Lue keskustelun säännöt.
Mies ei enään rakasta minua. Jatkaa vai erota? Lapsia on.
01.09.2018 |
Itse rakastan miestä. En halua olla joku johon tyydytään. Kyllä minäkin ansaitsen kokea että joku rakastaa.
Mutta en haluaisi erota. Elämä menee todella hankalaksi viikko viikko asumisineen, talous romahtaa, kaikki menee jos ero tulee. En halua rikkoa lasten kotia.
Miehen kanssa on hyvät välit, hän on jo minusta täysin luopunut niin voi olla vapautunut. Minä tietysti olen vereslihalla ja sydän palasina, mutta pidän sen sisälläni. Seksi on. Tehdään, vähän, asioita myös yhdessä. Mutta minulla on olo että mua käytetään silloin kun tarve on, mihinkä nyt tarve sattuu olemaan. Asiat ei tapahdu rakkaudesta.
En tiedä mikä tässä olisi järkevintä.
Jos lapsia ei olisi niin varmaan olisin jo muuttanut pois. Mieskin puhuu täysin ristiin asioita. On sanonut ettei rakasta, on varma ettei rakkaus palaakkaan. Ja välillä puhuu että ei tiedä itsekkään mitä tapahtuu, paranisiko se muka vaihtamalla? Ei halua että puhutaan asiasta lapsille, vanhemmille yms.. Työkavereilleen ja kavereilleen on kuitenkin avautunut asiasta.
Mä oon vaan niin hajalla. Mulla on tosi arvoton ja epäonnistunut olo.
Jos jatkettaisiinkin niin varmasti miettisin vaan sitä että on mun kanssa olosuhteiden pakosta. :(
Kommentit (72)
Satavarmaa on että miehesi on ihastunut toiseen, hänellä on salasuhde. Kuvioon kuuluu että hän kuvittelee saavansa molemmat: helpon ja mukavan kotielämän sekä ihastuneen naisen palvonnan + kuumaa seksiä.
Mies ei kykene eropäätöstä tekemään vaan jättäytyy ajopuuksi, katsoo miten tilanne kehittyy. Tuon taistelun voitat kyllä, rakastajatar kyllästyy odottamaan miehen eroamista. Sitä ei tapahdu ellei petetty vaimo sitä pistä toimeen.
Eri asia sitten haluatko jatkaa yhteiseloa petturin kanssa. Ei sekään mahdoton ajatus ole, monet miehet älystyvät vasta vanhempina, riittävästi typeryyksiä tehneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä toivon näin jälkikäteen, että olisi erottu vasta kun lapset isompia. Meilläkään ei ollit riitoja, arki sujui, perheenä puuhattiin. Rakkaus vaan tuntui kuolleen parisuhteesta. Niin erottiin. Ei ne lapset todellakaan ollut vaistonnut, että jokin oli pielessä. Lapset on terveellä tavalla itsekkäitä. Jos vanhempien suunnalta huolto pelaa ja vanhemmat rakastaa lapsia, niin lapset voi hyvin. Eron jälkeen he oireilivat vuositolkulla. Olivat väsyneitä kotien vaihtelusta. Olivat surullisia kun perhehematkat ja perhejoulut ym. loppuivat.
Olisi pitänyt hoitaa vanhemman homma ensin loppuun. Sitten vasta miettiä omaa rakkauselämää. Tai koittaa korjata liitto miehen kanssa.
Näin minä mietin jälkiviisaudella.
Vierailija kirjoitti:
entä jos menee hyvin kirjoitti:
Entä jos asutte lähekkäin, jolloin lapset kulkevat helpommin esim sun luota isälleen. Ei tule viikko viikko juttua. Entä jos löydät oman bisneksen ja uuden miehen. Sinkkunakin kivaa. Et ole epäonnistunut mitenkään, mies kai etsii jotain muuta (nuoruutta?) tai kokee erilailla asiat. Älä kiduta itseäsi enempää tuossa tilanteessa
Hankalaa se silti on. Lasten tavarat missä sattuu, lapset reagoi ja oireilee. Talous huononee. Ja en halua erota. En halua mitään sinkkuelämää. Jos(kun) eto tulee en haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä, sattuu liikaa. Mutta olisi pakko kun on noita lapsia.
Tiedän kyllä että pärjään yksinkin ja elämästä varmasti muodostuisi ihan onnellista ja hyvää eron jälkeenkin. Mutta lapset kärsii. Se on fakta. Sanokaa ihan mitä sanotte niin kyllä se niiden perusturvallisuuteen vaikuttaa ja kaikkeen muuhunkin.Talo pitäisi myydä ja muuttaa ahtaasti rivariin. Sitten tulee se rilluttelu vaihe ja vanhemmat menee omia menojaan ja kiertää uusien kumppaneiden kanssa. Lapset sitä sitten seuraa vierestä. Ja tämä rilluttelu/kiherrys on tullut jokaiselle tuntemalleni eronneelle. Vaikka olisi aiemmin ollut miten järkevä. Toinen vaihtoehto on että se uusi on ollut jo valmiiksi katsottuna...
Aikuisten ihmisten itsekkyyttä, sitä mieltä minä olen.
Kukaan ei kunnolla tiedä lasten asioista ja voivat vedättää miten haluavat.Surullista.
Itseppä olen asiat mokannut olemalla tyhmä. Tajuamatta hoitaa parisuhdetta ajoissa. :(
Mulla ei ole muuta neuvoa kuin eroa. Ei sun mielenterveys kestä tuollaista loputtomiin. Paha olo sisällä alkaa syödä sua pala palalta.
Ei pidä yleistää että kaikille tulee rillutteluvaihe. Itse erosin kolme vuotta sitten, mutta eipä ole tullut haluja haikailla enää miesten perään. Aika paljon siinä on painanut pettymys ja se että ei tee mieli sekoittaa lapsen elämää enää yhtään enempää. Ehkå joskus jos/kun aika on oikea..
Vierailija kirjoitti:
Satavarmaa on että miehesi on ihastunut toiseen, hänellä on salasuhde. Kuvioon kuuluu että hän kuvittelee saavansa molemmat: helpon ja mukavan kotielämän sekä ihastuneen naisen palvonnan + kuumaa seksiä.
Mies ei kykene eropäätöstä tekemään vaan jättäytyy ajopuuksi, katsoo miten tilanne kehittyy. Tuon taistelun voitat kyllä, rakastajatar kyllästyy odottamaan miehen eroamista. Sitä ei tapahdu ellei petetty vaimo sitä pistä toimeen.
Eri asia sitten haluatko jatkaa yhteiseloa petturin kanssa. Ei sekään mahdoton ajatus ole, monet miehet älystyvät vasta vanhempina, riittävästi typeryyksiä tehneenä.
Mikä tämän palstan katkeria naisia vaivaa! Lakkaa pistämästä tuollaisia ajatuksia ap:n päähän!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en voisi olla sellaisen ihmisen kanssa jolta en saa vastarakkautta, oli yhteisiä lapsia yms. tai ei.
Mitä se rakkaus on? Joskus se on mennyt itseltäkin piiloon. Ei tajua ajatella, että pitää itsestäänselvyytenä, että voi luottaa toiseen, ja että pitää tätä hyvänä isänä. Rakkaus asuu myös arkisessa luottamuksessa, kunnioituksessa ja arvostuksessa. Se asuu yhteisissä muistoissa, yhteisen elämän rakentamisessa, yhteisissä tavoitteissa. Pitkässä liitossa rakkaus on jo niin kaikessa siinä elämän kudelmassa, ettei sitä välttämättä tajua rakkaudeksi itsekään. Se on se joku kude, joka pitää kaiken kasassa tekemättä itsestään numeroa.
Siksi monesti tuollaisessa tilanteessa luulee, että rakkaus on poissa, kun sitä päällimmäistä ilotulitusta ei ole ollut aikoihin. Juuri lapsiperhearki ilman tukiverkkoa syö sellaisen ilon ja energian elämästä.
Kun lapsiaika helpottaa, energiaa vapautuu taas sille ilolle ja hauskalle, ja rakkaus tulee taas näkyvämmäksi. Moni vaan luulee siinä vaiheessa, kun ei ole hauskaa, ettei olisi rakkauttakaan.
Rakkaus ei ole vain hauskaa. Se on se maankamara, millä koko perhe seisoo.
Pitää antaa toiselle anteeksi, että hänellä ei nyt ole hauskaa. Lapsiperhearjessa voi olla ettei hauskaa ole kymmeneen vuoteen, aikuiset vedetään niin tiukille. Ei se tarkoita ettei ole rakkautta. Toisesta vain pitää pitää kiinni, silloinkin kun häneltä itseltä on usko välillä hukassa. Tai oikeastaan juuri silloin. Pitää itse antaa silloin.
Voi miten hyvin ja kauniisti kirjoitettu. Näin minä sen rakkauden ajattelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä toivon näin jälkikäteen, että olisi erottu vasta kun lapset isompia. Meilläkään ei ollit riitoja, arki sujui, perheenä puuhattiin. Rakkaus vaan tuntui kuolleen parisuhteesta. Niin erottiin. Ei ne lapset todellakaan ollut vaistonnut, että jokin oli pielessä. Lapset on terveellä tavalla itsekkäitä. Jos vanhempien suunnalta huolto pelaa ja vanhemmat rakastaa lapsia, niin lapset voi hyvin. Eron jälkeen he oireilivat vuositolkulla. Olivat väsyneitä kotien vaihtelusta. Olivat surullisia kun perhehematkat ja perhejoulut ym. loppuivat.
Olisi pitänyt hoitaa vanhemman homma ensin loppuun. Sitten vasta miettiä omaa rakkauselämää. Tai koittaa korjata liitto miehen kanssa.
Näin minä mietin jälkiviisaudella.
Näin minäkin lasten elämästä ajattelen. Ja pelkään juuri tuota jälkiviisautta.
Meidän elämä on näin aivan hyvää. Lasten varmasti erittäin hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kuulostaa itsekeskeiseltä ja pitää sinua itsestäänselvyytenä. Ehkä liittonne voisi vielä pelastaa kovalla shokkihoidolla. Eli että lopetat olemasta kynnysmattomainen. Suhteenne on epätasapainoinen. Älä muutu vihaiseksikaan, vaan
- ala harrastaa enemmän
-tee muutos ulkonäköösi itsesi vuoksi, jotra itse tuntisit olevasi seksikkäämpi. Valmistaudu ikään kuin tututustumaan muihin miehiin. Jos lähtisit toiselle kierrokselle ja sinkkuna, mitä pitäisi muuttaa? Vaatetyyli? Lsihduttaa? Hiukset? Mitä? Tee se nyt.
-ala katsella muita miehiä sillä silmällä, että keneen voisit ihastua. Tämä on älyttömän tärkeää. Mies on siellä jo ja luottaa siihen, että pikkuvaimo odottaa kiltisti kotona. Ehkä väheksyy sinua ja ajattelee, ettet kelpaisikaan kenellekään. Hän ei näe arvoasi nyt. Sun pitää siis itsekin lähteä sinne ulkomaailmaan ja alkaa arviooda muita miehiä mielessäsi sillä silmällä.
-jos ihastut, niin aina parempi. Jos joku ihastuu sinuun, yhtä hyvä. Saat tuntea olevasi viehättävä ja näet, että meressä on muitakin kaloja. Itsetuntosi kohenee. Miehesi varmssti havahtuu muutokseen. Se saattaa saada hänet tajuamaan, että jänellä on jotsin arvokasta ja hän haluaakin sinut sittenkin.
-miehesi on satavarmasti pettänyt. Yleensä vastustan pettämistä, mutta teillä on niin erilainen tilanne, että minusta olisi oikein ja kannatettavaa, että sinä hankkisit myös muita sivusuhteita. Vsikka vain henkistä pettämistä kirjoittelemalla jonkun etämiehen kanssa tai sitten oikean fyysisen suhteen.
-summa summarum. Kukaan ei ihastu huonompaan, kuin mitä arvelee ansaitsevansa. Nyt miehesi näkee sinut paljon huonompana kuin minä pitää itseään. Hän ei tule hsluamaan sinua takaisin, ellei ala nähdä sinua sellaisena, jonka muutkin miehet haluaisivst ja jota hänen pitää aktiivisesti tavoitella.
N49Tätä varmaan pitää alkaa toteuttamaan. Tai oikeastaan olen jo aloittanut tähän suuntaan. Muita miehiä ei vielä ole mutta tässähän laihtuu väkisin kun ei ruoka maistu ja omia menoja olen lisännyt. Kerran kävin baarissa, yksin, ja se kyllä sai miehessä jotain aikaan.
Otan irtioton hänestä. Katsotaan mihin se johtaa.Tämä oli hellävaraisempi versio siitä, mitä minä tein. Mieheni alkoi yhtökkiä halveksia minua ja arvostella ulkonäköä ja kaikkea tekemisiäni. Hän oli paljon töissä ja viestitteli työkaverinaisen kanssa. Yritti saada minut jopa omaksumaan saman hius- ja vastetyylin kuin sillä naisella. Minä otin asumuseron, joka jäi lyhytaikaiseksi, kun mies halusikin sitten heti takaisin ja tajusi haluavansa minut.
Sen jälkeen aloin katsella muita miehiä ja silloin tällöin ihastunut. Se on pitänyt miehen varpaillaan. Normaaliin suhteeseen tällainen ei yietenkään kuuluidi, mutta näköjään mieheni tarvitsee näitä muistutuksia minunkin arvostani, jotta tajuaa haluavansa olla kanssani. Siis tottakai suhde olisi läheisempi ilman tällaista taktikointia, mutta näköjään joidenkin miesten kanssa ei ole mahdollista aidosti läheinen suhde. Toistaiseksi nyt kuitenkin haluan vielä jatkaa naimisissa, koska minusta hän on seksikkäin ja ihanin mies maailmassa, joten näillä mennään.
N49
Ehkä minunkin mies tarvitsee välillä "pyydystämistä" tunteen että joutuu tekemään jotain saadakseen naisen itselleen.
Huomattava muutos tapahtui kun kävin sen kerran baarissa, ja olin tietoisesti pitkään poissa, eli kotiin aamuyöllä. Mitään en tehnyt. Ja viimeisimmän keskustelun jälkeen kun sanoi edelleen haluavansa eron ja ettei rakasta eikä rakkaus palaa. Otin sormuksen pois. Sanoin hänelle että hyvä on. Sinä olet vapaa, minä olen vapaa tekemään mitä haluaa. Hän tulee iholle joka ilta. Minä en ole tämän jälkeen tehnyt aloitteita läheisyyteen.
Ärsyttävää tämmönen "pelaaminenkin" Mutta jästipäitä pitää välillä vähän ravistella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satavarmaa on että miehesi on ihastunut toiseen, hänellä on salasuhde. Kuvioon kuuluu että hän kuvittelee saavansa molemmat: helpon ja mukavan kotielämän sekä ihastuneen naisen palvonnan + kuumaa seksiä.
Mies ei kykene eropäätöstä tekemään vaan jättäytyy ajopuuksi, katsoo miten tilanne kehittyy. Tuon taistelun voitat kyllä, rakastajatar kyllästyy odottamaan miehen eroamista. Sitä ei tapahdu ellei petetty vaimo sitä pistä toimeen.
Eri asia sitten haluatko jatkaa yhteiseloa petturin kanssa. Ei sekään mahdoton ajatus ole, monet miehet älystyvät vasta vanhempina, riittävästi typeryyksiä tehneenä.Mikä tämän palstan katkeria naisia vaivaa! Lakkaa pistämästä tuollaisia ajatuksia ap:n päähän!
Jos luit ap:n kommentin n:o 41 huomaat että ihan selvät merkit. Sokea Reettakin näkee mitä on meneillään. Oletko joku petturi itse kun toivot ettei petos paljastuisi? Pettäminen katkeroittaa naisen, oletko huomannut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en voisi olla sellaisen ihmisen kanssa jolta en saa vastarakkautta, oli yhteisiä lapsia yms. tai ei.
Mitä se rakkaus on? Joskus se on mennyt itseltäkin piiloon. Ei tajua ajatella, että pitää itsestäänselvyytenä, että voi luottaa toiseen, ja että pitää tätä hyvänä isänä. Rakkaus asuu myös arkisessa luottamuksessa, kunnioituksessa ja arvostuksessa. Se asuu yhteisissä muistoissa, yhteisen elämän rakentamisessa, yhteisissä tavoitteissa. Pitkässä liitossa rakkaus on jo niin kaikessa siinä elämän kudelmassa, ettei sitä välttämättä tajua rakkaudeksi itsekään. Se on se joku kude, joka pitää kaiken kasassa tekemättä itsestään numeroa.
Siksi monesti tuollaisessa tilanteessa luulee, että rakkaus on poissa, kun sitä päällimmäistä ilotulitusta ei ole ollut aikoihin. Juuri lapsiperhearki ilman tukiverkkoa syö sellaisen ilon ja energian elämästä.
Kun lapsiaika helpottaa, energiaa vapautuu taas sille ilolle ja hauskalle, ja rakkaus tulee taas näkyvämmäksi. Moni vaan luulee siinä vaiheessa, kun ei ole hauskaa, ettei olisi rakkauttakaan.
Rakkaus ei ole vain hauskaa. Se on se maankamara, millä koko perhe seisoo.
Pitää antaa toiselle anteeksi, että hänellä ei nyt ole hauskaa. Lapsiperhearjessa voi olla ettei hauskaa ole kymmeneen vuoteen, aikuiset vedetään niin tiukille. Ei se tarkoita ettei ole rakkautta. Toisesta vain pitää pitää kiinni, silloinkin kun häneltä itseltä on usko välillä hukassa. Tai oikeastaan juuri silloin. Pitää itse antaa silloin.
Tässä ketjussa puhutaan nyt kahdesta eri asiasta. Siitä, kun arki lyö päälle ja toiselle ihmiselle ei ole aikaa eikä jaksamista. Silti molemmat perheen aikuiset kantavat vastuuta perheen hyvinvoinnista. Arki on harmaata, eikä niitä onnen hetkiä juuri ole. Toinen tilanne on se, kun parisuhde on selkeästi mielenterveyttä vahingoittava ja stressitilaa ylläpitävä. Toisen ihmisen kunnioitus on kadonnut ja suhteessa ei ole hyvä olla. Sellaisessa ei ole toivoa, eikä kenellekään tee hyvää vuosikausia sinnitellä siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en voisi olla sellaisen ihmisen kanssa jolta en saa vastarakkautta, oli yhteisiä lapsia yms. tai ei.
Mitä se rakkaus on? Joskus se on mennyt itseltäkin piiloon. Ei tajua ajatella, että pitää itsestäänselvyytenä, että voi luottaa toiseen, ja että pitää tätä hyvänä isänä. Rakkaus asuu myös arkisessa luottamuksessa, kunnioituksessa ja arvostuksessa. Se asuu yhteisissä muistoissa, yhteisen elämän rakentamisessa, yhteisissä tavoitteissa. Pitkässä liitossa rakkaus on jo niin kaikessa siinä elämän kudelmassa, ettei sitä välttämättä tajua rakkaudeksi itsekään. Se on se joku kude, joka pitää kaiken kasassa tekemättä itsestään numeroa.
Siksi monesti tuollaisessa tilanteessa luulee, että rakkaus on poissa, kun sitä päällimmäistä ilotulitusta ei ole ollut aikoihin. Juuri lapsiperhearki ilman tukiverkkoa syö sellaisen ilon ja energian elämästä.
Kun lapsiaika helpottaa, energiaa vapautuu taas sille ilolle ja hauskalle, ja rakkaus tulee taas näkyvämmäksi. Moni vaan luulee siinä vaiheessa, kun ei ole hauskaa, ettei olisi rakkauttakaan.
Rakkaus ei ole vain hauskaa. Se on se maankamara, millä koko perhe seisoo.
Pitää antaa toiselle anteeksi, että hänellä ei nyt ole hauskaa. Lapsiperhearjessa voi olla ettei hauskaa ole kymmeneen vuoteen, aikuiset vedetään niin tiukille. Ei se tarkoita ettei ole rakkautta. Toisesta vain pitää pitää kiinni, silloinkin kun häneltä itseltä on usko välillä hukassa. Tai oikeastaan juuri silloin. Pitää itse antaa silloin.Tässä ketjussa puhutaan nyt kahdesta eri asiasta. Siitä, kun arki lyö päälle ja toiselle ihmiselle ei ole aikaa eikä jaksamista. Silti molemmat perheen aikuiset kantavat vastuuta perheen hyvinvoinnista. Arki on harmaata, eikä niitä onnen hetkiä juuri ole. Toinen tilanne on se, kun parisuhde on selkeästi mielenterveyttä vahingoittava ja stressitilaa ylläpitävä. Toisen ihmisen kunnioitus on kadonnut ja suhteessa ei ole hyvä olla. Sellaisessa ei ole toivoa, eikä kenellekään tee hyvää vuosikausia sinnitellä siinä.
Juuri näin.
Miten voi noin monelle olla vaikea kirjoittaa ENÄÄ? Miksi siihen pitää aina väkisin lisätä se loppu-n? Eihän sitä edes lausuta niin.
Mitä se rakkaus on? Joskus se on mennyt itseltäkin piiloon. Ei tajua ajatella, että pitää itsestäänselvyytenä, että voi luottaa toiseen, ja että pitää tätä hyvänä isänä. Rakkaus asuu myös arkisessa luottamuksessa, kunnioituksessa ja arvostuksessa. Se asuu yhteisissä muistoissa, yhteisen elämän rakentamisessa, yhteisissä tavoitteissa. Pitkässä liitossa rakkaus on jo niin kaikessa siinä elämän kudelmassa, ettei sitä välttämättä tajua rakkaudeksi itsekään. Se on se joku kude, joka pitää kaiken kasassa tekemättä itsestään numeroa.
Siksi monesti tuollaisessa tilanteessa luulee, että rakkaus on poissa, kun sitä päällimmäistä ilotulitusta ei ole ollut aikoihin. Juuri lapsiperhearki ilman tukiverkkoa syö sellaisen ilon ja energian elämästä.
Kun lapsiaika helpottaa, energiaa vapautuu taas sille ilolle ja hauskalle, ja rakkaus tulee taas näkyvämmäksi. Moni vaan luulee siinä vaiheessa, kun ei ole hauskaa, ettei olisi rakkauttakaan.
Rakkaus ei ole vain hauskaa. Se on se maankamara, millä koko perhe seisoo.
Pitää antaa toiselle anteeksi, että hänellä ei nyt ole hauskaa. Lapsiperhearjessa voi olla ettei hauskaa ole kymmeneen vuoteen, aikuiset vedetään niin tiukille. Ei se tarkoita ettei ole rakkautta. Toisesta vain pitää pitää kiinni, silloinkin kun häneltä itseltä on usko välillä hukassa. Tai oikeastaan juuri silloin. Pitää itse antaa silloin.