Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat/isovanhemmat - auttakaa minua ymmärtämään!
02.09.2018 |
Tuli tuosta rajaton anoppi -keskustelusta mieleen... Olisiko linjoilla appivanhempia ja/tai isovanhempia, jotka ihan oikeasti voisivat yrittää auttaa minua ymmärtämään myös toisen puolen näkökantaa (itseni tapauksessa en voi suoraa kysyä heiltä, koska välit nyt niin tulehtuneet)?
Eli esimerkiksi: missä tilanteessa ja miksi olet toiminut lapsen vanhempien esittämien toiveiden vastaisesti? Miksi olet sisustanut tai siivonnut lapsesi ja hänen puolisonsa asuntoa salaa? Minkä takia koet tarpeelliseksi neuvoa lapsen hoito- ja kasvatusasioissa ja koetko mahdollisesti saamasi vasta-argumentit ja perustelut väärinä tai virheellisinä?
Koetko ylipäänsö joskus olevasi tiukkapipoisen miniän/vävyn uhri? Eikö lapsesi tai lapsesi puoliso ymmärrä sinua? Mistä koet tämän johtuvan? En kettuile, vaan haluan tosissani tietää! Aiemman ketjun ohjeen mukaan yritän kysyä, kuunnella ja uskoa. :)
Ja voi myös kertoa, jos olette hyvissä väleissä ja miten se on onnistunut!
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alusta asti yritettiin noudattaa miniän toiveita eli ei menty sairaalaan katsomaan vauvaa, ei soiteltu joka viikko ja kyselty kuulumisia, ei viety vauvalle mitään krääsää jne. Pysyttiin sivussa ja annettiin perheen elää omaa elämäänsä. Ei neuvottu, ei moitittu, ei annettu ohjeita. Mutta valitettavasti se ei riittänyt. Saatiin kuulla, että ei olla kiinnostuneita eikä auteta, vaikka toisaalla koko ajan oli miniän sanomiset, että ei tarvitse niin usein soittaa (kahdesti kuukaudessa) ja se, että he kyllä osaavat, ei ole tarvis tuppautua. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana saatiin nähdä tätä 4 kertaa eli ristiäisissä, tyttäremme häissä, joulukylässä (tosin ei jouluna vaan välipäivinä, kun olivat matkalla toiseen mummolaan) ja 1v synttärinä. Matkaa väillämme on noin 40 km, joten ei meille tarvitse tuntitolkulla ajaa. Perheen luokse ei saatu lupaa mennä käymään. Sanoivat, että kutsuvat kyllä. Kutsua ei tullut.
Kyllä me ymmärsimme, että asia selvä, ei tuppauduta, kun emme osaa olla niin kuin halutaan. Raha olisi kelvannut, mutta ei aikamme.
Nyt on keskitytty tyttären perheeseen, siellä on 2 bonuslasta, joiden kanssa saamme olla kutakuinkin samalla tavalla kuin omien kanssa aikanaan. Vävy ei kieltele, vaikka emme biologista sukua olekaan.
Kun välit tulehtuvat, ei siinä välttämättä ole kahta osapuolta vaan ainoastaan yksi, joka päättää suuttua, vaikka ei ole mitään syytä.
Todella harmi, että koette näin ja välit menivät. Keneltä saitte kuulla, ettei teitä kiinnosta auttaa? Vai saitteko ikinä selitystä sille, miksi yhtäältä piditte liikaa yhteyttä ja toisaalta ette olleet kiinnostuneita? Mikä oli poikanne näkemys asiaan?
Miniältä tietenkin. Hän piti lapsenlapsen 1v-synttäreillä meille saarnan siitä, miten hän on vuoden ajan joutunut selvittämään meille lähes päivittäin lapsen kaikki tekemiset (poika totesi tähän, että ei nyt sentään) ja että emme ole suostuneet auttamaan, kun heillä on ollut taloudellisesti vaikeaa (mikä on totta, ei suostuttu ottamaan autolainaansa nimiimme, kun miniältä on luottotiedot menneet eikä poika saanut enää lisää lainaa). Paljon muutakin hän sanoi ja ihmetelin, että miten hän koki meidät niin vahingollisiksi lapselleen, kun emme kuitenkaan siihen asti olleet nähneet lasta kuin yhteensä ehkä 6 tunnin verran.
Mutta kuten totesin, itsekseenkin voi tulehduttaa ihmissuhteet.
Miten poikanne on suostunuy tähän, jos välinne ovat aiemmin olleet normaalit?
Miksi ei olisi? Hänellä on vaimo ja yleensä sitä ollaan vaimon kanssa samalla puolella. Mikä mammanpoika se semmoinen on, joka äitinsä kanssa on samaa mieltä vaimoa vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alusta asti yritettiin noudattaa miniän toiveita eli ei menty sairaalaan katsomaan vauvaa, ei soiteltu joka viikko ja kyselty kuulumisia, ei viety vauvalle mitään krääsää jne. Pysyttiin sivussa ja annettiin perheen elää omaa elämäänsä. Ei neuvottu, ei moitittu, ei annettu ohjeita. Mutta valitettavasti se ei riittänyt. Saatiin kuulla, että ei olla kiinnostuneita eikä auteta, vaikka toisaalla koko ajan oli miniän sanomiset, että ei tarvitse niin usein soittaa (kahdesti kuukaudessa) ja se, että he kyllä osaavat, ei ole tarvis tuppautua. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana saatiin nähdä tätä 4 kertaa eli ristiäisissä, tyttäremme häissä, joulukylässä (tosin ei jouluna vaan välipäivinä, kun olivat matkalla toiseen mummolaan) ja 1v synttärinä. Matkaa väillämme on noin 40 km, joten ei meille tarvitse tuntitolkulla ajaa. Perheen luokse ei saatu lupaa mennä käymään. Sanoivat, että kutsuvat kyllä. Kutsua ei tullut.
Kyllä me ymmärsimme, että asia selvä, ei tuppauduta, kun emme osaa olla niin kuin halutaan. Raha olisi kelvannut, mutta ei aikamme.
Nyt on keskitytty tyttären perheeseen, siellä on 2 bonuslasta, joiden kanssa saamme olla kutakuinkin samalla tavalla kuin omien kanssa aikanaan. Vävy ei kieltele, vaikka emme biologista sukua olekaan.
Kun välit tulehtuvat, ei siinä välttämättä ole kahta osapuolta vaan ainoastaan yksi, joka päättää suuttua, vaikka ei ole mitään syytä.
Todella harmi, että koette näin ja välit menivät. Keneltä saitte kuulla, ettei teitä kiinnosta auttaa? Vai saitteko ikinä selitystä sille, miksi yhtäältä piditte liikaa yhteyttä ja toisaalta ette olleet kiinnostuneita? Mikä oli poikanne näkemys asiaan?
Miniältä tietenkin. Hän piti lapsenlapsen 1v-synttäreillä meille saarnan siitä, miten hän on vuoden ajan joutunut selvittämään meille lähes päivittäin lapsen kaikki tekemiset (poika totesi tähän, että ei nyt sentään) ja että emme ole suostuneet auttamaan, kun heillä on ollut taloudellisesti vaikeaa (mikä on totta, ei suostuttu ottamaan autolainaansa nimiimme, kun miniältä on luottotiedot menneet eikä poika saanut enää lisää lainaa). Paljon muutakin hän sanoi ja ihmetelin, että miten hän koki meidät niin vahingollisiksi lapselleen, kun emme kuitenkaan siihen asti olleet nähneet lasta kuin yhteensä ehkä 6 tunnin verran.
Mutta kuten totesin, itsekseenkin voi tulehduttaa ihmissuhteet.
Pojallanne on mielenkiintoinen naismaku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alusta asti yritettiin noudattaa miniän toiveita eli ei menty sairaalaan katsomaan vauvaa, ei soiteltu joka viikko ja kyselty kuulumisia, ei viety vauvalle mitään krääsää jne. Pysyttiin sivussa ja annettiin perheen elää omaa elämäänsä. Ei neuvottu, ei moitittu, ei annettu ohjeita. Mutta valitettavasti se ei riittänyt. Saatiin kuulla, että ei olla kiinnostuneita eikä auteta, vaikka toisaalla koko ajan oli miniän sanomiset, että ei tarvitse niin usein soittaa (kahdesti kuukaudessa) ja se, että he kyllä osaavat, ei ole tarvis tuppautua. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana saatiin nähdä tätä 4 kertaa eli ristiäisissä, tyttäremme häissä, joulukylässä (tosin ei jouluna vaan välipäivinä, kun olivat matkalla toiseen mummolaan) ja 1v synttärinä. Matkaa väillämme on noin 40 km, joten ei meille tarvitse tuntitolkulla ajaa. Perheen luokse ei saatu lupaa mennä käymään. Sanoivat, että kutsuvat kyllä. Kutsua ei tullut.
Kyllä me ymmärsimme, että asia selvä, ei tuppauduta, kun emme osaa olla niin kuin halutaan. Raha olisi kelvannut, mutta ei aikamme.
Nyt on keskitytty tyttären perheeseen, siellä on 2 bonuslasta, joiden kanssa saamme olla kutakuinkin samalla tavalla kuin omien kanssa aikanaan. Vävy ei kieltele, vaikka emme biologista sukua olekaan.
Kun välit tulehtuvat, ei siinä välttämättä ole kahta osapuolta vaan ainoastaan yksi, joka päättää suuttua, vaikka ei ole mitään syytä.
Todella harmi, että koette näin ja välit menivät. Keneltä saitte kuulla, ettei teitä kiinnosta auttaa? Vai saitteko ikinä selitystä sille, miksi yhtäältä piditte liikaa yhteyttä ja toisaalta ette olleet kiinnostuneita? Mikä oli poikanne näkemys asiaan?
Miniältä tietenkin. Hän piti lapsenlapsen 1v-synttäreillä meille saarnan siitä, miten hän on vuoden ajan joutunut selvittämään meille lähes päivittäin lapsen kaikki tekemiset (poika totesi tähän, että ei nyt sentään) ja että emme ole suostuneet auttamaan, kun heillä on ollut taloudellisesti vaikeaa (mikä on totta, ei suostuttu ottamaan autolainaansa nimiimme, kun miniältä on luottotiedot menneet eikä poika saanut enää lisää lainaa). Paljon muutakin hän sanoi ja ihmetelin, että miten hän koki meidät niin vahingollisiksi lapselleen, kun emme kuitenkaan siihen asti olleet nähneet lasta kuin yhteensä ehkä 6 tunnin verran.
Mutta kuten totesin, itsekseenkin voi tulehduttaa ihmissuhteet.
Miten poikanne on suostunuy tähän, jos välinne ovat aiemmin olleet normaalit?
Miksi ei olisi? Hänellä on vaimo ja yleensä sitä ollaan vaimon kanssa samalla puolella. Mikä mammanpoika se semmoinen on, joka äitinsä kanssa on samaa mieltä vaimoa vastaan?
Vähän kummallista mun mielestä olisi, jos lapsellasi koko elinikänsä olisi ollut välittävä ja rakastava suhde teihin vanhempiin ja sitten lyhyessä ajassa katkaisisi välit ilman mitään provokaatiota, syynä pelkästään puolison päätös. Vaikka koen, että mieheni on "mun puolella" (en erityisesti pidä tuosta ilmaisusta), ei hän kyllä katkaisisi kahta tärkeää, läheistä ihmissuhdetta perusteetta ja ihan syyttä suotta.
En ole isovanhempi, mutta kommentoin kuitenkin. Usein ihmiset eivät tiedosta omia motiivejaan. He käyttäytyvät ns. "suoraan selkärangasta", miettimättä miksi haluavat toimia niin ja mitä siitä toiminnasta seuraa ja miten toiset ihmiset kokevat sen toiminnan. Kun isovanhempi toimii rajattomasti, hän varmasti kokee toimivansa "hyvää hyvyyttään" (tämä on todennäköisesti se, millä hän selittää itselleen toimintansa), ei hän välttämättä edes tiedosta, että toiminnan motiivit nousee tarpeesta päteä ja osoittaa omaa, "ylempää" paikkaansa suvun hierarkiassa. Ja puhun tässä siis näistä täysin rajattomista tapauksista. Tämä on myös se syy, miksi ap et saa tähän vastauksia. Aika harva kyseinen tapaus pystyy vastaamaan, kun ei he edes tiedosta tekevänsä mitään väärää. Heidän näkökulmastaan se miniä vain on hankala (ja voihan se niinkin joskus olla).
Kommentoija 15 vastaa ruokarajoitteista:
Olen itse terveydenhuoltoalalla töissä, ja suhtaudun vanhempien ilmoittamiin ruokarajoitteisiin tarkasti. Mieheni, joka on lasten varsinainen isoisä, ei muista niitä. Lapsenlapsia on 8 kahdessa/ kolmessa eri perheessä. Kahdella on keliakia, yhdellä epäillään sitä. Kolmella on astma, kahdella koivuallergia ja siihen liittyen pitää joitain ruoka-aineita varoa keväisin. Yhdellä on maitoallergia ja yhdellä laktoosi-intoleranssi. Yhdellä on ollut pienenä maitoallergia, mutta lapsi on jo seitsemä; äitinsä kuitenkin haluaa tietyt maitotuotteet pois häneltä (missä ei minusta ole mitään järkeä, mutta tottakai noudatamme tätäkin toivetta). Ja muistaakseni yhdelle ei saisi antaa pähkinää tai suklaata koska lapsi ehkä saa ihottumaa. Mitä nyt tällä hetkellä muistan ja tiedän. En ihmettele ettei mies muista, minäkään en meinaa millään ja olen sentään meistä nuorempi...
Terv. Se mummihko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alusta asti yritettiin noudattaa miniän toiveita eli ei menty sairaalaan katsomaan vauvaa, ei soiteltu joka viikko ja kyselty kuulumisia, ei viety vauvalle mitään krääsää jne. Pysyttiin sivussa ja annettiin perheen elää omaa elämäänsä. Ei neuvottu, ei moitittu, ei annettu ohjeita. Mutta valitettavasti se ei riittänyt. Saatiin kuulla, että ei olla kiinnostuneita eikä auteta, vaikka toisaalla koko ajan oli miniän sanomiset, että ei tarvitse niin usein soittaa (kahdesti kuukaudessa) ja se, että he kyllä osaavat, ei ole tarvis tuppautua. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana saatiin nähdä tätä 4 kertaa eli ristiäisissä, tyttäremme häissä, joulukylässä (tosin ei jouluna vaan välipäivinä, kun olivat matkalla toiseen mummolaan) ja 1v synttärinä. Matkaa väillämme on noin 40 km, joten ei meille tarvitse tuntitolkulla ajaa. Perheen luokse ei saatu lupaa mennä käymään. Sanoivat, että kutsuvat kyllä. Kutsua ei tullut.
Kyllä me ymmärsimme, että asia selvä, ei tuppauduta, kun emme osaa olla niin kuin halutaan. Raha olisi kelvannut, mutta ei aikamme.
Nyt on keskitytty tyttären perheeseen, siellä on 2 bonuslasta, joiden kanssa saamme olla kutakuinkin samalla tavalla kuin omien kanssa aikanaan. Vävy ei kieltele, vaikka emme biologista sukua olekaan.
Kun välit tulehtuvat, ei siinä välttämättä ole kahta osapuolta vaan ainoastaan yksi, joka päättää suuttua, vaikka ei ole mitään syytä.
Todella harmi, että koette näin ja välit menivät. Keneltä saitte kuulla, ettei teitä kiinnosta auttaa? Vai saitteko ikinä selitystä sille, miksi yhtäältä piditte liikaa yhteyttä ja toisaalta ette olleet kiinnostuneita? Mikä oli poikanne näkemys asiaan?
Miniältä tietenkin. Hän piti lapsenlapsen 1v-synttäreillä meille saarnan siitä, miten hän on vuoden ajan joutunut selvittämään meille lähes päivittäin lapsen kaikki tekemiset (poika totesi tähän, että ei nyt sentään) ja että emme ole suostuneet auttamaan, kun heillä on ollut taloudellisesti vaikeaa (mikä on totta, ei suostuttu ottamaan autolainaansa nimiimme, kun miniältä on luottotiedot menneet eikä poika saanut enää lisää lainaa). Paljon muutakin hän sanoi ja ihmetelin, että miten hän koki meidät niin vahingollisiksi lapselleen, kun emme kuitenkaan siihen asti olleet nähneet lasta kuin yhteensä ehkä 6 tunnin verran.
Mutta kuten totesin, itsekseenkin voi tulehduttaa ihmissuhteet.
Miten poikanne on suostunuy tähän, jos välinne ovat aiemmin olleet normaalit?
Miksi ei olisi? Hänellä on vaimo ja yleensä sitä ollaan vaimon kanssa samalla puolella. Mikä mammanpoika se semmoinen on, joka äitinsä kanssa on samaa mieltä vaimoa vastaan?
Vähän kummallista mun mielestä olisi, jos lapsellasi koko elinikänsä olisi ollut välittävä ja rakastava suhde teihin vanhempiin ja sitten lyhyessä ajassa katkaisisi välit ilman mitään provokaatiota, syynä pelkästään puolison päätös. Vaikka koen, että mieheni on "mun puolella" (en erityisesti pidä tuosta ilmaisusta), ei hän kyllä katkaisisi kahta tärkeää, läheistä ihmissuhdetta perusteetta ja ihan syyttä suotta.
Jos laitat puolisosi valitsemaan joko sinut ja lapset tai omat vanhempansa, niin mitä hän valitsee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alusta asti yritettiin noudattaa miniän toiveita eli ei menty sairaalaan katsomaan vauvaa, ei soiteltu joka viikko ja kyselty kuulumisia, ei viety vauvalle mitään krääsää jne. Pysyttiin sivussa ja annettiin perheen elää omaa elämäänsä. Ei neuvottu, ei moitittu, ei annettu ohjeita. Mutta valitettavasti se ei riittänyt. Saatiin kuulla, että ei olla kiinnostuneita eikä auteta, vaikka toisaalla koko ajan oli miniän sanomiset, että ei tarvitse niin usein soittaa (kahdesti kuukaudessa) ja se, että he kyllä osaavat, ei ole tarvis tuppautua. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana saatiin nähdä tätä 4 kertaa eli ristiäisissä, tyttäremme häissä, joulukylässä (tosin ei jouluna vaan välipäivinä, kun olivat matkalla toiseen mummolaan) ja 1v synttärinä. Matkaa väillämme on noin 40 km, joten ei meille tarvitse tuntitolkulla ajaa. Perheen luokse ei saatu lupaa mennä käymään. Sanoivat, että kutsuvat kyllä. Kutsua ei tullut.
Kyllä me ymmärsimme, että asia selvä, ei tuppauduta, kun emme osaa olla niin kuin halutaan. Raha olisi kelvannut, mutta ei aikamme.
Nyt on keskitytty tyttären perheeseen, siellä on 2 bonuslasta, joiden kanssa saamme olla kutakuinkin samalla tavalla kuin omien kanssa aikanaan. Vävy ei kieltele, vaikka emme biologista sukua olekaan.
Kun välit tulehtuvat, ei siinä välttämättä ole kahta osapuolta vaan ainoastaan yksi, joka päättää suuttua, vaikka ei ole mitään syytä.
Todella harmi, että koette näin ja välit menivät. Keneltä saitte kuulla, ettei teitä kiinnosta auttaa? Vai saitteko ikinä selitystä sille, miksi yhtäältä piditte liikaa yhteyttä ja toisaalta ette olleet kiinnostuneita? Mikä oli poikanne näkemys asiaan?
Miniältä tietenkin. Hän piti lapsenlapsen 1v-synttäreillä meille saarnan siitä, miten hän on vuoden ajan joutunut selvittämään meille lähes päivittäin lapsen kaikki tekemiset (poika totesi tähän, että ei nyt sentään) ja että emme ole suostuneet auttamaan, kun heillä on ollut taloudellisesti vaikeaa (mikä on totta, ei suostuttu ottamaan autolainaansa nimiimme, kun miniältä on luottotiedot menneet eikä poika saanut enää lisää lainaa). Paljon muutakin hän sanoi ja ihmetelin, että miten hän koki meidät niin vahingollisiksi lapselleen, kun emme kuitenkaan siihen asti olleet nähneet lasta kuin yhteensä ehkä 6 tunnin verran.
Mutta kuten totesin, itsekseenkin voi tulehduttaa ihmissuhteet.
No sanoitteko miniälle mitään vastaan? Esim. siitä miten vähän olette nähneet lasta jne? Jos kerran miniä lateli ihan sontaa.
Kohta ne eroaa kuitenkin (varmaan toki pyöräyttää ykköselle kakkosen kaveriksi) ja sitten ne lapset on teillä aina isän vuoroviikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alusta asti yritettiin noudattaa miniän toiveita eli ei menty sairaalaan katsomaan vauvaa, ei soiteltu joka viikko ja kyselty kuulumisia, ei viety vauvalle mitään krääsää jne. Pysyttiin sivussa ja annettiin perheen elää omaa elämäänsä. Ei neuvottu, ei moitittu, ei annettu ohjeita. Mutta valitettavasti se ei riittänyt. Saatiin kuulla, että ei olla kiinnostuneita eikä auteta, vaikka toisaalla koko ajan oli miniän sanomiset, että ei tarvitse niin usein soittaa (kahdesti kuukaudessa) ja se, että he kyllä osaavat, ei ole tarvis tuppautua. Vauvan ensimmäisen vuoden aikana saatiin nähdä tätä 4 kertaa eli ristiäisissä, tyttäremme häissä, joulukylässä (tosin ei jouluna vaan välipäivinä, kun olivat matkalla toiseen mummolaan) ja 1v synttärinä. Matkaa väillämme on noin 40 km, joten ei meille tarvitse tuntitolkulla ajaa. Perheen luokse ei saatu lupaa mennä käymään. Sanoivat, että kutsuvat kyllä. Kutsua ei tullut.
Kyllä me ymmärsimme, että asia selvä, ei tuppauduta, kun emme osaa olla niin kuin halutaan. Raha olisi kelvannut, mutta ei aikamme.
Nyt on keskitytty tyttären perheeseen, siellä on 2 bonuslasta, joiden kanssa saamme olla kutakuinkin samalla tavalla kuin omien kanssa aikanaan. Vävy ei kieltele, vaikka emme biologista sukua olekaan.
Kun välit tulehtuvat, ei siinä välttämättä ole kahta osapuolta vaan ainoastaan yksi, joka päättää suuttua, vaikka ei ole mitään syytä.
Todella harmi, että koette näin ja välit menivät. Keneltä saitte kuulla, ettei teitä kiinnosta auttaa? Vai saitteko ikinä selitystä sille, miksi yhtäältä piditte liikaa yhteyttä ja toisaalta ette olleet kiinnostuneita? Mikä oli poikanne näkemys asiaan?
Miniältä tietenkin. Hän piti lapsenlapsen 1v-synttäreillä meille saarnan siitä, miten hän on vuoden ajan joutunut selvittämään meille lähes päivittäin lapsen kaikki tekemiset (poika totesi tähän, että ei nyt sentään) ja että emme ole suostuneet auttamaan, kun heillä on ollut taloudellisesti vaikeaa (mikä on totta, ei suostuttu ottamaan autolainaansa nimiimme, kun miniältä on luottotiedot menneet eikä poika saanut enää lisää lainaa). Paljon muutakin hän sanoi ja ihmetelin, että miten hän koki meidät niin vahingollisiksi lapselleen, kun emme kuitenkaan siihen asti olleet nähneet lasta kuin yhteensä ehkä 6 tunnin verran.
Mutta kuten totesin, itsekseenkin voi tulehduttaa ihmissuhteet.
Miten poikanne on suostunuy tähän, jos välinne ovat aiemmin olleet normaalit?
Miksi ei olisi? Hänellä on vaimo ja yleensä sitä ollaan vaimon kanssa samalla puolella. Mikä mammanpoika se semmoinen on, joka äitinsä kanssa on samaa mieltä vaimoa vastaan?
Vähän kummallista mun mielestä olisi, jos lapsellasi koko elinikänsä olisi ollut välittävä ja rakastava suhde teihin vanhempiin ja sitten lyhyessä ajassa katkaisisi välit ilman mitään provokaatiota, syynä pelkästään puolison päätös. Vaikka koen, että mieheni on "mun puolella" (en erityisesti pidä tuosta ilmaisusta), ei hän kyllä katkaisisi kahta tärkeää, läheistä ihmissuhdetta perusteetta ja ihan syyttä suotta.
Jos laitat puolisosi valitsemaan joko sinut ja lapset tai omat vanhempansa, niin mitä hän valitsee?
Varmaan kysyisin, miksi pitäisi valita, onko tapahtunut jotain mitä en tiedä tms. Siis jos pitäisin puolisoani ihan normaalina, täyspäisenä ihmisenä. Kuten varmasti pitäisin, jos olisin alkanut seurustella hänen kanssaan ja lapsenkin hankkinut. Mutta tämä on tietysti oma vastaukseni, koska minulla ei ole kokemuksia kuin tasapainoisista seurustelusuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija 15 vastaa ruokarajoitteista:
Olen itse terveydenhuoltoalalla töissä, ja suhtaudun vanhempien ilmoittamiin ruokarajoitteisiin tarkasti. Mieheni, joka on lasten varsinainen isoisä, ei muista niitä. Lapsenlapsia on 8 kahdessa/ kolmessa eri perheessä. Kahdella on keliakia, yhdellä epäillään sitä. Kolmella on astma, kahdella koivuallergia ja siihen liittyen pitää joitain ruoka-aineita varoa keväisin. Yhdellä on maitoallergia ja yhdellä laktoosi-intoleranssi. Yhdellä on ollut pienenä maitoallergia, mutta lapsi on jo seitsemä; äitinsä kuitenkin haluaa tietyt maitotuotteet pois häneltä (missä ei minusta ole mitään järkeä, mutta tottakai noudatamme tätäkin toivetta). Ja muistaakseni yhdelle ei saisi antaa pähkinää tai suklaata koska lapsi ehkä saa ihottumaa. Mitä nyt tällä hetkellä muistan ja tiedän. En ihmettele ettei mies muista, minäkään en meinaa millään ja olen sentään meistä nuorempi...
Terv. Se mummihko
Ja kaikkiko on yhtä aikaa ja noita ei voi kirjoittaa ylös?
Mun anoppi sanoisi varmasti, että hän aivan hyvää hyvyyttään auttaa mm. siivoamalla, kun meillä ei ymmärretä eikä viitsitä tehdä sitä tarpeeksi. Meillä ei osattaisi viikata lakanoitakaan oikein, ellei anoppi olisi opettanut.