Lue keskustelun säännöt.
Minua pidetään nuorena äitinä: täytän 29 v. ennen esikoisen syntymää
03.09.2018 |
Olen 28-vuotias ja täytän 29 v. kuukautta ennen esikoisemme laskettua aikaa. Mies on 31 v. ja ehtii myös siirtyä 32 vuoden ikään ennen lapsen syntymää.
Lähipiirissämme ikäisemme eivät juurikaan ole lisääntyneet eikä asia tunnu olevan ajankohtainen. En puhunut raskaushaaveistamme kenellekään. Joskus asiaa sivuttiin, jolloin kommenttina tuli "ette kai nyt vielä aio lapsia hankkia!" ja naurua perään. Joo, ollaanhan me tällaisia teinejä ja oltu yhdessä vasta viisi vuotta. Maisterintutkinnot on suoritettu jo vuosia sitten ja olen ollut vakkarityössä jo pari vuotta, mies kauemmin. Meillä on omistusasunto ja hyvä taloudellinen tilanne. Bilettämässä käydään tosi harvoin enää nykyään. Ollaan matkusteltu yhdessä ja erikseen.
Aika moni ikäisemme tuntuu olevan yllättynyt, että saamme lapsen jo nyt. Mihin asti sitä oikein olisi pitänyt odottaa?? Minulle on ihan sama miten muut toimivat, mutta ihmettelen kyllä, miksi kolmekymppisiä pidetään tietyissä piireissä nuorina vanhempina.
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tykkäsit siitä, nelikymppinen äiti, että kauhisteltaisiin miten vanhana sait lapsesi?
T: 19-vuotiaana lapsen saanut, nyt 22-vuotiaan äiti.
Enpä tiedä, jaksaisinko välittää siitä. Todnäk antaisin ihmisten kauhistella, ihan niinkuin silloinkin 19v yo-kekkereissä kun esikoiseni syntyi. Olispahan jotain tekemistä heilläkin. Mutta kieltämättä tuntisin varmasti itseni kamalan vanhaksi, jos mulla ei olis näitä pieniä nyt kun isommat on jo lentäneet pesästä.
T. 40v sarjamutsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Panokseni kummalliseen ikäkeskusteluun: olen 53 ja munasarjat toimivat vielä säännöllisesti. Perkele, mutta toisaalta hyvä, eipä tarvitse pimppiä liukastaa tuubista, tai hehkeyttää ihoa jollain ampulleilla.
Olen raskaana ja 26-vuotias, mies pari vuotta vanhempi. Olen kokenut samaa, että minua pidetään todella nuorena. Neuvolassa meno on asiallista, ja iästä ei ole huomauteltu mutta ystävät ovat kummissaan. He eivät itse tahdo alle 30-vuotiaana edes harkita lapsia, mutta osa tietysti opiskelee tai ei ole parisuhdetta yms. Me olemme mieheni kanssa naimisissa ja valmistuneet yliopistosta hyväpalkkaisiin ammatteihin, talous on kunnossa ja omistusasunto löytyy. Olenkin päättänyt olla välittämättä muiden mielipiteistä. Toivomme että saisimme kaksi lasta, ja heille useamman vuoden ikäeron, joten mun mielestä tämä hetki on meille juuri sopiva perheen perustamiseen.
Sain 1980- luvulla 29-vuotiaana esikoiseni ja mua pidettiin jo vanhana ensisynnyttäjänä.
On se niin väärin että ihmiset lisääntyy nykyään liian vanhana ja vähän. Maailmassa on virhe! Onneksi nuoret äidit on tehneet oikeammat valinnat. Kukas sen kissanhännän nostaisi jos ei kissa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Mistä velvollisuudesta ihminen lapsensa tekee, jos vain laskeskelee milloin niistä pääsee eroon?
Minä olen tullut nuorena äidiksi, ja pääsen lapsistani eroon nelikymppisenä. Joku tällä hetkellä lapseton ystäväni saattaa synnyttää esikoisensa siinä vaiheessa kun me pakataan esikoisen tavaroita muuttoautoon.
Meillä (nelikymppisiä) ollaan tuossa tilanteessa; keväällä, kun meidän ainokainen muuttaa kotoa, on samanikäisen ystäväpariskunnan esikoisen laskettu aika. Tosi jännä ajatus, että kun me opetellaan elämään kaksi, he opettelevat elämään kolmistaan. Ollaan toki tosi onnellisia heidän puolestaan, vauva on kauan toivottu, mutta samalla tosi helpottuneita siitä, että itsellä on pitkä matka jo takana. Hauska ikä, niin erilaisia elämäntilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Mistä velvollisuudesta ihminen lapsensa tekee, jos vain laskeskelee milloin niistä pääsee eroon?
Minä olen tullut nuorena äidiksi, ja pääsen lapsistani eroon nelikymppisenä. Joku tällä hetkellä lapseton ystäväni saattaa synnyttää esikoisensa siinä vaiheessa kun me pakataan esikoisen tavaroita muuttoautoon.
Meillä (nelikymppisiä) ollaan tuossa tilanteessa; keväällä, kun meidän ainokainen muuttaa kotoa, on samanikäisen ystäväpariskunnan esikoisen laskettu aika. Tosi jännä ajatus, että kun me opetellaan elämään kaksi, he opettelevat elämään kolmistaan. Ollaan toki tosi onnellisia heidän puolestaan, vauva on kauan toivottu, mutta samalla tosi helpottuneita siitä, että itsellä on pitkä matka jo takana. Hauska ikä, niin erilaisia elämäntilanteita.
Minä taas sain nuorena lapsen, ja toivoisin saavani vielä nelikymppisenäkin jonkun söötin iltatähden pilalle lellittäväksi.
Ei ole tarvetta ”päästä lapsista eroon”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapseni 27- ja 28-vuotiaana, ja sama juttu.
Yksi kavereistani sai teininä lapsen, hän oli 16 tai juuri 17 vuotta täyttänyt,. Siitä tuli hirveä paskamyrsky. Muut lähimmistä kavereistani ei ole saanut lapsia mutta monet yläastetutut kyllä.
En edes ajatellut että jo amkista valmistuneena, asuntolainallisena ja neljättä vuotta kihloissa olevana olisin jotenkin liian nuori äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 28-vuotias ja täytän 29 v. kuukautta ennen esikoisemme laskettua aikaa. Mies on 31 v. ja ehtii myös siirtyä 32 vuoden ikään ennen lapsen syntymää.
Lähipiirissämme ikäisemme eivät juurikaan ole lisääntyneet eikä asia tunnu olevan ajankohtainen. En puhunut raskaushaaveistamme kenellekään. Joskus asiaa sivuttiin, jolloin kommenttina tuli "ette kai nyt vielä aio lapsia hankkia!" ja naurua perään. Joo, ollaanhan me tällaisia teinejä ja oltu yhdessä vasta viisi vuotta. Maisterintutkinnot on suoritettu jo vuosia sitten ja olen ollut vakkarityössä jo pari vuotta, mies kauemmin. Meillä on omistusasunto ja hyvä taloudellinen tilanne. Bilettämässä käydään tosi harvoin enää nykyään. Ollaan matkusteltu yhdessä ja erikseen.
Aika moni ikäisemme tuntuu olevan yllättynyt, että saamme lapsen jo nyt. Mihin asti sitä oikein olisi pitänyt odottaa?? Minulle on ihan sama miten muut toimivat, mutta ihmettelen kyllä, miksi kolmekymppisiä pidetään tietyissä piireissä nuorina vanhempina.
Olin itse 28 vuotta ja ihmettelin, kun muut esikoista odottavat olivat 35v tai jopa vanhempiakin. Mutta se on nykyaikaa se. Enää ei haluta lapsia, vaan halutaan edelleen elää kuin parikymppiset. Opiskella, tehdä uraa, matkustaa ja bilettää. Thirty is the new twenty.
Ehkä olisi kuitenkin kannattanut kasvaa vielä pari vuotta, jos näkökulma on noin lapsellinen. Aika monilla 35+ iässä lisääntyvillä on vähän muutakin taustalla kuin pitkittynyt bailaaminen. Osalla kumppani on löytynyt vasta kolmekymppisenä, osa taas on aloittanut yrityksen jo vuosia sitten ja vasta kolmevitosena saadaan hoidoilla vihdoin tärppäämään. Ei elämä aina mene niinkuin suunnittelee. En minäkään tarkoituksella hankkinut lapsia vasta 36 ja 38 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Mistä velvollisuudesta ihminen lapsensa tekee, jos vain laskeskelee milloin niistä pääsee eroon?
Minä olen tullut nuorena äidiksi, ja pääsen lapsistani eroon nelikymppisenä. Joku tällä hetkellä lapseton ystäväni saattaa synnyttää esikoisensa siinä vaiheessa kun me pakataan esikoisen tavaroita muuttoautoon.
Meillä (nelikymppisiä) ollaan tuossa tilanteessa; keväällä, kun meidän ainokainen muuttaa kotoa, on samanikäisen ystäväpariskunnan esikoisen laskettu aika. Tosi jännä ajatus, että kun me opetellaan elämään kaksi, he opettelevat elämään kolmistaan. Ollaan toki tosi onnellisia heidän puolestaan, vauva on kauan toivottu, mutta samalla tosi helpottuneita siitä, että itsellä on pitkä matka jo takana. Hauska ikä, niin erilaisia elämäntilanteita.
Minä taas sain nuorena lapsen, ja toivoisin saavani vielä nelikymppisenäkin jonkun söötin iltatähden pilalle lellittäväksi.
Ei ole tarvetta ”päästä lapsista eroon”.
Eipä meilläkään - mutta jossakin kohtaa, kun ne lapset kasvavat, niille tulee tarve "päästä vanhemmistaan eroon." Niinhän sen kuuluu mennäkin. - ed.
No päätä itse, oletko nuori. Ei kannata niin kuunnella muiden puheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en halua tulla nuorena mummoksi, joten hankin lapseni mahdollisimman vanhana.
Mitä välii sillä sitten on jos on nuori jonkun mielestä. Ei kait kaikkien tarvii olla samanikäisiä, kun saavat lapsen/lapset.
Muuten monella on ihan vaikeksia tulla raskaaksi ja sen takia ovat iäkkäämpiä, kun lapsi syntyy. Ei kaikki läheskään tarkoitaksella tee lapsia iäkkäämpänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tykkäsit siitä, nelikymppinen äiti, että kauhisteltaisiin miten vanhana sait lapsesi?
T: 19-vuotiaana lapsen saanut, nyt 22-vuotiaan äiti.
Enpä tiedä, jaksaisinko välittää siitä. Todnäk antaisin ihmisten kauhistella, ihan niinkuin silloinkin 19v yo-kekkereissä kun esikoiseni syntyi. Olispahan jotain tekemistä heilläkin. Mutta kieltämättä tuntisin varmasti itseni kamalan vanhaksi, jos mulla ei olis näitä pieniä nyt kun isommat on jo lentäneet pesästä.
T. 40v sarjamutsi
Pitäisköhän sitä keksiä jotain muutakin intressiä elämään kuin uusien lapsien haaliminen? Itse olen 41 ja lapsi lentänyt jo pesästä. Tunnen itseni nuoreksi ja energiseksi myös nyt, maailma on avoin ja tekemistä riittää.
Minä olen 26v eikä kukaan ole sanonut että että olisin äidiksi liian nuori. Yksi poika on, 2kk ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa sitten kavereita vituttaa, kun minun muksu menee kouluun, olen vasta 35 ja kun lapsi on aikuinen, olen alle 50-vuotias. Ehtii vaikka mitä kivaa sen valvomisen ja vaipanvaihdon sijaan. Tukka takana elämä edessä. Hieman alle 30 oli mulle sopiva ikä hankkia lapsi.
Tuskin. Vanhempana aloittavat tekivät kaiken ennen lapsia ja keskittyvät lapsien jälkeen vain lapsiin. Eivät laske vuosia heidän poismuuttoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Mistä velvollisuudesta ihminen lapsensa tekee, jos vain laskeskelee milloin niistä pääsee eroon?
Minä olen tullut nuorena äidiksi, ja pääsen lapsistani eroon nelikymppisenä. Joku tällä hetkellä lapseton ystäväni saattaa synnyttää esikoisensa siinä vaiheessa kun me pakataan esikoisen tavaroita muuttoautoon.
Meillä (nelikymppisiä) ollaan tuossa tilanteessa; keväällä, kun meidän ainokainen muuttaa kotoa, on samanikäisen ystäväpariskunnan esikoisen laskettu aika. Tosi jännä ajatus, että kun me opetellaan elämään kaksi, he opettelevat elämään kolmistaan. Ollaan toki tosi onnellisia heidän puolestaan, vauva on kauan toivottu, mutta samalla tosi helpottuneita siitä, että itsellä on pitkä matka jo takana. Hauska ikä, niin erilaisia elämäntilanteita.
Minä taas sain nuorena lapsen, ja toivoisin saavani vielä nelikymppisenäkin jonkun söötin iltatähden pilalle lellittäväksi.
Ei ole tarvetta ”päästä lapsista eroon”.
Eipä meilläkään - mutta jossakin kohtaa, kun ne lapset kasvavat, niille tulee tarve "päästä vanhemmistaan eroon." Niinhän sen kuuluu mennäkin. - ed.
Just noin! Ei me nuorina äideiksi tulleet mitenkään olla lapsiamme pois potkimassa. Se on vaan luonnollinen juttu, että nuoret itsenäistyvät ja muuttavat kotoa.
Olen kiitollinen omillaan pärjäävästä katraastani.
Ollaan mieheni kanssa nelikymppiset mummo ja pappa. Nyt matkustellaan kun nuorina ei keretty. Tultiin juuri Kroatiasta. Seuraavakin reissu jo varattu.
Mutta jokainen tyylillään.
Olen huomannut saman eli kun sain esikoisen 29-vuotiaana, olinkin kummajainen :) Nyt 3 vuotta myöhemmin minulla on kaksi lasta eikä yksikään ystävistä tai kavereista suunnittele perheenlisäystä (ikää 30-35). Tässä uhmaikäisen ja koliikkivauvan kanssa pinnaa kiristäessä ymmärrän oikein hyvin! :D No ei, rakastan lapsiani ja tätä elämänvaihetta. Suklaa ja kahvi on onneksi keksitty. Jotenkin hassua oma ajattelumalli kun luulin että lapsemme saisivat ikätovereita ystävien lapsista. Ajattelin jotenkin tosi vahvasti oman suodattimen läpi. Ja siis ystävyyteen ei ole vaikuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua tulla nuorena mummoksi, joten hankin lapseni mahdollisimman vanhana.
Hmm...Sitten sinua luullaan lapsen mummoksi kaupoilla ym. Eli olet äiti ja mummo samalla kertaa halusit tai et.
Huvittaa nuo missit sun muut jotka 35 vuotiaina sanovat, ettei vielä ole lasten aika!
Minä olen tullut nuorena äidiksi, ja pääsen lapsistani eroon nelikymppisenä. Joku tällä hetkellä lapseton ystäväni saattaa synnyttää esikoisensa siinä vaiheessa kun me pakataan esikoisen tavaroita muuttoautoon. En mitenkään erityisesti odota, että lapset aikuistuisivat tai suunnittele pitäväni bileitä sitten kun pääsen heistä eroon, elämä on nyt kivaa leikki-ikäisen ja pienen koululaisen kanssa, ja olen iloinen siitä että perhe-elämää on jäljellä vielä monta vuotta. Lopullista lapsilukuakin on vielä mahdollisuus miettiä, kun hedelmällisiä vuosia todennäköisesti on vielä jäljellä runsaasti.
Se minua kuitenkin ihmetyttää, että nuorille äideille sanotaan usein, että kannattaisiko vähän elääkin ennen kuin hankkii lapsia, tai että nuoruus menee hukkaan, jos saa nuorena lapsen. Samoin kun kysytään, että kannattaako hankkia lapsia jos niistä haluaa mahdollisimman nopeasti eroon, voisi kysyä myös, että kannattaako lapsia hankkia, jos kokee ettei niiden kanssa voi "elää" tai että lasten vietetyt vuodet menevät hukkaan?
Minä en paheksu sitä, että joku tekee lapsen vasta vanhemmalla iällä. Kumpa jokainen saisi valita ajankohdan itse ilman ulkopuolisten arvostelua.