Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa jota ärsyttää tuo "kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, kunhan päättää" -hokema?
31.08.2018 |
Sitä toistellaan nyt tuossa yhteiskuntaluokka-keskustelussa ja muutenkin, jos ihminen toteaa että ei kuulu menestyjiin niin kummalliset katkerikot tulevat haukkumaan luuseriksi joka ei yrittänyt riittävästi. Miksi on niin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että ihmisillä on elämään monella tavalla erilaiset lähtökohdat ja kaikki eivät menesty? Miksi sen toteaminen että minusta ei tullut tai todennäköisesti koskaan tule menestyjää (pinnallisilla mittareilla arvioiden) on joidenkin mielestä niin paheksuttavaa? Eikö tosiasioita saisi tunnustaa, miksi?
Enemmän näen katkeruutta niissä jotka paheksuvat tällaisia kuin niissä jotka pohtivat sitä etteivät kuulu menestyjiin, sen ei tarvitse olla mitään katkeruutta, voi olla vain rauhallista tosiasioiden tunnustamista.
Kommentit (36)
Ihmiset haluavat kuvitella että elämää voi hallita. Ei voi. Ehkä elämä vielä joskus opettaa sen näille itseään paremmaksi ihmiseksi kuvitteleville luuseriksi haukkujillekin. Kaikki ei ole asenteesta kiinni, todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täyttä soopaahan se on, mutta kokoomuslaisten mielestähän kaikki on asenteesta kiinni.
Helppo sitä on hokea kun on syntynyt kultalusikka pers.. ja saanut kaiken valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset haluavat kuvitella että elämää voi hallita. Ei voi. Ehkä elämä vielä joskus opettaa sen näille itseään paremmaksi ihmiseksi kuvitteleville luuseriksi haukkujillekin. Kaikki ei ole asenteesta kiinni, todellakaan.
Ei tietenkään kaikkea voi hallita, mutta monesti nämä ”en minä voi koska en vaan voi” ihmiset eivät edes yritä ja sitten syyttävät siitä jotakuta muuta.
Mutta kun on mukavampi ajatella, että a) huono-osaisuus on oma vika, koska silloin ei tarvitse heitä auttaa koska ovat vain laiskoja ym. itse syyllisiä tilaansa b) oma menestys ei ole lainkaan ollut sattumasta kiinni, vaan olisi menestynyt joka tapauksessa koska on vain niin ahkera ja muutenkin hyvä (silloin sitä ei voi menettääkään, tai jos menettää, saa hankittua takaisin yhtä paljon ja enemmänkin)
Vierailija kirjoitti:
Kaveri hoki koko nuoruutensa ettei ole kielipäätä, ei matikkapäätä eikä opi mitään. Sitten se joskus 40-vuotiaana hokasi että onhan ja oppiihan ja aloitti aivan uuden luvun elämässään. Olisi ehkä kannattanut aiemmin kokeilla mihin pystyy eikä kuunnella vanhempiensa jämähtänyttä levyä.
No onko se oma syy jos vaikka lapsena on oppinut sellaisen käsityksen itsestään? Sehän on lähipiirin ihmisten ja opettajien aikaansaama käsitys. Luuletko ettei sulla ole käsityksiä itsestäsi jotka ovat syntyneet samalla tavalla kuin tuo kaverisi käsitys itsestään huonona oppijana? Oletko valaistunut ja vapaa kaikista itseäsi koskevista arvioinneista joita sulle on esitetty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on kokemus korvien välissä. Asenne on sen kokemuksen perusta.
No kukaanhan ei voi nähdä miten paljon joku toinen on yrittänyt ja taistellut.
Kukaan toinen ei voi nähdä mitä kaikkea vaille toinen on jäänyt.
Se ei näy minnekään eikä mistään, jos ihminen on jäänyt lapsena vaille arvostusta, tukea, hyväksyntää, lämpöä, puolustamista ja suojelua.
Se ei riitä että on saanut vaatteet, ruokaa ja sukset.
Yleensä keskitytään vain kaikkeen materiaan. Luullaan että kaikilla on samat lähtökohdat, koska on koulu.
Ei se oikein mene nyt noinkaan. Paitsi yksinkertaisen kokkarin päässä.
Yksi juttu mitä ihmiset eivät tajua, on epäonni/tuuri. Ne eivät koskaan mene tasan. Niissä voi olla ihan absurdilta tuntuvaa vaihtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ärsyttää ihmiset jotka hokevat etteivät pysty johonkin, koska vanhemmatkaan eivät pystyneet tai koska on syntynyt tiettyyn ”luokkaan”. Suomessa on mahdollista kenen tahansa opiskella vaikka lääkäriksi, jos vaan päätä tähän löytyy. Tietenkään kaikilta ei löydy, mutta ei sillä ole juurikaan tekemistä vanhempien elämän kanssa.
En edes miksi kaikkien yhä vieläkin pitäisi olla "menestyjiä", eli materian haalijoita, kun tiedetään jo muutenkin että maailma hukkuu paskaan.
Olisi jo korkea aika määrittää "menestyminen" uudestaan. Itse en ainakaan pidä sellaista ihmistä menestyneenä, joka istuu jossain konttrorikuutiossa tietokoneruudun ääressä kaikki päivät kravatti kaulassa, että saisi mahdollisimman paljon rahaa, sillä rahalla sitten ostellaan mahdollisimman paljon ja uutta krääsää, ja lomillakin pitää lentää ulkomaille ostamaan lisää krääsää.. Aina kiire, aina raha mielessä.. Onko tollanen elämä mistään kotoisin, ei minun mielestä ainakaan. Miksi kaikkien pitäisi tavotella tätä elämäntapaa? Siksi että sillon voit sanoa olevasi "menestynyt"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kokemus korvien välissä. Asenne on sen kokemuksen perusta.
Jokainen ihminen on rikottavissa ja itsemurhanpartaalle särjettävissä.
Kyse on ihan kaltoinkohtelun ja vastoinkäymisten määrässä.
Kaikilla ne eivät ole samat.
Helppo huudella olevansa kuolematon ja mahtavan asenteen omaava, jos ei käsitä kuinka helpolla on oikeasti päässyt.
Minua ainakin ärsyttää tuo hokema. Kaikki voivat toki alkaa piirtää, mutta kaikista ei ikinä tule ammattikuvataiteilijoita.
Siihen se ero ehkä sitten tiivistyykin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei voi ajatella että on menestynyt amiksen käynyt yrittäjä tai vaikka sairaanhoitaja. .... ....m huoh
En ole koskaan noin hullua väittämää kuullutkaan. Jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa elämänsä suuntaan, muttei kukaan ihmeitä voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlainen totuus kuin "tasoja ei ole". Tietenkin on, muuten ei ole mitään.
Näen tässä monta eri puolta. Faktahan on ettei kaikilla ole samoja lahjoja, riippumatta taustasta. Mikäli olet syntynyt alkoholistivanhemmille pikkupaikkakunnalla eikä ÄO:si ole kovinkaan korkea, ei tulevaisuutesi välttämättä ole kovin loistelias ja varakas. Sen sijaan mikäli sama lapsi olisi omannut kovin korkeat älynlahjat ja vahvan mielenterveyden, voi olla että hän pinnistäisi kovinkin korkealle! Kuitenkaan meillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa geeniperimäämme, vain valintoihimme.
Yksinkertainen rikkaan perheen kasvatti voi saada välittäviltä vanhemmiltaan sen verran hyvät eväät että pärjää tässä maailmassa hyvin vaikkei sitä omaa osaamista olisikaan kovin paljon. Köyhemmällä ja vähäosaisemmalla heikkolahjaisella ei ole samoja mahdollisuuksia. Älykäs ja kyvykäs ihminen pärjää aika monissa olosuhteissa.
Elämä ei ole reilua, mutta parhaiten pärjää kun tunnistaa omat lahjansa, ja yrittää olla katkeroitumatta. Vaikeiden olosuhteiden läpitaistelleen kokemukset voivat vahvistaa yksilöä pärjäämään paremmin elämässä kuin ns. "kultalusikka suussa" syntynyt. Näille taustoilleen kukaan ei kuitenkaan myöskään voi mitään.
Yritetään ymmärtää toisiamme ja olla armollisia :) Jos kaverilta puuttuu itsetuntoa yrittää vihreämmälle oksalle kyvyistään huolimatta, voimme aina yrittää toimia järjen äänenä ja kannustaa!
Kovin kategorisesti ajateltuna ajatus toki on ihan älytön. Mutta toisaalta itselleni omassa elämässäni tärkeä motivaattori ja apu vaikeuksien voittamiseen. Jos joku asia on kovin vaikeaa, vakuutan itselleni että ei tämä ole mikään ihmeellinen ja vaikea asia, kuka tahansa voi selvitä jos tekee töitä sen eteen, jaksaa sinnikkäästi tms.
Esim. uskoin itse lapsena ja nuorena olevani matemaattisesti lahjaton. Oletin että tietyt tekniset alat vaativat matemaattista lahjakkuutta. Mutta jossain vaiheessa opin ajattelemaan niin, että kuka tahansa about keskivertoälykäs pystyy mihin tahansa mitä mikä tahansa normaali ammatti vaatii, jos on valmis näkemään vaivaa. Menin opiskelemaan matemaattista alaa ja valmistuin ja pärjään hyvin alan töissä. Jos olisin uskonut mitä kotonani tolkutettiin, että kaikki on kiinni lahjoista, olisin mennyt suoraan kaupan kassalle duuniin kun en kouluihin pystyisi.
Kaikista ei tule maailmanluokan viulisteja, tähtieteen uranuurtajia tai 100m:n olympiavoittajaa.
On täysin sama vaikka tekisi töitä 24h/vuorokaudessa. Ei tule edes kansallisen tason tekijää jos ei ole tosi paljon lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kokemus korvien välissä. Asenne on sen kokemuksen perusta.
Jokainen ihminen on rikottavissa ja itsemurhanpartaalle särjettävissä.
Kyse on ihan kaltoinkohtelun ja vastoinkäymisten määrässä.
Kaikilla ne eivät ole samat.
Helppo huudella olevansa kuolematon ja mahtavan asenteen omaava, jos ei käsitä kuinka helpolla on oikeasti päässyt.
Tämä. Tätä nää kokoomuslaiset ja ulkokultaisen menestyksen palvojat ja luuseriksi haukkujat ei ikinä tule käsittämään. Omia etuoikeuksia ja hyväosaisuutta ei haluta tunnustaa koska halutaan kuvitella että oma menestys on kokonaan omaa ansiota. Joillekin esimerkiksi pitkäaikainen kiusaaminen jättää niin pahat henkiset haavat että ei ne parane edes terapian avulla ikinä niin että voisivat olla samalla viivalla niiden kanssa jotka eivät ole traumatisoituneet. Mutta traumathan on tietysti vain omaa heikkoutta ja huonoa asennetta...
Lapsen opettaja oli innoissaan kun koulun oppilas valittiin elokuvaan ja hehkutti kuinka kaikki on mahdollista kun niin päättää. Unohti tosin mainita että isänsä ohjasi elokuvan.
Kaveri hoki koko nuoruutensa ettei ole kielipäätä, ei matikkapäätä eikä opi mitään. Sitten se joskus 40-vuotiaana hokasi että onhan ja oppiihan ja aloitti aivan uuden luvun elämässään. Olisi ehkä kannattanut aiemmin kokeilla mihin pystyy eikä kuunnella vanhempiensa jämähtänyttä levyä.