Miten muut jaksaa tehdä kotitöitä töiden jälkeen? Kun puoliso ei jaksa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään jaksanut edellisessä työpaikassa ollessani siivota lainkaan. Olin vain niin henkisesti uupunut. Vaatehuoneen lattialla oli sama kasa pyykkiä kolmatta vuotta, kun en jaksanut viikata sitä pois. 

No nyt mies hieman sanoi, että on töistä uupunut. Olen kehottanut häntä jäämään sairaslomalle, muttei suostu (myös fyysisistä syistä, jotka nyt kremppaa, ja saisi hetkessä sairaslomaa niinkuin aiemminkin). Ennemmin jääräpäänä rikkoo itsensä töissä. Muuten ei suostu näkemään kotitilannetta, ja että tuo kuvio vaikuttaa ihan kaikkeen. On myös etsinyt muita töitä, mutta sekin on jäänyt. Liekkö sitten masentunut, mutta enpä miestä mihinkään terapiaan saa pakotettua, eikä suostu omista vaivoistaan minulle puhumaan sen enempää (paitsi johonkin riitaan saattaa yhtäkkiä tiuskaista).

Taas mies sanoi, ettei viikolla jaksa siivota, ja niin emme ole tehneet. Eikä kyllä viikonloppunakaan. Ja nuo vaatteet lattialla näen omien jälkien korjailuna. Ymmärtäisin, jos taustalla on jotain masennusta.

Ja toisaalta, tämä kuvio on ollut aikalailla aina, vaikka on ollut eri työpaikoissakin, ihan erisorttisissa hommissa. Ja mies kieltää kotitilannetta silti. Sanoin viikko sitten hänen lattialla lojuvista pyykeistä, jotka lupasi hoitaa "kohta", odotin että hän hoitaa ne omaan tahtiinsa. Eli sen viikon kunnes taas sanoin napakammin, ja mies suuttui, kun en anna hoitaa asioita omaan tahtiin, ja miksi aina pitää tapahtua juuri heti kun minä käsken. Ei suostunut näkemään, että ne on odottaneet siinä "kohta"-lupausta jo viikon. Ymmärtäisin, jos tuohon pahoittelisi, että unohti, ja töissä rankkaa, mutta kun kieltää koko tilannetta. Absurdia.

Ap

Todellakin, sä olet absurdi.

Vierailija kirjoitti:

Kerran pyysin miestä viemään puhtaat pyykkinsä kaappiin. Mies katsoi mua ja sanoi, että en mä tiedä mihin ne kuuluu viedä. Katsoin aika hitaasti, ja kysyin, että ihanko oikeasti et näiden kahdeksan vuoden aikana ole löytänyt omaa vaatekaappias? Naapuriltako vaatteita lainaat?

Kyse oli ihan vaan asenteesta, että ei kuulu mulle pyykkihuolto. Ei kyllä sen jälkeen ole möläytellyt älyttömyyksiä.

Tuota korttia mies usein heittää minulle. Itse pidän ihan absurdina asiana. Tai "en nyt millään pysty kun sattuu, viitsitkö sinä tälläkertaa?". Tuota käytti usein sinäaikana, kun ei ollut tiskikonetta, ja sovittiin että vuorotellen hoidetaan tiskit. Meni liian monta kertaa läpi, ja nyt ihmettelee, miksen aina ota tosissaan hänen kipujaan. Pekka ja susi... Kun aina silloin mainitsee kivuistaan, kun on siivouksesta tai vastaavasta kyse. Välillä ne on ihan oikeita kipuja, ja välillä ei.

Jos ollaan jokin uusi esine hankittu, ja pyydän että mies vie kaappiin talteen, missä vastaavia on, niin saattaa silmät pyöreinä sanoa, ettei tiedä missä. Vastaan, että siellä samassa missä ne on neljä vuotta ollut. Ja saattaa toistua lyhyen ajan sisällä, niin että olen kädestä pitäen mennyt näyttämään, että täällä ne on. Ja kohta kuukauden päästä sama homma. Tai paras "en tiedä missä sinä näitä säilytät". Tietääkseni me molemmat asutaan täällä, ja jos jokin asia on kummallisessa säilytyspaikassa, niin ne voidaan yhdessä tuumin siirtää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoehto 1: Miehelläsi on liian uuvuttava työ.

Vaihtoehto 2: Miehesi on uupunut. Ehkä jotain mt-ongelmia, joita ei itselleen myönnä.

Vaihtoehto 3: Sinä teet kuitenkin, niin miksi hän vaivautuisi? Kyllä muakin väsyttää perkeleesti työpäivän jälkeen. Mutta yksin kun asun, niin on pakko laittaa ruoka, syödä ja tiskata joka ilta. Pyrin niiden lisäksi tekemään jonkin pienen asian, ettei kaikki keräänny viikonlopuksi. Onhan arki kuluttavaa.

Luulen, että vähän näitä kaikkia. Tähän asti olen vain voinut tuota omaa osaani korjata, ja lakata hoitamasta miehen puolesta, ja yrittää keskustella ja saada hoitamaan omaansa. Pariterapiaa olen ehdotellut, mutta eipä tuo suostu. Minusta siinä olisi jo kova alku, että saisi asioita pelastettua. Ja jos miehellä jotain ongelmaa on, niin ehkä siinä olisi helpompi lähtä hoitamaan niitäkin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee perhettä tuon miehen kans. Lapsia tehkää, jos haluat niitä ja pystyt hoitamaan yksin, mutta älä tuota miestä paimenna, vaan hommaa oma asunto. T. Saman kokenut ja lähtenyt

Ei kai kummankaan pidä lisääntyä,kun eivät pysty kahden hengen huusholliakaan hoitamaan, muija notkuu koko päivän sivulla, jos ois pikkusenkin älliä olis käyttänyt senkin ajan kotinsa hoitoon,laiska vätys sanon minä .

Sanoin jo tuossa aiemmin, että aina en jaksa yksinään siivota. Olen lähes keskenäni hoitanut koko huushollia useampia vuosia, joten tiedän että osaan edes kohtuullisesti kotia pitää. Jopa uupumuskauden kodinhoidosta selvisin lähes yksin, vaikka muuten aika meni töissä, nukkuessa, itkiessä, tai sohvalla tyhjää tuijotellen. Olen melko ylpeä, että tuosta selvisin, ja sain kehitettyä toimivat rutiinit ja keinot siivoukseen ja kodinhallintaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Pari huomiota:

Vaikuttaa, että mies taantui lapseksi sinun työttömyysjaksojesi aikana, ap. Silloin siivosit yksin. Voi sentään. Sääntö menee näin: Kun teet jonkin asian kolme kertaa yksin, saat tehdä sen aina yksin. Puoliso toteaa, että jaaha, toisen homma, enpä tee.

Toinen seikka: se mitä vielä voit tehdä. Keskustele miehen kanssa, kerro jälleen kerran hänelle, että sinua rasittaa todella paljon kämppänne sotkuisuus, ja se että hommat on yksin sinun  vastuulla. Siis todella paljon. Niin paljon, että harkitset vakavasti toiseen osoitteeseen muuttamista (jos siis oikeasti harkitset, mitä suosittelen). Kysy mieheltä, kumpi hänestä olisi parempi vaihtoehto; että muutatte erilleen vai että järjestätte kotihommat uudelleen. 

Jos hänestä jälkimmäinen on parempi, teette yhdessä konkreettisen suunnitelman, mielellään kirjallisena. Sitten pidätte kerran viikossa seurantapalaverin, missä kerrotte toisillenne oletteko tyytyväisiä menneen viikon työnjakoon ja siisteystasoon. 

Jos tämä ei toimi, tiedätte molemmat vaihtoehdon. 

Sinuna en ottaisi jälleen yhtä vastuuta pois mieheltä, eli asumuserosta päättämistä. Päättäkää yhdessä mitä teette, on miehenkin syytä ottaa vastuu suhteenne jatkosta, ei yksin sinun.

Silloin työttömänä ajattelin toisin, ja käsittääkseni täällä palstallakin moni ajattelee, niin. Eli että työttömänä (lapsettomana) on silloin yleensä suurempi vastuu tehdä kotitöitä, vähintääkin lähes kaikki, jos ei kaikkia, kun kerran kotona on (vaikkakin tahtomattaan). Silloin ajattelin, että "tee toiselle, niinkuin haluat itsellesi tehtävän". Nyt valitettavasti tiedän paremmin. Eli ollaan ihan miehen kanssa sovittu, että kun/jos tulee kummallekaan työttömyysjaksoja tai vastaavia, niin hommat menee silti tasan. En tietenkään voi tietää varmaksi, pitääkö tuo sopimus, kun ei nuo sopimukset näytä pitävän.

Tuon otan kyllä hommaksi, sitten kun on taas energiaa. Tiedän että se menee aina tappeluksi, kun miehellä nousee aina karvat pystyyn kun puhutaan kodinhoidosta. En käsitä mikä siinä on. Vaikka miten olisi suunnitellut sanansa ja lauseensa mahdollisiman neutraaleiksi/positiivisiksi, ja korostaisi että nyt on parisuhteesta kyse, niin mies ottaa sen silti jonain henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja loukkauksena (ja ihan heti jos sanoo sanan "siivous" tms, välittömästi). Muutamien tappelujen jälkeen sai kirjallisen suunnitelmankin tehtyä tuossa joskus. Ja yritin saada tuota, että keskustellaan tuloksista. Lista oli jonkun aikaa käytössä, mutta heti jos en sitä säännöllisesti ota puheeksi, niin mies lakkaa hoitamasta. On raskasta olla jatkuvasti sanomassa toiselle. Olettaa, että tuommoiset menisi rutiinilla ja helposti. Varsinkin jos on jotkin sopimukset, ja keskusteltu asiasta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoh hoijaa, kahden ihmisen talous ja jaksetaan ruikuttaa miten on raskasta! Joopa joo, mietipäs ap siihen vielä muksuja ja niistä huolehtimista eli yöt huonosti nukuttuja kun lapset valvottaa, sairastaa jne eri ikäisinä, jatkuva huoli heistä ja omasta jaksamisesta,  aamusin heidän kiskomista sängystä ja viemistä/raahaamista ensin päiväkotiin sitten kouluun ja läksyjen kyselyä jne yms jne .  Tulepa sitten kertomaan miten on raskasta kahden aikuisen jälkiä siivota  :D 

Siksi en olekaan tehnyt lapsia. Lapsilta en oleta, että osaa heti vauvasta siivota jälkiään. Aikuisen miehen oletan. Se on raskasta kerta toisensa jälkeen pettyä. Lapsi ei ole valinnut olevansa "avuton", mies on.

Ap

Itsehän olet "miehesi" valinnut.

Juu, näinhän se on. Ja niinkuin olen aiemmin kertonut, mies oli sen viitisen vuotta mitä mahtavin mies, kotihommat hoitui. Ja sitten taantui. Kyllä sitä jää ihmettelemään, miten tuollainen voi olla mahdollista, ja tahtoo takaisin siihen tilanteeseen, joka oli (kerran tietää että sellainen on ollut mahdollista).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari huomiota:

Vaikuttaa, että mies taantui lapseksi sinun työttömyysjaksojesi aikana, ap. Silloin siivosit yksin. Voi sentään. Sääntö menee näin: Kun teet jonkin asian kolme kertaa yksin, saat tehdä sen aina yksin. Puoliso toteaa, että jaaha, toisen homma, enpä tee.

Toinen seikka: se mitä vielä voit tehdä. Keskustele miehen kanssa, kerro jälleen kerran hänelle, että sinua rasittaa todella paljon kämppänne sotkuisuus, ja se että hommat on yksin sinun  vastuulla. Siis todella paljon. Niin paljon, että harkitset vakavasti toiseen osoitteeseen muuttamista (jos siis oikeasti harkitset, mitä suosittelen). Kysy mieheltä, kumpi hänestä olisi parempi vaihtoehto; että muutatte erilleen vai että järjestätte kotihommat uudelleen. 

Jos hänestä jälkimmäinen on parempi, teette yhdessä konkreettisen suunnitelman, mielellään kirjallisena. Sitten pidätte kerran viikossa seurantapalaverin, missä kerrotte toisillenne oletteko tyytyväisiä menneen viikon työnjakoon ja siisteystasoon. 

Jos tämä ei toimi, tiedätte molemmat vaihtoehdon. 

Sinuna en ottaisi jälleen yhtä vastuuta pois mieheltä, eli asumuserosta päättämistä. Päättäkää yhdessä mitä teette, on miehenkin syytä ottaa vastuu suhteenne jatkosta, ei yksin sinun.

Silloin työttömänä ajattelin toisin, ja käsittääkseni täällä palstallakin moni ajattelee, niin. Eli että työttömänä (lapsettomana) on silloin yleensä suurempi vastuu tehdä kotitöitä, vähintääkin lähes kaikki, jos ei kaikkia, kun kerran kotona on (vaikkakin tahtomattaan). Silloin ajattelin, että "tee toiselle, niinkuin haluat itsellesi tehtävän". Nyt valitettavasti tiedän paremmin. Eli ollaan ihan miehen kanssa sovittu, että kun/jos tulee kummallekaan työttömyysjaksoja tai vastaavia, niin hommat menee silti tasan. En tietenkään voi tietää varmaksi, pitääkö tuo sopimus, kun ei nuo sopimukset näytä pitävän.

Tuon otan kyllä hommaksi, sitten kun on taas energiaa. Tiedän että se menee aina tappeluksi, kun miehellä nousee aina karvat pystyyn kun puhutaan kodinhoidosta. En käsitä mikä siinä on. Vaikka miten olisi suunnitellut sanansa ja lauseensa mahdollisiman neutraaleiksi/positiivisiksi, ja korostaisi että nyt on parisuhteesta kyse, niin mies ottaa sen silti jonain henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja loukkauksena (ja ihan heti jos sanoo sanan "siivous" tms, välittömästi). Muutamien tappelujen jälkeen sai kirjallisen suunnitelmankin tehtyä tuossa joskus. Ja yritin saada tuota, että keskustellaan tuloksista. Lista oli jonkun aikaa käytössä, mutta heti jos en sitä säännöllisesti ota puheeksi, niin mies lakkaa hoitamasta. On raskasta olla jatkuvasti sanomassa toiselle. Olettaa, että tuommoiset menisi rutiinilla ja helposti. Varsinkin jos on jotkin sopimukset, ja keskusteltu asiasta.

Ap

Teillä on vain erilaiset siivous,- ja siisteyskäsitykset. Jollette vieläkään ole löytäneet yhteistä sopua asiasta miten tehdään, niin ei kai siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa erilleen. Yhdessä voitte kuitenkin olla kuin ennenkin, mutta sun ei tarvitse jatkuvasti katsella läävää, eikä miehen tarvitse kuunnella jatkuvaa naputusta sulta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehellä oli vakava sydämen vajaatoiminta. Leikkauksen jälkeen muuttui mies. Toki löhöilee edelleen välillä, mutta yleensä puuhastelee töidenkin jälkeen jotain. Minä tässä laiskan maineen kohta saan kun netissä roikun enkä ole siivoamassa..

Tuollaistakin hieman pelkään. Toisaalta, nuita sydänasioita on tutkittu, joten luulisi että on kunnossa. Mutta mistäpä nuista voi varmaksi tietää, ja on niistä tutkimuksistakin jo hetki. Mies vaan on sellainen, ettei tahdo mennä lääkäriin, ennen kuin on jalka jo poikki tms.

Terveysvaivat (ja mt) on helpompi ymmärtää, kun kyse ei ole silloin mistään asennevammasta. Miltä tämä nyt on vuosia vaikuttanut. Tai sitten on tosiaan jotain mt-ongelmaa ollut vuosia, ja mies ei tahdo kohdata asiaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran pyysin miestä viemään puhtaat pyykkinsä kaappiin. Mies katsoi mua ja sanoi, että en mä tiedä mihin ne kuuluu viedä. Katsoin aika hitaasti, ja kysyin, että ihanko oikeasti et näiden kahdeksan vuoden aikana ole löytänyt omaa vaatekaappias? Naapuriltako vaatteita lainaat?

Kyse oli ihan vaan asenteesta, että ei kuulu mulle pyykkihuolto. Ei kyllä sen jälkeen ole möläytellyt älyttömyyksiä.

Mies ei siis koskaan ollut vienyt vaatteitaan? Miksi?

Miksi mies ei voisi viedä niitä ihan mihin haluaa, onko ne pakko viedä kaappiin?

Meillä on kotihommat ollut jaettu, mä hoidan pyykit. Silloin vaan oli kiire, joten pyysin apua.

Miksi mies veisi puhtaat vaatteensa kaappiin? Varmaan siksi että haluaa löytää ne tarvttaessa, ja on tottunut että ne sieltä kaapista löytyvät. Ajattelitko että veisi ne vaikka sängylle ja nukkuisi niiden joukossa? Tai heittäisi ovesta ulos? Tai ripottelisi ympäri lattioita?

Jos mies ei niitä koskaan ole hoitanut en näkisi kysymystä kovin kummallisena. Olisin todennut korkeintaan että kasppiisi minä olen ne tavallisesti vienyt mutta tee niin kuin haluat. Hiukan vaikea kuvitella että mies olisi ne kuitenkin vienyt sänkyyn tai heittänyt ulos. Voi olla että ehkä ne olisi jäänyt pöydälle johon ne olisin käärinyt (en tosin viikkaa miehen pyykkejä), mutta oikeastaan ihan sama, ehkä vien ne sitten joskus jos ne häiritsee tai sitten ne saa olla minun puolestani siinä.

Näin sivusta ihmettelen, mistä mies on aiemmin löytänyt puhtaat vaatteensa. Voisin jopa kuvitella, että kaapista, mutta miksi mies ei tajua, että samaan paikkaan ne puhtaatkin vaatteet laitetaan.

Kyllä hän tiesikin. Kuhan nyt kydyi vaimolta mihin vaimo haluaa ne laitettavan. Vaimohan se jo oli hänen puolestaan päättänyt tähänkin asti. Ei kannata tehdä päätöksiä jos ne voi siirtää toiselle, jos siihen ei ole mitään mahdollisuutta on pakko tehdä päätökset itse.

Ai vaimo oli päättänyt, että puhtaita vaatteita säilytetään vaatekaapissa? Eikös ne ole suunniteltu ihan sitä varten? En ainakaan minä tykkäisi, jos mies päättäisi pitää puhtaita vaatteita lattialla. Mies saisi imuroida, kun tekee itse toiminnallaan siitä mahdollisimman vaikeaa.

Jos mies olisi saanut tehdä päätöksen itse miksi oletat että hän olisi vaatteet päättänyt pitää lattialla?

Tai no ehkä toi olisi sitten kannattanut kokeilla jo hyvin alkuvaiheessa. Meillä onneksi ei koskaan ole sen suhteen ollut epäselvyyttä tarvitseeko mies minua päättämään kuuluuko hänen vaatteensa kaappiin vai lattialle.

Kuinka avuttomien miesten kanssa te olette naimisiin meneet? Vai onko miehistä parisuhteen aikana noin avuttomia tullut? Jos toi viimeinen niin kyllä sitä parisuhdetta kannattaa miettiä mikä siinä tekee toisesta noin avuttoman.

Johan tästä juttu tuli. Kun me tähän taloon 8 vuotta sitten muutettiin, katsottiin minkälaisia kaappeja missäkin on, ja sovittiin missä kaapissa kumpikin vaatteensa säilyttää. Ihan yhteisesti näin sovittiin, kumpikaan ei sanellut toiselle missä ne vaatteet pitää olla. Ihan vaan olin olettanut, että miehellä järki riittää kertomaan, että puhtaat vaatteet viedään sinne vaatekaappiin, missä hän oli valinnut vaatteitaan säilyttää. Ajattelin, että loogisesti ajatellen kuka tahansa ymmärtää, että puhtaat vaatteet viedään säilytykseen sinne, mistä ne haluaa jossain vaiheessa käyttöönsä ottaa. Ilmeisesti tämä on sitten jotain omituista naisen logiikkaa?

Eli mies kyllä tiesi minne ne viedään. Miksi miehelleei olisi voinut sanoa päätä itse? Ilman luetoa siitä että vaatteet nyt yleensä säilytetään vaatekaapissa.

Hetkinen. Pyysin miestä viemään omat pyykkinsä. Mies ilmoittaa, ettei tiedä mihin ne pitää viedä. Hän on itse päättänyt missä haluaa puhtaat vaatteensa säilyttää, on hakenut niitä kyseisestä paikasta 8 vuoden ajan, eikä silti tiedä minne ne pitää viedä. Eikö sinusta silloin ole aiheellista olla ihmeissään?

Miksi hän ei olisi tiennyt?

Oikeastaan ainoa hämmästyksen aihe on se että sinä otat tuon kirjsimellisesti. Kyllä mies tiesi missä hänen puhtaat vastteensa on, mutta koska oli aikaisemminkin tottunut siihen että sen tekee joku muu hänen puolestaan yritti sitä nytkin. Hölmistyt tuosta annat miehelle mahdollisuuden "tee sitten itse kun osaat kerta paremmin". "Päätösvallan" siirtäminen miehelle ei tuota mahdollisuutta hänelle tuo.

Valtataistelua kannattaa välttää vaikka toinen siihen välillä yrittää haastaa.

Mä en nyt tiedä ihan varmaks miksi tästä jankkaan, mutta jankataan nyt. Totta kai mies yrittää lusmuilla hommasta tuolla kommentillaan. Siksi mä sitä niin hitaasti katsoinkin, ja ihmettelin, että etkö muka ihan oikeasti aikuinen mies tiedä? Ei kehdannut siihen enää mitään sanoa, eikä tosiaan ole möläytellyt vastaavia idioottimaisuuksia uudestaan, kun en mene halpaan. Mun työkaveri sanoi oman vakiovastauksensa jos puoliso sanoo, ettei muka osaa jotakin tavallista kotityötä, tai tekee sen huonosti; Silloin pitää sitten vaan harjoitella enemmän. Niin meilläkin, jos ei osaa tai tiedä, niin sitten pitää vaan harjoitella enemmän.

Sivusta kysyisin, että mikä tuollaisia käsiteltäviä miehiä oikein vaivaa? Jokin passuuttajasyndrooma? Varmasti vaikeaa arvostaa tuollaista. Täytyykin pussata omaa yksisarvista.

Tuota mun tapausta ainakin vaivaa se, että lapsuuden kodissa äiti teki kaiken, pesi pyykit, vaihtoi lakanat yms. Ei koskaan asunut yksin, muutettiin yhteen suoraan lapsuudenkodeistamme, ei ole siis koskaan joutunut yksin huolehtimaan kotitöistä. Eikä varmaan olisi huolehtinutkaan, äippä olisi varmaan hoitanut poikansa kodin jos poika olisi yksin asunut, kun meillekin mielellään tuli aikansa kuluksi ikkunoita pesemään ja siivoilemaan. (Ei silti ole mikään kauhuanoppi, ei koskaan tuppautunut, vaan aina kysyi ja yhdessä sovittiin.) Yhdessä ollaan oltu 16 vuotta. Syy miksi ollaan silti yhdessä, on se, että tuo sentään jossain määrin pitää kiinni sovituista hommista, eikä lapsia ole tuomassa lisärasitusta. Osaa myös arvostaa sitä mitä teen, ja vaikka joudunkin työnjohtajana olemaan, tekee mutisematta ”pikku apulaisena” sen, mitä pyydetään. Eikä vedä hernettä nenään ja syytä nalkuttamisesta jos jotain pyytää tekemään. Tuollaista ap:n miehen kaltaista tapausta en katselisi samassa huushollissa kovin kauaa.

Tällainenkin olisi jo jotain. Että kun yhdessä sovitaan, ja toinen lupaa, niin voisi luottaa siihen. Nyt en koskaan voi luottaa miehen sanaan siivousasioissa. Ja keskustelut on aina hankalat, kun heti menee riitaan. Mies on hetkessä puolustamassa itseään ja kääntää keskustelun riidaksi. On sekin raskasta jatkuvasti olla työnjohtaja, mutta jos voisi toiseen luottaa, niin olisi se ihan erilaista. Ja jos voisi olla työnjohtaja vain perussiivouksessa, ei siinä, että toinen korjaisi omia jälkiään (pyykit, roskat, tiskit).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.

Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Olen sanonut aivan suoraan, että lapsia ei tehdä, ennenkuin kotihommat hoituu (ja minun mt kuvoit on kunnossa, terapiassa siis käyn ja työstän). Ja tottakai mies loukkaantuu asiasta, ja nappaa sen piikiksi riitoihin.

Jatkuva käskyttäminen on uuvuttavaa, ja kun pitää yrittää aina nätisti sanoa samasta asiasta sen tuhannennen kerran. Eikä sovittuihin asioihin voi luottaa. Tuon korin, joka hankittiin puolipitoisille, niin sitäkin lakkari käyttämästä, eikä ole lainkaan pistänyt ajatusta siihen, mikä voisi olla sen korvaaja. En tiedä odottaako että minä ratkaisen asian, kun kerran niistä lattialla lojuvista vaatteista sanon. Ja olen sanonut, että joko käyttää sitä, tai hankkii jonkin muun, ihan sama kunhan ei lattialla pösötä. Ei mies ota hommaa työn alle.

Ap

Hups1234 kirjoitti:

Lomalla tuli imuroitua joka toinen päivä mutta kun molemmat töissä arkisin niin silloin viikonloppuna imurointi ja pyykkien pesu. Mielummin pesen vaikka 3 koneellista sillon kun se että olen joka päivä pyykkiä pesemässä. WC:n siivous kerran viikossa samoin lakanoiden vaihto. Kokkauksen jälkeen tiskit koneeseen/osan tiskaus käsin ja tiskikone käy muutaman kerran viikossa. Jos laittaisin joka päivä sen päälle sielä olisi vain pari kuppia ja lautasta.päivittäin kerään ylimääräiset tavarat pöydiltä /lattialta ja vien oikeisiin paikkoihin ei ole kovin vaikeaa.

Varsin asiallinen rutiini. Itselläni olisi varmasti jotain samantyyppistä, jos keskenäni asuisin. Ja päivisin jäisi kamalasti luppoaikaa, kun kotityöt olisi hoitanut vähän joka päivä (saati sitten viikonloppuna!).

Paitsi meillä nuo pyykit pestään pitkin viikkoa, kun telineelle ei mahdu kuivumaan kuin pari koneellista kerrallaan. Imuroin mieluiten kerta viikkoon. Jos hommat sujuisi hyvin, ja olisi tarvetta, niin jopa hurjana saattaisin imuroida kaksi kertaa viikossa. Mutta nyt olen tyytynyt tuohon tahtiin, pysyy ihan tarpeeksi siistinä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.

Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Olen sanonut aivan suoraan, että lapsia ei tehdä, ennenkuin kotihommat hoituu (ja minun mt kuvoit on kunnossa, terapiassa siis käyn ja työstän). Ja tottakai mies loukkaantuu asiasta, ja nappaa sen piikiksi riitoihin.

Jatkuva käskyttäminen on uuvuttavaa, ja kun pitää yrittää aina nätisti sanoa samasta asiasta sen tuhannennen kerran. Eikä sovittuihin asioihin voi luottaa. Tuon korin, joka hankittiin puolipitoisille, niin sitäkin lakkari käyttämästä, eikä ole lainkaan pistänyt ajatusta siihen, mikä voisi olla sen korvaaja. En tiedä odottaako että minä ratkaisen asian, kun kerran niistä lattialla lojuvista vaatteista sanon. Ja olen sanonut, että joko käyttää sitä, tai hankkii jonkin muun, ihan sama kunhan ei lattialla pösötä. Ei mies ota hommaa työn alle.

Ap

Jatkuva käskyttäminen?? Ei aikuista ihmistä käskytetä. Se aiheuttaa vastareaktion -> mies ei todellakaan siivoa. Teillä on vissiin mennyt jo niin pitkälle tämä moodi, että on parempi, että muutatte erilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran pyysin miestä viemään puhtaat pyykkinsä kaappiin. Mies katsoi mua ja sanoi, että en mä tiedä mihin ne kuuluu viedä. Katsoin aika hitaasti, ja kysyin, että ihanko oikeasti et näiden kahdeksan vuoden aikana ole löytänyt omaa vaatekaappias? Naapuriltako vaatteita lainaat?

Kyse oli ihan vaan asenteesta, että ei kuulu mulle pyykkihuolto. Ei kyllä sen jälkeen ole möläytellyt älyttömyyksiä.

Mies ei siis koskaan ollut vienyt vaatteitaan? Miksi?

Miksi mies ei voisi viedä niitä ihan mihin haluaa, onko ne pakko viedä kaappiin?

Meillä on kotihommat ollut jaettu, mä hoidan pyykit. Silloin vaan oli kiire, joten pyysin apua.

Miksi mies veisi puhtaat vaatteensa kaappiin? Varmaan siksi että haluaa löytää ne tarvttaessa, ja on tottunut että ne sieltä kaapista löytyvät. Ajattelitko että veisi ne vaikka sängylle ja nukkuisi niiden joukossa? Tai heittäisi ovesta ulos? Tai ripottelisi ympäri lattioita?

Jos mies ei niitä koskaan ole hoitanut en näkisi kysymystä kovin kummallisena. Olisin todennut korkeintaan että kasppiisi minä olen ne tavallisesti vienyt mutta tee niin kuin haluat. Hiukan vaikea kuvitella että mies olisi ne kuitenkin vienyt sänkyyn tai heittänyt ulos. Voi olla että ehkä ne olisi jäänyt pöydälle johon ne olisin käärinyt (en tosin viikkaa miehen pyykkejä), mutta oikeastaan ihan sama, ehkä vien ne sitten joskus jos ne häiritsee tai sitten ne saa olla minun puolestani siinä.

Näin sivusta ihmettelen, mistä mies on aiemmin löytänyt puhtaat vaatteensa. Voisin jopa kuvitella, että kaapista, mutta miksi mies ei tajua, että samaan paikkaan ne puhtaatkin vaatteet laitetaan.

Kyllä hän tiesikin. Kuhan nyt kydyi vaimolta mihin vaimo haluaa ne laitettavan. Vaimohan se jo oli hänen puolestaan päättänyt tähänkin asti. Ei kannata tehdä päätöksiä jos ne voi siirtää toiselle, jos siihen ei ole mitään mahdollisuutta on pakko tehdä päätökset itse.

Ai vaimo oli päättänyt, että puhtaita vaatteita säilytetään vaatekaapissa? Eikös ne ole suunniteltu ihan sitä varten? En ainakaan minä tykkäisi, jos mies päättäisi pitää puhtaita vaatteita lattialla. Mies saisi imuroida, kun tekee itse toiminnallaan siitä mahdollisimman vaikeaa.

Jos mies olisi saanut tehdä päätöksen itse miksi oletat että hän olisi vaatteet päättänyt pitää lattialla?

Tai no ehkä toi olisi sitten kannattanut kokeilla jo hyvin alkuvaiheessa. Meillä onneksi ei koskaan ole sen suhteen ollut epäselvyyttä tarvitseeko mies minua päättämään kuuluuko hänen vaatteensa kaappiin vai lattialle.

Kuinka avuttomien miesten kanssa te olette naimisiin meneet? Vai onko miehistä parisuhteen aikana noin avuttomia tullut? Jos toi viimeinen niin kyllä sitä parisuhdetta kannattaa miettiä mikä siinä tekee toisesta noin avuttoman.

Johan tästä juttu tuli. Kun me tähän taloon 8 vuotta sitten muutettiin, katsottiin minkälaisia kaappeja missäkin on, ja sovittiin missä kaapissa kumpikin vaatteensa säilyttää. Ihan yhteisesti näin sovittiin, kumpikaan ei sanellut toiselle missä ne vaatteet pitää olla. Ihan vaan olin olettanut, että miehellä järki riittää kertomaan, että puhtaat vaatteet viedään sinne vaatekaappiin, missä hän oli valinnut vaatteitaan säilyttää. Ajattelin, että loogisesti ajatellen kuka tahansa ymmärtää, että puhtaat vaatteet viedään säilytykseen sinne, mistä ne haluaa jossain vaiheessa käyttöönsä ottaa. Ilmeisesti tämä on sitten jotain omituista naisen logiikkaa?

Eli mies kyllä tiesi minne ne viedään. Miksi miehelleei olisi voinut sanoa päätä itse? Ilman luetoa siitä että vaatteet nyt yleensä säilytetään vaatekaapissa.

Hetkinen. Pyysin miestä viemään omat pyykkinsä. Mies ilmoittaa, ettei tiedä mihin ne pitää viedä. Hän on itse päättänyt missä haluaa puhtaat vaatteensa säilyttää, on hakenut niitä kyseisestä paikasta 8 vuoden ajan, eikä silti tiedä minne ne pitää viedä. Eikö sinusta silloin ole aiheellista olla ihmeissään?

Miksi hän ei olisi tiennyt?

Oikeastaan ainoa hämmästyksen aihe on se että sinä otat tuon kirjsimellisesti. Kyllä mies tiesi missä hänen puhtaat vastteensa on, mutta koska oli aikaisemminkin tottunut siihen että sen tekee joku muu hänen puolestaan yritti sitä nytkin. Hölmistyt tuosta annat miehelle mahdollisuuden "tee sitten itse kun osaat kerta paremmin". "Päätösvallan" siirtäminen miehelle ei tuota mahdollisuutta hänelle tuo.

Valtataistelua kannattaa välttää vaikka toinen siihen välillä yrittää haastaa.

Mä en nyt tiedä ihan varmaks miksi tästä jankkaan, mutta jankataan nyt. Totta kai mies yrittää lusmuilla hommasta tuolla kommentillaan. Siksi mä sitä niin hitaasti katsoinkin, ja ihmettelin, että etkö muka ihan oikeasti aikuinen mies tiedä? Ei kehdannut siihen enää mitään sanoa, eikä tosiaan ole möläytellyt vastaavia idioottimaisuuksia uudestaan, kun en mene halpaan. Mun työkaveri sanoi oman vakiovastauksensa jos puoliso sanoo, ettei muka osaa jotakin tavallista kotityötä, tai tekee sen huonosti; Silloin pitää sitten vaan harjoitella enemmän. Niin meilläkin, jos ei osaa tai tiedä, niin sitten pitää vaan harjoitella enemmän.

Sivusta kysyisin, että mikä tuollaisia käsiteltäviä miehiä oikein vaivaa? Jokin passuuttajasyndrooma? Varmasti vaikeaa arvostaa tuollaista. Täytyykin pussata omaa yksisarvista.

Jos mies tekee tuota vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin kyllä syynä on se että sillä konstilla hänelle on tarjoitutun mahdollisuus lusmuiluun tai sitten hän on saanut sillä konstilla vaimon haastettua valtataisteluun. Jos se ei muutamalla kerralla onnistu ei kukaan tuota kahdeksaa vuotta toista huvikseen.

Nyt en tiedä mistä keksit tuon että tehnyt tuota kahdeksan vuoden ajan. Minä olen kerran häntä täällä asuessa näiden kahdeksan vuoden aikana pyytänyt viemään pyykit. Pyykit tosiaan on mun duuni, ja hoidan ne käytännössä aina ihan yksin (ei ole iso vaiva), mutta kuten sanoin, tuolloin oli kiire.

Tosi helposti ainakin otat haasteet vastaan :)

Täältä yksisarvismaasta, hei. Mulla kun on edelleen se käsitys, että parisuhteessa puhalletaan yhteen hiileen (se tekee, joka ehtii ja jaksaa, mikä ei taidakaan olla muilla ihan itsestäänselvää), niin kerrotko, mitä osapuolet tuollaisesta saavat, ja onko tuo tai jokin vastaava uunoksi heittäytyminen saati "valtataistelu" (ilmeisesti pyykeistä tämäkin) jotenkin hyväksi suhteelle?

Itsekin ajattelen tuollaista vuorottelua. Sekä rahassa että kotitöissä. Ja että pidetään huolta toisistaan. Joten siksi tein pitkään paljon miehen puolesta, kun ajattelin että joskus saan minäkin vastaavaa takaisin, ja näin osoitain välittämistäni. Vaan kun tuota ajatusta hyväksikäytetään, niin kyllä sitä silloin aika tarkkaan alkaa miettimään mitä tekee toisen puolesta, ja tahtoo jakaa kotityöt tasan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.

Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Eihä tuossa kodissa kumpikaan huolehdi mistään, molemmat samanlaisia laiskiaisia. Kaikki vaatteet likaisena samoin astiat..jos toinen jättää pussin pöydälle se saa olla siinä tappiin. Käyttäydytään kuin pahaset kakarat,kasvakaa aikuisiksi. Täällä aina lytätään mies, mut viestejä lukemalla ei emännän toimintakaa hurraamista aiheuta

Nähtävästi et ole lukenut kunnolla. Olen jättänyt asioita hoitamatta, kun on kyllästyttänyt hoitaa toisen puolesta. Ja silloin olen jättänyt tekemättä vain asioita, joita pitäisi yhdessä tehdä. Eli imurointi, pölyt, vessat, tms. Omat jälkeni olen aina siivonnut, niinkuin kuuluu (tietty kämmejä saattaa tapahtua, niinkuin kaikille ihmisille, mutta kun toinen huomauttaa, tai itse hoksaa, niin homma korjataan heti). Nyt on kuppi nurin, ja alan myöskin jättämään puhtaita pyykkejä odottamaan lattialle, joskos viikon päästä inspiroisi laittaa ne kaappiin. Ja puolipitoisia myös. Ja saattaa tippua useampi tavarakin kädestä, ja jäädä niihin sijoilleen. Enkä tasan siivoa, jos ei mies tee aloitetta siihen. Nyt on taas energiat niin loppu, jatkuvasti pyytää toista siivoamaan jälkiään, ja hoitamaan yhdessä kotia. Pakko hetki kerätä energiaa, että jaksaa (taas kerran yrittää) aikuismaisesti keskustella asiasta. Kun tilanetta jatkuu vuosikausia, niin ei sitä jaksa yksin olla se aikuinen. Muuten olen vuosia kotia hoitanut lähes yksin, siivonnut toisen sotkuja puolesta (iso virhe, jos tuon voisi nuorelle minälleni kertoa niin...), ja keskutellut ja taas keskustellut asiasta miehen kanssa, ja kokeillut ties ja mitä. En tosiaankaan nauti asua läävässä, vaan ei se auta, että siivoan vain omia sotkujani, ja siivoan vain yksin yhteistä kotia ja yhteisiä tiloja hiljaa ja tyytyväisenä. Se ei pidemmällä tähtäimellä tarkoita kuin sitä, että homma jatkuu ihan samana tulevaisuuteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.

Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Eihä tuossa kodissa kumpikaan huolehdi mistään, molemmat samanlaisia laiskiaisia. Kaikki vaatteet likaisena samoin astiat..jos toinen jättää pussin pöydälle se saa olla siinä tappiin. Käyttäydytään kuin pahaset kakarat,kasvakaa aikuisiksi. Täällä aina lytätään mies, mut viestejä lukemalla ei emännän toimintakaa hurraamista aiheuta

Tuo on vähän sellainen tilanne, että jos toinen ihminen muuttuu ennemmin riippakiveksi, eikä sitä itse tajua vaikka kuinka rautalangasta vääntäis, niin sitä alkaa se rautalangan vääntäjäkin taantua. Kun ei keinoja ole enää, mutta ei vaan halua luovuttaa.

Tämä. En enää tiedä mitä muuta voin tehdä, jos toinen ei huomaa omassa toiminnassaan mitään väärää. Kokeilen siis toimia täsmälleen kuin mies. Voisi kuvitella että siinä vaiheessa alkaa ärsyttää, kun lattialla on myös minun vaatteeni, eikä kukaan tee parin kuukauden jälkeenkään mitään vessan hajuille ja sotkuille. Tämä alkaa olla viimeisiä oljenkorsia, vaikka miten lapsellinen onkin. Mihinkään läävään en jää pidemmäksi aikaa asumaan. Pakko suunnitella jo omaa asuntoa, jos nämä toimet ei ala auttaa. Katsotaan, selviäisinkö tarvittaessa vaikka jouluun asti tällä systeemillä, ja alkaisiko miehellä sytyttää, että jotain on tehtävä. Ja jos sitten saisin jo energiaa keskustella ihan kunnolla. Nyt olen liian poikki keskustelemaan aikuismaisen järkevästi.

Ap

Taida olla ees töissä tuo ap kun täällä päivät päivystää ja yrittää kalastella ymmärrystä tekemisilleen,tai pikemminkin tekemättömyydelleen. Satua koko stoori.

Vierailija kirjoitti:

Mua pisti silmään toi työnjako. Eli mies ilmeisesti tykkää (?) käydä kaupassa, laittaa ruokaa, imuroida? Mikä pakko ne kotityöt ja jakaa piirulleen tasan, että kummankin on pakko tehdä kaikkia hommia? Tai että pitää olla yhdessä kaupassa, yhdessä siivota, yhdessä sitä ja tätä?

Esimerkiksi mä vihaan imurointia, en koske ennen kuin on pakko. Tää on meillä 98% miehen vastuulla. Sit taas mies ei ole varmaan ikinä pessyt vessaa, eikä tajuaisi samalla vaihtaa pyyhkeitä jne. Pyykinlajittelukin tuntuu ylivoimaiselta. Siispä meillä mies aina isossa siivouksessa imuroi ja pesee lattiat, mä pyyhin pölyt ja pesen vessat. Mä hoidan pyykit, mies ajaa nurmikon/kolaa lumet/tekee pikkukorjaukset jne. Eikä näitä tehdä aina edes yhdessä, vaan eri päivinäkin. Ruokaa laittaa molemmat miten ehtii. Kaupassa käy toinen samalla toisen vaikka laittaessa ruokaa tai muuta hommaa. Tai tänään mies ajoi nurmikon, mä en tehnyt mitään. Huomenna aattelin pyykätä ja mies menee harrastukseensa. En kyllä tykkäisi mistään tiskivuoroista tai kokkausvuoroista.

Ap taisi mainita itse olleensa suhteen alkutaipaleella epäsiisti ja nyttemmin skarpannut, mies taas ollut päinvastoin siististä kodista. Onkohan ap:n mies ajatellut silloin samoin kuin ap nyt? Mä kyllä veikkaan että suhteessa mättää nyt joku... ei kai lapsettoman parin viikon kohokohta voi olla yhdessä siivous josta kouhkataan jatkuvasti? Ongelmista toki kielii myös miehen haluttomuus tehdä asioille mitään. Ettekö ap voi keskustella näistä ihan rakentavasti, ilman mitään testejä ja vastuuvuoroja? Miten ois vaikka hei muru, jos käyt kaupassa niin laitan ruuan sillä välin? Tai sitten eroatte, jos et halua näin enää jatkaa.

Tuo kaupassa käynti ja ruuanlaitto on ainoita, joita suunnileen tykkää tehdä. Ja kaupassa ollaan totuttu käymään yhdessä, kun miehellä on auto ja kortti, ja yleensä molemmilla on jotain tarvetta mitä tarvitsee sieltä. Mies ei ala kuskaamaan minun tarvitsemiani asioita, on jo testattu (ei osaa ostaa niitä, vaikka neuvoo esim menkkasiteistä merkin ja mistä hyllyltä löytyy, ja sanoo ettei ole niin tarkkaa kuitenkaan jos tuokin vahingossa väärää??). Sekin on tavallaan jonkinlaista yhteistä aikaa käydä kaupassa.

Yhdessä vaiheessa tehtiinkin niin (kun en taas jaksanut tapella), että mies teki kaikki ruuat, ja minä siivosin muuten. Vaan vihaan siivousta, joten tahdon minäkin väillä tehdä ruokaa. Tottakai valitsen ennemmin jonkin ruuanlaiton, kuin vessansiivouksen. Ja siltikin syötiin paljon valmis- ja noutoruokaa, että edelleen mies meni helpommalla. Ja lisäksi on vielä nuo omien jälkien siivoukset. Vaikka mies teki ruokaa, niin ei siivonnut omia jälkiään, vaan minun piti siivota ne. Tai saattoi kesken kaiken huutaa avuksi, kun ei ollut suunnitellut ruuanvalmistusjärjestystä kunnolla, ja just-nyt-heti piti olla porkkanat pilkottuna, mutta mies ei voi tehdä sitä, ja kastikkeen sekoitusta samaan aikaan. Eli en nyt ihan täysin aina siltikään säästynyt, että ruuanlaittoaikana voisin olla rauhassa, tai juuri sitten siivota (siivous ei ollut hyvä syy auttamattomuudelle, vaan mies saattoi suuttua miksen voi hetkeksi lopettaa omaa hommaani ja saapua auttamaan heti häntä).

Tuo vuorosysteemi sovittiin ihan yhdessä, toisaalta enemmän minun aloituksestani. Kun mies ei alkanut kertomaan, miten tahtoo siivota, ei mitään aloitetta, joten ehdotin tätä ja mies suostui. On tähän asti toiminut parhaiten, paitsi nyt taas, kun en ole jaksanut olla huomauttamassa, että mies ei ole hoitanut siivousvuoroaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua pisti silmään toi työnjako. Eli mies ilmeisesti tykkää (?) käydä kaupassa, laittaa ruokaa, imuroida? Mikä pakko ne kotityöt ja jakaa piirulleen tasan, että kummankin on pakko tehdä kaikkia hommia? Tai että pitää olla yhdessä kaupassa, yhdessä siivota, yhdessä sitä ja tätä?

Esimerkiksi mä vihaan imurointia, en koske ennen kuin on pakko. Tää on meillä 98% miehen vastuulla. Sit taas mies ei ole varmaan ikinä pessyt vessaa, eikä tajuaisi samalla vaihtaa pyyhkeitä jne. Pyykinlajittelukin tuntuu ylivoimaiselta. Siispä meillä mies aina isossa siivouksessa imuroi ja pesee lattiat, mä pyyhin pölyt ja pesen vessat. Mä hoidan pyykit, mies ajaa nurmikon/kolaa lumet/tekee pikkukorjaukset jne. Eikä näitä tehdä aina edes yhdessä, vaan eri päivinäkin. Ruokaa laittaa molemmat miten ehtii. Kaupassa käy toinen samalla toisen vaikka laittaessa ruokaa tai muuta hommaa. Tai tänään mies ajoi nurmikon, mä en tehnyt mitään. Huomenna aattelin pyykätä ja mies menee harrastukseensa. En kyllä tykkäisi mistään tiskivuoroista tai kokkausvuoroista.

Ap taisi mainita itse olleensa suhteen alkutaipaleella epäsiisti ja nyttemmin skarpannut, mies taas ollut päinvastoin siististä kodista. Onkohan ap:n mies ajatellut silloin samoin kuin ap nyt? Mä kyllä veikkaan että suhteessa mättää nyt joku... ei kai lapsettoman parin viikon kohokohta voi olla yhdessä siivous josta kouhkataan jatkuvasti? Ongelmista toki kielii myös miehen haluttomuus tehdä asioille mitään. Ettekö ap voi keskustella näistä ihan rakentavasti, ilman mitään testejä ja vastuuvuoroja? Miten ois vaikka hei muru, jos käyt kaupassa niin laitan ruuan sillä välin? Tai sitten eroatte, jos et halua näin enää jatkaa.

Meillä menee kanssa niin, että on ns. omat alueet. Meilläkin mies inhoaa vessan pesua, ja pyykkejä. Hän imuroi, järjestelee yms. Välillä laiskottaa, ja joutuu sanomaan, että täällä varmaan tarvis imuroida välillä. Samoin hän joutuu mulle joskus sanomaan, että puhtaat kalsarit loppuu, koska peset pyykkiä. Eikä siinä kumpikaan riitaa haasta, yritä valtapelejä, tai muuta yhtä idioottimaista. Kunhan muistuttaa että nyt tarvis taas tehdä jotain. Ja jos toisella on joku syy miksi ei voi omaa hommaansa suorittaa, voi sitten sanoa että nyt ei pysty koska syy x, jolloin toinen joko tekee itse tai odottaa että puoliso pystyy. Se on ihan oma päätös eikä siinä lasketa että kun mää nyt imuroin niin sä kyllä peset vessan.

En tajua että toinen ei suostu edes puhumaan asiasta, silloin on kyllä jotain oikeasti vialla.

Olisin ihan avoin tällaisille vastuualueillekin, jos mies ehdottaisi. Mutta häneltä en ole muuta ehdotusta saanut, kuin että viikonloppuisin tykkää siivota, ja siivoaa kyllä kun näkee että on sotkuista. Eikä itse siis tee mitään aloitetta siihen siivoukseen viikonloppuna, ja pyytämälläkään ei juuri tahdo lohjeta. Ja jos toinen jättää hommiaan hoitamatta, niin silloin minusta asia pitäisi pystyä nuin hoitamaan, niinkuin teillä. Että voi toiselle sanoa asiallisesti, ilman että toinen on heti karvat pystyssä haastamassa riitaa. Kun ei jaksa aina sellaista varovaista lässytyslepertelyä, että "voisitko nyt ihan hyvässä mielessä kiitos aamen huomata että tuo lasi on saattanut olla tuossa pöydällä ehkä mahdollisesti jonkin tiellä ehkä hieman ja sen voisi vaikka jossain vaiheessa kun siltä sattuu tuntumaan niin viedä vaikka pois ehkä jopa tuonne tiskikoneeseen suoraan jos nyt siltä sattuisi tuntuman ihan nätisti tästä vaan sanon kun se on ehkä hieman muutamat päivät tuossa tielläni ollut ehkä vain vähän ja se olisi suuri teko ja arvostus minua kohtaan kyllä olisin kiitollinen". Välillä haluaisi huolettomasti sanoa, että "vie tuo koneeseen", ja toinen toteaisi että "hups, niin vienkin". Nykyään vastaus on "kohta-kohta" ja sen viidennen kerran (jos mies ei ole toiminut) se on riita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Joko tääl oli että jätä se sika!

Taisi olla ensimmäinen, ja vasta sivulla 20, aika historiallista aaveellä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.

Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Eihä tuossa kodissa kumpikaan huolehdi mistään, molemmat samanlaisia laiskiaisia. Kaikki vaatteet likaisena samoin astiat..jos toinen jättää pussin pöydälle se saa olla siinä tappiin. Käyttäydytään kuin pahaset kakarat,kasvakaa aikuisiksi. Täällä aina lytätään mies, mut viestejä lukemalla ei emännän toimintakaa hurraamista aiheuta

Mun arvaus on kyllä, että parisuhde on vähitellen muuttunut äiti-lapsisuhteeksi. Ap on on kyllästynyt hoitamaan yksin kotia ja siksi on ajauduttu tilanteeseen, jossa miehen likapyykit, käyttövaatteet ja puhtaat vaatteet ajelehtivat lattialla. Mitä ap voisi muutakaan tehdä, jos sanominen ei auta eikä halua palvella toista kuin pikkulasta. Mies näkee ap:n enempi äitinä kuin puolisona ja siksi ei edes yritä parantaa tapojaan.

Parisuhde ei ole kunnossa. Terveessä parisuhteessa puolisot toimivat toisen hyväksi toista huomoiden.

Ei mestä kukaan ole täydellinen. Kaikissa on omat vikansa, mutta pahinta on, jos toinen ei edes halua yrittää.

Näinpä. En tosiaankaan ole täydellinen, mutta jos toinen jostain sanoo, niin yritän ottaa sen huomioon. Varsinkin jos toistuvasti jostain asiasta sanoo, niin yritän korjata (jos on korjattavissa oleva asia). En siis enää siivoa toisen puolesta asioita. Miksi tekisin, kun ei mieskään niin tee? Eikä minusta sellainen ole oikein, eikä toista arvostava teko, että jättää omia sotkujaan toisen hoidettavaksi.

Ap