Lue keskustelun säännöt.
Mies ei enään rakasta minua. Jatkaa vai erota? Lapsia on.
01.09.2018 |
Itse rakastan miestä. En halua olla joku johon tyydytään. Kyllä minäkin ansaitsen kokea että joku rakastaa.
Mutta en haluaisi erota. Elämä menee todella hankalaksi viikko viikko asumisineen, talous romahtaa, kaikki menee jos ero tulee. En halua rikkoa lasten kotia.
Miehen kanssa on hyvät välit, hän on jo minusta täysin luopunut niin voi olla vapautunut. Minä tietysti olen vereslihalla ja sydän palasina, mutta pidän sen sisälläni. Seksi on. Tehdään, vähän, asioita myös yhdessä. Mutta minulla on olo että mua käytetään silloin kun tarve on, mihinkä nyt tarve sattuu olemaan. Asiat ei tapahdu rakkaudesta.
En tiedä mikä tässä olisi järkevintä.
Jos lapsia ei olisi niin varmaan olisin jo muuttanut pois. Mieskin puhuu täysin ristiin asioita. On sanonut ettei rakasta, on varma ettei rakkaus palaakkaan. Ja välillä puhuu että ei tiedä itsekkään mitä tapahtuu, paranisiko se muka vaihtamalla? Ei halua että puhutaan asiasta lapsille, vanhemmille yms.. Työkavereilleen ja kavereilleen on kuitenkin avautunut asiasta.
Mä oon vaan niin hajalla. Mulla on tosi arvoton ja epäonnistunut olo.
Jos jatkettaisiinkin niin varmasti miettisin vaan sitä että on mun kanssa olosuhteiden pakosta. :(
Kommentit (72)
Terapiaan?
Rakkaus on ennen kaikkea tekoja. Jos miehesi tekee niitä niin sitten suosittelen vain nöyrtymään, niin minäkin tein :) Iso asia, tunnepitoinen rakkaus, mutta sen puuttuminen ei kuitenkaan minusta ole eron syy, kun lapsiakin.
Kaikki on kiinni teoista, jos miehesi katkeruus tilannetta kohtaan tihkuu niin että lapsetkin vaistoaa, niin sitten ikävämpi juttu. Jos taas hän pystyy käyttäytymään ihmisen tavoin, niin koita sinä miettiä, miten osaisit rakastaa miestäsi sillä tavalla, et hän tuntee tulevansa rakastetuksi, ehkä herättää hänessäkin tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo kasvuvaihe oli hyvä kommentti. Ihmisen täytyy välillä kyseenalaistaa elämänsä, katsoa peiliin, mikä on todellista ja tärkeää, kuka oikein on. Varmaan mies tekee juuri tuota. Ei se tarkoita, ettei sitten huomaisi, että juuri perhe on se tärkeä.
Pitää välillä vain luottaa ja antaa tilaa, ei panikoida, takertua ja alkaa syyttää. Kaikki ei johdu itsestä.
Näinkin minä olen asiaa järkeillyt ja yrittänyt antaa tilaa miettiä. Vaikea ne omat romutetut tunteen on vaientaa.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Surullista kuulla. Sellaistakin tapahtuu joskus, että pariskunta pysyy yhdessä tuollaisessa tilanteessa, ja myöhemmin ovatkin molemmat tyytyväisiä, että eivät eronneet. Kyseessä voi olla vaikea jakso, ohimenevä.
En ole koskaan ollut naimisissa, mutta luulen, etten itse tekisi erovalintaa (ellei tilanteessa ole esim. väkivaltaa). Ajatus perheen hajoamisesta tuntuu niin kauhealta.
Epätietoisuudessakaan en haluaisi elää loputtomiin, ja siksi antaisin miehelle aikarajan, johon mennessä hänen täytyy tehdä valintansa.
Avoliitossa me olemme. Emme naimisissa.
Niin minäkin haluaisin toivoa, että kyseessä olisi ohimenevä vaihe. Joita pitkissä suhteissa tulee.
Mutta jos toinen haluaa erota ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kun antaa mennä.
Minä olen sanonut miehelle että minun puolesta on vapaa, minä myös olen vapaa tekemään mitä tahdomme.
Olen myös tehnyt hänelle selväksi että rakastan häntä ja haluan tämän suhteen pelastuvan.
Olen sanonut että ero onnistuu heti kun haluaa. Heti kun haluaa muuttaa niin ok. Olen myös sanonut että minä en aio sitä askelta ottaa. Päätös on miehen.
Mutta silti välillä tulee olo että en jaksa enää yrittää. Jos kuitenkin sysäisin tämän eteenpäin ja muuttaisin pois. Ihan vaikka katsoakseni herättääkö se miehen todellisuuteen.Tämä suru ja ahdistus perheen ja parisuhteen puolesta on musertava. Varsinkin kun itse en ole eron kannalla. Tilanne olisi varmasti helpompi kestää jos itse olisi se joka toivoo eroa.
Minustakin tuntuu välillä, että haluan vaihtaa ammattia, että voi kun en ikinä olisi hankkinut lapsia, voi kun en ikinä olisi mennyt naimisiin. Mutta sitten se tunne menee ohi, ja muistan miten rakkaita lapset on, kuinka hyvä mies oikeastaan on, ja että työkin on enimmäkseen mielekästä ja palkitsevaa.
Ihmisillä on harmituksia ja tunteita, ja joskus ne kuohahtaa yli laidan, ja menee suhteellisuudentaju.
Nyt miestä on harmittanut joku niin lujaa, että on sanonut ääneen, mitä me kaikki joskus ajatellaan. Taatusti et itsekään ole joka päivä häntä ihan rajattomasti rakastanut. Mutta se tunne aina jossain kohtaa läikähtää takaisin.
Nyt älä ala veivaamaan tuota päässäsi. Anna hänen päästä sen tunteen yli, ja löytää taas se onnen läikähdys teidän perheeseen ja yhdessä olemiseen. Parhaiten se minusta onnistuu, kun olet itsevarma ja kykenevä, olette perheenä ja teette normaaleja ja kivoja asioita. Älä näytä hänelle vain riitaa, huonoja hetkiä ja ulkopuolisuutta, näytä hänelle mitä on olla teidän perhe. Yhteisiä pizzaperjantaita kasana sohvalla, sunnuntaiaamu kun lapset kömpivät vanhempien sänkyyn. Pikku lomamatka. Älä suotta korosta kahdenkeskistä aikaa, kun ne välit teillä on nyt luonnottoman kireät. Tulee johonkin hotelliyöhön vain liian kovat paineet ja menee riidaksi, ja tilanne vain pahenee.. Ole hänelle ystävällinen ja hellä arjessa. Äläkä nyt missään nimessä mitään rakastajaa ota, sitten peli on menetetty, ja voitte alkaa sopia lasten tapaamisista seuraavaksi..
Meillä on nyt erosta kaksi vuotta, tässä mun mietteitä.
- viikko-viikko asuminen ei oikeasti loppujen lopuksi ole kamalan hankalaa. Eikä mitkään muutkaan käytännön jutut. Oikeastaan mitkään kauhuskenaariot minkä vuoksi eroa viivytin eivät toteutuneet. Eron partaalla sitä oli jotenkin niin dramaattinen, ajatteli että pakko on jäädä, jos lähtee niin ei voi hallita sitä minkälaisia ihmisiä on lapsen elämässä jne. Sitten kun se hetki koitti (miehellä olikin uusi jo valmiina) se olikin aikaa helppoa hyväksyä ja välit on pysyneet hyvinä mikä tietysti helpottaa asioista sopimista ja yhteyden pitoa lapseen silloin kun on toisen luona.
- Meillä oli rakkaudeton koti ja ajattelen kuitenkin että on parempi että lapsi saa mallin välittävästä ja toista kunnioittavasta parisuhteesta. Ja myöskin se että minäkin ansaitsen olla onnellinen. Siihen kuitenkin tarvitaan kaksi ja jos toinen ei ole valmis tekemään töitä rakkauden ylläpitämiseksi niin silloin vaihtoehdoksi jää itse rakentaa oma onnensa.
- Toisella puolella on sitten se pohjaton ikävä. Tietysti minun ikävä silloin kun lapsi on poissa, mutta sydäntä särkevimpänä lapsen ikävä koko ajan toisen luo ja suru siitä kun on kaksi kotia. Rikkinäinen perhe on ikuisesti rikkinäinen lapselle.
Paljon on siis asioita vaakakupissa, mutta ei ole kenenkään, edes lasten edun mukaista alkaa marttyyriksi ja pysyä onnettomassa liitossa vain muka lasten takia. Jos sulla on voimavaroja olla hyvä vanhempi siitä huolimatta että kärsit kotona niin ok, mutta mä olin ainakin itse niin lopussa että mulla ei ollut, kun kaikille energia meni murehtimiseen. Nyt meillä on koti jossa on hyvä ilmapiiri ja kaikilla tilaa hengittää eikä äitikään jatkuvasti itketä ja ahdista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nyt erosta kaksi vuotta, tässä mun mietteitä.
- viikko-viikko asuminen ei oikeasti loppujen lopuksi ole kamalan hankalaa. Eikä mitkään muutkaan käytännön jutut. Oikeastaan mitkään kauhuskenaariot minkä vuoksi eroa viivytin eivät toteutuneet. Eron partaalla sitä oli jotenkin niin dramaattinen, ajatteli että pakko on jäädä, jos lähtee niin ei voi hallita sitä minkälaisia ihmisiä on lapsen elämässä jne. Sitten kun se hetki koitti (miehellä olikin uusi jo valmiina) se olikin aikaa helppoa hyväksyä ja välit on pysyneet hyvinä mikä tietysti helpottaa asioista sopimista ja yhteyden pitoa lapseen silloin kun on toisen luona.
- Meillä oli rakkaudeton koti ja ajattelen kuitenkin että on parempi että lapsi saa mallin välittävästä ja toista kunnioittavasta parisuhteesta. Ja myöskin se että minäkin ansaitsen olla onnellinen. Siihen kuitenkin tarvitaan kaksi ja jos toinen ei ole valmis tekemään töitä rakkauden ylläpitämiseksi niin silloin vaihtoehdoksi jää itse rakentaa oma onnensa.
- Toisella puolella on sitten se pohjaton ikävä. Tietysti minun ikävä silloin kun lapsi on poissa, mutta sydäntä särkevimpänä lapsen ikävä koko ajan toisen luo ja suru siitä kun on kaksi kotia. Rikkinäinen perhe on ikuisesti rikkinäinen lapselle.
Paljon on siis asioita vaakakupissa, mutta ei ole kenenkään, edes lasten edun mukaista alkaa marttyyriksi ja pysyä onnettomassa liitossa vain muka lasten takia. Jos sulla on voimavaroja olla hyvä vanhempi siitä huolimatta että kärsit kotona niin ok, mutta mä olin ainakin itse niin lopussa että mulla ei ollut, kun kaikille energia meni murehtimiseen. Nyt meillä on koti jossa on hyvä ilmapiiri ja kaikilla tilaa hengittää eikä äitikään jatkuvasti itketä ja ahdista.
Eronneen ihmisen puhetta. Ei se niin vaikeaa ollutkaan. Kaikkeen sopeutuu. TOTTAKAI ihminen sopeutuu uuteen elämäntilanteeseen pakon edessä. Ja kyllähän se alkaa tuntumaan hyvälle jossain vaiheessa. Lapsetkin SOPEUTUU. Mutta se on silti aina vaihtoehto B. Ei paras ratkaisu.
Kyllähän lapsensa menettäneenkin elämä voi olla onnellista ja hyvää mutta ei se muuta sitä että paras kaikista on menetetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Surullista kuulla. Sellaistakin tapahtuu joskus, että pariskunta pysyy yhdessä tuollaisessa tilanteessa, ja myöhemmin ovatkin molemmat tyytyväisiä, että eivät eronneet. Kyseessä voi olla vaikea jakso, ohimenevä.
En ole koskaan ollut naimisissa, mutta luulen, etten itse tekisi erovalintaa (ellei tilanteessa ole esim. väkivaltaa). Ajatus perheen hajoamisesta tuntuu niin kauhealta.
Epätietoisuudessakaan en haluaisi elää loputtomiin, ja siksi antaisin miehelle aikarajan, johon mennessä hänen täytyy tehdä valintansa.
Avoliitossa me olemme. Emme naimisissa.
Niin minäkin haluaisin toivoa, että kyseessä olisi ohimenevä vaihe. Joita pitkissä suhteissa tulee.
Mutta jos toinen haluaa erota ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kun antaa mennä.
Minä olen sanonut miehelle että minun puolesta on vapaa, minä myös olen vapaa tekemään mitä tahdomme.
Olen myös tehnyt hänelle selväksi että rakastan häntä ja haluan tämän suhteen pelastuvan.
Olen sanonut että ero onnistuu heti kun haluaa. Heti kun haluaa muuttaa niin ok. Olen myös sanonut että minä en aio sitä askelta ottaa. Päätös on miehen.
Mutta silti välillä tulee olo että en jaksa enää yrittää. Jos kuitenkin sysäisin tämän eteenpäin ja muuttaisin pois. Ihan vaikka katsoakseni herättääkö se miehen todellisuuteen.Tämä suru ja ahdistus perheen ja parisuhteen puolesta on musertava. Varsinkin kun itse en ole eron kannalla. Tilanne olisi varmasti helpompi kestää jos itse olisi se joka toivoo eroa.
Minustakin tuntuu välillä, että haluan vaihtaa ammattia, että voi kun en ikinä olisi hankkinut lapsia, voi kun en ikinä olisi mennyt naimisiin. Mutta sitten se tunne menee ohi, ja muistan miten rakkaita lapset on, kuinka hyvä mies oikeastaan on, ja että työkin on enimmäkseen mielekästä ja palkitsevaa.
Ihmisillä on harmituksia ja tunteita, ja joskus ne kuohahtaa yli laidan, ja menee suhteellisuudentaju.
Nyt miestä on harmittanut joku niin lujaa, että on sanonut ääneen, mitä me kaikki joskus ajatellaan. Taatusti et itsekään ole joka päivä häntä ihan rajattomasti rakastanut. Mutta se tunne aina jossain kohtaa läikähtää takaisin.
Nyt älä ala veivaamaan tuota päässäsi. Anna hänen päästä sen tunteen yli, ja löytää taas se onnen läikähdys teidän perheeseen ja yhdessä olemiseen. Parhaiten se minusta onnistuu, kun olet itsevarma ja kykenevä, olette perheenä ja teette normaaleja ja kivoja asioita. Älä näytä hänelle vain riitaa, huonoja hetkiä ja ulkopuolisuutta, näytä hänelle mitä on olla teidän perhe. Yhteisiä pizzaperjantaita kasana sohvalla, sunnuntaiaamu kun lapset kömpivät vanhempien sänkyyn. Pikku lomamatka. Älä suotta korosta kahdenkeskistä aikaa, kun ne välit teillä on nyt luonnottoman kireät. Tulee johonkin hotelliyöhön vain liian kovat paineet ja menee riidaksi, ja tilanne vain pahenee.. Ole hänelle ystävällinen ja hellä arjessa. Äläkä nyt missään nimessä mitään rakastajaa ota, sitten peli on menetetty, ja voitte alkaa sopia lasten tapaamisista seuraavaksi..
Ei tässä ole kyse tunteiden kuohastamisesta. Vaan siitä että mies oli eron miettinyt päässään valmiiksi, sitten kertoi minulle ettei rakasta ja haluaa erota.
Kun minä en asiaan suostunutkaan meni asiat hänellä hieman uusiksi. Ja nyt ei oikein tiedä itsekkään enään mitä haluaa.
Tuota minä pähkäilen paljon, miten pystyy sopivasti antamaan tilaa ja aikaa miettiä ja kuitenkin olla ystävällinen ja rakastettava että ne tunteen palaisi. Vai pitäisikö sittenkin päästää irti kokonaan ja elää täysin omaa elämää, herättäisikö se parhaiten? Entä jos tajuaisi että muitakin ottajia on niin aukeaisiko silmät? Vai olisiko se naula arkkuun?
Rakastajaa en aio ottaa, mutta jos baarissa vaikka joskus kävisi tai jotain.
Mies kuulostaa itsekeskeiseltä ja pitää sinua itsestäänselvyytenä. Ehkä liittonne voisi vielä pelastaa kovalla shokkihoidolla. Eli että lopetat olemasta kynnysmattomainen. Suhteenne on epätasapainoinen. Älä muutu vihaiseksikaan, vaan
- ala harrastaa enemmän
-tee muutos ulkonäköösi itsesi vuoksi, jotra itse tuntisit olevasi seksikkäämpi. Valmistaudu ikään kuin tututustumaan muihin miehiin. Jos lähtisit toiselle kierrokselle ja sinkkuna, mitä pitäisi muuttaa? Vaatetyyli? Lsihduttaa? Hiukset? Mitä? Tee se nyt.
-ala katsella muita miehiä sillä silmällä, että keneen voisit ihastua. Tämä on älyttömän tärkeää. Mies on siellä jo ja luottaa siihen, että pikkuvaimo odottaa kiltisti kotona. Ehkä väheksyy sinua ja ajattelee, ettet kelpaisikaan kenellekään. Hän ei näe arvoasi nyt. Sun pitää siis itsekin lähteä sinne ulkomaailmaan ja alkaa arviooda muita miehiä mielessäsi sillä silmällä.
-jos ihastut, niin aina parempi. Jos joku ihastuu sinuun, yhtä hyvä. Saat tuntea olevasi viehättävä ja näet, että meressä on muitakin kaloja. Itsetuntosi kohenee. Miehesi varmssti havahtuu muutokseen. Se saattaa saada hänet tajuamaan, että jänellä on jotsin arvokasta ja hän haluaakin sinut sittenkin.
-miehesi on satavarmasti pettänyt. Yleensä vastustan pettämistä, mutta teillä on niin erilainen tilanne, että minusta olisi oikein ja kannatettavaa, että sinä hankkisit myös muita sivusuhteita. Vsikka vain henkistä pettämistä kirjoittelemalla jonkun etämiehen kanssa tai sitten oikean fyysisen suhteen.
-summa summarum. Kukaan ei ihastu huonompaan, kuin mitä arvelee ansaitsevansa. Nyt miehesi näkee sinut paljon huonompana kuin minä pitää itseään. Hän ei tule hsluamaan sinua takaisin, ellei ala nähdä sinua sellaisena, jonka muutkin miehet haluaisivst ja jota hänen pitää aktiivisesti tavoitella.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa itsekeskeiseltä ja pitää sinua itsestäänselvyytenä. Ehkä liittonne voisi vielä pelastaa kovalla shokkihoidolla. Eli että lopetat olemasta kynnysmattomainen. Suhteenne on epätasapainoinen. Älä muutu vihaiseksikaan, vaan
- ala harrastaa enemmän
-tee muutos ulkonäköösi itsesi vuoksi, jotra itse tuntisit olevasi seksikkäämpi. Valmistaudu ikään kuin tututustumaan muihin miehiin. Jos lähtisit toiselle kierrokselle ja sinkkuna, mitä pitäisi muuttaa? Vaatetyyli? Lsihduttaa? Hiukset? Mitä? Tee se nyt.
-ala katsella muita miehiä sillä silmällä, että keneen voisit ihastua. Tämä on älyttömän tärkeää. Mies on siellä jo ja luottaa siihen, että pikkuvaimo odottaa kiltisti kotona. Ehkä väheksyy sinua ja ajattelee, ettet kelpaisikaan kenellekään. Hän ei näe arvoasi nyt. Sun pitää siis itsekin lähteä sinne ulkomaailmaan ja alkaa arviooda muita miehiä mielessäsi sillä silmällä.
-jos ihastut, niin aina parempi. Jos joku ihastuu sinuun, yhtä hyvä. Saat tuntea olevasi viehättävä ja näet, että meressä on muitakin kaloja. Itsetuntosi kohenee. Miehesi varmssti havahtuu muutokseen. Se saattaa saada hänet tajuamaan, että jänellä on jotsin arvokasta ja hän haluaakin sinut sittenkin.
-miehesi on satavarmasti pettänyt. Yleensä vastustan pettämistä, mutta teillä on niin erilainen tilanne, että minusta olisi oikein ja kannatettavaa, että sinä hankkisit myös muita sivusuhteita. Vsikka vain henkistä pettämistä kirjoittelemalla jonkun etämiehen kanssa tai sitten oikean fyysisen suhteen.
-summa summarum. Kukaan ei ihastu huonompaan, kuin mitä arvelee ansaitsevansa. Nyt miehesi näkee sinut paljon huonompana kuin minä pitää itseään. Hän ei tule hsluamaan sinua takaisin, ellei ala nähdä sinua sellaisena, jonka muutkin miehet haluaisivst ja jota hänen pitää aktiivisesti tavoitella.
N49
Tätä varmaan pitää alkaa toteuttamaan. Tai oikeastaan olen jo aloittanut tähän suuntaan. Muita miehiä ei vielä ole mutta tässähän laihtuu väkisin kun ei ruoka maistu ja omia menoja olen lisännyt. Kerran kävin baarissa, yksin, ja se kyllä sai miehessä jotain aikaan.
Otan irtioton hänestä. Katsotaan mihin se johtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa sille, että miehelläsi on toinen mielenkiinnon kohde, mutta pitää sinua varalla jos uusi mielenkiinnon kohde ei otakkaan tuulta alleen. Noin mun mies sanoi ja käyttäytti sutinoidessaan mun seläntakana työpaikkaihastuksen kanssa. Tämä selvisi minulle ja hetken kriiseiltyämme päädyin asumuseroon. Mies ei haluaisi erota vieläkään ja yhtäkkiä alkoi taas rakastaa, mutta minä en taida enää tahtoa.
Tätä minä epäilen. Ja juurikin työpaikalta. Tietyn naisen nimi vilahtelee puheissa usein. Käy työkavereiden kanssa lounailla mitä kivemmissa paikoissa yms.. Minä väännän täällä kotona päivästä toiseen perusruokaa. Tottahan ne/se ihminen alkaa houkuttaa jonka kanssa koetaan yhdessä uusia kivoja asioita. Minun kanssa ei ikinä. Firman bileissä tanssitaan yhdessä. Me ei ikinä päästä yhdessä mihinkään kun ei ole tukiverkostoa, eikä mies halua ulkopuolista hoitajaa kotiimme.
Olen kysynyt onko toinen, kieltää asian. Tai muuten kuittaa jotenkin jos ei suoraan kiellä. Baari iltojen jäljeen paidassa ollut usein meikkivoidetta rinnuksilla. Puhelin piipittää viestiä ihan jatkuvasti, tosin usein miten on äänettömällä, sitä kannetaan mukana joka paikkaan ja lukko päällä tietenkin. Fb kaverit on piilottanut.
Kyllä hänellä toinen on. Kaikki merkit ilmassa. Noin meilläkin oli vuosikaudet ja minä elin sellaisessa itsepetoksen ja kieltämisen tilassa, että lopulta sairastuin. Kieltäähän se pettäjä totuuden ja tosiaan pitää sinua varahenkilönä, jos homma ei luistakaan. Oma exäni harrasti vielä eron jälkeenkin sitä, että yritti minua pitää reservissä. Nyt kai vasta on uuden naisensa kanssa varmalla pohjalla, kun on hiljennyt...
Kovia vuosia voi olla edessä, myötätuntoni ! Mutta totuudesta se kaikki lähtee liikkeelle. Toki varmaan mies on kriisissä, mutta ei ne kriisit kyllä aina kovin kauniisti ja kypsästi hoidu.En minä tyhmä ole. Jotain on varmasti meneillään. Iltaisinkin lähtee koiraa lenkittämääm, autoa tankkaamaan tms aina samoihin aikoihin. Ja nämä kestää paljon normaalia pidempään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa itsekeskeiseltä ja pitää sinua itsestäänselvyytenä. Ehkä liittonne voisi vielä pelastaa kovalla shokkihoidolla. Eli että lopetat olemasta kynnysmattomainen. Suhteenne on epätasapainoinen. Älä muutu vihaiseksikaan, vaan
- ala harrastaa enemmän
-tee muutos ulkonäköösi itsesi vuoksi, jotra itse tuntisit olevasi seksikkäämpi. Valmistaudu ikään kuin tututustumaan muihin miehiin. Jos lähtisit toiselle kierrokselle ja sinkkuna, mitä pitäisi muuttaa? Vaatetyyli? Lsihduttaa? Hiukset? Mitä? Tee se nyt.
-ala katsella muita miehiä sillä silmällä, että keneen voisit ihastua. Tämä on älyttömän tärkeää. Mies on siellä jo ja luottaa siihen, että pikkuvaimo odottaa kiltisti kotona. Ehkä väheksyy sinua ja ajattelee, ettet kelpaisikaan kenellekään. Hän ei näe arvoasi nyt. Sun pitää siis itsekin lähteä sinne ulkomaailmaan ja alkaa arviooda muita miehiä mielessäsi sillä silmällä.
-jos ihastut, niin aina parempi. Jos joku ihastuu sinuun, yhtä hyvä. Saat tuntea olevasi viehättävä ja näet, että meressä on muitakin kaloja. Itsetuntosi kohenee. Miehesi varmssti havahtuu muutokseen. Se saattaa saada hänet tajuamaan, että jänellä on jotsin arvokasta ja hän haluaakin sinut sittenkin.
-miehesi on satavarmasti pettänyt. Yleensä vastustan pettämistä, mutta teillä on niin erilainen tilanne, että minusta olisi oikein ja kannatettavaa, että sinä hankkisit myös muita sivusuhteita. Vsikka vain henkistä pettämistä kirjoittelemalla jonkun etämiehen kanssa tai sitten oikean fyysisen suhteen.
-summa summarum. Kukaan ei ihastu huonompaan, kuin mitä arvelee ansaitsevansa. Nyt miehesi näkee sinut paljon huonompana kuin minä pitää itseään. Hän ei tule hsluamaan sinua takaisin, ellei ala nähdä sinua sellaisena, jonka muutkin miehet haluaisivst ja jota hänen pitää aktiivisesti tavoitella.
N49Tätä varmaan pitää alkaa toteuttamaan. Tai oikeastaan olen jo aloittanut tähän suuntaan. Muita miehiä ei vielä ole mutta tässähän laihtuu väkisin kun ei ruoka maistu ja omia menoja olen lisännyt. Kerran kävin baarissa, yksin, ja se kyllä sai miehessä jotain aikaan.
Otan irtioton hänestä. Katsotaan mihin se johtaa.
Tämä oli hellävaraisempi versio siitä, mitä minä tein. Mieheni alkoi yhtökkiä halveksia minua ja arvostella ulkonäköä ja kaikkea tekemisiäni. Hän oli paljon töissä ja viestitteli työkaverinaisen kanssa. Yritti saada minut jopa omaksumaan saman hius- ja vastetyylin kuin sillä naisella. Minä otin asumuseron, joka jäi lyhytaikaiseksi, kun mies halusikin sitten heti takaisin ja tajusi haluavansa minut.
Sen jälkeen aloin katsella muita miehiä ja silloin tällöin ihastunut. Se on pitänyt miehen varpaillaan. Normaaliin suhteeseen tällainen ei yietenkään kuuluidi, mutta näköjään mieheni tarvitsee näitä muistutuksia minunkin arvostani, jotta tajuaa haluavansa olla kanssani. Siis tottakai suhde olisi läheisempi ilman tällaista taktikointia, mutta näköjään joidenkin miesten kanssa ei ole mahdollista aidosti läheinen suhde. Toistaiseksi nyt kuitenkin haluan vielä jatkaa naimisissa, koska minusta hän on seksikkäin ja ihanin mies maailmassa, joten näillä mennään.
N49
Suosittelen Marianna Stolbown kirjaa ”Erosta eteenpäin”. Tässä on Google Booksin esikatselu kirjasta, ja siinä näkyy ”Lukijalle”-luku, josta selviää hyvin, minkälaisesta teoksesta on kyse. Se sopii sekä niille, jotka varmasti tietävät, että ero on edessä että niille, jotka vielä miettivät, onko ero se paras ratkaisu. Antaa avaimia itsetuntemukseen ja omien toiveiden ja parisuhteen reflektointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroamista harkitseva toteaa, että minulle oli helpotus, kun vanhemmat erosivat ollessani teini. Riitelyä oli ollut koko ikäni. "Lapset kärsii aina" on kyllä täyttä potaskaa, ainoa mistä itse tuossa erossa kärsin, oli se kun erosivat liian myöhään kun mitään tahtoa ei enää ollut. Puheväleissä olleet vanhemmat olis ollut ihan jees.
Joskus voi yrittää liikaakin. Toki ap:n liitossa riitoja ei ilmeisesti ole, joten jäädäkin aina voi jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa itsekeskeiseltä ja pitää sinua itsestäänselvyytenä. Ehkä liittonne voisi vielä pelastaa kovalla shokkihoidolla. Eli että lopetat olemasta kynnysmattomainen. Suhteenne on epätasapainoinen. Älä muutu vihaiseksikaan, vaan
- ala harrastaa enemmän
-tee muutos ulkonäköösi itsesi vuoksi, jotra itse tuntisit olevasi seksikkäämpi. Valmistaudu ikään kuin tututustumaan muihin miehiin. Jos lähtisit toiselle kierrokselle ja sinkkuna, mitä pitäisi muuttaa? Vaatetyyli? Lsihduttaa? Hiukset? Mitä? Tee se nyt.
-ala katsella muita miehiä sillä silmällä, että keneen voisit ihastua. Tämä on älyttömän tärkeää. Mies on siellä jo ja luottaa siihen, että pikkuvaimo odottaa kiltisti kotona. Ehkä väheksyy sinua ja ajattelee, ettet kelpaisikaan kenellekään. Hän ei näe arvoasi nyt. Sun pitää siis itsekin lähteä sinne ulkomaailmaan ja alkaa arviooda muita miehiä mielessäsi sillä silmällä.
-jos ihastut, niin aina parempi. Jos joku ihastuu sinuun, yhtä hyvä. Saat tuntea olevasi viehättävä ja näet, että meressä on muitakin kaloja. Itsetuntosi kohenee. Miehesi varmssti havahtuu muutokseen. Se saattaa saada hänet tajuamaan, että jänellä on jotsin arvokasta ja hän haluaakin sinut sittenkin.
-miehesi on satavarmasti pettänyt. Yleensä vastustan pettämistä, mutta teillä on niin erilainen tilanne, että minusta olisi oikein ja kannatettavaa, että sinä hankkisit myös muita sivusuhteita. Vsikka vain henkistä pettämistä kirjoittelemalla jonkun etämiehen kanssa tai sitten oikean fyysisen suhteen.
-summa summarum. Kukaan ei ihastu huonompaan, kuin mitä arvelee ansaitsevansa. Nyt miehesi näkee sinut paljon huonompana kuin minä pitää itseään. Hän ei tule hsluamaan sinua takaisin, ellei ala nähdä sinua sellaisena, jonka muutkin miehet haluaisivst ja jota hänen pitää aktiivisesti tavoitella.
N49Tätä varmaan pitää alkaa toteuttamaan. Tai oikeastaan olen jo aloittanut tähän suuntaan. Muita miehiä ei vielä ole mutta tässähän laihtuu väkisin kun ei ruoka maistu ja omia menoja olen lisännyt. Kerran kävin baarissa, yksin, ja se kyllä sai miehessä jotain aikaan.
Otan irtioton hänestä. Katsotaan mihin se johtaa.
Suosittelen kaikkea tätä muuten, mutta älä missään nimessä petä. Ei niin kauan, kuin erosta ei ole päätetty. Minä olin vastaavassa tilanteessa. Ehkä siinä pettämisessä oli kostoa mukana. Myös huomion saaminen imarteli. Palasimme parisuhteeseen vielä muutamaksi vuodeksi tuon kriisivaiheen jälkeen. Minun pettämiseni oli kuitenkin se asia, joka nousi aina riidoissa esille. Ei se, mitä kaikkea hän oli tehnyt ennen sitä.
Lisäksi pettäminen toi minulle erittäin huonon omatunnon siitä, että en sittenkään pystynyt pitämään selkärankaa. Se, että petin, oli täysin ymmärrettävää noissa olosuhteissa. Kadun pettämistä siksi, että minulla ei enää ollut oikeutta vaatia toiselta hyvää käytöstä, kun en itsekään siihen pystynyt. Pettäminen kääntyi jollakin tapaa itseäni vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talo ei ole onnen tae lapsille eikä aikuisille, ja säilyyhän se jos jompi kumpi jatkaa siinä asumista.
Rivari tai kerrostalo hyviä asumismuotoja, helpompia kuin talo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä "rakkautenne" kanssa ihmiset - ensinnäkin, eihän rakkaus ole joku tunne, joka sitten parin vuoden kuluttua häipyy, vaan se on elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen.
Kun avioon mennään, luvataan olla yhdessä - niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä toisiansa tukien, "kunnes kuolema meidät erottaa".
Tällaiseen vanhanaikiseen avioliittoon ei monet ihmiset enää usko, sillä kun vähänkin tulee vaikeuksia ja tunteet vaimenevat, otetaan ero.
Ja siinä erossa kärsii kaikki - mikä saa teidät toimimaan niin äärimmäisen kurjasti toisianne, lapsianne ja lopulta myös itseänne kohtaan???
Se on anteeksiantamattomuus, kylmyys, kovuus ja itsekkyys - se menee kaiken edelle ja saa aikaan pelkkää tuhoa.
Et todellakaan voi väittää että kaikki parit eroavat kevyin perustein. Et voi tietää, mitä perheissä ja parisuhteissa tapahtuu. Se, mikä näkyy ulospäin tai mitä ihmiset itse kertovat sinulle, on joka tapauksessa vain osa totuudesta ja pieni pala kokonaisuudesta.
Itse erosin muutamia kuukausia sitten. Ero oli noin viiden vuoden yrittämisen, harkinnan ja sinnittelyn tulos. Viisi vuotta, jona aikana kumpikin meistä voi todella huonosti. Viisi vuotta, joihin mahtui riitelykausia ja hiljaisia kausia. Hyviä hetkiä ei ollut. Keskusteluyhteys toimi välillä. Kävimme myös parisuhdeterapiassa. En tiedä, mihin avioliiton jatkaminen olisi johtanut. Ehkä terveyden menettämiseen, sillä kenenkään ei kuulu elää tuollaista elämää.
Nyt, kuukausien kuluttua, koen olevani toipilas. Toivun rankasta elämänvaiheesta. Älä siis tule väittämään minulle, että olen eronnut ensimmäisten ja pienten vaikeuksien ilmaantuessa.
Okei, okei en puhukaan sinusta, vaan niistä jotka ottavat sen eron hepposin perustein, ymmärräthän sen.
Mutta toivotan sulle toipumista kipeästä erosta ja kaikkea hyvää elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä "rakkautenne" kanssa ihmiset - ensinnäkin, eihän rakkaus ole joku tunne, joka sitten parin vuoden kuluttua häipyy, vaan se on elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen.
Kun avioon mennään, luvataan olla yhdessä - niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä toisiansa tukien, "kunnes kuolema meidät erottaa".
Tällaiseen vanhanaikiseen avioliittoon ei monet ihmiset enää usko, sillä kun vähänkin tulee vaikeuksia ja tunteet vaimenevat, otetaan ero.
Ja siinä erossa kärsii kaikki - mikä saa teidät toimimaan niin äärimmäisen kurjasti toisianne, lapsianne ja lopulta myös itseänne kohtaan???
Se on anteeksiantamattomuus, kylmyys, kovuus ja itsekkyys - se menee kaiken edelle ja saa aikaan pelkkää tuhoa.
Ei ap ole naimisissa. Toki avoliittokin vaatii sitoutumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se mies, sillä erolla, että olen nainen. Avasin ketjun sen jälkeen kun selasin kaikki alueeni asunnot.
Vuosien riitelykierteen jälkeen ihastuin todella kovaa toiseen, lopulta kerroin miehelle, kun ei se tunne hiipunut. Ensimmäinen reaktio oli, ettei hän voi muuttua, jos olen onnellisempi muualla, sitten olen. Olen ehdottanut pariterapiaa, sinne on kuulema jono ja turhaa.
Yhdessä on oltu niin pitkään, että ensihuuma on haihtunut kymmenen vuotta sitten. Näen kuitenkin, että parisuhteeseen tarvitaan se tietty lämpö. Se on hävinnyt. Tuntuu myös, että toinen ei ole valmis enää mihinkään, vaan jäämiseni on aivan yhdentekevää. En jaksaisi enää yksin yrittää. Lasten (ja muistojen) vuoksi olen tässä silti vielä. En tiedä mitä tekisin.
Ehkä se on liikaa ja itsekästä, mutta kaipaan parisuhteesta ainoastaan rakkautta. Ei edes rakastumista. Äkkiä en usko seuraavaan suhteeseen päätyväni, olen sit yksin ja nuolen haavojani.
Vaadi mieheltäsi vähemmän ja näe hänessä hyvä. Ei se vaihtamalla parane.
Huono neuvo. Voi parantua vaihtamalla, tosin eihän kirjoittaja ollut uutta edes etsimässä!! Ja jos lämpö puuttuu, vähän on tehtävissä. Se on eri asia kuin jos liitto toimisi edes muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Yksikään lapsi ei halua vanhempiensa eroavan ( jos nyt rajataan hullut väkivaltaiset talojasytyttelevät umpidokut isät tästä pois).
Ei varmasti halua lapsena eroa siinä tilanteessa, mutta aikuisena voikin tulla mieleen, että olisi ollut parempi kasvaa eroperheessä kuin kämppisperheessä. Triggeröidyn tästä, koska lapsena en nähnyt vanhempien välillä minkäänlaista lämpöä ja hellyyttä ja sittemmin aikuisena en osaa sitä parisuhteessa tunnistaa. Eivät he riidelleet, eivät olleet kylmiä ja ilkeitä, olivat vaan kämppiksiä, "koska lapsien takia ei voi erota." Olisivatpa eronneet ja löytäneet uuden rakkauden, niin ehkä tietäisin, mitä parisuhderakkaus on. Toki sitten varmaan olisi jokin toinen haaste elämässä. Mutta tuotakin puolta kannattaa miettiä, kun punnitsee vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Eroa eroa eroa. Sekö on paras neuvo.
Varmasti järkevää, kun lapsia ei ole.
Eroaja rikkoo aina, aina, AINA myös lapsen elämän. Saati sitten ne uudet puolisot, joihin lapsen on totuttava.
Yksikään lapsi ei halua vanhempiensa eroavan ( jos nyt rajataan hullut väkivaltaiset talojasytyttelevät umpidokut isät tästä pois).
Ymmärrän aptä oikein hyvin.
Itse odotan, että lapsi kasvaa. Ja tuhlaan omaa elämääni? Sitä ainoata? Kyllä!
Vapaaehtoisesti itse tulin raskaaksi, joten en riko perhettä pikkuasioiden takia. (Pikkuasioita eivät ole alkoholismi ja muut riippuvuudet ja väkivaltaisuus)
Miksei niitä omia mielipiteitä voi ilmaista ihan sellaisenaan, miksi niiden tehostamiseksi pitää vetää mukaan kuvitelmia muiden ihmisten ajatuksista kuten tuo "yksikään lapsi ei halua". Mikä sinä olet puhumaan kaikkien lasten puolesta? Itse ainakin olin tyytyväinen kun vanhempieni onneton liitto päättyi. Näissä keskusteluissa olen lukenut kommentteja useammaltakin aikuiselta, jotka kertovat lapsena aistineensa vanhempiensa kulissiliiton, kokeneensa sen ahdistavana ja ihmetelleensä miksi he eivät ole eronneet aiemmin. Ei sinulla ole oikeutta mitätöidä meidän kokemuksiamme vain oman ideologiasi pönkittämiseksi. Tee mitä teet, mutta sen vaikutusta lapsiin et voi vielä tässä vaiheessa tietää, etkä varsinkaan voi sanella muiden puolesta miltä heistä pitäisi tuntua.
Tätä minä epäilen. Ja juurikin työpaikalta. Tietyn naisen nimi vilahtelee puheissa usein. Käy työkavereiden kanssa lounailla mitä kivemmissa paikoissa yms.. Minä väännän täällä kotona päivästä toiseen perusruokaa. Tottahan ne/se ihminen alkaa houkuttaa jonka kanssa koetaan yhdessä uusia kivoja asioita. Minun kanssa ei ikinä. Firman bileissä tanssitaan yhdessä. Me ei ikinä päästä yhdessä mihinkään kun ei ole tukiverkostoa, eikä mies halua ulkopuolista hoitajaa kotiimme.
Olen kysynyt onko toinen, kieltää asian. Tai muuten kuittaa jotenkin jos ei suoraan kiellä. Baari iltojen jäljeen paidassa ollut usein meikkivoidetta rinnuksilla. Puhelin piipittää viestiä ihan jatkuvasti, tosin usein miten on äänettömällä, sitä kannetaan mukana joka paikkaan ja lukko päällä tietenkin. Fb kaverit on piilottanut.
En minä tyhmä ole. Jotain on varmasti meneillään. Iltaisinkin lähtee koiraa lenkittämääm, autoa tankkaamaan tms aina samoihin aikoihin. Ja nämä kestää paljon normaalia pidempään...