Lue keskustelun säännöt.
Mies ei enään rakasta minua. Jatkaa vai erota? Lapsia on.
01.09.2018 |
Itse rakastan miestä. En halua olla joku johon tyydytään. Kyllä minäkin ansaitsen kokea että joku rakastaa.
Mutta en haluaisi erota. Elämä menee todella hankalaksi viikko viikko asumisineen, talous romahtaa, kaikki menee jos ero tulee. En halua rikkoa lasten kotia.
Miehen kanssa on hyvät välit, hän on jo minusta täysin luopunut niin voi olla vapautunut. Minä tietysti olen vereslihalla ja sydän palasina, mutta pidän sen sisälläni. Seksi on. Tehdään, vähän, asioita myös yhdessä. Mutta minulla on olo että mua käytetään silloin kun tarve on, mihinkä nyt tarve sattuu olemaan. Asiat ei tapahdu rakkaudesta.
En tiedä mikä tässä olisi järkevintä.
Jos lapsia ei olisi niin varmaan olisin jo muuttanut pois. Mieskin puhuu täysin ristiin asioita. On sanonut ettei rakasta, on varma ettei rakkaus palaakkaan. Ja välillä puhuu että ei tiedä itsekkään mitä tapahtuu, paranisiko se muka vaihtamalla? Ei halua että puhutaan asiasta lapsille, vanhemmille yms.. Työkavereilleen ja kavereilleen on kuitenkin avautunut asiasta.
Mä oon vaan niin hajalla. Mulla on tosi arvoton ja epäonnistunut olo.
Jos jatkettaisiinkin niin varmasti miettisin vaan sitä että on mun kanssa olosuhteiden pakosta. :(
Kommentit (72)
Voi teitä "rakkautenne" kanssa ihmiset - ensinnäkin, eihän rakkaus ole joku tunne, joka sitten parin vuoden kuluttua häipyy, vaan se on elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen.
Kun avioon mennään, luvataan olla yhdessä - niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä toisiansa tukien, "kunnes kuolema meidät erottaa".
Tällaiseen vanhanaikiseen avioliittoon ei monet ihmiset enää usko, sillä kun vähänkin tulee vaikeuksia ja tunteet vaimenevat, otetaan ero.
Ja siinä erossa kärsii kaikki - mikä saa teidät toimimaan niin äärimmäisen kurjasti toisianne, lapsianne ja lopulta myös itseänne kohtaan???
Se on anteeksiantamattomuus, kylmyys, kovuus ja itsekkyys - se menee kaiken edelle ja saa aikaan pelkkää tuhoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään eroa! Teillä on lapsia, ne on hoidettava kunnialla. Kun nuorin on omillaan, voit jättää miehen, sitä ennen unohda omat tarpeesi ja keskity lapsiisi.
Mies on jossain ikäkriisissä ja kun ensi rakkaus on seestynyt. Luulee, ettei rakasta.
Jos ap kestät elää tuossa kulississa lasten takia, ala siinä sivussa harrastaa sijoittamista ja opiskella jotain, jotta saat muuta ajateltavaa.
Sitten kun nuorin on ns. omillaan, olet taloudellisesti ja henkisesti valmiimpi lähtenään, mikäli se on vielä ajankohtaista.
Niin kauan kuin on hyvää seksiä, on toivoa, joten siitä kannattaa pitää kiinni. Jos mies saisi älynsä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä "rakkautenne" kanssa ihmiset - ensinnäkin, eihän rakkaus ole joku tunne, joka sitten parin vuoden kuluttua häipyy, vaan se on elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen.
Kun avioon mennään, luvataan olla yhdessä - niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä toisiansa tukien, "kunnes kuolema meidät erottaa".
Tällaiseen vanhanaikiseen avioliittoon ei monet ihmiset enää usko, sillä kun vähänkin tulee vaikeuksia ja tunteet vaimenevat, otetaan ero.
Ja siinä erossa kärsii kaikki - mikä saa teidät toimimaan niin äärimmäisen kurjasti toisianne, lapsianne ja lopulta myös itseänne kohtaan???
Se on anteeksiantamattomuus, kylmyys, kovuus ja itsekkyys - se menee kaiken edelle ja saa aikaan pelkkää tuhoa.
Näin minä itse asian ajattelen. Mutta jos toinen on tuommoinen itsekäs ja nykyaikainen joka ei halua sitoutua suhteeseen niin ei siinä paljon ole tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään eroa! Teillä on lapsia, ne on hoidettava kunnialla. Kun nuorin on omillaan, voit jättää miehen, sitä ennen unohda omat tarpeesi ja keskity lapsiisi.
Mies on jossain ikäkriisissä ja kun ensi rakkaus on seestynyt. Luulee, ettei rakasta.
Jos ap kestät elää tuossa kulississa lasten takia, ala siinä sivussa harrastaa sijoittamista ja opiskella jotain, jotta saat muuta ajateltavaa.
Sitten kun nuorin on ns. omillaan, olet taloudellisesti ja henkisesti valmiimpi lähtenään, mikäli se on vielä ajankohtaista.
Niin kauan kuin on hyvää seksiä, on toivoa, joten siitä kannattaa pitää kiinni. Jos mies saisi älynsä takaisin.
Kuinka pitkä seksittömyys oikeuttaa eron toivottomuuden perusteella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään eroa! Teillä on lapsia, ne on hoidettava kunnialla. Kun nuorin on omillaan, voit jättää miehen, sitä ennen unohda omat tarpeesi ja keskity lapsiisi.
Mies on jossain ikäkriisissä ja kun ensi rakkaus on seestynyt. Luulee, ettei rakasta.
Jos ap kestät elää tuossa kulississa lasten takia, ala siinä sivussa harrastaa sijoittamista ja opiskella jotain, jotta saat muuta ajateltavaa.
Sitten kun nuorin on ns. omillaan, olet taloudellisesti ja henkisesti valmiimpi lähtenään, mikäli se on vielä ajankohtaista.
Niin kauan kuin on hyvää seksiä, on toivoa, joten siitä kannattaa pitää kiinni. Jos mies saisi älynsä takaisin.
Pankkiin olen ollut yhteydessä sijoitus asioissa ja opiskelu pyörii mielessä. :) olen muutenkin alkanut tekemään enemmän omia juttuja, odottamatta että mies niihin osallistuisi. Jos osallistuu, se on kiva jos ei, teen itsekseni.
Toivottaa, jospa hän vielä ymmärtäisi asiat parhain päin. Lähellä haluaa olla ja seksiä on, joten ehkä joku pieni toivon pilkahdus olisi olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa. Tuo on miehesi puolesta itsekästä ja törkeää hyväksikäyttöä ja sinun puoleltasi läheisriippuvuutta. Kummallakaan ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa eikä tuo anna lapsille tervettä kuvaa parisuhteesta.
Minä olen se mies, sillä erolla, että olen nainen. Avasin ketjun sen jälkeen kun selasin kaikki alueeni asunnot.
Vuosien riitelykierteen jälkeen ihastuin todella kovaa toiseen, lopulta kerroin miehelle, kun ei se tunne hiipunut. Ensimmäinen reaktio oli, ettei hän voi muuttua, jos olen onnellisempi muualla, sitten olen. Olen ehdottanut pariterapiaa, sinne on kuulema jono ja turhaa.
Yhdessä on oltu niin pitkään, että ensihuuma on haihtunut kymmenen vuotta sitten. Näen kuitenkin, että parisuhteeseen tarvitaan se tietty lämpö. Se on hävinnyt. Tuntuu myös, että toinen ei ole valmis enää mihinkään, vaan jäämiseni on aivan yhdentekevää. En jaksaisi enää yksin yrittää. Lasten (ja muistojen) vuoksi olen tässä silti vielä. En tiedä mitä tekisin.
Ehkä se on liikaa ja itsekästä, mutta kaipaan parisuhteesta ainoastaan rakkautta. Ei edes rakastumista. Äkkiä en usko seuraavaan suhteeseen päätyväni, olen sit yksin ja nuolen haavojani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity vaan omaan elämääsi! Harrasta ja kehitä itseäsi.. Hankin itsellesi rakastaja, jolta saat intohimoa. Sinullehan on kuitenkin kotiolot ihan ok, olosuhteesi vaan huonontuvat eron myötä, samoin lasten. Älä trigeröidy miehen puheista, 50% perheistä on samankaltainen tilanne, sitä ei vaan suurin osa sano ääneen. Arki voi silti olla hyvää. Ole iloinen että sinä yhä rakastat ja saat suhteesta tavallaan enemmän. Älä oikeasti kuuntele mitä mies selittää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se mies, sillä erolla, että olen nainen. Avasin ketjun sen jälkeen kun selasin kaikki alueeni asunnot.
Vuosien riitelykierteen jälkeen ihastuin todella kovaa toiseen, lopulta kerroin miehelle, kun ei se tunne hiipunut. Ensimmäinen reaktio oli, ettei hän voi muuttua, jos olen onnellisempi muualla, sitten olen. Olen ehdottanut pariterapiaa, sinne on kuulema jono ja turhaa.
Yhdessä on oltu niin pitkään, että ensihuuma on haihtunut kymmenen vuotta sitten. Näen kuitenkin, että parisuhteeseen tarvitaan se tietty lämpö. Se on hävinnyt. Tuntuu myös, että toinen ei ole valmis enää mihinkään, vaan jäämiseni on aivan yhdentekevää. En jaksaisi enää yksin yrittää. Lasten (ja muistojen) vuoksi olen tässä silti vielä. En tiedä mitä tekisin.
Ehkä se on liikaa ja itsekästä, mutta kaipaan parisuhteesta ainoastaan rakkautta. Ei edes rakastumista. Äkkiä en usko seuraavaan suhteeseen päätyväni, olen sit yksin ja nuolen haavojani.
Vaadi mieheltäsi vähemmän ja näe hänessä hyvä. Ei se vaihtamalla parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskity vaan omaan elämääsi! Harrasta ja kehitä itseäsi.. Hankin itsellesi rakastaja, jolta saat intohimoa. Sinullehan on kuitenkin kotiolot ihan ok, olosuhteesi vaan huonontuvat eron myötä, samoin lasten. Älä trigeröidy miehen puheista, 50% perheistä on samankaltainen tilanne, sitä ei vaan suurin osa sano ääneen. Arki voi silti olla hyvää. Ole iloinen että sinä yhä rakastat ja saat suhteesta tavallaan enemmän. Älä oikeasti kuuntele mitä mies selittää.
Ei nainen voi ottaa itselleen tuollaisia vapauksia jos on lapsia ja kokoaikatyö. Ihan jo siksi, ettei sellaiselle ole aikaa.
Kuullostaa sille, että miehelläsi on toinen mielenkiinnon kohde, mutta pitää sinua varalla jos uusi mielenkiinnon kohde ei otakkaan tuulta alleen. Noin mun mies sanoi ja käyttäytti sutinoidessaan mun seläntakana työpaikkaihastuksen kanssa. Tämä selvisi minulle ja hetken kriiseiltyämme päädyin asumuseroon. Mies ei haluaisi erota vieläkään ja yhtäkkiä alkoi taas rakastaa, mutta minä en taida enää tahtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskity vaan omaan elämääsi! Harrasta ja kehitä itseäsi.. Hankin itsellesi rakastaja, jolta saat intohimoa. Sinullehan on kuitenkin kotiolot ihan ok, olosuhteesi vaan huonontuvat eron myötä, samoin lasten. Älä trigeröidy miehen puheista, 50% perheistä on samankaltainen tilanne, sitä ei vaan suurin osa sano ääneen. Arki voi silti olla hyvää. Ole iloinen että sinä yhä rakastat ja saat suhteesta tavallaan enemmän. Älä oikeasti kuuntele mitä mies selittää.
Tämä totta. Ja toimii niin kauan kunnes mies tekee lopullisen päätöksen erosta ja jotenkin etenee asiassa, muuttaa tms.
Voi kun voisinkin vain olla kuulematta puheita. Nyt pelko siitä että mies oikeasti joku päivä muuttaa lamauttaa ja pelottaa.
Yritän päästä siitä yli ja elää elämääni eteenpäin.
Tuo kasvuvaihe oli hyvä kommentti. Ihmisen täytyy välillä kyseenalaistaa elämänsä, katsoa peiliin, mikä on todellista ja tärkeää, kuka oikein on. Varmaan mies tekee juuri tuota. Ei se tarkoita, ettei sitten huomaisi, että juuri perhe on se tärkeä.
Pitää välillä vain luottaa ja antaa tilaa, ei panikoida, takertua ja alkaa syyttää. Kaikki ei johdu itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity vaan omaan elämääsi! Harrasta ja kehitä itseäsi.. Hankin itsellesi rakastaja, jolta saat intohimoa. Sinullehan on kuitenkin kotiolot ihan ok, olosuhteesi vaan huonontuvat eron myötä, samoin lasten. Älä trigeröidy miehen puheista, 50% perheistä on samankaltainen tilanne, sitä ei vaan suurin osa sano ääneen. Arki voi silti olla hyvää. Ole iloinen että sinä yhä rakastat ja saat suhteesta tavallaan enemmän. Älä oikeasti kuuntele mitä mies selittää.
Ei nainen voi ottaa itselleen tuollaisia vapauksia jos on lapsia ja kokoaikatyö. Ihan jo siksi, ettei sellaiselle ole aikaa.
Totta! Mies kun menee omissa harrastuksissaan niin itse sitä on aina täällä kotona jumissa lasten kanssa.
Siksikin varmasti alkaa vaikuttamaan tylsälle ja tavalliselle miehen silmissä.
Itse en voisi olla sellaisen ihmisen kanssa jolta en saa vastarakkautta, oli yhteisiä lapsia yms. tai ei.
Vierailija kirjoitti:
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Eroa eroa eroa. Sekö on paras neuvo.
Varmasti järkevää, kun lapsia ei ole.
Eroaja rikkoo aina, aina, AINA myös lapsen elämän. Saati sitten ne uudet puolisot, joihin lapsen on totuttava.
Yksikään lapsi ei halua vanhempiensa eroavan ( jos nyt rajataan hullut väkivaltaiset talojasytyttelevät umpidokut isät tästä pois).
Ymmärrän aptä oikein hyvin.
Itse odotan, että lapsi kasvaa. Ja tuhlaan omaa elämääni? Sitä ainoata? Kyllä!
Vapaaehtoisesti itse tulin raskaaksi, joten en riko perhettä pikkuasioiden takia. (Pikkuasioita eivät ole alkoholismi ja muut riippuvuudet ja väkivaltaisuus)
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä "rakkautenne" kanssa ihmiset - ensinnäkin, eihän rakkaus ole joku tunne, joka sitten parin vuoden kuluttua häipyy, vaan se on elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen.
Kun avioon mennään, luvataan olla yhdessä - niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä toisiansa tukien, "kunnes kuolema meidät erottaa".
Tällaiseen vanhanaikiseen avioliittoon ei monet ihmiset enää usko, sillä kun vähänkin tulee vaikeuksia ja tunteet vaimenevat, otetaan ero.
Ja siinä erossa kärsii kaikki - mikä saa teidät toimimaan niin äärimmäisen kurjasti toisianne, lapsianne ja lopulta myös itseänne kohtaan???
Se on anteeksiantamattomuus, kylmyys, kovuus ja itsekkyys - se menee kaiken edelle ja saa aikaan pelkkää tuhoa.
Et todellakaan voi väittää että kaikki parit eroavat kevyin perustein. Et voi tietää, mitä perheissä ja parisuhteissa tapahtuu. Se, mikä näkyy ulospäin tai mitä ihmiset itse kertovat sinulle, on joka tapauksessa vain osa totuudesta ja pieni pala kokonaisuudesta.
Itse erosin muutamia kuukausia sitten. Ero oli noin viiden vuoden yrittämisen, harkinnan ja sinnittelyn tulos. Viisi vuotta, jona aikana kumpikin meistä voi todella huonosti. Viisi vuotta, joihin mahtui riitelykausia ja hiljaisia kausia. Hyviä hetkiä ei ollut. Keskusteluyhteys toimi välillä. Kävimme myös parisuhdeterapiassa. En tiedä, mihin avioliiton jatkaminen olisi johtanut. Ehkä terveyden menettämiseen, sillä kenenkään ei kuulu elää tuollaista elämää.
Nyt, kuukausien kuluttua, koen olevani toipilas. Toivun rankasta elämänvaiheesta. Älä siis tule väittämään minulle, että olen eronnut ensimmäisten ja pienten vaikeuksien ilmaantuessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity vaan omaan elämääsi! Harrasta ja kehitä itseäsi.. Hankin itsellesi rakastaja, jolta saat intohimoa. Sinullehan on kuitenkin kotiolot ihan ok, olosuhteesi vaan huonontuvat eron myötä, samoin lasten. Älä trigeröidy miehen puheista, 50% perheistä on samankaltainen tilanne, sitä ei vaan suurin osa sano ääneen. Arki voi silti olla hyvää. Ole iloinen että sinä yhä rakastat ja saat suhteesta tavallaan enemmän. Älä oikeasti kuuntele mitä mies selittää.
Ei nainen voi ottaa itselleen tuollaisia vapauksia jos on lapsia ja kokoaikatyö. Ihan jo siksi, ettei sellaiselle ole aikaa.
Totta! Mies kun menee omissa harrastuksissaan niin itse sitä on aina täällä kotona jumissa lasten kanssa.
Siksikin varmasti alkaa vaikuttamaan tylsälle ja tavalliselle miehen silmissä.
Niin juuri. Naisen joka haluaa säilyä mielenkiintoisena miehen mielestä ei kannata koskaan sitoa itseään lapsiin, joiden hoitovastuu kaatuu aina viimeisessä naiselle jolla ei sitten ole enää mahdollisuuksia pitää itseään mielenkiintoisena.
Ja agresiivinen, näin kirjoittaa jopa eräät toimittajat - tosin Sanoman ja IL:n tekijät taitavat olla vaan toimittelijoita.