Hyväksytkö MS-taudin läheisellä?
Jos läheisesi sairastuu MS-tautiin, hyväksytkö asian vai vältätkö läheisen kanssa tekemisissä olemista jatkossa? Meillä on suvussa MS-potilas, jonka kohtaamista vähän pelkäänkin, vaikka hyvin tiedän, ettei sairaus ole tarttuvaa laatua. Toinen aivan kauhea asia on Parkinsonin tauti, jota sairastavia vieroksun, vaikka en tietenkään voi TUOMITA sairautta, jota ihminen ei ole itselleen aiheuttanut. Asia erikseen sitten on esim. HIV, alkoholikirroosi tai tupakoitsijan keuhkosyöpä, joihin sairastuneita en hyväksy edes vaikka vetäytyisivät yksinäisyyteen.
Kommentit (65)
Kertoo vaan rakastatko ihmisiä vai oletko heidän kanssaan muista syistä. Kyllä se on hyvä että sairaus tuli ja tapahtui mitä tapahtui niin selväksi tuli asiat. En usko että jättäjä ainakaan saa kauheen hyvää seuraavaa vaimoa.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo vaan rakastatko ihmisiä vai oletko heidän kanssaan muista syistä. Kyllä se on hyvä että sairaus tuli ja tapahtui mitä tapahtui niin selväksi tuli asiat. En usko että jättäjä ainakaan saa kauheen hyvää seuraavaa vaimoa.
Ja ihmiset ei ymmärrä että jos nyt tuli tuo sairaus kun jätät niin seuraavalla voi olla vaikka mikä kuppa. Että onnea jatkoon. Sieltä tulee vastaan paljon parempi nurmi. Muista kuitenkin et luonto hoitaa. Kolahtaa omaan nilkkaan. Monesti käynyt näin että jotain tulossa vastaan vielä. Odotan innolla 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo vaan rakastatko ihmisiä vai oletko heidän kanssaan muista syistä. Kyllä se on hyvä että sairaus tuli ja tapahtui mitä tapahtui niin selväksi tuli asiat. En usko että jättäjä ainakaan saa kauheen hyvää seuraavaa vaimoa.
Ja ihmiset ei ymmärrä että jos nyt tuli tuo sairaus kun jätät niin seuraavalla voi olla vaikka mikä kuppa. Että onnea jatkoon. Sieltä tulee vastaan paljon parempi nurmi. Muista kuitenkin et luonto hoitaa. Kolahtaa omaan nilkkaan. Monesti käynyt näin että jotain tulossa vastaan vielä. Odotan innolla 😂
Ei seuraavalla - itsellä. Yleensä karma hoitelee näille ”sotureille” ne näppärimmät sisäelinongelmat. Niitä (ansaitusti) odotellessa!
Entisellä naapurilla oli ms-tauti. Hän liikkui normaalisti, harrasti paljon ja ajoi autolla, mutta silti työkyvytön. Kuulemma vain toisinaan tulee kausia, ettei voi mitään. Hän ei sitä sen kummemmin mainostanut, totesi vain asian kuin olisi ilmoittanut, että istutinpa kukkia parvekkeelle, antoi vain tiedoksi. Siksi kai, että ei ihmetellä, jos hän joskus liikkuu vähän eri tavoin. Toinen tapaus oli harrastuskaveri - ei fyysinen harrastus - jolla oli jo MS-tauti, kun tutustuin. Meistä tuli ystäviä, mutta välillä oli raskasta, kun häntä ei saanut yhtään auttaa, ei edes avata ovea. Hänellä liikkuminen oli vaikeaa ja huonoa koko ajan. Hän kuolikin kohtalaisen nuorena, tuli joku flunssa, jonka jälkitaudista ei selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo vaan rakastatko ihmisiä vai oletko heidän kanssaan muista syistä. Kyllä se on hyvä että sairaus tuli ja tapahtui mitä tapahtui niin selväksi tuli asiat. En usko että jättäjä ainakaan saa kauheen hyvää seuraavaa vaimoa.
Tämäpä tämä. Tämän ihmisen kohdalla sairaus on sairastuneelle siunaus. Lähipiiristä poistuu yksi saastainen epäihminen.
Mitä hyväksymistä siinä on? Se on fakta, johon ei voi kukaan vaikuttaa. Mikä sua sairaudessa niin pelottaa? Ihminen on yhä se sama, vaikka sairas onkin.
AP:n aivomätään verrattua MS ei ole edes paha.
Kai muistat ap, että voit itsekin sairastua tai vammautua? Toki epätodennäköistä, mutta mahdollista silti. Haluaisitko silloin, että ihmiset hylkäisivät asian takia, johon et voi itse mitenkään vaikuttaa? Tätä kannattaa jokaisen miettiä. Ehkä sitten saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kai muistat ap, että voit itsekin sairastua tai vammautua? Toki epätodennäköistä, mutta mahdollista silti. Haluaisitko silloin, että ihmiset hylkäisivät asian takia, johon et voi itse mitenkään vaikuttaa? Tätä kannattaa jokaisen miettiä. Ehkä sitten saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Epätodennäköistä? Joka kolmas saa syövän, ja tämän lisäksi kaikki muut mahdolliset sairausvaihtiehdot. On erittäin _todennäköistä_, että jokaiselle napsahtaa kohdalle ihan se vakava paikkakin. Aivan käsittämättömän naivia elää tiedostamatta tätä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo vaan rakastatko ihmisiä vai oletko heidän kanssaan muista syistä. Kyllä se on hyvä että sairaus tuli ja tapahtui mitä tapahtui niin selväksi tuli asiat. En usko että jättäjä ainakaan saa kauheen hyvää seuraavaa vaimoa.
Ja ihmiset ei ymmärrä että jos nyt tuli tuo sairaus kun jätät niin seuraavalla voi olla vaikka mikä kuppa. Että onnea jatkoon. Sieltä tulee vastaan paljon parempi nurmi. Muista kuitenkin et luonto hoitaa. Kolahtaa omaan nilkkaan. Monesti käynyt näin että jotain tulossa vastaan vielä. Odotan innolla 😂
Ei seuraavalla - itsellä. Yleensä karma hoitelee näille ”sotureille” ne näppärimmät sisäelinongelmat. Niitä (ansaitusti) odotellessa!
Juuri näin 😁
Kaveri on muuttunut hyperseksuaaliseksi MS taudin myötä. Onko syy että plakki on osunut johonkin kohtaan aivoja joka määrää seksuaalisuudesta?
Vaikkakin provoksi tarkoitettu, niin silti ikävästi vähän tottakin. Puoliso sairastui ja huomasin että aika diagnoosista vuosi eteenpäin niin suurin osa perheestä, jotka ennen diagnoosia hokivat ja korostivat sitä kuinka läheisiä me ollaankaan, on ottanut etäisyyttä.
Puolison vanhemmat ei halua asiasta puhua lainkaan, eli sitä tukea mitä ajattelet että juurikin se perhe antaa, niin ei ole ollenkaan.
Yhdeltä saatu ”perustelu” oli se että eivät osaa puhua asiasta koska ”ei tiedetä mitä sanoa ja vaikeaa se on meillekkin”. Yritin ymmärtää että nyt on vaikeaa kaikilla, mutta kun minä ja puolisoni käydään läpi sitä järkytystä niin samaan aikaan pyörii kaikki ihanat perhejoulut ja synttärit, jos ei tultu paikalle niin kukaan ei edes soittanut ja kysynyt että onko kaikki ok (koska EI ollut) vaan lakaistiin sairastunut maton alle ettei mene idylli rikki.
Eli se rakas perhe paljastui aikamoiseksi p a s k a l ä j ä k s i.
Vastenmielisiä ihmisiä. Kaikinpuolin.
Kaikkiin ”perheen” kissanristiäisiin pitäisi kyllä osallistua, että anoppi saa otettua ne pakolliset ”suuri, onnellinen perhe” kuvat ja leijua niillä sosiaalisessa mediassa.
Pikkuhiljaa ollaan jätetty kekkerit vähemmälle ja vähemmälle. Meillä menee nyt hyvin, puolisolla menee nyt hyvin. Puolison perhe ja ex-lähipiiri ei sitä tiedä, mutta eipä se asia niille kuulukaan..
kirjoitti:
Vaikkakin provoksi tarkoitettu, niin silti ikävästi vähän tottakin. Puoliso sairastui ja huomasin että aika diagnoosista vuosi eteenpäin niin suurin osa perheestä, jotka ennen diagnoosia hokivat ja korostivat sitä kuinka läheisiä me ollaankaan, on ottanut etäisyyttä.
Puolison vanhemmat ei halua asiasta puhua lainkaan, eli sitä tukea mitä ajattelet että juurikin se perhe antaa, niin ei ole ollenkaan.
Yhdeltä saatu ”perustelu” oli se että eivät osaa puhua asiasta koska ”ei tiedetä mitä sanoa ja vaikeaa se on meillekkin”. Yritin ymmärtää että nyt on vaikeaa kaikilla, mutta kun minä ja puolisoni käydään läpi sitä järkytystä niin samaan aikaan pyörii kaikki ihanat perhejoulut ja synttärit, jos ei tultu paikalle niin kukaan ei edes soittanut ja kysynyt että onko kaikki ok (koska EI ollut) vaan lakaistiin sairastunut maton alle ettei mene idylli rikki.
Eli se rakas perhe paljastui aikamoiseksi p a s k a l ä j ä k s i.
Vastenmielisiä ihmisiä. Kaikinpuolin.
Kaikkiin ”perheen” kissanristiäisiin pitäisi kyllä osallistua, että anoppi saa otettua ne pakolliset ”suuri, onnellinen perhe” kuvat ja leijua niillä sosiaalisessa mediassa.
Pikkuhiljaa ollaan jätetty kekkerit vähemmälle ja vähemmälle. Meillä menee nyt hyvin, puolisolla menee nyt hyvin. Puolison perhe ja ex-lähipiiri ei sitä tiedä, mutta eipä se asia niille kuulukaan..
Paljon voimia ja rakkautta ❤️
Järkyttävää, että jotkut ihmiset ajattelee niin kuin Ap. Miten teidät on oikein kasvatettu? :/
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää, että jotkut ihmiset ajattelee niin kuin Ap. Miten teidät on oikein kasvatettu? :/
Ei tuollainen kasvatuksesta johdu. Se on silkkaa ihmisyyden puutetta; sisäsyntyistä pahuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jätin MS-tautisen ystäväni kahdeksan vuoden ystävyyden jälkeen. Liikaa vaivaa enkä halua lähelleni ”sairautta” - menee fiilikset elämästä. Ajattelen, että jokainen on oman elämänsä herra, ja tuntui, että hän jo olemassaolollaan edusti jonkinlaista heikkoutta ja heikompaa ainesta ihmisenä. En myöskään halunnut miksikään tukihenkilöksi, en ole mikään hyväntekijä.
M54, Pohjanmaa
Just joo, sinä oletkin varsinainen sankari. Seipäänniellyt, puupäinen pohjalainen. Äläpä odota, että kukaan ryhtyisi sinulle omaishoitajaksi. Pelkkä kirjoituksesi pilasi iltapäiväni.
Harvoin jaksaa toivoa kenellekään pahaa. Nyt on pakottava tarve kutsua sairauden mustaa aukkoa ap:lle. Herrajumala mikä apina, tunne-elämän hylkäämä sikiö.
kirjoitti:
Vaikkakin provoksi tarkoitettu, niin silti ikävästi vähän tottakin. Puoliso sairastui ja huomasin että aika diagnoosista vuosi eteenpäin niin suurin osa perheestä, jotka ennen diagnoosia hokivat ja korostivat sitä kuinka läheisiä me ollaankaan, on ottanut etäisyyttä.
Puolison vanhemmat ei halua asiasta puhua lainkaan, eli sitä tukea mitä ajattelet että juurikin se perhe antaa, niin ei ole ollenkaan.
Yhdeltä saatu ”perustelu” oli se että eivät osaa puhua asiasta koska ”ei tiedetä mitä sanoa ja vaikeaa se on meillekkin”. Yritin ymmärtää että nyt on vaikeaa kaikilla, mutta kun minä ja puolisoni käydään läpi sitä järkytystä niin samaan aikaan pyörii kaikki ihanat perhejoulut ja synttärit, jos ei tultu paikalle niin kukaan ei edes soittanut ja kysynyt että onko kaikki ok (koska EI ollut) vaan lakaistiin sairastunut maton alle ettei mene idylli rikki.
Eli se rakas perhe paljastui aikamoiseksi p a s k a l ä j ä k s i.
Vastenmielisiä ihmisiä. Kaikinpuolin.
Kaikkiin ”perheen” kissanristiäisiin pitäisi kyllä osallistua, että anoppi saa otettua ne pakolliset ”suuri, onnellinen perhe” kuvat ja leijua niillä sosiaalisessa mediassa.
Pikkuhiljaa ollaan jätetty kekkerit vähemmälle ja vähemmälle. Meillä menee nyt hyvin, puolisolla menee nyt hyvin. Puolison perhe ja ex-lähipiiri ei sitä tiedä, mutta eipä se asia niille kuulukaan..
Vertaistukihalaus. Sairastan itse. Ihmiset ovat pelkuruudessaan ja itsekkyydessään uskomattomia - ja samalla juurikin niin ihmisiä. Kaikki täälläkin nähty, olen tyytynyt sairastelemaan vaikeimmat jaksot itsekseni, hiljaisuudessa. Monikaan ei tiedä sauraudestani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos läheisesi sairastuu MS-tautiin, hyväksytkö asian vai vältätkö läheisen kanssa tekemisissä olemista jatkossa? Meillä on suvussa MS-potilas, jonka kohtaamista vähän pelkäänkin, vaikka hyvin tiedän, ettei sairaus ole tarttuvaa laatua. Toinen aivan kauhea asia on Parkinsonin tauti, jota sairastavia vieroksun, vaikka en tietenkään voi TUOMITA sairautta, jota ihminen ei ole itselleen aiheuttanut. Asia erikseen sitten on esim. HIV, alkoholikirroosi tai tupakoitsijan keuhkosyöpä, joihin sairastuneita en hyväksy edes vaikka vetäytyisivät yksinäisyyteen.
Kuule taliaivo, sun hyväksymisilläs ei ole hevonpeen vertaa merkitystä. Olet kuvottava tapaus. Nyt se nenä pois omasta navasta.
Ihan ymmärrettävää se on että sairaus pelottaa tervettä ihmistä! Täällä jeesustellaan mutta moniko todella uskaltaisi kohdata sairaan läheisen loppuun saakka? Minä en ainakaan _halua_![/quote
Muistele tata kirjoitustasi kun olet itse sairas ja kukaan ei ota yhteytta tai auta millaan tavalla. Yksin jaat pelkojesi kanssa.
Kerro tuo heti mahdolliselle parisuhdetta kanssasi suunnittelevalle - siis että tulet hylkäämään hänet silloin kun hän eniten tukeasi kaipaisi.