Lue keskustelun säännöt.
Kiusaaminen, miten olette selvinneet
09.09.2018 |
Haluaisin vaan muiden kokemuksia siitä miten ovat päässeet yli kiusaamisesta ja vaikuttaako se jotenkin vielä tähän päivään. Itsellä todella pitkä kiusaamistausta ja kavereita ei ole juurikaan ollut. Pelkään, että nämä asiat ovat jotenkin muokanneet minusta "väärän" ihmisen ja pääse enää entiselle tasolle. Ja en todellakaan ole tehnyt mitään mikä olisi oikeuttanut kiusaamisen ja muutenkin olen ollut melko tavallinen ihminen eli en mitenkään huomiota herättävä.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin peruskoulut hammastapurren läpi. Kun aloitin toisenasteen koulun, lähdin kauas paikkakunnaltani sinne missä oletin ettei samastapaikasta ihmisiä sinne tula ja hyvin kävi. Myöhemmin jouduinkin aikuisten kiusaamisen kohteeksi monella tapaa, mitä en halua kertoa ja siihenkin auttoi taas muutto toiseen paikkaan. Ehkä se, että maailma on laaja ja aina pystyy lähtemään pois tilanteesta jos vain haluaa, ettei se kestä ikuisesti on auttanut minua jollainlailla, vaikka vanhat arvet tahtoo välissä avautua kun vanhat traumat puskee esille. Etsin niin kauan, kunnes löydän oman paikkani tästä maailmasta... toivottavasti.
Sama juttu minullakin. Ajattelin, että muutto auttaisi, mutta itseäni se ei pelastanut. Vähän pelottaa nykyisin edes kohdata niitä tyyppejä ja vieläkin jos satutaan näkemään niin sama pilkka jatkuu. Tietysti olen vielä melko nuori, mutta välillä ajattelen etteikö tämä koskaan lopu. En olisi ansainnut tällaista. Joskus mietin, että mitä jos kaikki vaan jatkuu. Päädyn samaan opiskelupaikkaan ja siellä taas joku menneisyyden tyyppi alkaa puhumaan jotain p*skaa ja ihmiset uskovat. Ehkä nämä ovat ihan jotain säälittäviä ajatuksia, mutta en vaan tahtoisi edes enää kohdata niitä ihmisiä. He eivät ole niitä, jotka pyytäisivät anteeksi ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietysti asia on näin, mutta ainakin itselle nämä asiat tuntuvat melkein nyt pahemmilta jälkikäteen kuin silloin kun vaan keskityin selviämään. Joskus yritin puolustaa itseäni ja se vain pahensi asiaa. Ymmärrän, että pitäisi vaan mennä eteenpäin, mutta jotenkin se "rooli" on vaan jäänyt päälle ja en enää ole se sama ihminen kuin aiemmin.
Kukaan ei ole aikuisena sama ihminen kuin teininä. Kaikki olemme kokemustemme summia. Kiusatuksi joutumisen kokemus on osa meidän persoonaamme, mutta toivottavasti vain pieni osa. Minä olen käynyt kouluni ankeassa lähiössä, mutta muutin opiskelemaan Helsingin keskustaan. Samalla omaksuin sellaisen urbaanin menestyjän identiteetin, enkä ole oikeasti ajatellut kiusaajiani vuosikausiin. Viimeksi kun jotain kuulin lähes kymmenen vuotta sitten, niin joku oli jo kuollut, ja muut viettivät rappioelämää edelleen samassa lähiössä.
Se on kyllä ihan totta että jos sellainen uhrimentaliteetti ja marttyyriasenne jää päälle, niin saattaa kyllä aikuisenakin joutua piireistä vähän sivuun, kun sellaiset ihmiset tuppaavat olemaan aika raskasta seuraa. Kannattaa tietoisesti yrittää tehdä kaikki kohtaamiset ihmisten kanssa mahdollisimman miellyttäviksi, ja poistaa sellaiset ihmiset elämästään joiden kanssa se ei onnistu. Yliopistossa, työelämässä tms. aikuisten parissa harvoin kuitenkaan joutuu kiusatuksi ihan yllättäen.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmien vatkaaminen ja niistä jatkuva puhuminen aiheuttavan vahvan muistijäljen.
Parempi on jättää asiat taakse ja unohtaa.
Tämä varmasti toimii jos ei ole syntynyt traumaa. Kaikillehan tapahtuu ikäviä asioita joista monet voi unohtaa. Kun taas on kyse traumasta, se "leipoutuu" osaksi toimintatapojasi ja sitä on lähes mahdoton käsitellä itsenäisesti, siihen tarvitaan ammattiauttajaa. Olet ehkä kuullut sotaveteraaneista jotka heittäytyvät rauhan aikana, vuosia taistelujen jälkeen kaupungilla maahan kun joku pamauttaa auton oven kiinni? Kyse on silloin refleksistä, johon ei auta vinkki "älähän tärise siinä". Ja traumatisoitumiseen ei tarvita sotaa tai kotiväkivaltaa tai raiskausta, siihen riittää usein koulukiusaaminen.
Ap:lle: Reilu parikymmentä vuotta sitten tapahtuneet asiat ovat nyt pullahtaneet pintaan mielessäni ja käyn niitä läpi terapiassa. Toiveina on että saan traumaoireeni haltuun niin etteivät ne enää rajoittaisi elämää niin pahasti. Tähän asti ne ovat vaikuttaneet mm. kaksien korkeakouluopintojen kariutumiseen, siihen etten ole koskaan seurustellut ja tunnun olevani elämän kanssa täysin jumissa.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmien vatkaaminen ja niistä jatkuva puhuminen aiheuttavan vahvan muistijäljen.
Parempi on jättää asiat taakse ja unohtaa.
Tässä on muuten tutkitustikin perää. Pitää alkaa luoda uusia uskomuksia ja ajattelutapoja, uusia muistijälkiä. Terapia auttaa tässä mutta niitä voi luoda itsekin. Kaikki lähtee syvälliseltä tasolta, arvoista. Itselläni tähän liittyy vielä hengellinen taso joka on arvomaailmani perusta.
Kiusaajat ovat henkisesti epävakaita ja heidän arvomaailmansa on vääristynyt.
Kiusaaminen yläasteella on jättänyt minuun jäljet, jotka näkyvät vielä 35 vuotiaanakin.
Tosin nyt osaan analyyttisesti käsitellä asioita ja pohtia niiden syy-seuraussuhteita. En anna kiusaamisen enää vaikuttaa elämääni, ne ovat enää vain ikäviä muistoja.
Joskus lohduttauduin sillä että minusta tuli rikkaampi ja elämässä menestyneempi kuin noista elämän kovan koulun käyneistä kiusaajista. Osa heistä kävi vankilan kautta, ota kuoleman kautta.
Se auttoi hetken, kunnes tajusin että minun on päästettävä irti menneisyyteni haamuista ja lopetettava kiusaajieni ajatteleminen. Ajanhukkaa tuhlata ajatuksia ja ainaani heihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmien vatkaaminen ja niistä jatkuva puhuminen aiheuttavan vahvan muistijäljen.
Parempi on jättää asiat taakse ja unohtaa.
Tässä on muuten tutkitustikin perää. Pitää alkaa luoda uusia uskomuksia ja ajattelutapoja, uusia muistijälkiä. Terapia auttaa tässä mutta niitä voi luoda itsekin. Kaikki lähtee syvälliseltä tasolta, arvoista. Itselläni tähän liittyy vielä hengellinen taso joka on arvomaailmani perusta.
Kiusaajat ovat henkisesti epävakaita ja heidän arvomaailmansa on vääristynyt.
Täällä kolmas joka uskoo tähän. Jossain vaiheessa vain ymmärtää että on pakko päästää irti ja että jokainen sekunti jonka suo kiusaajille on heidän voitto. Ja kun ymmärtää että kiusaaja on se jolla on ongelmia ja joka on sairas etkä sinä. Kukaan terve ei kiusaa toista, niillä on elämänsisältöä muista asioista ja he suuntaavat energiansa niihin, kun taas kiusaajalla on vain kiusaaminen. Huonostihan kiusaaja voi ja on loppuun asti kateellinen ja katkera muiden onnesta. Uuden alun saa pienillä askelilla miettimällä mikä asia tekee juuri minut onnelliseksi.
Vaikeaa siitä oli luopua mutta uhkasivat antaa minulle potkut jos en lopeta kiusaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vetäytymällä omiin oloihin ja pumppaamalla rautaa. En ole tekemisissä ihmisten kanssa. Pari ensimmäistä vuotta kaipaat ihmisten seuraa sen jälkeen halu olla tekemisissä ihmisten kanssa häviää.
Sitä vain syö, pumppaa rautaa, paskantaa ja nukkuu.
Ennen alistuin kun he hakkasivat pientä poikaa nyt 20kg lihakilon jälkeen odotan milloin joku koskettaa minua tavalla joka ei minua miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmien vatkaaminen ja niistä jatkuva puhuminen aiheuttavan vahvan muistijäljen.
Parempi on jättää asiat taakse ja unohtaa.
Tässä on muuten tutkitustikin perää. Pitää alkaa luoda uusia uskomuksia ja ajattelutapoja, uusia muistijälkiä. Terapia auttaa tässä mutta niitä voi luoda itsekin. Kaikki lähtee syvälliseltä tasolta, arvoista. Itselläni tähän liittyy vielä hengellinen taso joka on arvomaailmani perusta.
Kiusaajat ovat henkisesti epävakaita ja heidän arvomaailmansa on vääristynyt.
Vapautuminen on tärkeää ja täysin mahdollista.
Mies35vee kirjoitti:
Kiusaaminen yläasteella on jättänyt minuun jäljet, jotka näkyvät vielä 35 vuotiaanakin.
Tosin nyt osaan analyyttisesti käsitellä asioita ja pohtia niiden syy-seuraussuhteita. En anna kiusaamisen enää vaikuttaa elämääni, ne ovat enää vain ikäviä muistoja.
Joskus lohduttauduin sillä että minusta tuli rikkaampi ja elämässä menestyneempi kuin noista elämän kovan koulun käyneistä kiusaajista. Osa heistä kävi vankilan kautta, ota kuoleman kautta.
Se auttoi hetken, kunnes tajusin että minun on päästettävä irti menneisyyteni haamuista ja lopetettava kiusaajieni ajatteleminen. Ajanhukkaa tuhlata ajatuksia ja ainaani heihin.
Mulla aika samanlainen kokemus. Tajusin jo alakoulussa, että kiusaajani ovat surkeinta ihmiskuonaa mitä maa päällään kantaa. Yläkoulun vielä kestin, lukiossa helpotti koska yksikään heistä ei jatkanut sinne. Ennen kuin olin päässyt ylioppilaaksi, oli yksi heistä kuollut, toinen vankilassa ja kolmas saanut lapsen 16-vuotiaana. Loput sitten hajaantuivat kuka minnekin, ja kokivat myöhemmin tahoillaan samoja ”kohtaloita”. Opiskeluaikana olin kesätöissä pomo yhdelle näistä, siellä tämä väkersi henkensä pitimiksi niin aivotonta hommaa, ettei sitä nykyään enää edes ihmisellä teetetä.
En ole ajatellut näitä ihmisiä enää vuosikausiin, he ovat minulle yhdentekeviä. Kymmenisen vuotta sitten yksi näistä käveli ostoskeskuksessa vastaan, hirveissä rääsyissä ja silmä mustana. Säikähti minut nähdessään. Siitä saakka kun yläkoulu, tai yläaste tuolloin, päättyi, mottoni on ollut Hyvä elämä on paras kosto. Hyvän elämän olen itselleni saanut ja hommannut, todella hyvän. Kyllähän nuo suurelta osin pilasivat lapsuuteni, mutta sitä mitä minulla on nyt, ei kukaan näistä voi pilata.
Voimia kaikille kiusatuille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies35vee kirjoitti:
Kiusaaminen yläasteella on jättänyt minuun jäljet, jotka näkyvät vielä 35 vuotiaanakin.
Tosin nyt osaan analyyttisesti käsitellä asioita ja pohtia niiden syy-seuraussuhteita. En anna kiusaamisen enää vaikuttaa elämääni, ne ovat enää vain ikäviä muistoja.
Joskus lohduttauduin sillä että minusta tuli rikkaampi ja elämässä menestyneempi kuin noista elämän kovan koulun käyneistä kiusaajista. Osa heistä kävi vankilan kautta, ota kuoleman kautta.
Se auttoi hetken, kunnes tajusin että minun on päästettävä irti menneisyyteni haamuista ja lopetettava kiusaajieni ajatteleminen. Ajanhukkaa tuhlata ajatuksia ja ainaani heihin.
Mulla aika samanlainen kokemus. Tajusin jo alakoulussa, että kiusaajani ovat surkeinta ihmiskuonaa mitä maa päällään kantaa. Yläkoulun vielä kestin, lukiossa helpotti koska yksikään heistä ei jatkanut sinne. Ennen kuin olin päässyt ylioppilaaksi, oli yksi heistä kuollut, toinen vankilassa ja kolmas saanut lapsen 16-vuotiaana. Loput sitten hajaantuivat kuka minnekin, ja kokivat myöhemmin tahoillaan samoja ”kohtaloita”. Opiskeluaikana olin kesätöissä pomo yhdelle näistä, siellä tämä väkersi henkensä pitimiksi niin aivotonta hommaa, ettei sitä nykyään enää edes ihmisellä teetetä.
En ole ajatellut näitä ihmisiä enää vuosikausiin, he ovat minulle yhdentekeviä. Kymmenisen vuotta sitten yksi näistä käveli ostoskeskuksessa vastaan, hirveissä rääsyissä ja silmä mustana. Säikähti minut nähdessään. Siitä saakka kun yläkoulu, tai yläaste tuolloin, päättyi, mottoni on ollut Hyvä elämä on paras kosto. Hyvän elämän olen itselleni saanut ja hommannut, todella hyvän. Kyllähän nuo suurelta osin pilasivat lapsuuteni, mutta sitä mitä minulla on nyt, ei kukaan näistä voi pilata.
Voimia kaikille kiusatuille!
Minun kiusaajani elelee rikkaan miehensä rahoilla ja vaikuttaa onnelliselta. Toinen teki itsarin. Lopuista en tiedä. Paremmin niillä kaikilla taitaa mennä kuin minulla.
Itse en ole onnistunut missään asiassa elämässäni. Itsetuntoni on murskattu miljooniksi sirpaleiksi ja niiden päälle on paskannettu.
Ne nuoruusvuodet, kun olisin voinut opiskella, menivät ohitse pahoinvoinnin takia. Olen tipahtanut lopullisesti elämän kärryiltä. Vaikka minulla oli lahjakkuuksia useallakin saralla, ne lahjat jäivät käyttämättä.
Lievästi katkeroittaa. Yritän olla miettimättä ja vatvomatta, mutta keho muistaa toistivat ja toistuvat kaltoikohtelut.
Voin sanoa että parhaani olen tehnyt että selviäisin ja ei millään tavalla ole itsestään selvyys että olen edes hengissä.
Toiset voivat ponnistella ja laittaa energiansa että saisivat ulkomaanmatkoja, kivoja sisustusjuttuja, mökin, uuden auton ja veneen.
Minä ponnistelen että jaksan olla päättämättä päiviäni.
En voi millään sanoilla kuvailla kuinka paljon ja syvästi halveksin kaikkia kiusaajia. Sitä ei kukaan pysty edes kuvittelemaan.
Omassa tapauksessa kiusaajilla menee myös hyvin. He eivät ole mitään epäonnistujia vaan elävät hyvää elämää. Ja itse en todellakaan haluaisi olla mikään uhri tai missään nimessä valittaisi kenellekään ihmiselle näistä asioista. En halua olla "raskasta" seuraa. Silti ajattelen, että minun on "oikeus" tuntea mitä tunnen. En voi olla mikään marttyyri sen takia, jos sanon että minulla on vaikeaa. Siihen on syynsä ja minä en ole voinut sille mitään. Sen takia olen varovainen muiden seurassa ja en osaa olla oma itseni. Pelko on jäänyt taustalle. Yksinäisyys on myös ollut ihan hirveä asia. Kun on ollut olemassa vain silloin, kun muut saavat pilkata ja muuten kuin sinua ei olisi olemassakaan. Tietysti olisi pitänyt yrittää puolustautua, mutta ajattelin aina, että se vain pahentaa asioita. Kyllä on pakko sanoa, että omat kokemukset ovat osin jotain ihan hirveää mitä tavallisen nuoruuden elänyt ei voisi edes kuvitella. Kiitos kaikille viesteistä ja voimia sinulle 33. Itsekin olen välillä ajatellut, että tästä ei tule enää mitään ja kaikki on jo pilalla. Sitten aina ajattelee, että pitää jaksaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ei missään nimessä voi sanoa että kiusaamis kokemuksesta selviäminen olisi ollut helppoa uskon kyllä että itsetuntoni tänä päivänä on parempi kuin mitä se olisi ilman tuota kokemusta.
Lisäksi asian käsittely on opettanut tuntemaan myös muita ihmisiä paremmin. Se on myös opettanut hyväksymään sen että on asioita joille ei oikrin voi mitään. Tärkeintä on kuitenkin se miten itse asioihin suhtautuu.
Kyllä täytyy olla todella heikko ihmisluonne jos tuollaisia vatvoo vuosienkin jälkeen. "YHYYHYY MÄ OLEN NIIN HERKKÄ". Kasvata vi*tu paksumpi nahka.
Terapiaan pääsemiseksi pitää suorittaa ns temppurata, eli vähintään kolmen kuukauden mittainen hoitosuhde lääkärillä, jonka jälkeen sitten saa psykiatrin lähetteen, joka sitten tekee lausunnon Kelalle kuntoutustukea varten..
sitten pitää vielä itse löytää sopiva terapeutti ja terapiasuunta..
ei siis ole helppo tie, mutta pakko jaksaa se tarpoa..
minulla masennus on uusinut, tämä on kolmas akuutti jakso..
Nro9
Vierailija kirjoitti:
Kerran joku kertoi, että ongelmat on syytä tunkea makkarankuoreen.
Makkara suljetaan kiinni ja sitten se heitetään mäkeen ja unohdetaan.Sopii tähänkin asiaan.
Kokemukset muovaavat ihmistä, muuttavat aivoja. Se, että unohtaisi, ei vielä muuta ihmistä takaisin siksi, mikä hän oli ennen kokemusta. Jos kokemansa vahingollisen asian pystyisi päättämällä unohtamaan, mutta pysyisi "vahingoittuneena", miten tilannetta voisi lähteä korjaamaan paremmaksi, kun ei muista vahingon aiheuttaneita kokemuksia?
Sinulle haluaisin sanoa, että toivottavasti sinäkin vielä jonakin päivänä saat oman ilkeytesi mitalla.
Mua kiusattiin vuosikausia mutta se ei mua haitannut. Olin niin yksinäinen etten edes huomannut kiusaamista. Ajattelin että saa olla vaikka 100 kiusaajaa mutta kunpa olisi edes 1 kaveri. No, ei ollut edes yhtä kaveria. Eli kärsin vain yksinäisyydestä. Se kai vissiin tavallaan suojeli mua kaikelta muulta pahalta. Samoin on yhä. En mä mitään muuta huomaa kuin oman yksinäisyyteni. Jotkut (myös lääkärit ja psykologit) on sanonut että mä oon sairaalloisen sisäänpäinkääntynyt ja sulkeutunut, väittävät että muitakin ihmisiä on olemassa ja muutakin on olemassa, oma yksinäisyys ei ole maailman ainoa asia... mutta en minä muusta tiedä. Eli ei mun mitenkään tarvinnut selviytyä kiusaamisesta, ei kiusaaminen jättänyt muhun jälkeä, mussa on vain yksi jälki - yksinäisyyden aiheuttama.