Miehen ristiriitainen käytös, onko ihastunut vai ei?
Kerron oman tarinani liittyen ihastumiseen/seksuaaliseen vetovoimaan ja miehen ristiriitaiseen käytökseen.
Olen tuntenut miehen jo pari vuotta. Hänen poikansa on minun poikani kanssa samassa koulussa. Olemme tavanneet monesti kun lapsia tuotu ja viety toistensa luo leikkimään. Ja kyllä, olemme molemmat tahoillamme varattuja, pitkässä suhteessa. Ja ei, en todellakaan kaipaa tähän liittyen minkäänlaista moraalisaarnaa.
Alkuun välillämme ei ollut mitään, mutta reilu vuosi sitten alkoi tulla tilanteita, jolloin juttelimme kahdestaan ja joka kerta tuntui sähköä ilmassa. Aloin pikkuhiljaa kiinnostua miehestä. Ja hän, ainakin mielestäni, oli myös kiinnostunut. Jäi puhelemaan pitkiksi ajoiksi, flirttaili, hymyili paljon ja kosketukset viipyivät välillä tosi pitkään. Esim hänen ojentaessaan minulle vaatekassia kätemme koskivat ja mies pitikin yllättäen kosketuksen pitkään, tuijottaen käsiämme vakavana ja hiljaisena. Samalla tuntui niin järjettömän vahva jännite että oikein säikähdin. Muistan hämmentyneeni niin etten voinut enää kunnolla katsoa silmiin. Ja yhden kerran kun olin heiltä lähdössä, astuin oviaukkoon ja mies tuli perässäni avaamaan ovea paremmin. Tuli ihan kiinni minuun, tunsin hänen vartalonsa omassani. Eikä siirtynyt yhtään ennen kuin itse siirryin. Ja se olikin vaikeaa. Pystyin ajattelemaan vain miehen suutelemista ja vaatteidensa riisumista... Niin voimakasta vetovoimaa en ole ikinä keneenkään kokenut ja olen sentään jo lähempänä neljääkymmentä ja suhteitakin takana useita.
Aloin odottaa tapaamisia mielelläni ja myönnän haaveilleeni (huom, vain haaveilleeni) myös lähemmästä tuttavuuden teosta, jos olosuhteet olisivat oikeat.
Asiat jatkuivat samanlaisina ja sitten talvella menimme porukassa luistelemaan. Oma mieheni ei mukana, mutta muutoin molempien perheet paikalla. Mies antoi siellä minulle niin paljon huomiota (tuli juttelemaan ja heitti vitsiä, lähti myös riisumaan luistimia heti perässäni vaikka vaimonsa ja lapsensa vielä kentällä), että vaimonsa tuli selkeästi mustasukkaiseksi. Huomasin heti ja yritin hiukan vältellä miestä ettei tulisi konflikteja, mutta hän sitkeästi seurasi perässäni. Pois lähtiessämme piti ovea auki enkä voinut välttää kiusasta vaan laitoin oman käteni miehen käden päälle, muka vahingossa, kokeillakseni miten reagoi. Ei edes hätkähtänyt vaan pysyi paikoillaan. Hymyili ja jutteli vain entistä iloisempana sen jälkeenkin. Myös auton luona katsoi vielä hymyillen pitkään jälkeeni, vaikka vaimonsa meni jo. Kuvittelin näiden olleen selkeitä merkkejä kiinnostuksesta ja oloni meni jo hankalaksi. Päätin että asiasta pitää puhua ennen kuin ääneen sanomattomat asiat ja liian pitkät katseet alkaa kalvaa enemmän.
Pari päivää tämän jälkeen olin hakemassa poikaani heiltä ja jäimme miehen kanssa ovella jälleen suustamme kiinni. Itse olin tosin hiljaisempi, suorastaan hermostunut. Kädet tärisi ja oli mahdoton olla normaalisti, koska olin jo melkoisen ihastunut ja halusin kuumeisesti ottaa asian puheeksi, mutten löytänyt tilaisuutta siihen. Hänen vaimonsa tuli sitten kotiin kesken keskustelumme ja tunnelma hetkessä ihan jäätävä. Puhui kyllä minulle normaalisti, tosin lyhyesti, mutta miestään kohtaan käyttäytyi todella kylmästi. Ei edes hymyillyt vitseille eikä puhunut mitään (enkä minäkään sitten uskaltanut). Lopulta mies tajusi, huikkasi nopeat heipat ja lähti sisälle.
...jatkuu...
Kommentit (35)
Mulla oli useamman kuukauden suhde työkaveriini. Ollaan molemmat naimisissa. Tämä mies antoi myös ristiriitaisia signaaleja pitkään. Toisinaan teki tikusta asiaa, vitsaili, tuli lähelle ja kosketteli ohimennen. Toisina päivinä taas oli kovin etäinen, hyvä kun moikkasi käytävällä. Ahdistavaa kun ei tiennyt onko kiinnostunut vai onko kyse pelkästä tarkoituksettomasta flirttailusta. Jahkailin kauan ja lopulta itsekin yritin tulkita miehen jokaista elettä ja katsetta. Ei siitä ollut hyötyä kun oli niin vaihtelevaa. Lopulta rohkaisin mieleni ja eräänä kertana kun olimme kaksin valmistelemassa kokoustilaa, kerroin hänelle suoraan olevani ihastunut. Mies häkeltyi hetkeksi, mutta sitten paljasti olleensa itsekin korviaan myöten ihastunut minuun jo ensi näkemältä. Ei vain ollut uskaltanut sitä sanoa, oli ihan varma että minä en ikinä voisi kiinnostua hänestä. Aloitimme siis salasuhteen, mutta homma kaatui siihen että mies oli todella, todella huono sängyssä...
Kyllä siis ap on hyvin mahdollista että mies on kiinnostunut, mutta ehkä pelkää tehdä aloitetta. Varsinkin ”kiltit, sitoutuneet” miehet huonoja aloitteentekijöitä, mutta tarttuvat kyllä tilaisuuteen kun sen saavat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siis ap on hyvin mahdollista että mies on kiinnostunut, mutta ehkä pelkää tehdä aloitetta. Varsinkin ”kiltit, sitoutuneet” miehet huonoja aloitteentekijöitä, mutta tarttuvat kyllä tilaisuuteen kun sen saavat.
Ja oikeasti löytyy naisia, jotka ajattelevat "tuossapa kiva kiltti ja sitoutunut mies, houkutanpa sen iltapäivähuvikseni"... Mikä saa teidät luomaan sellaisen tilaisuuden sitoutuneelle miehelle??
Onko jotenkin palkitsevaa, että saa miehen sitoutumisen rikki? Koska sen jälkeen hän ei tietysti enää koskaan tule olemaan "kiltti ja sitoutunut mies" vaan aina entinen pettäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siis ap on hyvin mahdollista että mies on kiinnostunut, mutta ehkä pelkää tehdä aloitetta. Varsinkin ”kiltit, sitoutuneet” miehet huonoja aloitteentekijöitä, mutta tarttuvat kyllä tilaisuuteen kun sen saavat.
Ja oikeasti löytyy naisia, jotka ajattelevat "tuossapa kiva kiltti ja sitoutunut mies, houkutanpa sen iltapäivähuvikseni"... Mikä saa teidät luomaan sellaisen tilaisuuden sitoutuneelle miehelle??
Onko jotenkin palkitsevaa, että saa miehen sitoutumisen rikki? Koska sen jälkeen hän ei tietysti enää koskaan tule olemaan "kiltti ja sitoutunut mies" vaan aina entinen pettäjä.
Kyllä se ihan miehen oma päätös silti on. Täällä eletään vain kerran ja joskus pieni, salassa pysyvä, huvittelu voi piristää ja auttaa jaksamaan arkea ja omaa laimentunutta suhdetta. Tärkeintä että molemmille pelisäännöt selvät. Tarkoitus ei ainakaan meillä ollut vahingoittaa kummankaan avioliittoa. Oma puoliso koko ajan ykkönen. Ihan eri asia jos aikoo salasuhteen kanssa uuteen elämään, itse en siihen leikkiin lähtisi.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin se on kiinnostunut. Vaimokin oli sen huomannut ja pitänyt miehelle puhuttelun. Lukisin mielelläni tätä jatkista lisää.
Mäkin pääsin tunnelmaan mukaan ja eläydyin, jäin vähän koukkuun juoneen, jatka tarinaa ap! Kirjoita jatkoa siitä, mitä tapahtuu, kun alat vältellä miestä tai tunnustat tunteesi suoraan. Tykkään tavastasi kirjoittaa ja kuvaat tilanteita hienosti.
Jos tuo on oikeasta elämästä, niin mies on varmaan joko ihastunut, mutta ei halua ryhtyä pettämään tai patologinen pelimies, joka nauttii leikkiessään muiden tunteilla.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisten miesten suosikkihuvia. Naisista näkee niin selvästi, kun ihastuvat. Posket punoittavat ja katseeseen tulee kalvo. Se tuo säpinää, kun huomaa että vientiä olisi. Lisäsäpinää, jos vaimonkin saa mustasukkaiseksi ja "puolustamaan reviiriään" panemalla parastaan. Inhottavaa tosiaan, mutta sellainen on ihminen ja kyllä jokainen pohjimmiltaan tiedostaa flirtin säännöt - eikö?
Näin on.
Todella hauskaksi se menee, kun tekee miehelle selväksi, että himoitsee häntä enemmän kuin mitään ja että olisi heti valmis, jos mies vain haluaisi ja että se, ettemme jo ole komerossa panemassa johtuu pelkästään siitä, että mies on toistaiseksi jaksanut pidättäytyä.
Sitä miehen sisäistä kamppailua vasta on oikeasti viihdyttävää seurata.
T. Pelinainen
Yök, millainen ihmissaasta toimii noin. Voit pohdiskella, ketä tai keitä tarkoitan.
Yksinkertainen ihminen ei kykene aitoihin, kahden ihmisen välisiin parisuhteisiin. Toiv. päästät kumppanisi lapsellisesta eipäsjuupas-leikistäsi paremman matkaan. Sellaisen, jonka hän ansaitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siis ap on hyvin mahdollista että mies on kiinnostunut, mutta ehkä pelkää tehdä aloitetta. Varsinkin ”kiltit, sitoutuneet” miehet huonoja aloitteentekijöitä, mutta tarttuvat kyllä tilaisuuteen kun sen saavat.
Ja oikeasti löytyy naisia, jotka ajattelevat "tuossapa kiva kiltti ja sitoutunut mies, houkutanpa sen iltapäivähuvikseni"... Mikä saa teidät luomaan sellaisen tilaisuuden sitoutuneelle miehelle??
Onko jotenkin palkitsevaa, että saa miehen sitoutumisen rikki? Koska sen jälkeen hän ei tietysti enää koskaan tule olemaan "kiltti ja sitoutunut mies" vaan aina entinen pettäjä.
Ihan samalla lailla kuin miehen itsetuntoa hivelee ihastunut nainen, niin myös naisen itsetuntoa hivelee ihastunut mies. Tässä ei ole sukupuolieroja todellisuudessa. Ja pelailuun taipuvaista ihmistä tietenkin kiinnostaa aina se mahdollisimman haastava kohde. Pelimieskin tavoittelee tyypillisesti kilttiä kunnollista naaourintyttöä, mikä voitto se muka olisi, että saisi jonkun todella helpon naisen kellitstettyä. Ja mikä haate prlurinaiselle olisi saada sänkyyn mies, joka on epätoivoinen saamaan keneltä tahansa naiselta? Ei mitään. Tottakai se kunnollinen varattu perheenisä on se ultimate haaste.
Hahaha, vai on aloitustani jo ennätyspitkäksi tituleerattu, sori, tarkoitus oli kertoa mahdollisimman tarkkaan että pääsette jyvälle. Sitäpaitsi tämä on hyvä keino jäsennellä omia ajatuksiaan ja saada niihin ulkopuolisten näkökulmaa.
Mieheen en ole nyt ollut yhteydessä, mutta ehkä huomenna näemme. Emme tosin tule olemaan kahden, joten keskustelu ei onnistu. Mutta taatusti aion tarkkailla hänen eleitään. Sen verran paljon jäi kalvamaan edellisen kerran katseet.
Muutama lisäys:
Mies ei todellakaan ole pelimies, enkä usko että on säätänyt aiemmin muiden kanssa. Mutta en tietenkään voi varmaksi tietää.
En itsekään hae haasteita valloituksista. Olen usein tekemisissä muidenkin miesten kanssa, eikä kukaan heistä ole saanut aikaan mitään tunteita, tämä on ensimmäinen kerta.
En eroa, enkä todellakaan halua miehenkään edes harkitsevan sitä. Eli tuloksena ei tule olemaan rikkinäisiä perheitä, mutta toivottavasti onnellisia aikuisia. Jos jotain tapahtuisi, niin uskoisin sen jäävän yhteen kertaan.
Päätin että jos mies seuraavilla kerroilla normaalin etäinen ja viileä, niin alan vältellä häntä itse. Jos taas tulee yhtään merkkejä kiinnostuksesta, niin otan asian puheeksi seuraavan tilaisuuden tullen. Aion luottaa vaistooni. Ja toisaalta, pahin mitä voi tapahtua on ettei tapahdu mitään, eikö vaan?
Ap
Selitys tähän on, että sinulla on vilkas mielikuvitus. Muistahan syödä lääkkeesi.
Näin miehenä sanoisin, että kaikki tunteet ovat vain AP:n päässä. Se, että viestität haluavasi puhua, ja sitten et sanokaan mitään vaikka tilaisuus on, antaa sinusta todella omituisen kuvan. Luultavasti mies pitää sinua hulluna stalkkerina. Itsellänikin on ihastunut ex-työkaveri vaivoina, lähettelee kiusallisia hymiöviestejä ja vihjailevia kysymyksiä. Teeskentelen etten ymmärrä mitään ja vastaan aina täysin asiallisesti. Toivottavasti eukko ymmärtää lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä sanoisin, että kaikki tunteet ovat vain AP:n päässä. Se, että viestität haluavasi puhua, ja sitten et sanokaan mitään vaikka tilaisuus on, antaa sinusta todella omituisen kuvan. Luultavasti mies pitää sinua hulluna stalkkerina. Itsellänikin on ihastunut ex-työkaveri vaivoina, lähettelee kiusallisia hymiöviestejä ja vihjailevia kysymyksiä. Teeskentelen etten ymmärrä mitään ja vastaan aina täysin asiallisesti. Toivottavasti eukko ymmärtää lopettaa.
Tämä. Siis kyllähän tässäkin kyseessä on täysin hullu muija, joka kuvittelee vaikka mitä.
Ihastuminen saa pasmat sekaisin. Tyypillinen nainen pohtii asioita liikaa. Miehet ei eleitä ja vilkuilua ymmärrä. Mutta kyllä miehetkin sekaisin menee kun on ihan lääpällään, silloin puheen tuottaminen voi olla vaikeaa ja käytös ristiriitaista. Mutta varattu tai ujo mies ei välttämättä aloitetta tee vaikka kuinka näkisi naisen ihastumisen. Ei vaan riitä kantti tai voi pelätä joutuvansa naurunalaiseksi.
Rakastaa omaa vaimoaan, älä tee itsestäsi naurunalaista, ei hän sinusta välitä. Vilkas mielikuvitus ja suuri ego kun kuvittelet tuollaista huomionhakuisuutta.
Tosiaan ei kannata unohtaa, että se toinenkin katsoo sinun katsettasi. Ehkä katsookin juuri katsettasi. Ehkä ihastuu juuri siihen ihailuun, siihen katseeseen josta huomaa kun toinen aivan palaa sisältä. Usein haluaa juuri sen ihailun ja se tuntuu turvalliselta ottaa vastaan kun toinenkin on varattu. Ei ole todellista pelkoa, että soittelisi ja tekstaisi perään. Kunnes sitten...
Hämmentävän usein naiset eivät tajua, että se näkyy myös sivullisille.