Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte luottaa toiseen parisuhteessa?
04.09.2018 |
Itse olen mielestäni elämää ja maailmaa jokseenkin nähnyt.
Voin feikata luottamusta, mutta todellisuudessa en koskaan ole parisuhteessa luottanut.
En edes jaksaisi, kauhea työ ylläpitää perhe-elämää, vaikka matto saatetaan vetää alta pois sekunnin murto-osassa, kun vaikkapa työmatka osouttautuukin vaikka "huvimatkaksi",tuo vain huonona esimerkkinä.
Miten jaksatte luottaa?
Toinen asia on, että vaikka jaksaisi, en edes tahdo.
Sinä, joka luotat johonkuhun, tahdotko luottaa?
Kiinnostaa tietää näitä, koska tuollainen "luottamuselämä" niin kovin erilainen, kuin oma asenteeni.
Kommentit (56)
Minusta ei kannatta miettiä tulevaisuutta, vaan elää hetkessä. Ja se ei tarkoita vastuuttomuutta (sitä että olisi holtiton) vaan sitä ettei murehdi huomista.
Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, kannattaa siksi elää niin että nauttii esim. puolison halauksesta nyt, eikä mieti "mitä jos se ei enää rakastakkaan mua viikon päästä", eihän sitä tiedä onko edes itse hengissä viikon kuluttua!
Ja jos "jotain tapahtuu" niin voisi myös ajatella mitä sitten? Varmasti pettymystä, surua, ahdistusta jne. mutta ehkä myös jotain hyvää (paluu yhteen ja entistä parempi suhde, tai ero ja uusi parempi rakkaus)
Vaikea selittää mitä ajan takaa, mutta kun oma elämä on kunnossa niin miksi pilata se HYVÄ hetki siihen että kantaa huolta asioista joita ei koskaan tapahdu, ja jos tapahtuukin, niin siitä kyllä selviää.
Vähän sama juttu mustasukkaisuus, sitäkään en ymmärrä (eri asia jos OIKEASTI aihetta) koska jos kaikki on hyvin ja rakkautta riittää jne. miksi pilata se kaikki hyvä miettimällä (sairaita) ajatuksia siitä mitä puoliso VOISI tehdä, sen sijaa että miettii kuinka ihana kumppani ja elämä on ja tuntea siitä kiitollisuutta vainoharhaisuuden sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luotan itseeni. Luotan olevani toiselle niin hyvä kumppani, että hän haluaa olla kanssani eikä siksi riskeeraa pöljäilyllä. Jos niin kuitenkin käy, niin minä pärjään yksinkin / lapsen kanssa. Minä pidän tästä meidän pikku perheestä ja haluan elää tässä, en siksi pöljäile itsekään, en edes hyvän miespuolisen ystäväni kanssa (ne kun on olleet palstan illan teema).
Nyt vanhempana, 18v ollaan oltu yhdessä, huomaa että.alussa sitä oli vain epävarma itsestään, ei siitä kumppanista. Siitä kun kasvaa elämänkokemuksella yli, niin parisuhde on leppoisa olotila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset takertuvat epätoivon vimmalla parisuhdeideaaliin, joka tilastojen mukaan valtaosassa tapauksia johtaa pettämiseen ja/tai eroon? Joko sen vuoksi, että mustasukkaisuus on tehnyt hengittämisen suhteessa mahdottomaksi tai sitten ihan biologisten "faktojen" (vieraan seksin nälkä) johdosta.
Kun kerran FAKTAT ovat näin karut, miksi ihmiset silti itseään kiusaavat? Eikö olisi aika vähän höllätä pipoa? Kuka toista aikuista ihmistä edes haluaa omistaa - puhumattakaan että pitäisi omistamista tervejärkisenä ideaalina edes ajatusten tasolla? Onko ihmisillä niin huono itsetunto vai onko meidät aivopesty tilastojen valossa epärealistisella romantiikkahöpöhöpöllä?
Sun tässä kantsis pipoa höllätä. Kaikki muut on pohtineet aihetta rauhallisesti ja asiallisesti omalta kantilta - paitsi sinä.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Sori jos loukkasin sun tunteita ja alkoi itkettää, mutta turhasta vaahtoaminen nyt vaan ei ole kovin fiksua.
Silloin kun pystyy luottamaan, niin ei se vaadi yhtään jaksamista.
Parisuhde minun kohdallani perustuu luottamukseen ja yhteiseen hyvään olemiseen. Kun rakastaa toista, niin rakastaa ja siihen väliin muita mahdu samassa mielessä. Ystävät ja kaverit on tietenkin mukana, mutta rakastama ihminen on täysin eri. Jos epäilisin miestäni, niin tulisin hulluksi. Ajattelen, että miksi ja mihin mieheni tarvitsee toista naista, kun pystyn omasta mielestäni antamaan kaiken hänelle ja kun tunnetaan toisemme, niin se joku yhden illan ihminen ei tunne miestäni mitenkään. En rupea miettimään asioita jos ja jos sitä ja tätä. Sellanen sekoittaa oman pään ja kun ei ole mitään syytä olla luottamatta. Minä myös ajattelen niin, että jos mies päättää lähteä niin sille en voi mitään. Se on hänen päätös ei minun. Mutta haluan näiden yhteisten vuosien jälkeen tietää syyn ja saada täyden selvityksen siitä miksi lähtisi. Se on vähän pyydetty siitä rakkaudesta ja tuesta mitä hänelle annan. Enkä usko, että hän tekisi jotain typerää, koska hänen ei tarvitse ainakaan puuttuvan rakkauden ja muiden asioiden takia niin tehdä.
Jos mieheni päättäisi nyt häipyä, niin se ongelma on jossain hänen pään sisällä olevan jutun takia tai hän on muuttunut homoksi. Mitään muuta syytä tai selitystä en keksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkohan sitä on luottaa. En olisi ottanut 15 vuoden asuntolainaa epäluotettavan jantterin kanssa. Jos jotain muuta tulee ilmi, sitä katsellaan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Minä en voi enää luottaa naisiin parisuhteessa, koska kaikki ovat minut jättäneet.
Siksi asenteeni on nykyään, että en vain välitä. Elän suhteessa täysillä enkä mieti koska tämä päättyy. Nautin siitä ajasta minkä nainen minulle antaa.
Minä en pysty enää edes parisuhteeseen, vaan elän naisten kanssa pelkästään sellaista tapailusuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset takertuvat epätoivon vimmalla parisuhdeideaaliin, joka tilastojen mukaan valtaosassa tapauksia johtaa pettämiseen ja/tai eroon? Joko sen vuoksi, että mustasukkaisuus on tehnyt hengittämisen suhteessa mahdottomaksi tai sitten ihan biologisten "faktojen" (vieraan seksin nälkä) johdosta.
Kun kerran FAKTAT ovat näin karut, miksi ihmiset silti itseään kiusaavat? Eikö olisi aika vähän höllätä pipoa? Kuka toista aikuista ihmistä edes haluaa omistaa - puhumattakaan että pitäisi omistamista tervejärkisenä ideaalina edes ajatusten tasolla? Onko ihmisillä niin huono itsetunto vai onko meidät aivopesty tilastojen valossa epärealistisella romantiikkahöpöhöpöllä?
Sun tässä kantsis pipoa höllätä. Kaikki muut on pohtineet aihetta rauhallisesti ja asiallisesti omalta kantilta - paitsi sinä.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Sori jos loukkasin sun tunteita ja alkoi itkettää, mutta turhasta vaahtoaminen nyt vaan ei ole kovin fiksua.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Kysy mieluummin toisinpäin, miten jaksaisin jos en luottaisi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen mielestäni elämää ja maailmaa jokseenkin nähnyt.
Voin feikata luottamusta, mutta todellisuudessa en koskaan ole parisuhteessa luottanut.
En edes jaksaisi, kauhea työ ylläpitää perhe-elämää, vaikka matto saatetaan vetää alta pois sekunnin murto-osassa, kun vaikkapa työmatka osouttautuukin vaikka "huvimatkaksi",tuo vain huonona esimerkkinä.
Miten jaksatte luottaa?
Toinen asia on, että vaikka jaksaisi, en edes tahdo.
Sinä, joka luotat johonkuhun, tahdotko luottaa?
Kiinnostaa tietää näitä, koska tuollainen "luottamuselämä" niin kovin erilainen, kuin oma asenteeni.
Tämä sopisi hyvin siihen mustisten aivoitusten ketjuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset takertuvat epätoivon vimmalla parisuhdeideaaliin, joka tilastojen mukaan valtaosassa tapauksia johtaa pettämiseen ja/tai eroon? Joko sen vuoksi, että mustasukkaisuus on tehnyt hengittämisen suhteessa mahdottomaksi tai sitten ihan biologisten "faktojen" (vieraan seksin nälkä) johdosta.
Kun kerran FAKTAT ovat näin karut, miksi ihmiset silti itseään kiusaavat? Eikö olisi aika vähän höllätä pipoa? Kuka toista aikuista ihmistä edes haluaa omistaa - puhumattakaan että pitäisi omistamista tervejärkisenä ideaalina edes ajatusten tasolla? Onko ihmisillä niin huono itsetunto vai onko meidät aivopesty tilastojen valossa epärealistisella romantiikkahöpöhöpöllä?
Sun tässä kantsis pipoa höllätä. Kaikki muut on pohtineet aihetta rauhallisesti ja asiallisesti omalta kantilta - paitsi sinä.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Sori jos loukkasin sun tunteita ja alkoi itkettää, mutta turhasta vaahtoaminen nyt vaan ei ole kovin fiksua.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Voi voi. Eikö sun polyamoria ja avoin suhde-sössötykset uppoa ihmisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 47 v nainen. Yli 20 v. sitten alkoi liitto missä luottamus meni, puolin ja toisin. Erostakin jo lähes 15 v. Nyt kysyit hyvän kysymyksen. Olen tavannut ihmisen Johon haluan luottaa. Ja haluan että hän luottaa minuun. Olemme juuri nyt tämän äärellä ja se on elämäni tärkein asia.
Minulle tämä ei Ole ollut helppoa, ja valitsin ajoittaista totaalista yksin-isytt kun koin etten pystysi parisihteeseen. Kyllä luottamus joskus vaatii jotain, ehkä eniten itsensä tutkiskelua. Mutta kun ollu niin kauan yksin kuin minä (harvapa on) ja tapaa mukavan ihmisen, niin se on pieni hinta.
Aiemmin mietin muuten juurikin näin, miten joku viitsii/pystyy. Erään päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Kun epäilyksen riippakivestä pääsee se on myös niin iso helpotus, ettei ihan heti edes mieti luottaako.
Vierailija kirjoitti:
Suhdetta takana enemmän tai vähemmän kolmekymmentä vuotta enkä ole koskaan edes ajatellut koko asiaa. Sehän on ihan turhaa. Minulla ei ole mitään syytä olla luottamatta siihen, että mies on sitoutunut meidän yhteiseen elämään. Sitä ei edes jokin satunnainen hupireissu muuttaisi.
Miksi miettiä sellaista, mitä ei voi hallita? Mikään ei ole varmaa tässä elämässä, ei edes se, että olen elossa huomenna. Mutta ei se siitä miettimällä parane.
Meillä kymmenen vuotta vähemmän, mutta enpä olisi voinut asiaa paremmin ilmaista.
Juurikin se tieto auttaa, että vaimoni ei ole paha ihminen, joka yhtäkkiä ilkeyttään ja tahallisesti tekisi jotain elämää suurempaa minua satuttaakseen. Yksittäinen hupireissu ei siis olisi tarkoituksellisesti suunnattu minua tai parisuhdettamme vastaan - se ei tavallaan edes liittyisi minuun, vaan hänen elämäänsä. Jos hän taas ihastuisi vieraaseen ja alkaisi pyörittää sivusuhdetta... Sillehän minä en voisi yhtään mitään, kaikkein vähiten mustasukkaisuudella ja kyttäämisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset takertuvat epätoivon vimmalla parisuhdeideaaliin, joka tilastojen mukaan valtaosassa tapauksia johtaa pettämiseen ja/tai eroon? Joko sen vuoksi, että mustasukkaisuus on tehnyt hengittämisen suhteessa mahdottomaksi tai sitten ihan biologisten "faktojen" (vieraan seksin nälkä) johdosta.
Kun kerran FAKTAT ovat näin karut, miksi ihmiset silti itseään kiusaavat? Eikö olisi aika vähän höllätä pipoa? Kuka toista aikuista ihmistä edes haluaa omistaa - puhumattakaan että pitäisi omistamista tervejärkisenä ideaalina edes ajatusten tasolla? Onko ihmisillä niin huono itsetunto vai onko meidät aivopesty tilastojen valossa epärealistisella romantiikkahöpöhöpöllä?
Sun faktat ovat höpönpöpöä. Tietenkään kukaan ei omista toista ja suhteessa ollaan vapaaehtoisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voi tulla , mennä ja tehdä mitä tahansa. Jos tuntuu, että näin haluaa menetellä, ei kannata hankkiutua parisuhteeseen koska koko se suhteen idea on niin hämäränpeitossa.
Oikeastaan ihmiset ei siis vastausten perusteella luota siihen, etteikö puoliso voisi joskus pettää, vaan siihen, että jos niin käy, se ei ole maailmanloppu. Eli luotetaan itseen sen suhteen, että pettämisestä tai jättämisestä selviää. Joten ap, älä yritäkään saada sataprosenttista luottoa mieheen, vaan siihen, että selviät henkisesti, vaikka mies pettäisi/jättäisi.
Luottamus on iso asia elämässä. Veljeni ei luota kehenkään. Se juontaa juurensa kun isämme petti äitiämme koko aika. Veljeni kun kasvoi niin pelännyt ainae ttä on samanlainen kun isämme oli. Eikä sitä kautta luota muihin ihmisiin. Se on surullista.
Luottamusta joko on tai ei ole. Mulla ei ole syytä käyttää energiaani asian pohtimiseen ennen kuin tilanne on päällä. Siihen asti luotan, koska epäluottamus söisi mun energiaani ja laskisi elämänlaatua.Mulla on parempaakin tekemistä kuin kytätä. Ei ole mikään jaksamisasia.
Hanki ap apua traumoihisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset takertuvat epätoivon vimmalla parisuhdeideaaliin, joka tilastojen mukaan valtaosassa tapauksia johtaa pettämiseen ja/tai eroon? Joko sen vuoksi, että mustasukkaisuus on tehnyt hengittämisen suhteessa mahdottomaksi tai sitten ihan biologisten "faktojen" (vieraan seksin nälkä) johdosta.
Kun kerran FAKTAT ovat näin karut, miksi ihmiset silti itseään kiusaavat? Eikö olisi aika vähän höllätä pipoa? Kuka toista aikuista ihmistä edes haluaa omistaa - puhumattakaan että pitäisi omistamista tervejärkisenä ideaalina edes ajatusten tasolla? Onko ihmisillä niin huono itsetunto vai onko meidät aivopesty tilastojen valossa epärealistisella romantiikkahöpöhöpöllä?
Sun faktat ovat höpönpöpöä. Tietenkään kukaan ei omista toista ja suhteessa ollaan vapaaehtoisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voi tulla , mennä ja tehdä mitä tahansa. Jos tuntuu, että näin haluaa menetellä, ei kannata hankkiutua parisuhteeseen koska koko se suhteen idea on niin hämäränpeitossa.
Tunnetko koskaan luostarin kutsua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset takertuvat epätoivon vimmalla parisuhdeideaaliin, joka tilastojen mukaan valtaosassa tapauksia johtaa pettämiseen ja/tai eroon? Joko sen vuoksi, että mustasukkaisuus on tehnyt hengittämisen suhteessa mahdottomaksi tai sitten ihan biologisten "faktojen" (vieraan seksin nälkä) johdosta.
Kun kerran FAKTAT ovat näin karut, miksi ihmiset silti itseään kiusaavat? Eikö olisi aika vähän höllätä pipoa? Kuka toista aikuista ihmistä edes haluaa omistaa - puhumattakaan että pitäisi omistamista tervejärkisenä ideaalina edes ajatusten tasolla? Onko ihmisillä niin huono itsetunto vai onko meidät aivopesty tilastojen valossa epärealistisella romantiikkahöpöhöpöllä?
Sun tässä kantsis pipoa höllätä. Kaikki muut on pohtineet aihetta rauhallisesti ja asiallisesti omalta kantilta - paitsi sinä.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Sori jos loukkasin sun tunteita ja alkoi itkettää, mutta turhasta vaahtoaminen nyt vaan ei ole kovin fiksua.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Voi voi. Eikö sun polyamoria ja avoin suhde-sössötykset uppoa ihmisiin?
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!
Alkaa jo hävettää sun puolesta.
Voivoivoi! Valivalivali! Nyyhnyyhnyyh!