Oletko kokenut väkivaltaa työssäsi?

Työskentelen kehitysvamma-alalla, väkivalta on valitettavasti meille ihan arkipäivää.

Sairaalassa olen hoitajana ja ihan arkipäivää valitettavasti on.

Vierailija kirjoitti:

Sairaalassa olen hoitajana ja ihan arkipäivää valitettavasti on.

Sama juttu. Myöskin hoitajana sairaalassa.

Olen. En hoida ketään.

Kyllä! Mä löin asiakasta nyrkillä.

Aiemmin vartijana työskennellessäni kohtasin.

Henkistä väkivaltaa kiusaamisesta.

Aika vähän suhteessa siihen, kuinka paljon tapaa ihmisiä ja kuinka paljon on tilanteita.

Kerran sormi kipeytyi, kun menin auttamaan työkaveria saamaan pois oluet, jotka yksi ukko aikoi varastaa.

Uhkaavampia tilanteita on ollut pari vuosien aikana, työkaveri sai todentuntuisen tappouhkauksen narkkarilta ja suljettiin sen jälkeen myymälä. Ja samoin kerran laitettiin toisessa paikassa ovi kiinni, kun oli liikkeellä sen näköisiä tyyppejä, että ovat aggressiivisia.

On tietysti ollut nujakoita, mutta yleensä niissä on itsekin jotenkin osallisena niin väkivalta ei tule niissä yllätyksenä.

Nykyinen paikka on rauhallinen, en koe, että siellä on väkivallan uhkaa.

Meillä on ollut työpaikalla onneksi koulutustilaisuus, jossa on selvitetty, että noissa tilanteessa tulee aina stressireaktio. Eli tilanne on toki raskas, mutta itse yleensä aika lailla tiedän työn kautta, kuinka tilanteet kehkeytyy tai kehittyy, vaikka lopputulema ei aina olekaan näkyvillä. Mitä ap:n tilanteeseen tulee, niin on luonnollista, että tilanne on järkyttävä. Mutta toki myös se, kun työssä ei noita tilanteita toistu säännöllisin väliajoin, niin niihin ei osaa sen vuoksi samalla tavalla suhtautua. Ja en nyt tarkoita sitä, etteikö väkivalta aina järkyttäisi, vaan sitä, että kokemus on kuitenkin lisä, joka auttaa myös ainakin minua käsittelemään noita tilanteita. Saatan itsekin itkeä illalla kotona, jos töissä on ollut hurja tilanne.

t: myyjä

Töissä koettu väkivalta on vakava asia, mutta mua nauratti ajatus siitä, että itse kokisin väkivaltaa omassa työssäni: olen kääntäjä ja työskentelen kotona. 

30-vuotisen hoitajaurani aikana useamman kerran. Lievempää ja vakavampaa.

Alkaen syljeskelystä päin kasvoja, raapimisesta ja nipistelystä potkuun kasvoihin ja nyrkillä lyönteihin.

Puhumattakaan nyt mitä rumimmasta ja ala-arvoisimmasta nimittelystä.

Varmasti kaikilla ihmissuhde-aloilla tätä tapahtuu.

Miksi edelleen olen alalla? Koska tähän asti ne hyvät päivät on olleet voitolla ja rakastan työtäni!

Olen työskennellyt sairaanhoitajana mielenterveyspotilaiden että vanhusten parissa eli kyllä, ihan tavallista, myös jokunen leikkauksen jäljiltä sekava potilas mätkinyt. Nykyään olen terveydenhoitajana neuvolassa ja ainoat minuun kohdistuvat potkut tulevat vatsanahan läpi, huomattavasti mukavampaa.

Lyömisiä, raapimisia, potkuja... Onneksi ei sentään puremista.

Arvaatte varmaan missä työpaikassa nuo tapahtuivat. Dementiaosastolla. Onneksi pääsin rauhallisempaan paikkaan, enää en suostuisi työskentelemään yksin tuolla.

Muistisairas ei itselleen voi mitään, mutta jos esimieskään ei reagoi vaaratilanteisiin... Ei kiva.

Kyllähän lapset välillä lyö, potkii, raapii ja pureekin. Toisiaan ja meitä hoitajia.

Työssäni vanhusten parissa minua lyödään, purraan, potkitaan ja raavitaan. Päivittäin tulee uusia mustelmia vielä parantumattomien lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Lyömisiä, raapimisia, potkuja... Onneksi ei sentään puremista.

Arvaatte varmaan missä työpaikassa nuo tapahtuivat. Dementiaosastolla. Onneksi pääsin rauhallisempaan paikkaan, enää en suostuisi työskentelemään yksin tuolla.

Muistisairas ei itselleen voi mitään, mutta jos esimieskään ei reagoi vaaratilanteisiin... Ei kiva.

Onko tällä esimiehellä joku maaginen kyky saada potilas rauhoittumaan, joka hoitajilta puuttuu??

Kyllä, henkistä sellaista. On niitä viisaita oppilaita, jotka haluavat mitätöidä kaiken mitä opettaja tekee, sanoo, ohjeistaa, neuvoo.

Olen törmännyt elämän karkeroittamiin aikuisiin näissä tilanteissa.

Eihän se itseä nuorempi opettaja voi tietää asiasta enemmän kuin se katkera, elämääni kyllästynyt opiskelija ;)