Masentuneet! Onko teillä hetkiä, jolloin koette olon hyväksi? Vai onko elämä pelkkää pimeyttä?

Yhdyn 16/20 mielipiteesen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole "virallisesti" masentunut, koska minulla on päivittäin hyviä, jopa maanisia, hetkiä. Diagnoosiin  (depressio tai kaksisuuntainen mielialahäiriö) vaadittaisiin pidempiä yhtämittaisia jaksoja.

Kuitenkin: en voi aamulla sängyllä noustessani tietää, haudonko jo ruokatuntiin mennessä itsemurhaa ja olenko taas iltaan mennessä ns. normaalissa mielentilassa. Välillä tuntuu menevän kuin nopalla heitellen, mutta yleensä on aina jokin laukaiseva tekijä, hyvin usein jokin aivan mitätön.

Mielialan aaltoiluhäiriö eli syklotymia. Täällä toinen, käyn terapiassa. Syksyisin iskee pidempijaksoinen masennus, keväällä ja kesällä taas hypomaaninen ihana elämä -vaihe. Masennusvaiheessa muutamasta päivästä pariin viikkoon itkettää, olen paska, tuon vain surua ja haittaa, väsyttää, surettaa, kaikki vihaavat enkä osaa tätäkään hommaa, olen surkimus. Sitten tulee muutaman päivän Feeniks-linnun nousu ja löydän jonkun elämän aforismin, jolla kaikki paha selviää ja opin rakastamaan itseäni. Koen suurta onnea, kun pelastin itseni viime hetkellä. Elämä on iloinen asia, ja siitä täytyy nauttia eikä vain surra.

Muutaman päivän kuluttua tajuan, miten typerä ja teennäinen olinkaan, oikea idiootti. Kehtasin valehdella itselleni muka onnellisuudesta ja että olisin hyvä tyyppi. Säälittävää!! Pitäisi vain kadota maanpinnalta tuottamasta haittaa muille.

Toista ylläolevaa tasaisin väliajoin noin syys-lokakuusta helmikuuhun. Lumentulo helpottaa hieman, syksyn pimeys ja kylmyys ovat kaikkein altistavimmat omalle masennukselleni. Viime talvena oli pakko hakea apua, kun kuoppa kävi liian syväksi kiivetä ylös.

Olen lukenut syklotymiasta. Mutta minulla on vain harvoin päiviä, jotka kuluisivat heräämisestä nukahtamiseen täysin masennuksen kourissa. Saatan saada jostain spontaanista ärsykkeestä (esim. jostain esteettisestä elämyksestä) kiksit, joka tempaa minut normitilaan, ainakin hetkeksi.

Ehkä tämä on sitten verrattain lievää. Mainitsemani "isemurhan hautominenkin" on pikemminkin itsetuhoisia pakkoajatuksia sekoittuneena voimakkaisiin itsesyytöksiin ja itseinhoon - ei varsinaista itsemurhan suunnittelemista. Joka tapauksessa mielialojen sahaaminen ja varsinkin niiden ennustamattomuus on todella kuluttavaa. :(

Kuulostaa minulta, mutta minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus. Kuulemma levottomuus ja nopea mielialojen vaihtelu on myös tyypillistä masennuksessa.

Itselläni on takana muutamia vaikean masennuksen jaksoja traumaattisten kokemusten vuoksi. Hyvinä kausina olo toki vaihtelee päivittäin, mutta en mene niin pohjamutiin jaksamisen ja fiiliksen kanssa.

Pahimman masennuskauden aikana toimintakykyni oli erittäin huono. Jaksoin käydä koulussa, mutta en todellakaan jaksanut tehdä mitään muuta. Lysähdin koulupäivän päätteeksi aina sängylle, jossa vain makasin helposti 7 tuntia, kunnes aloin jo nukkumaan. Silloin muistan, että kaikki taisi olla synkkää.

Terapian myötä vointini ja toimintakykyni on parantunut ja olen huomannut, että piristyn nykyään erittäin paljon arkisista asioista. Tulen iloiseksi aina kun näen kauniita kukkia ja erilaisia upeita kukka-asetelmia. Ystävien seurassa vointini paranee usein 110%, vaikka joskus on niitä päiviä, kun vain tiuskin heillekin. Onneksi mulla on upeita ystäviä tukena :)

Minulla on lääkitys masennukseen ollut kohta kaksi kuukautta, ja nyt on muutamina päivinä alkanut tulla tunteita esille. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui, kun huomasin etten olekaan aivan yli ahdistunut asioista, joista normaalisti ahdistuneisuus kasvoi ihan valtavaksi, tuli ihan järkyttävä hyvä olo. Tämän jälkeen olen jopa innostunut muutamista asioista, ja yleensä nämä innostumis, motivoituneisuus tai epä-ahdistuneisuus puuskat kestävät muutaman tunnin, joskus jopa koko päivän, mutta eivät ikinä kestä seuraavaan päivään. Ja olen siis ollut masentunut nyt noin vuoden, ja ainoat tuntemukset mitä minulla tässä ajassa ovat olleet, on juuri tämä kaamea ahdistuneisuus.

Kun olin masentunut, mielialani usein parani iltaa kohden. Illalla saatoin olla aika optimistinen ja soitella kavereilleni ja sanoa: "Nyt tajuan, että eivät asiani olekaan niin huonosti kuin luulin." Aamulla lähetin kavereille tekstiviestejä: "Nyt tajuan, että asiat ovat sittenkin huonosti. Olin ihan väärässä illalla." Joskus tällaisia mielialan vaihteluita tapahtui samankin päivän aikana moneen kertaan. Pelkäsin että olen tulossa hulluksi, kun en kykene selvittämään, mikä on totuus.

Olen ollut masentunut 18 vuotta, mutta välissä on ollut pitkiäkin parempia aikoja. Myös masennusaikojen aikana mielialat vaihtelevat. Olen välillä jopa ihan hyvälläkin mielellä. Pystyn käydä normaalisti töissä ja se jollain tavalla pitää minut edes vähän järjissä. Olin kuukauden työtön ja syrjäydyin ja lamaannuin ihan täysin siinä ajassa. Makasin sängyssä aamusta iltaan. Se oli kamalaa.

Olen kärsinyt masennuksesta koko ikäni, mutta 2012 koin useita traumaattisia tilanteita joista masennus ja ahdistus jäi päälle, olo meni kokonaan, kokoaikaisesti voimakkaaseen ahdistustilaan ja normaalitila väistyi. Mikään elämässäni ei ollut ennallaan ja mitkään asiat eivät enää tuntuneet miltään, yritti vaan selvita pahan olon kanssa. Liikunta ja rauhoittavat lääkkeet lievittivät hetkeksi, mutta eivät tuoneet hyvää oloa.

Nyt on elämäntilanne tasaantunut hieman ja fyysinen terveyteni palautunut(minulla oli myös fyysinen sairaus jonka vuoksi liikkumiseni oli rajoittunutta). Pystyn harrastamaan liikuntaa ja tänä syksynä aloitin täydellä teholla! Vointi on parantunut huomattavasti, paha olo väistynyt ja usein on hyvä mieli! Tuntuu uskomattomalle. Liikunta on minulle paras lääke, siellä on myös yksinäiselle ihmiselle hyvä seuraa. Mutta hyvä olo rajoittuu liikuntaan, mikään muu ei oikein kiinnosta, en pysty lukemaan, katsomaan elokuvia kuin lyhyissä pätkissä, olen tuskainen ja levoton jos en pääse liikkumaan ja oikeastaan suurimman osan ajasta vain odotan seuraavaa liikuntatuntia. Muut ihmisetkään ei kiinnosta eikä minulla oikeastaan olekaan ketään sillä olen menettänyt suurimman osan läheisistäni. Jos minulla olisi vielä läheiseni, luulisin että voisin nauttia elämästä aika lailla normaalisti. Nyt esim. viikonloput ja juhlapyhät ovat ankeita, ennen olisin viettänyt ne rakkaiden kanssa.

Eli nykyisin on hetkiä jolloin olo on myös hyvä.