Seksuaalisen hyväksikäytön oireet aikuisella
Hei! Tuntuu että olen pimahtanut lasten saamisen myötä: olen ylikontrolloiva ja epävakaa. Toisaalta esim työelämässä olen menestynyt ja pärjännyt; miehelläni on vain vaikeaa kanssani. Ystävyyssuhteita en jaksa ylläpitää.
Lapsuuteni on ollu turvaton mutta en suoraan muista hyväksikäyttöä. Muistan kyllä että minulla oli jo varhain seksiajatuksia ja piirsin rivoja kuvia.
Voiko mieli sulkea jotain pois noin vahvasti? Auttaisiko hypnoosi? Jos jollain on jotain vastaavaa niin kuulisin mielelläni.
N38
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
MIeli pystyy sulkemaan ja esim itselläni oli aina jotenkin epämääräisen paha ja outo olo. Lapsia saatuani asiat ovat pulpahtaneet mieleen. Olen käynyt nyt terapiassa. Diagnooseina on ahdistuneisuus ja kärsin dissosiaatiohäiriöstä. Näin sain nimen lapsesta asti saakka vaivanneelle oudolle ololle, kuin olisi irrallaan itsestään ja itsensä ulkopuolella. Muisti pätkii ja välillä kuulemma häviän jonnekin.
Mulla myös dissosiaatiota ja olen sairastanut anoreksian. Ja muutenkin inhon tunteita omaa kroppaa kohtaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia piirrustuksia ja minkäsikäisenä?
En kuvaile tarkemmin jos olet joku pervo, mutta 10 molemmin puolin.
Minulla ei ole hyväksikäyttötaustaa, mutta muistan piirtäneeni 10-11-vuotiaana hyvin rivoja kuvia. Luulen, että saattaa kuulua esimurrosiän piirteisiin. Itseäni ainakinkiinnosti jo viattomasti pojat tuossa vaiheessa ja jotain moiskautuspusujakin vaihdettiin koulun diskoissa jne. Alle kouluikäisellä ihmettelisin.
Tosiaan entä jos mitään ei koskaan pulpahda mieleen? Syytän vain itseäni siitä, että olen kamala miestäni kohtaan.
Voiko tämä kaikki johtua siitäkin jos on nähnyt lapsena vanhempiensa seksielämää? Se voisi olla mahdollista.

Sinä voit opetella käyttäytymään miestäsi kohtaan paremmin, oli sun taustat millaiset tahansa. Viisas ihminen opettelee kohtelemaan ihmisiä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIeli pystyy sulkemaan ja esim itselläni oli aina jotenkin epämääräisen paha ja outo olo. Lapsia saatuani asiat ovat pulpahtaneet mieleen. Olen käynyt nyt terapiassa. Diagnooseina on ahdistuneisuus ja kärsin dissosiaatiohäiriöstä. Näin sain nimen lapsesta asti saakka vaivanneelle oudolle ololle, kuin olisi irrallaan itsestään ja itsensä ulkopuolella. Muisti pätkii ja välillä kuulemma häviän jonnekin.
Mulla myös dissosiaatiota ja olen sairastanut anoreksian. Ja muutenkin inhon tunteita omaa kroppaa kohtaan.
Ap
Samoin minä olen sairastanut anoreksiaa ensin teini-iässä ja myös aikuis-iällä. Silloin en ollut saanut vielä diagnoosia dissosta. Minua hyväksi käyttäneet ihmiset saivat myös inhoamaan itseäni ja kehoani. Haukkuivat minua rumaksi ym.
Prostituoituna toimiminen.
Jaa niin mistäkö tiedän...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan entä jos mitään ei koskaan pulpahda mieleen? Syytän vain itseäni siitä, että olen kamala miestäni kohtaan.
Voiko tämä kaikki johtua siitäkin jos on nähnyt lapsena vanhempiensa seksielämää? Se voisi olla mahdollista.
ApSinä voit opetella käyttäytymään miestäsi kohtaan paremmin, oli sun taustat millaiset tahansa. Viisas ihminen opettelee kohtelemaan ihmisiä hyvin.
Pääosin kohtelenkin hyvin; mutta sitten jokin joskus laukaisee minussa käytöksen, joka ei ole oikeasti minä. Vaikea selittää. Lienee tuota dissoa.
Äidilläni se ilmeni ainakin holtittomana seksuaalisuutena, avioliiton ulkopuolisina seksisuhteina tai vähintäänkin huomionhakuna. Hän myös kannusti minua pettämään elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran. Olin hämilläni ja teini-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia piirrustuksia ja minkäsikäisenä?
En kuvaile tarkemmin jos olet joku pervo, mutta 10 molemmin puolin.
En ole vaan itsekin piirrellyt. Sen takia pohdinkin kun uskot sen olevan oire hyväksikäytöstä.
Voi olla toinen lapsikin sua ”käyttänyt hyväksi”. Itsellä on mietityttänyt myös että oisko mua käytetty hyväksi, samanlaisten syiden takia kuin sinulla, mutta en muista mitään muuta kuin kaksi kertaa missä toiset samanikäiset lapset”käytti hyväksi” mua. Lainausmerkeissä siksi koska eihän lapsi tajua näitä asioita. Mutta tosiaan itselläkin seksuaalisuuteen liittyvät asiat tuli kuvioihin jo hyvin nuorena. En avaa nyt tarkemmin mahdollisten pervojen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia piirrustuksia ja minkäsikäisenä?
En kuvaile tarkemmin jos olet joku pervo, mutta 10 molemmin puolin.
En ole vaan itsekin piirrellyt. Sen takia pohdinkin kun uskot sen olevan oire hyväksikäytöstä.
Ok. Anteeksi epäilyni. No sanotaan että sellaisia kuvia ja ajatuksia, joita ei luulisi netittömänä aikana eläneellä lapsella olevan. Joukkoraiskauksia ja isoja kaluja.
Ap
Ehkä Ap olet nyt valmis käsittelemään asiaa. Etsi hyvää kirjallisuutta, nettisivut ja joku aiheeseen liittyvä viikonlopputapahtuma. On yleistä. Polun pää voi löytyä tätä kautta. Vaatii varmaan myös terapiaa, mutta toivon että sellaista jossa on osaamista tähän alueeseen.
Tässä ketjussa on tullut esille tosi paljon samanlaisia piirteitä kuin itsellänikin, ahdistusta, yliseksuaalisuutta jne. Olen 30-vuotias ja ollut aina ahdistunut. Oikeastaan olen vasta nyt sen tajunnut, että eihän kaikkia vissiin ahdistanutkaan lapsena koko ajan.
Mulla on myös hyvin seksuaalissävytteisiä muistoja lapsuudesta, sellaisia joissa olen myös itse mukana tapahtumissa. Luulen silti että minulla tuo yliseksuaalisuus piirustuksissa johtuu siitä että vanhempani harrastivat seksiä estottomasti ja oman mielensä mukaan lasten nähden. Sitten toteutin sitä leikeissä jne., en silti voi olla ihan varma onko minulle jotain tehty (ei tosin vanhempani). Elin lapsuuteni siis kaikin puolin toimintahäiriöisessä alkoholistiperheessä.
Olen nyt n. 40 ja ehkä n. 15-20 vuotta sitten tajusin aikalailla yhtäkkiä pappani kosketelleen minua sopimattomasti. Muistot eivät ole ihan selkeitä, mutta muistan meidän "leikkineen lääkäriä" usein ja muistan, että minulla oli jo tylsää, kun pappa ei malttanut lopettaa. Muisto nousi pintaan, kun tulin aikuisena kosketetuksi samalla tavalla kuin hänellä oli ollut tapana tehdä. Lapsena/nuorena en siis tiennyt/tajunnut/muistanut tätä asiaa yhtään. Pidin isovanhempiani ihan normaaleina ja mm. surin papan kuolemaa aidosti.
Seksuaalisuus tuli kuitenkin elämääni todella varhain. Ystävystyin n. 7-vuotiaana pihapiirissä asuneen 5 vuotta vanhemman tytön kanssa, jonka kanssa mm. katsoimme pornoa ja myös koskettelimme toisiamme. En nähnyt tässä mitään väärää.
Kuten moni muukin tässä kuvasi, olen minäkin jotenkin aina ollut ahdistunut. Olin koulukiusattu paljolti ylipainon takia (paino muuten lähti syöksymään ylös niillä main, kun epäilen papan hyväksikäytön alkaneen). Pitkään ajattelin häpeän ja kelpaamattomuuden johtuneen kiusaamisesta, mutta olen myöhemmin miettinyt myös hyväksikäytön osuutta erityisesti siihen häpeään. Olen kamppaillut kehoni kanssa koko ikäni ja sairastin on/off bulimiaa 18-35 vuotiaana.
Olen kuitenkin onnistunut rakentamaan ihan normaalin elämän (liki 20-vuotinen parisuhde, lapsia, hyvä työ). Jonkinlainen huomionnälkä yhdistettynä torjutuksi tulemisen pelkoon leimaa kuitenkin yhä kaikkia ihmissuhteitani.
Traumaterapiaan suuntautunut psykoterapeutti sai minulla esille dissosiaatio-oireita.