Miten masennusta hoidetaan?

Terapia ja mahdollisesti lääkitys ovat yleisimmät työkalut. Psykiatri voi kirjoittaa lääkereseptin mutta tekee hyvin harvoin itse terapiaa. Terapiassa voidaan käydä läpi vanhoja haavoja ja etsiä suuntaa tulevalle.

Jos eivät nuo lääkkeet tehoa, voi astua kuvioihin sähköhoito. Vaihtoehtoja riittää. 

Elämän tarkoituksen löytämisellä.

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Vierailija kirjoitti:

Jos eivät nuo lääkkeet tehoa, voi astua kuvioihin sähköhoito. Vaihtoehtoja riittää. 

Vaihtoehtoja riittää, jos niihin sattuu pääsemään. Yleensä ei pääse

Terapia olisi hyödyllistä ja koska olet (tai muu hoidettava on) vielä nuori, luultavasti saatkin sitä. Vanhemmille kirjoitetaan resepti ja lähetetään kotiin. Sinne saatkin sitten yksin mädäntyä, ketään ei kiinnosta ja laiskuutta ja oma vikakin varmaan koko "masennus". Toivoa sopii, että edes läheiset olisivat empaattisia ja ymmärtäväisiä, sillä muuten toivoa ei ole.

Mutta siis terapia ja tuossa tilanteessa varmaan jo lääkkeetkin (ja paljon ehdotonta rakkautta, ymmärrystä ja apua arkiaskareisiin riittävän kauan...) niin saattaa parantua.

T. kroonistuneesti masentunut yli 40 v. joka toivoo edelleen että kuolisi

Lääkefirmat yrittivät ssri-lääkkeitä markkinoille tuodessaan väittää että masennuksen syy olisi serotoniiniepätasapaino, mutta mikään tutkimus ei ole tätä väitettä vahvistanut ja nykyään ko. lääkkeitä ei saa markkinoida näillä väitteillä.

Ulkopuolisen on vähän rohkea sanoa että toinen ei ole koskaan kokenut mitään traumaattista, vaikka on kyse perheenjäsenestä. Eräs tuttavani on kertonut että hänen vanhempansa kuulivat hänen koulukiusaamisestaan vasta viitisentoista vuotta tapahtumien jälkeen ja se tuli heille yllätyksenä. 

Tuo mainitsemasi tyhjyyden tunne on aika huomionarvoinen asia, se viittaa merkityksen puutteeseen. 

Ranteet auki = lievä masennus, ei tarvetta psykiatrin juttusille, masennuslääkkeet puolikas tabletti päivässä.

Eli vastaukseni on että ei sitä mitenkään hoideta.

Vierailija kirjoitti:

Lääkefirmat yrittivät ssri-lääkkeitä markkinoille tuodessaan väittää että masennuksen syy olisi serotoniiniepätasapaino, mutta mikään tutkimus ei ole tätä väitettä vahvistanut ja nykyään ko. lääkkeitä ei saa markkinoida näillä väitteillä.

Ulkopuolisen on vähän rohkea sanoa että toinen ei ole koskaan kokenut mitään traumaattista, vaikka on kyse perheenjäsenestä. Eräs tuttavani on kertonut että hänen vanhempansa kuulivat hänen koulukiusaamisestaan vasta viitisentoista vuotta tapahtumien jälkeen ja se tuli heille yllätyksenä. 

Tuo mainitsemasi tyhjyyden tunne on aika huomionarvoinen asia, se viittaa merkityksen puutteeseen. 

Tarkoitin traumaattisella sitä, että olisi hyväksikäytetty tai hakattu lapsena. Kavereita on ollut.

Nuori itse sanoo, ettei tunnista mitään syytä. Tai tunnista yhden riidan vanhenpien kanssa, se oli käännekohta, mutta sekin käsiteltiin ja anteeksiannettiin. Riidat ja lievät koulukiusaamiset kuuluvat elämään.

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Syy on perimän ja ympäristön yhteisvaikutus. Sen tarkemmin ei tiedetä. Jokaisen nupin sisältö kun on täysin omanlaisensa. Nuoresi voi surra jotain, mikä sinun mielestäsi on kärpäsen kakkaa vähäisempi asia, mutta hänelle sillä on iso merkitys.

Moni hyötyy sähköhoidosta, joka annetaan hyvin hellävaraisesti. Potilas on unessa ja saanut lihasrelaksanttia. Ei satu, ei pelota, voi mennä hetkeksi muisti mutta yleensä palautuu.

Ei vähimmässäkään määrin muistuta sitä mitä Jack Nicholsonille tehtiin elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän.

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Onko nuori herkkä? Tiedätkö kaiken hänelle tapahtuneen? Ehkä nuori ei itsekään vielä ymmärrä, että jotkut kokemukset ovat vaurioittaneet häntä ja sanoo siksi ettei mitään ihmeellistä ole ollut? <- hyvän ja itselle sopivan terapian ja terapeutin kanssa voi ymmärtää paljon asioita, joita ei lapsen/nuoren elämänkokemuksella vielä ymmärrä jos vertailukohtaa/normaalia "peiliä" ei ole ollut. Voi varmaan joskus johtua jossain määrin aivokemiastakin(?).

Ja nuo lääkkeet, joskus joutuu tekemään valitettavan montakin kokeilua ennenkuin sopiva löytyy eli tästä kannattaa puhua lääkärin kanssa. Lääkkeet ei tietenkään ole aina tarpeen, mutta vakavissa tapauksissa lienee kuitenkin tarpeen. Niin ja vaatikaa terapiaa ja kysykää apua oikeanlaisen terapian ja terapeutin löytämiseen. Tärkeintä on, että terapian suuntaus sopii hoidettavalle ja terapeutin ja hoidettavan henkilökemiat toimii ja he "ymmärtävät" toisiaan. Tuo em. on aidosti tärkeintä, muu on helpo lähes tulkoon kaikkien ajan ja rahan haaskausta. Ja usko pois, tiedän tästä valitettavan paljon...mutta tsemppiä ja <3

Karmeita tapauksia on jo mainittu parikin näissä vastauksissa, voin vain toivottaa teille voimia ja ihmetellä kuinka eri tavoilla eri paikkakunnilla asiaa "hoidetaan". Itse pääsin sekä 21 että 35 vuoden iässä paikallisen psyk. polin kautta hoitoon mielestäni ihan ongelmitta. Toki silloin kun olo on todella paha, käyntien välinen aika tuntui välillä kiduttavan pitkältä. Lääkkeitä on tarjottu ja jossain välissä niitä käytinkin, ja terapiaa on nyt takana vajaat puoli vuotta ja ensi vuodelle haetaan jatkoa.

Oman masennukseni syynä on ollut muutama puuttuva tärkeä elämän elementti joita en ole onnistunut elämääni saamaan erilaisten kammojen takia. Minut kiusattiin koulussa niin pahasti sivuun koko ikäryhmästäni että ihmisiin tutustuminen on hämmästyttävän vaikeaa vielä näin aikuisenakin, menen helposti "puolustusmoodiin". Tämän takia ystäviä ei ole, parisuhteesta puhumattakaan. Elämästä puuttuu inhimillinen lämpö ja keskustelut. Näitä asioita koitetaan ratkoa terapiassa.

T. 9.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Onko nuori herkkä? Tiedätkö kaiken hänelle tapahtuneen? Ehkä nuori ei itsekään vielä ymmärrä, että jotkut kokemukset ovat vaurioittaneet häntä ja sanoo siksi ettei mitään ihmeellistä ole ollut? <- hyvän ja itselle sopivan terapian ja terapeutin kanssa voi ymmärtää paljon asioita, joita ei lapsen/nuoren elämänkokemuksella vielä ymmärrä jos vertailukohtaa/normaalia "peiliä" ei ole ollut. Voi varmaan joskus johtua jossain määrin aivokemiastakin(?).

Ja nuo lääkkeet, joskus joutuu tekemään valitettavan montakin kokeilua ennenkuin sopiva löytyy eli tästä kannattaa puhua lääkärin kanssa. Lääkkeet ei tietenkään ole aina tarpeen, mutta vakavissa tapauksissa lienee kuitenkin tarpeen. Niin ja vaatikaa terapiaa ja kysykää apua oikeanlaisen terapian ja terapeutin löytämiseen. Tärkeintä on, että terapian suuntaus sopii hoidettavalle ja terapeutin ja hoidettavan henkilökemiat toimii ja he "ymmärtävät" toisiaan. Tuo em. on aidosti tärkeintä, muu on helpo lähes tulkoon kaikkien ajan ja rahan haaskausta. Ja usko pois, tiedän tästä valitettavan paljon...mutta tsemppiä ja <3

anteeksi typot, migreeni sotkee taas kirjoittamista :/ ehkä kuitenkin sat selvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Onko nuori herkkä? Tiedätkö kaiken hänelle tapahtuneen? Ehkä nuori ei itsekään vielä ymmärrä, että jotkut kokemukset ovat vaurioittaneet häntä ja sanoo siksi ettei mitään ihmeellistä ole ollut? <- hyvän ja itselle sopivan terapian ja terapeutin kanssa voi ymmärtää paljon asioita, joita ei lapsen/nuoren elämänkokemuksella vielä ymmärrä jos vertailukohtaa/normaalia "peiliä" ei ole ollut. Voi varmaan joskus johtua jossain määrin aivokemiastakin(?).

Ja nuo lääkkeet, joskus joutuu tekemään valitettavan montakin kokeilua ennenkuin sopiva löytyy eli tästä kannattaa puhua lääkärin kanssa. Lääkkeet ei tietenkään ole aina tarpeen, mutta vakavissa tapauksissa lienee kuitenkin tarpeen. Niin ja vaatikaa terapiaa ja kysykää apua oikeanlaisen terapian ja terapeutin löytämiseen. Tärkeintä on, että terapian suuntaus sopii hoidettavalle ja terapeutin ja hoidettavan henkilökemiat toimii ja he "ymmärtävät" toisiaan. Tuo em. on aidosti tärkeintä, muu on helpo lähes tulkoon kaikkien ajan ja rahan haaskausta. Ja usko pois, tiedän tästä valitettavan paljon...mutta tsemppiä ja <3

Ei ole herkkä. Analyyttinen ja ajatteleva on.

En tietenkään tiedä kaikkea tapahtunutta, mutta ei ole sitä tyyppiä, että maailma katuu kaikesta. Ei hän pumpulissa ole kasvanut. Itse bongaan yhden asian, mutta Siitä isosta asiasta on moneen kertaan keskusteltu, ja nuori on itsekin purkanut tunteitaan. Itse arvioi päässeen siitä yli.

Vierailija kirjoitti:

Karmeita tapauksia on jo mainittu parikin näissä vastauksissa, voin vain toivottaa teille voimia ja ihmetellä kuinka eri tavoilla eri paikkakunnilla asiaa "hoidetaan". Itse pääsin sekä 21 että 35 vuoden iässä paikallisen psyk. polin kautta hoitoon mielestäni ihan ongelmitta. Toki silloin kun olo on todella paha, käyntien välinen aika tuntui välillä kiduttavan pitkältä. Lääkkeitä on tarjottu ja jossain välissä niitä käytinkin, ja terapiaa on nyt takana vajaat puoli vuotta ja ensi vuodelle haetaan jatkoa.

Oman masennukseni syynä on ollut muutama puuttuva tärkeä elämän elementti joita en ole onnistunut elämääni saamaan erilaisten kammojen takia. Minut kiusattiin koulussa niin pahasti sivuun koko ikäryhmästäni että ihmisiin tutustuminen on hämmästyttävän vaikeaa vielä näin aikuisenakin, menen helposti "puolustusmoodiin". Tämän takia ystäviä ei ole, parisuhteesta puhumattakaan. Elämästä puuttuu inhimillinen lämpö ja keskustelut. Näitä asioita koitetaan ratkoa terapiassa.

T. 9.

:,(   <3 <3

Vierailija kirjoitti:

Karmeita tapauksia on jo mainittu parikin näissä vastauksissa, voin vain toivottaa teille voimia ja ihmetellä kuinka eri tavoilla eri paikkakunnilla asiaa "hoidetaan". Itse pääsin sekä 21 että 35 vuoden iässä paikallisen psyk. polin kautta hoitoon mielestäni ihan ongelmitta. Toki silloin kun olo on todella paha, käyntien välinen aika tuntui välillä kiduttavan pitkältä. Lääkkeitä on tarjottu ja jossain välissä niitä käytinkin, ja terapiaa on nyt takana vajaat puoli vuotta ja ensi vuodelle haetaan jatkoa.

Oman masennukseni syynä on ollut muutama puuttuva tärkeä elämän elementti joita en ole onnistunut elämääni saamaan erilaisten kammojen takia. Minut kiusattiin koulussa niin pahasti sivuun koko ikäryhmästäni että ihmisiin tutustuminen on hämmästyttävän vaikeaa vielä näin aikuisenakin, menen helposti "puolustusmoodiin". Tämän takia ystäviä ei ole, parisuhteesta puhumattakaan. Elämästä puuttuu inhimillinen lämpö ja keskustelut. Näitä asioita koitetaan ratkoa terapiassa.

T. 9.

Näin minäkin ymmärrän monen masennuksen syyt, eli erilaiset pelkotilat. Mutta tämä nuori on verbaalinen, taitava keskustelija ja ajattelija, hänen yksi vahvuutensa on rohkeus. Inhimmillisyyttä on perheessä neljään tavoitettavissa olevaan isovanhempaan asti. Nyt kun kaverit eivät enää jaksa kiinnostaa, niin vuotta nuorempi sisarus on kuitenkin rakas.

Ymmärrän, että jokin asia voi vaivaa ja masentaa itse kutakin. Sitä ihmettelen, miksi toisilla se asia jää vain alakuloksi, vaihtelevaksi, ja toisilla se pahenee koko ajan?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Onko nuori herkkä? Tiedätkö kaiken hänelle tapahtuneen? Ehkä nuori ei itsekään vielä ymmärrä, että jotkut kokemukset ovat vaurioittaneet häntä ja sanoo siksi ettei mitään ihmeellistä ole ollut? <- hyvän ja itselle sopivan terapian ja terapeutin kanssa voi ymmärtää paljon asioita, joita ei lapsen/nuoren elämänkokemuksella vielä ymmärrä jos vertailukohtaa/normaalia "peiliä" ei ole ollut. Voi varmaan joskus johtua jossain määrin aivokemiastakin(?).

Ja nuo lääkkeet, joskus joutuu tekemään valitettavan montakin kokeilua ennenkuin sopiva löytyy eli tästä kannattaa puhua lääkärin kanssa. Lääkkeet ei tietenkään ole aina tarpeen, mutta vakavissa tapauksissa lienee kuitenkin tarpeen. Niin ja vaatikaa terapiaa ja kysykää apua oikeanlaisen terapian ja terapeutin löytämiseen. Tärkeintä on, että terapian suuntaus sopii hoidettavalle ja terapeutin ja hoidettavan henkilökemiat toimii ja he "ymmärtävät" toisiaan. Tuo em. on aidosti tärkeintä, muu on helpo lähes tulkoon kaikkien ajan ja rahan haaskausta. Ja usko pois, tiedän tästä valitettavan paljon...mutta tsemppiä ja <3

Ei ole herkkä. Analyyttinen ja ajatteleva on.

En tietenkään tiedä kaikkea tapahtunutta, mutta ei ole sitä tyyppiä, että maailma katuu kaikesta. Ei hän pumpulissa ole kasvanut. Itse bongaan yhden asian, mutta Siitä isosta asiasta on moneen kertaan keskusteltu, ja nuori on itsekin purkanut tunteitaan. Itse arvioi päässeen siitä yli.

Ok. Tuossa tapauksessa kannattaisi ehkä jutella ulkopuolisen kanssa, koska ette löydä mitään tunnistettavaa syytä. On vaikea hoitaa tai parantua jostain mistä ei tiedä. Miten muuten tuo analyyttisyys ja ajattelevaisuus, pohtiiko paljon ns. syvällisiä asioita ja näkee tulevaisuuden (joko omansa ja/tai kansankunnan laajemminkin) synkkänä, pelottavana, ankeana? Nuoret voivat kokea joskus ns. maailmantuskaa eikä se tietysti ihme olekaan, vaikka se onkin ylimitoitettua ainakin yksilön kannalta. Entä onko hänellä edessään joku iso siirtymävaihe? Jatko-opintoihin haku tai niiden aloitus ja se stressaa? Vai eikö tiedä mitä haluaa tai ei päässyt opiskelemaan ja harmia siitä? Nuo on nuorelle todella isoja asioita.

Entä elintavat? Voivat auttaa jonkinverran jos masennus ei ole kovin syvä ja helpottavat toki vakavammissakin tapauksissa jos vaan jaksaa niitä ylläpitää eli onko edes suht säännöllinen vrk-rytmi? Syömiset edes riittävän säännölliset ja terveelliset? Liikunta, ulkoilu? Sosiaalisia suhteita, onko niitä ja ovatko ne turvallisia ja hyviä? Tällaisia tuli nyt mieleen ja anteeksi jos näistä on jo puhuttu sillä välin kun olen tätä kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Onko nuori herkkä? Tiedätkö kaiken hänelle tapahtuneen? Ehkä nuori ei itsekään vielä ymmärrä, että jotkut kokemukset ovat vaurioittaneet häntä ja sanoo siksi ettei mitään ihmeellistä ole ollut? <- hyvän ja itselle sopivan terapian ja terapeutin kanssa voi ymmärtää paljon asioita, joita ei lapsen/nuoren elämänkokemuksella vielä ymmärrä jos vertailukohtaa/normaalia "peiliä" ei ole ollut. Voi varmaan joskus johtua jossain määrin aivokemiastakin(?).

Ja nuo lääkkeet, joskus joutuu tekemään valitettavan montakin kokeilua ennenkuin sopiva löytyy eli tästä kannattaa puhua lääkärin kanssa. Lääkkeet ei tietenkään ole aina tarpeen, mutta vakavissa tapauksissa lienee kuitenkin tarpeen. Niin ja vaatikaa terapiaa ja kysykää apua oikeanlaisen terapian ja terapeutin löytämiseen. Tärkeintä on, että terapian suuntaus sopii hoidettavalle ja terapeutin ja hoidettavan henkilökemiat toimii ja he "ymmärtävät" toisiaan. Tuo em. on aidosti tärkeintä, muu on helpo lähes tulkoon kaikkien ajan ja rahan haaskausta. Ja usko pois, tiedän tästä valitettavan paljon...mutta tsemppiä ja <3

Ei ole herkkä. Analyyttinen ja ajatteleva on.

En tietenkään tiedä kaikkea tapahtunutta, mutta ei ole sitä tyyppiä, että maailma katuu kaikesta. Ei hän pumpulissa ole kasvanut. Itse bongaan yhden asian, mutta Siitä isosta asiasta on moneen kertaan keskusteltu, ja nuori on itsekin purkanut tunteitaan. Itse arvioi päässeen siitä yli.

Ok. Tuossa tapauksessa kannattaisi ehkä jutella ulkopuolisen kanssa, koska ette löydä mitään tunnistettavaa syytä. On vaikea hoitaa tai parantua jostain mistä ei tiedä. Miten muuten tuo analyyttisyys ja ajattelevaisuus, pohtiiko paljon ns. syvällisiä asioita ja näkee tulevaisuuden (joko omansa ja/tai kansankunnan laajemminkin) synkkänä, pelottavana, ankeana? Nuoret voivat kokea joskus ns. maailmantuskaa eikä se tietysti ihme olekaan, vaikka se onkin ylimitoitettua ainakin yksilön kannalta. Entä onko hänellä edessään joku iso siirtymävaihe? Jatko-opintoihin haku tai niiden aloitus ja se stressaa? Vai eikö tiedä mitä haluaa tai ei päässyt opiskelemaan ja harmia siitä? Nuo on nuorelle todella isoja asioita.

Entä elintavat? Voivat auttaa jonkinverran jos masennus ei ole kovin syvä ja helpottavat toki vakavammissakin tapauksissa jos vaan jaksaa niitä ylläpitää eli onko edes suht säännöllinen vrk-rytmi? Syömiset edes riittävän säännölliset ja terveelliset? Liikunta, ulkoilu? Sosiaalisia suhteita, onko niitä ja ovatko ne turvallisia ja hyviä? Tällaisia tuli nyt mieleen ja anteeksi jos näistä on jo puhuttu sillä välin kun olen tätä kirjoittanut.

On tosi syvällinen, mutta pohtii enemmän tietoisuuden olemusta kuin maailmantuskaa. Ei näe tulevaisuutta pelottavana, vaan tarkoituksenmukaisuus puuttuu. Hyvänä päivänä sanoo lähtevänsä koulun jälkeen muukalaislegioonaan.

On lukiossa. Eka vuosi meni ok, mutta viime vuosi penkin alle. Ei vain jaksa nousta aamulla, ei jaksa palauttaa tehtäviä. Tätä menoa pääse lukiosta koskaan.

Tähän mennessä kaikki on ollut säännöllistä ja terveellistä, mutta viimeisen vuoden aikana ei jaksa mitään. Toki terveellistä ruokaa saa, kun sitä tarjotaan.

Kavereita on ollut, mutta eivät hekään enää kiinnosta. Mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa.

Tuo analyyttisyys voi olla sitä että etäännyttää itsensä omista tunteista ja katsoo itseä ikään kuin ulkoa päin. Ei niitä asioita sitten pysty käsittelemään. Onko perfektionismi kova? Entä oletteko perheenä kovin suorituskeskeisiä?

Vierailija kirjoitti:

Nuori ei ole halunnut lääkäriin aiemmin, koska ei usko siitä olevan hyötyä. Masennuslääkkeet kuulemma vain tekevät olon zombieksi. Nyt olo on riittävän paha.

Huomasin itsekin, että tämä alkoi vuosi sitten, mutta ei kerralla, vaan pahentunut vähitellen. Miksi? Ei elämässä koskaan ole ollut mitään traumaattista, mitä nyt elämään kuuluu. Ei hän edes ole perfektionisti. Mikä sitä pahentaa? Onko siihen aina syy? Vai voiko se olla vain kemiallista?

Masennuksen etiologiaa ei tiedetä. Masennus ei ole aivokemian tasapainoon liittyvä ongelma siten kuin väitetään. Masennuksesta johtuu monenlaiset hormonaaliset ja myös aivojen välittäjäkemikaaleissa näkyvät muutokset, mutta masennusta ei paranneta kyseisiä hormonitasapainoja keinotekoisesti muuttamalla.

Masennus paranee usein spontaanisti. Toisilla parantumiseen menee kuukausia, toisilla parikin vuotta. Paranemiseen liittyy yleensä stressaavien tilanteiden coping-taitoijen kehittyminen, itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on ja muut elämänmuutokset. Nuorten osalta kyse on myös kehittyvistä aivoista ja omaan minäkuvaan liittyvistä tekijöistä suhteessa yhteiskunnan odotuksiin. Vanhemman on tärkeä tukea nuorta hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Sosiaalinen media pahentaa yleensä ongelmia.