Kiusaaminen, miten olette selvinneet

Noi kommentit, että kiusaaminen kasvattaa uhrin nahkaa, voi tulkita hulluudeksi. Jos sinä vähättelet inhimillistä hätää ja kärsimystä, niin silloin on jotain vialla

Minulla kesti monta vuotta että opin luottamaan siihen että saamani ystävät uudella asuinpaikkakunnalla eivät ole samanlaisia selkäänpuukottajia kuin peruskoulun kiusaajat, jotka teeskentelivät kaveria ja sitten levittelivät tietojani ympäriinsä muiden naureskeltavaksi. Onneksi ystäväni ovat ymmärtäneet ja tukeneet vaikka olen varmasti ollut välillä aika raskastakin seuraa mustasukkaisena ja ahdistuneena.

Kiusaaminen aiheutti minussa myös itsetuhoisia piirteitä, kun purin pahaa oloani itseeni ja sitä jatkui vielä peruskoulun jälkeenkin. Edelleen minulla on tiettyjä impulsseja vaikeissa tilanteissa, ja ensimmäisenä ajattelen kaiken olevan omaa syytä ja että pitää rankaista itseäni jotenkin. Se viha omaa itseä kohtaan on kaikista vaikein asia, ja asia jota olen käsitellyt terapiassa ja itsehoidon avulla nyt n. 10 vuotta. On pelottavaa miten helppo on taantua jos ei tajua ajoissa ja ala käymään niitä opittuja apukeinoja läpi.

Kammoan myös edelleen nuorisojoukkoja. Aina kun näen ryhmän teinejä niin alkaa ahdistamaan ja mielessä alkaa pyörimään että mitä jos ne sanoo jotain kun menen ohi, nauraa vaatteille tai haukkuu läskiksi tms. Järkevä puoleni tiedostaa sen naurettavaksi peloksi, ja ettei sillä ole mitään väliä JOS jotain sanoisivatkin, mutta jossain minussa asuu edelleen se lapsi jolta vietiin lapsuus ja nuoruus kiusaamisella, ja joka ei ole vieläkään siitä täysin toipunut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kesti monta vuotta että opin luottamaan siihen että saamani ystävät uudella asuinpaikkakunnalla eivät ole samanlaisia selkäänpuukottajia kuin peruskoulun kiusaajat, jotka teeskentelivät kaveria ja sitten levittelivät tietojani ympäriinsä muiden naureskeltavaksi. Onneksi ystäväni ovat ymmärtäneet ja tukeneet vaikka olen varmasti ollut välillä aika raskastakin seuraa mustasukkaisena ja ahdistuneena.

Kiusaaminen aiheutti minussa myös itsetuhoisia piirteitä, kun purin pahaa oloani itseeni ja sitä jatkui vielä peruskoulun jälkeenkin. Edelleen minulla on tiettyjä impulsseja vaikeissa tilanteissa, ja ensimmäisenä ajattelen kaiken olevan omaa syytä ja että pitää rankaista itseäni jotenkin. Se viha omaa itseä kohtaan on kaikista vaikein asia, ja asia jota olen käsitellyt terapiassa ja itsehoidon avulla nyt n. 10 vuotta. On pelottavaa miten helppo on taantua jos ei tajua ajoissa ja ala käymään niitä opittuja apukeinoja läpi.

Kammoan myös edelleen nuorisojoukkoja. Aina kun näen ryhmän teinejä niin alkaa ahdistamaan ja mielessä alkaa pyörimään että mitä jos ne sanoo jotain kun menen ohi, nauraa vaatteille tai haukkuu läskiksi tms. Järkevä puoleni tiedostaa sen naurettavaksi peloksi, ja ettei sillä ole mitään väliä JOS jotain sanoisivatkin, mutta jossain minussa asuu edelleen se lapsi jolta vietiin lapsuus ja nuoruus kiusaamisella, ja joka ei ole vieläkään siitä täysin toipunut.

Paskapuhetta ja tyypillistä pullamössöuhriutujan ulinaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täytyy olla todella heikko ihmisluonne jos tuollaisia vatvoo vuosienkin jälkeen. "YHYYHYY MÄ OLEN NIIN HERKKÄ". Kasvata vi*tu paksumpi nahka.

Ne ovat varmaan sitten päässeet helpolla joilla on varaa sanoa näin. Itse ajattelen, että monet suositut ihmiset olisivat varmaan tulleet ihan hulluiksi jos olisivat eläneet samaa elämää kuin minä. Jotkutkin suositut tytöt olivat jo ihan sekaisin, kun joku meni kerran heille jotain pahaa sanomaan ja sitä sitten puhuttiin monta viikkoa ja toiset säälivät.Ja sitä paitsi kyse on minun elämästäni. Jos joku kokee, että hakkaaminenkin karaisee niin siitä vaan.

Joku ilkeä ja pahansuopa kiusaajahan se tännekin eksyi.. nautitko?

En ole selvinnyt.

Itse olen varmaan aina ollut liian kiltti ja muut ovat sen huomanneet ja ajatelleet, että olen helppo kohde. Ilkeä en osaa vielä nytkään olla ja pitäisikin jatkossa huolehtia ettei kukaan enää saa kohdella minua huonosti. Sekin on ikävää, kun jotkut sanovat ihan suoraan, että taidan olla ujo tai arka. Mitä se heille kuuluu ja eivät he tiedä mitä kaikkea siellä taustalla on. Pitäisikö kaikkien aina höpöttää taukoamatta. Siihen se varmaan menee ja muut hiljaisemmat saavat kärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kesti monta vuotta että opin luottamaan siihen että saamani ystävät uudella asuinpaikkakunnalla eivät ole samanlaisia selkäänpuukottajia kuin peruskoulun kiusaajat, jotka teeskentelivät kaveria ja sitten levittelivät tietojani ympäriinsä muiden naureskeltavaksi. Onneksi ystäväni ovat ymmärtäneet ja tukeneet vaikka olen varmasti ollut välillä aika raskastakin seuraa mustasukkaisena ja ahdistuneena.

Kiusaaminen aiheutti minussa myös itsetuhoisia piirteitä, kun purin pahaa oloani itseeni ja sitä jatkui vielä peruskoulun jälkeenkin. Edelleen minulla on tiettyjä impulsseja vaikeissa tilanteissa, ja ensimmäisenä ajattelen kaiken olevan omaa syytä ja että pitää rankaista itseäni jotenkin. Se viha omaa itseä kohtaan on kaikista vaikein asia, ja asia jota olen käsitellyt terapiassa ja itsehoidon avulla nyt n. 10 vuotta. On pelottavaa miten helppo on taantua jos ei tajua ajoissa ja ala käymään niitä opittuja apukeinoja läpi.

Kammoan myös edelleen nuorisojoukkoja. Aina kun näen ryhmän teinejä niin alkaa ahdistamaan ja mielessä alkaa pyörimään että mitä jos ne sanoo jotain kun menen ohi, nauraa vaatteille tai haukkuu läskiksi tms. Järkevä puoleni tiedostaa sen naurettavaksi peloksi, ja ettei sillä ole mitään väliä JOS jotain sanoisivatkin, mutta jossain minussa asuu edelleen se lapsi jolta vietiin lapsuus ja nuoruus kiusaamisella, ja joka ei ole vieläkään siitä täysin toipunut.

Paskapuhetta ja tyypillistä pullamössöuhriutujan ulinaa.

Tuliko nyt parempi mieli?

Mua on auttanut avoimuus. Olen kertonut ihmisille koulukiusaamisesta, kun asia on tullut puheeksi. Olen kertonut mitä on tehty ja kiusaajien nimet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin peruskoulut hammastapurren läpi. Kun aloitin toisenasteen koulun, lähdin kauas paikkakunnaltani sinne missä oletin ettei samastapaikasta ihmisiä sinne tula ja hyvin kävi. Myöhemmin jouduinkin aikuisten kiusaamisen kohteeksi monella tapaa, mitä en halua kertoa ja siihenkin auttoi taas muutto toiseen paikkaan. Ehkä se, että maailma on laaja ja aina pystyy lähtemään pois tilanteesta jos vain haluaa, ettei se kestä ikuisesti on auttanut minua jollainlailla, vaikka vanhat arvet tahtoo välissä avautua kun vanhat traumat puskee esille. Etsin niin kauan, kunnes löydän oman paikkani tästä maailmasta... toivottavasti.

Sama juttu minullakin. Ajattelin, että muutto auttaisi, mutta itseäni se ei pelastanut. Vähän pelottaa nykyisin edes kohdata niitä tyyppejä ja vieläkin jos satutaan näkemään niin sama pilkka jatkuu. Tietysti olen vielä melko nuori, mutta välillä ajattelen etteikö tämä koskaan lopu. En olisi ansainnut tällaista. Joskus mietin, että mitä jos kaikki vaan jatkuu. Päädyn samaan opiskelupaikkaan ja siellä taas joku menneisyyden tyyppi alkaa puhumaan jotain p*skaa ja ihmiset uskovat. Ehkä nämä ovat ihan jotain säälittäviä ajatuksia, mutta en vaan tahtoisi edes enää kohdata niitä ihmisiä. He eivät ole niitä, jotka pyytäisivät anteeksi ikinä. 

Itsellänikin on vähän samaa vikaa, mutta mitä koulutuksen jälkeen olen ymmärtänyt on se, että olen " vapaampi" tekemään omia ratkaisuja. Minulla on kauan kestänyt tajuta se, että ainoa mikä minua pidättelee on omat ajatukseni, eikä muiden. Yritän alkaa jahtaamaan sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä ja annan muiden ihmiset inistä kuin kärpänen inisee korvalla. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä vaan omalla onnella, mikä lähtee itsestä. Virheitä ei kannata pelätä koska niistä opitaan ja se on uusi tie menestymiseen. Virheitä ja pettymyksiä nimenomaan kannattaa hankkia ( uusia kokemuksia).

Mies35vee kirjoitti:

Kiusaaminen yläasteella on jättänyt minuun jäljet, jotka näkyvät vielä 35 vuotiaanakin.

Tosin nyt osaan analyyttisesti käsitellä asioita ja pohtia niiden syy-seuraussuhteita. En anna kiusaamisen enää vaikuttaa elämääni, ne ovat enää vain ikäviä muistoja.

Joskus lohduttauduin sillä että minusta tuli rikkaampi ja elämässä menestyneempi kuin noista elämän kovan koulun käyneistä kiusaajista. Osa heistä kävi vankilan kautta, ota kuoleman kautta.

Se auttoi hetken, kunnes tajusin että minun on päästettävä irti menneisyyteni haamuista ja lopetettava kiusaajieni ajatteleminen. Ajanhukkaa tuhlata ajatuksia ja ainaani heihin.

Ehkä siksi se ei vaikuta elämääsi. Moni minun kiusaajista on menestyneempi kuin minä. Ehkä se on vaikeuttanut ylipääsemistä. Kiusaajat voitti. Minä elän surkeaa elämää. Epäreilu maailma. 

Vierailija kirjoitti:

Terapiaan pääsemiseksi pitää suorittaa ns temppurata, eli vähintään kolmen kuukauden mittainen hoitosuhde lääkärillä, jonka jälkeen sitten saa psykiatrin lähetteen, joka sitten tekee lausunnon Kelalle kuntoutustukea varten..

sitten pitää vielä itse löytää sopiva terapeutti ja terapiasuunta..

ei siis ole helppo tie, mutta pakko jaksaa se tarpoa..

minulla masennus on uusinut, tämä on kolmas akuutti jakso..

Nro9

Minulla 10 käyntiä lyhytterapiassa, sieltä lähete lääkärille josta lähete arviointiin joka taitaa kestää viisi viikkoa ja sitten voi etsiä terapeutin jos haluaa kelan tukemaa terapiaa. Olen menossa arviointiin, nyt mennyt lähes puolitoista vuotta että pääsen edes arviointiin tampereella. 

Alkoholilla, filosofialla ja esoteerisilla teksteillä, kirjoittamalla runoja sun muuta. Sitten jossain vaiheessa päässä vain "napsahti" ja en jaksanut enää välittää asiasta. Nyt sitten olen mitä olen. Mies olen, jos sillä mitään väliä on.