhteen itseisarvo, että kultsi hei, nyt sinun pitää muuttua sellaiseksi mitä MINÄ haluan, tai mä jätän sut.