Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämänlaatuni huonotui paljonkin lapsen saannin myötä
07.09.2018 |
Lapsen kanssa ollessa koen joutuvani elämään toiselle omaa elämääni, koen eläväni vankilassa, tukahdun kotiin ja seinät kaatuu päälle. Nämä tunteet korostuu varsinkin silloin, kun minä ja lapsi olemme molemmat kipeinä ja päivät ovat yhtä huutoa. Usein mietin, että jos kuolisin pois niin ei tarvitsisi elää tällaista elämää. Ja minä käyn lapsen kanssa paljon erilaisissa paikoissa silloin, kun olemme terveitä! Mutta se tunne ei takaraivosta katoa minnekään. Ja rakastan lastani todella todella paljon. En vain jaksaisi tätä vastuuta.
Fiilikseni muutuu heti, kun saan lapsen hoitoon. Pursuan elämäniloa silloin. Koen suurta helpotusta, että edes sen pienen hetken saan olla vapaasti vain itselleni.
Lapsi oli vahinko, joten raskaus oli todella suuri shokki. Minunhan ei pitänyt tulla raskaaksi, koska munasarjoissani on ongelmia (en jaksa tarkemmin eritellä.) 8 vuotta ilman ehkäisyä suhteessa ja ei raskauksia. Miten ihmeessä nyt juuri tulin, kun sitä vähiten toivoin? Suhteessa meni huonosti ja taloudellinen tilanne huono. Opinnot kesken. Huoh...
Kommentit (14)
Minusta tuntui samalta aikaisemmkn mutta lapseni meni nyt eskariin ja tuntuu helpottavan. Koko ajan saa enemmän tilaa "hengittää", kun lapsesta tulee omatoimisempi.
Oli toivottu lapsi jne. mutta yllätyksenä tuli nuo fiilikset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntui samalta aikaisemmkn mutta lapseni meni nyt eskariin ja tuntuu helpottavan. Koko ajan saa enemmän tilaa "hengittää", kun lapsesta tulee omatoimisempi.
Oli toivottu lapsi jne. mutta yllätyksenä tuli nuo fiilikset.
Kiitos tiedosta<3 Ehkä jaksan ponnistella nämä päivät. Pian ne päivät onkin jo vuosia. Osaisimpa nauttia... ap
Itselläni samoja fiiliksiä, hyvä että näistä uskalletaan puhua.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, että on kurjaa. Lapsen voi antaa adoptioon, jos sitoutuminen kammottaa noin paljon. Ottajia varmasti on, jos lapsi on terve.
En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, mutta et sinä minun ymmärrystäsi varmasti kaipaakaan. Minusta ihminen on aina jotenkin sidoksissa muihin, ja se on vain hyvä asia.
On eri asia olla sidoksissa muihin tai olla sitä 24 h/vrk. Kyllä minuakin kammottaisi saada ei-toivottu lapsi. Ja kun rakastan yksinoloa, en kestäisi sitä jatkuvaa yhdessäoloa. Voin hyvin tajuta ap:n fiilikset. Ihan normaaleja tunteita.
Voisko isä jäädä kotiin ja ap töihin, jos olette vielä yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, että on kurjaa. Lapsen voi antaa adoptioon, jos sitoutuminen kammottaa noin paljon. Ottajia varmasti on, jos lapsi on terve.
En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, mutta et sinä minun ymmärrystäsi varmasti kaipaakaan. Minusta ihminen on aina jotenkin sidoksissa muihin, ja se on vain hyvä asia.
On eri asia olla sidoksissa muihin tai olla sitä 24 h/vrk. Kyllä minuakin kammottaisi saada ei-toivottu lapsi. Ja kun rakastan yksinoloa, en kestäisi sitä jatkuvaa yhdessäoloa. Voin hyvin tajuta ap:n fiilikset. Ihan normaaleja tunteita.
Voisko isä jäädä kotiin ja ap töihin, jos olette vielä yhdessä?
No eikä ole normaalia antaa tuollaisille tunteille valtaa! Potkua persauksiin.
Minä tiedän, nykyajan moodi on, että kaiken pitää olla ok ja ketään ei saa pakottaa tai sanoa, että "lakkaa ruikuttamasta ja hoida velvollisuutesi!"
Sana velvollisuus on muutenkin nykyajan nuorille kirosana.
Ei KUKAAN ole vapaa. Kaikilla meillä on velvollisuuksia: lapsena koulua, opettajia, omia vanhempia ja kavereita kohtaan, aikuisena työnantajaa, kavereita, sukulaisia, ikääntyviä vanhempia kohtaan. Ja jos haluaa perheen, niin puolisoa ja lasta kohtaan.
Tuollainen ahdistus on joko hoitoa vaativaa, missä tapauksessa sympatiaa ja kehotus hakea hoitoa ja apua.
Tai sitten se on vain äärimmäisen itsekeskeisen ja keskenkasvuisen ihmisen nitinää siitä, kun ei saa tuijotella 24/7 omaa napaansa ja tuijotella vain omaa naamaansa peilistä.
Anteeksi, että puhun näin kärkevästi, mutta vitu..aa teidän parikymppisten elämysmatkailu-asenne elämään.
Jos jotakin haluaa elämässä saavuttaa - siis oikeasti arvokasta - on aina tehtävä kompromisseja. Aina. On sitten kyse vaikkapa taidoista, unelmien ammatista, rakastetusta. Aina teet jotain kompromisseja, jos et pelkästään halua hedonistisesti loikoilemaan jäädä.
Se on sitten tietysti oma valinta, haluaako jäädä ruikuttamaan ja jossittelemaan, olisiko elämä ollut helpompaa ja kivempaa, jos olisi tullut tehtyä se abortti. Olisi varmaan, mutta ei olisi sitä lasta, jonka ap kumminkin itse sanoo olevan silti rakas.
Vai ajatteleeko, että näillä korteilla pelataan, jotka on saatu, eikä jahkailla.
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisia fiiliksiä voi tulla vaikka lapsi olisi toivottu ja tarkoituksella hankittu. Ei voi tietää miltä vanhemmuus tuntuu ennenkuin sen kokee. Itselläni se ei ollut yhtään sellaista kuin kuvittelin vaan paljon raskaampaa, sitovampaa ja onnettomaksi tekevää. Rakastan lastani mutta hän herättää minussa myös paljon ahdistavia ja negatiivisia tunteita. Tuo tunne vankilassa olemisesta on surullisen tuttu.
Kukaan ei myöskään voi etukäteen tietää miten parisuhteen käy ja millainen vanhempi puolisosta kuoriutuu lapsensaannin myötä. Voi olla että suhde kestää yhden lapsen mutta ei enää kahta. Avioerot pikkulapsivaiheessa ovat vieläkin aika vähän käsitelty asia ja tietyllä tapaa tabu. Ei uskalleta sanoa että lapsi/lapset muuttivat parisuhdetta ja elämää niin paljon ettei suhde kestänyt sitä. Puhutaan "erilleen kasvamisesta" mutta harvemmin todellisista syistä siihen.
Mulla sama, mutta se ei helpota, vaikka lapsi olisi muualla. Koska tiedän, että se sama paska jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama, mutta se ei helpota, vaikka lapsi olisi muualla. Koska tiedän, että se sama paska jatkuu.
voin ottaa lapsesi. lupaan kasvattaa hyvin jne.
Ap:n tuntemukset on varmaan tuttuja monille vanhemmille ainakin osittain.
Mutta lapsi ei saa kokea, että hän on pelkkä taakka, josta ei välitetä tai huolehdita tai että hänen kanssaan ei jakseta olla! Jos lapsen hoiva ja vuorovaikutus vanhemman kanssa on huonoa, olkaa ehdottomasti yhteydessä kunnan perhetyöhön!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on ollut todella vaikeaa tämän asian kanssa. Tulin yllätysraskaaksi kahdeksan vuotta sitten, olin onnellinen tulevasta lapsesta, mutta en tajunnut että vastuu ja erityisesti taloudelliset asiat tulee painamaan ihan näin paljon. Tuntuu että en kestä tätä vastuuta yksin. Mulla on suuri huoli tulevaisuudesta ja taloudellisen selviytymisen kanssa on vaikeaa. Olenkin tästä taloudellisesta piinasta sairastunut ahdistukseen ja suoraan sanoen kadottanut jo elämänhalun. Tunnen olevani vanki tässä tilanteessa. Mulle on niin tärkeää lapsen hyvinvointi ja koen että en pysty tarjoamaan hänelle sitä mitä hän ansaitsee. Vanki siinäkin mielessä kun koen etten pysty vastaamaan yhteiskunnan vaatimuksiin, koska ei ole rahaa. Kukaan ei kysy, onko meillä varaa siihen ja siihen. Käsky vain tulee esim. koulusta mitä täytyy olla. On käynyt jo mielessä että annan lapsen muualle. Sitä kai ne haluaa tällä kurjistamisella, hajottaa perheet.
On kaksi eri asiaa, tuleeko tuollaisia tunteita ääritilanteessa joskus ja se, antaako niille luvan pesiä pääkoppaan. "Ihan ok tuntea mitä vain, ei tunteille mitään mahda" on minusta hirveää ja tuhoisaa ajattelua.
Minusta terve ja vastuullinen aikuinen ei anna itselleen lupaa rypeä itsesäälissä.
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapsi/Lapset on kuitenkin parasta, mitä ihminen voi saada.
Toisaalta sitten taas jos jäät yksinhuoltajaksi niin uutta parisuhdetta voi olla erittäin vaikeaa saada, tai ainakaan sellaisen miehen kanssa mitä ihan oikeasti toivoisit.
Ehkä asiat vielä kääntyy paremmin ja opit näkemään elämäsi enemmän hyviä asioita kuin huonoja.
Jaxuhalit sulle ja voimia, kyllä se siitä. 👍
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, että on kurjaa. Lapsen voi antaa adoptioon, jos sitoutuminen kammottaa noin paljon. Ottajia varmasti on, jos lapsi on terve.
En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, mutta et sinä minun ymmärrystäsi varmasti kaipaakaan. Minusta ihminen on aina jotenkin sidoksissa muihin, ja se on vain hyvä asia.
Ei sitä noin vain anneta ihmistä kuin tavaraa.
Alue: Aihe vapaa
Kurjaa, että on kurjaa. Lapsen voi antaa adoptioon, jos sitoutuminen kammottaa noin paljon. Ottajia varmasti on, jos lapsi on terve.
En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, mutta et sinä minun ymmärrystäsi varmasti kaipaakaan. Minusta ihminen on aina jotenkin sidoksissa muihin, ja se on vain hyvä asia.