Lue keskustelun säännöt.
Oletko ollut psykiatrisessa sairaalassa? Miltä se tuntui? Häpeätkö? Jos kyllä, niin miksi?
TABUT PUREKSINTAAN
30.08.2018 |
Minkälaisia muistoja on eri hoitojaksoilta? Aihe on tärkeä ja turhaan yhä tabu.
Onneksi mielenterveys ja mielenhyvinvoinnista huolehtiminen on tullut tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa. Pahoinvointi tuntuu lisääntyneen, vain koska suomalaiset uskaltavat nykyään rauhassa kertoa mikä mieltä painaa. Ei vain sanoa että vituttaa, saati sitten lyödä naista tai miestä tai tapella kännissä. Psyykkinen hyvinvointi on jokaisen meidän, yhteinen ja yksityinen, asia.
Viikonloppuna Jussi Ahde julkaisi koskettavan kirjoituksen aiheesta Facebook-sivuillaan.
Kommentit (76)
lo87ity6u5ey45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iuy6r556 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
89yu7tu6yr5 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut psykiatrisessa päiväsairaalassa posttraumaattisen stressireaktion takia nuorena aikuisena. Hoitojakso kesti vajaat kaksi kuukautta. Olin oikein tyytyväinen hoitoon ja muilta potilailta saamaani vertaistukeen.
Unohdin vastata kaikkiin kysymyksiin: En häpeä hoitojaksoa psykiatrisessa päiväsairaalassa, mutten varsinaisesti mainostakaan sitä. Valitettavasti ihmiset suhtautuvat mielenterveyden järkkymisestä kuulemiseen yleensä aika epäkypsillä tavoilla. Se johtaa usein tietynlaiseen "hulluksi" leimaamiseen, vaikka selittäisit tarkemmin syitä sairaalaan joutumiseen. Eivät ihmiset juuri halua kuulla mistään ikävistä asioista toisten elämässä.
Heh no myonnetään olkoon nyt että sitten tää oli trolli, oikeesti en ole koskaan ollut sairaalassa, oli vain niin hauska vähan heittää lappaa ns. hullujen kanssa pitäkää hyvänänne!
Jos olisit ollut, niin et olisi noin ennakkoluuloinen. Psykiatrisessa hoidossa on paljon todella fiksuja ihmisiä. Ja sellaisia ihmisiä, joiden toimintakyky voi myöhemmin olla niin hyvä, ettet koskaan edes aavistaisi heidän hoidon parissa olleen / olevan yhä.
Yritat vain puolusteella hoitojasi, jotka eivat lahtokohtaisestikaan anna mahdollisuutta kuulua korkeimpaan viiteryhmaan yhteiskunnassa, kuten muiden on laita. Tama on suora totuus. Ei muuta.
Luuletko, että sinulle kukaan kertoo yhtään mistään ongelmista elämässään? Epäempaattiset kusipäät ihmiset oppivat kyllä nopeasti kiertämään kaukaa. Eivät he yhtään mihinkään elämässään kohoa.
Ei empatia poista vikaa. Ei vika silla katoa, etta sanot, voi kun olen sinulle empaattinen pieni viallinen.
Vika katoaa vain silla etta ihminen nousee ja nostetaan ylimpaan viiteryhmaan. Mutta siihen psykiatrismi ei lahtokohtaisesti anna mahdollisuutta.
Empatia mainitussa muodossa onkin vian eli pahuuden palvomista, ja edellyttaa sen ellaa pysyvyydesta. Siksi mainittu pahuuden palvominen, ja siten psykiatrismi on absoluuttisen pahan vallassa oloa....
Vaikea tajuta?
Se on arvottomuuden nostamista olemassaoloon. Vaikka kyseisen nostamisen tapahtuminen pyritaan kiistamaan.
Se on eraanlaista hitlerismia myos. Vaikka ei usein johdakaan fyysiseen tuhoamiseen ainakaan valittomasti.
Olet sekaisin. Tuo on pahinta, että ihminen on täysin sekaisin eikä edes halua hoitaa mielenterveyttään. Tuollainen ihminen on haitaksi muille ihmisille.
Yritat esittaa etta minussa on vika jota kukaan ei voi korjata. Sellaista yritat esittaa ja juurruttaa ajatuksiini? Sellaisenko jalkeen minun pitaisi olla onnellinen? Menastya maailmassa? Niinko?
Sama se minulle mitä teet. Jätä kuitenkin mieluusti lapset hankkimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, oli mukavaa ja turvallista, en häpeä mutten tietenkään kerro siitä töissä tai missään muuallakaan.
Vierailija kirjoitti:
lo87ity6u5ey45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iuy6r556 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
89yu7tu6yr5 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut psykiatrisessa päiväsairaalassa posttraumaattisen stressireaktion takia nuorena aikuisena. Hoitojakso kesti vajaat kaksi kuukautta. Olin oikein tyytyväinen hoitoon ja muilta potilailta saamaani vertaistukeen.
Unohdin vastata kaikkiin kysymyksiin: En häpeä hoitojaksoa psykiatrisessa päiväsairaalassa, mutten varsinaisesti mainostakaan sitä. Valitettavasti ihmiset suhtautuvat mielenterveyden järkkymisestä kuulemiseen yleensä aika epäkypsillä tavoilla. Se johtaa usein tietynlaiseen "hulluksi" leimaamiseen, vaikka selittäisit tarkemmin syitä sairaalaan joutumiseen. Eivät ihmiset juuri halua kuulla mistään ikävistä asioista toisten elämässä.
Heh no myonnetään olkoon nyt että sitten tää oli trolli, oikeesti en ole koskaan ollut sairaalassa, oli vain niin hauska vähan heittää lappaa ns. hullujen kanssa pitäkää hyvänänne!
Jos olisit ollut, niin et olisi noin ennakkoluuloinen. Psykiatrisessa hoidossa on paljon todella fiksuja ihmisiä. Ja sellaisia ihmisiä, joiden toimintakyky voi myöhemmin olla niin hyvä, ettet koskaan edes aavistaisi heidän hoidon parissa olleen / olevan yhä.
Yritat vain puolusteella hoitojasi, jotka eivat lahtokohtaisestikaan anna mahdollisuutta kuulua korkeimpaan viiteryhmaan yhteiskunnassa, kuten muiden on laita. Tama on suora totuus. Ei muuta.
Luuletko, että sinulle kukaan kertoo yhtään mistään ongelmista elämässään? Epäempaattiset kusipäät ihmiset oppivat kyllä nopeasti kiertämään kaukaa. Eivät he yhtään mihinkään elämässään kohoa.
Ei empatia poista vikaa. Ei vika silla katoa, etta sanot, voi kun olen sinulle empaattinen pieni viallinen.
Vika katoaa vain silla etta ihminen nousee ja nostetaan ylimpaan viiteryhmaan. Mutta siihen psykiatrismi ei lahtokohtaisesti anna mahdollisuutta.
Empatia mainitussa muodossa onkin vian eli pahuuden palvomista, ja edellyttaa sen ellaa pysyvyydesta. Siksi mainittu pahuuden palvominen, ja siten psykiatrismi on absoluuttisen pahan vallassa oloa....
Vaikea tajuta?
Se on arvottomuuden nostamista olemassaoloon. Vaikka kyseisen nostamisen tapahtuminen pyritaan kiistamaan.
Se on eraanlaista hitlerismia myos. Vaikka ei usein johdakaan fyysiseen tuhoamiseen ainakaan valittomasti.
Olet sekaisin. Tuo on pahinta, että ihminen on täysin sekaisin eikä edes halua hoitaa mielenterveyttään. Tuollainen ihminen on haitaksi muille ihmisille.
Yritat esittaa etta minussa on vika jota kukaan ei voi korjata. Sellaista yritat esittaa ja juurruttaa ajatuksiini? Sellaisenko jalkeen minun pitaisi olla onnellinen? Menastya maailmassa? Niinko?
Sama se minulle mitä teet. Jätä kuitenkin mieluusti lapset hankkimatta.
Et halua suoda minulle lapsia?
i8iu6tryu6r kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lo87ity6u5ey45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iuy6r556 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
89yu7tu6yr5 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut psykiatrisessa päiväsairaalassa posttraumaattisen stressireaktion takia nuorena aikuisena. Hoitojakso kesti vajaat kaksi kuukautta. Olin oikein tyytyväinen hoitoon ja muilta potilailta saamaani vertaistukeen.
Unohdin vastata kaikkiin kysymyksiin: En häpeä hoitojaksoa psykiatrisessa päiväsairaalassa, mutten varsinaisesti mainostakaan sitä. Valitettavasti ihmiset suhtautuvat mielenterveyden järkkymisestä kuulemiseen yleensä aika epäkypsillä tavoilla. Se johtaa usein tietynlaiseen "hulluksi" leimaamiseen, vaikka selittäisit tarkemmin syitä sairaalaan joutumiseen. Eivät ihmiset juuri halua kuulla mistään ikävistä asioista toisten elämässä.
Heh no myonnetään olkoon nyt että sitten tää oli trolli, oikeesti en ole koskaan ollut sairaalassa, oli vain niin hauska vähan heittää lappaa ns. hullujen kanssa pitäkää hyvänänne!
Jos olisit ollut, niin et olisi noin ennakkoluuloinen. Psykiatrisessa hoidossa on paljon todella fiksuja ihmisiä. Ja sellaisia ihmisiä, joiden toimintakyky voi myöhemmin olla niin hyvä, ettet koskaan edes aavistaisi heidän hoidon parissa olleen / olevan yhä.
Yritat vain puolusteella hoitojasi, jotka eivat lahtokohtaisestikaan anna mahdollisuutta kuulua korkeimpaan viiteryhmaan yhteiskunnassa, kuten muiden on laita. Tama on suora totuus. Ei muuta.
Luuletko, että sinulle kukaan kertoo yhtään mistään ongelmista elämässään? Epäempaattiset kusipäät ihmiset oppivat kyllä nopeasti kiertämään kaukaa. Eivät he yhtään mihinkään elämässään kohoa.
Ei empatia poista vikaa. Ei vika silla katoa, etta sanot, voi kun olen sinulle empaattinen pieni viallinen.
Vika katoaa vain silla etta ihminen nousee ja nostetaan ylimpaan viiteryhmaan. Mutta siihen psykiatrismi ei lahtokohtaisesti anna mahdollisuutta.
Empatia mainitussa muodossa onkin vian eli pahuuden palvomista, ja edellyttaa sen ellaa pysyvyydesta. Siksi mainittu pahuuden palvominen, ja siten psykiatrismi on absoluuttisen pahan vallassa oloa....
Vaikea tajuta?
Se on arvottomuuden nostamista olemassaoloon. Vaikka kyseisen nostamisen tapahtuminen pyritaan kiistamaan.
Se on eraanlaista hitlerismia myos. Vaikka ei usein johdakaan fyysiseen tuhoamiseen ainakaan valittomasti.
Olet sekaisin. Tuo on pahinta, että ihminen on täysin sekaisin eikä edes halua hoitaa mielenterveyttään. Tuollainen ihminen on haitaksi muille ihmisille.
Yritat esittaa etta minussa on vika jota kukaan ei voi korjata. Sellaista yritat esittaa ja juurruttaa ajatuksiini? Sellaisenko jalkeen minun pitaisi olla onnellinen? Menastya maailmassa? Niinko?
Sama se minulle mitä teet. Jätä kuitenkin mieluusti lapset hankkimatta.
Et halua suoda minulle lapsia?
En halua lasten joutuvan kasvamaan sekopään luona. Liian moni lapsi on sen joutunut kokemaan.
Tiedoksi agentti Oranssille: kohde aktivoitunut. Naapuria informoitava. Kun hän vie roskat, aiheutat häiriöitä nettiyhteyteen. Kuuntelulaitteet kuljetettava paikan päälle hopeanharmaalla Nissanilla. Taloyhtiön parkkis. Loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut psykiatrisessa hoidossa, mm masennuksen takia. Ei hävetä yhtään, mutta nykyiselle puolisolleni en sitä kehdannut seurustelun alussa kertoa.
Kenenkään ei kuuluisi hävetä psykiatrisia diagnooseja, tai hoitoon joutumista (useimmiten on oikeasti kyse hoitoon pääsemisestä eikä joutumisesta). Psyykkiset sairaudet eivät ole pohjimmiltaan yhtään sen kummallisempia, kuin fyysiset. Töissä olen avoimesti kertonut työtovereille että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, suhtautuminen on vaihdellut laidasta laitaan.
[/quote]
Jos olisit ollut, niin et olisi noin ennakkoluuloinen. Psykiatrisessa hoidossa on paljon todella fiksuja ihmisiä. Ja sellaisia ihmisiä, joiden toimintakyky voi myöhemmin olla niin hyvä, ettet koskaan edes aavistaisi heidän hoidon parissa olleen / olevan yhä.[/quote]
Yritat vain puolusteella hoitojasi, jotka eivat lahtokohtaisestikaan anna mahdollisuutta kuulua korkeimpaan viiteryhmaan yhteiskunnassa, kuten muiden on laita. Tama on suora totuus. Ei muuta.[/quote]
Näihin kahteen kommenttiin tiivistyy käsittäkseni hoidetun ja hoitamattoman mt-ongelman välinen kuilu.
En ole ollut mielisairaalassa, mutta hyvä ystäväni on, hän on ensimmäisen kommentoijan linjoilla, ja luova älykäs rakastamiskykyinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä lasketaanko tätä, mutta olen muutama vuosi sitten ollut kaksi kuukautta Keskussairaalpsykiatrian kriisiosastolla. Siis ei varsinaisessa mielisairaalassa.
Syytä en kerro, koska ei kuulu kenellekään. Minut sinne lähetti psykiatri. Itse tein päätöksen jäänkö. Valitsin jäädä, vaikka pitkin hampain ensin alkuun. Viikon verran mietin että lähden. Onneksi en lähtenyt.
Osasto oli avo-osasto eli saimme lähteä ulos ja vaikka kaupungille kunhan kerroimme siitä etukäteen hoitajille. Viikonloppuisin perjantai-aamupäivästä sai lähteä kotiin jos halusi ja sunnuntai-iltana takaisin.
Minulla oli kaksi omahoitajaa, joista toisen kanssa teimme mm. metafooraharjoituksia. Tukea sai kaikilta hoitajilta. Osastolla oli lääkäri jota tavattiin tarpeen mukaan.
Oli fysioterapiaa, keskusteluryhmä, toimintaterapiaa, sairaalapappi piti ryhmää kerran viikossa johon osallistuin. Meitä ei ollut siellä montaa, mutta sitä mielekiintoisempia keskusteluja käytiin! Uskonnosta ei puhuttu sanaakaan. Sai kirota ja olla oma itsensä. Moni avautui siellä tosi paljon, kipeistä asioista.
Lisäksi jokaiselle oman tarpeen mukaista muuta hoitoa.
Henki osastolla oli loistava! Meistä hioututui nopeasti todella mahtava porukka. Pois lähtiessä ja jonkun muun kotiutuessa ikävä tuli todella. Koska kyseessä keskussairaala, meitä oli eri puolilta Suomea, tähän keskussairaalapiiriin kuuluvia.
Sain todella korvaamattoman avun ja olen ikuisesti kiitollinen että psykiatri minut sinne taivutteli!
ki8yut6yt5t43tr kirjoitti:
Ei se ole mikaan tabu etta sen jalkeen ei koskaan voi palata entiseen. Jo pelkka mielenterveyslaki kieltaa sen. Naapurin ilmoituksella sinut voidaan toimittaa koska tahansa uudelleen hoitoon.
Omalla sanallasi ei ole merkitysta. Siella olet niin kauan kuin heita miellyttaa. Sillakaan, onko ilmoitus ollut pelkkaa ilkeytta ei ole merkitysta. Olet lahtokohtaiseti alempiarvoinen, etka voi valittaa asiasta.
Rikkokaa nyt sitten tabut.
Elama diagnoosin jalkeen psykiatrismin vallassa.
Älä viitsi. Hoitoon ei pääse nekään, jotka sitä tarvitsisivat, saati naapurin ilmoituksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäpä tabua kerrakseen https://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
Hoitajat voivat toimia näin mielivaltaisesti, koska he toimivat suljettujen seinien sisäpuolella ja kukaan ei uskoisi potilaita, ovathan he kaikki ”hulluja”. Potilaat tekivät hoitajien toimista lukuisia valituksia, mutta ketään ei uskottu. Mielenterveyslaissa sanotaan, että potilasta on kohdeltava ihmisarvoa kunnioittaen. En sitten tiedä, että mitä kunnioitusta tämä käytös toteuttaa? Kerran menin päivällä toimistoon: ”Sain juuri tietää, että tätini on kuollut hukkumisonnettomuudessa. Tarvitsen rauhoittavia.” Tähän hoitaja vastasi vihaisesti ja ilkikurisesti: ”Kyllä sitä sitten yhdelle miehelle sattuu ja tapahtuu!” Se oli hänen osanottonsa.
Oli minulla osastolla myös kohtalontoveri. Eräs suurperheen äiti ei halunnut lähteä enää miehensä matkaan, joka pahoinpiteli häntä. Mies alkoi kostoksi soitella sosiaaliviranomaisille ja lääkäreille valheita. Kun äiti meni lopulta lääkäriin valittamaan tulehtunutta ientään, lääkäri ei uskonut vaan heitti hänet pakkohoitoon miehen levittämien taustatietietojen ja ”tosiasioiden” perusteella. Tämä nainen ei ovelasti ottanut lääkkeitään. Hän pani kielensä alle paperinpalan – jotta lääke ei imeytyisi – ja lääkkeenannon yhteydessä laittoi lääkkeen kielensä alle ja pykläsi myöhemmin vessanpönttöön. Hänelle oli kuitenkin hoidon oikeuttamiseksi keksittävä joku diagnoosi, joten ylilääkäri kirjasi potilaskertomukseen psykoosin. Kahden kuukauden jälkeen hänet päästettiin kotiin, koska ”hoito” oli kuulemma tehonnut (vaikka hän siis ei edes ottanut lääkkeitään).
Itselleni iskettiin maaninen psykoosi -diagnoosi ja kroppani tungettiin täyteen hengenvaarallisia lääkkeitä: Litiumia, Seroguel Prolongia, Serenasea ja unilääke Tenoxia. Aina lääkkeidenjaon yhteydessä ilmoitin: ”Haluan hoitoraporttiin merkinnän, että otan nämä lääkkeet vasten tahtoani!” Hoitaja vastasi tähän: ”Otakin. Jos et ota tungen ne piikillä sieraimistasi aivoihisi, jolloin kuolet!” Ilmoitin hoitajille heti aluksi, että olen ilta- ja yöihminen. Siihen osaston psykopaattisin hoitaja Lintunen totesi ilkikurisesti: ”Kyllä me kuule sinusta täällä aamuihminen saadaan!” Niinpä iltalääkkeiden jaon yhteydessä minut huumattiin niin sanotulla Norsun tyrmäys -lääkecocktaililla.
Helpotuksekseni omassa tapauksessani kyseessä oli kuitenkin vain M1-tarkkailulähete, jolloin on kyseessä lain mukaan 4 vrk tarkkailuaika, jonka jälkeen päätetään mahdollisesta vapautuksesta tai pakkohoidosta. Yllätyksekseni minua ei kuitenkaan tarkkailtu mitenkään! Ammattiani tai taustatietojani ei tutkittu. Hoitajat istuivat vain aina toimistossa kahvilla, täyttelemässä potilaskertomuksia ja tuijottamassa erityssellien kuvaruutuja. Minulle heitettiin vain lääkkeet huiviin. 4 vrk jälkeen eteeni tuotiin lappu, jossa luki: ”Hoitoonmääräämispäätös: teidät on määrätty pakkohoitoon.” Se pakotettiin allekirjoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä tabua kerrakseen https://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
Hoitajat voivat toimia näin mielivaltaisesti, koska he toimivat suljettujen seinien sisäpuolella ja kukaan ei uskoisi potilaita, ovathan he kaikki ”hulluja”. Potilaat tekivät hoitajien toimista lukuisia valituksia, mutta ketään ei uskottu. Mielenterveyslaissa sanotaan, että potilasta on kohdeltava ihmisarvoa kunnioittaen. En sitten tiedä, että mitä kunnioitusta tämä käytös toteuttaa? Kerran menin päivällä toimistoon: ”Sain juuri tietää, että tätini on kuollut hukkumisonnettomuudessa. Tarvitsen rauhoittavia.” Tähän hoitaja vastasi vihaisesti ja ilkikurisesti: ”Kyllä sitä sitten yhdelle miehelle sattuu ja tapahtuu!” Se oli hänen osanottonsa.
Oli minulla osastolla myös kohtalontoveri. Eräs suurperheen äiti ei halunnut lähteä enää miehensä matkaan, joka pahoinpiteli häntä. Mies alkoi kostoksi soitella sosiaaliviranomaisille ja lääkäreille valheita. Kun äiti meni lopulta lääkäriin valittamaan tulehtunutta ientään, lääkäri ei uskonut vaan heitti hänet pakkohoitoon miehen levittämien taustatietietojen ja ”tosiasioiden” perusteella. Tämä nainen ei ovelasti ottanut lääkkeitään. Hän pani kielensä alle paperinpalan – jotta lääke ei imeytyisi – ja lääkkeenannon yhteydessä laittoi lääkkeen kielensä alle ja pykläsi myöhemmin vessanpönttöön. Hänelle oli kuitenkin hoidon oikeuttamiseksi keksittävä joku diagnoosi, joten ylilääkäri kirjasi potilaskertomukseen psykoosin. Kahden kuukauden jälkeen hänet päästettiin kotiin, koska ”hoito” oli kuulemma tehonnut (vaikka hän siis ei edes ottanut lääkkeitään).
Itselleni iskettiin maaninen psykoosi -diagnoosi ja kroppani tungettiin täyteen hengenvaarallisia lääkkeitä: Litiumia, Seroguel Prolongia, Serenasea ja unilääke Tenoxia. Aina lääkkeidenjaon yhteydessä ilmoitin: ”Haluan hoitoraporttiin merkinnän, että otan nämä lääkkeet vasten tahtoani!” Hoitaja vastasi tähän: ”Otakin. Jos et ota tungen ne piikillä sieraimistasi aivoihisi, jolloin kuolet!” Ilmoitin hoitajille heti aluksi, että olen ilta- ja yöihminen. Siihen osaston psykopaattisin hoitaja Lintunen totesi ilkikurisesti: ”Kyllä me kuule sinusta täällä aamuihminen saadaan!” Niinpä iltalääkkeiden jaon yhteydessä minut huumattiin niin sanotulla Norsun tyrmäys -lääkecocktaililla.
Helpotuksekseni omassa tapauksessani kyseessä oli kuitenkin vain M1-tarkkailulähete, jolloin on kyseessä lain mukaan 4 vrk tarkkailuaika, jonka jälkeen päätetään mahdollisesta vapautuksesta tai pakkohoidosta. Yllätyksekseni minua ei kuitenkaan tarkkailtu mitenkään! Ammattiani tai taustatietojani ei tutkittu. Hoitajat istuivat vain aina toimistossa kahvilla, täyttelemässä potilaskertomuksia ja tuijottamassa erityssellien kuvaruutuja. Minulle heitettiin vain lääkkeet huiviin. 4 vrk jälkeen eteeni tuotiin lappu, jossa luki: ”Hoitoonmääräämispäätös: teidät on määrätty pakkohoitoon.” Se pakotettiin allekirjoittamaan.
Tällaisilla veijaritarinoilla sitä vaan katsotaan psykiatria ja sairaanhoito Suomessa kelvottomaksi.
Joku Turun tapaus on merkittävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kokemusta. Kolme vuotta sitten jouduin kahdeksi viikoksi suljetulle, mikä oli yksi elämäni kamalimpia kokemuksia. Sairastuin akuuttiin psykoosiin erään traumaattisen tapahtuman vuoksi. Mitään hyvää sanottavaa ei ole hoidosta. Mut pakkolääkittiin ihan tokkuraan. Puheitani muunneltiin ja jälkeenpäin paperini pyydettyä totesimme läheisteni kanssa että myös heidän puheensa ymmärrettiin täysin väärin. En päässyt kahteen viikkoon ulos, ja puhelimeni otettiin viikoksi pois koska yritin soittaa lakiasioissa apua.
Pääsin osastolta pois kun tajusin että minun on tanssittava henkilökunnan pillin mukaan. En vastustellut mitään, söin vakavia haittaoireita aiheuttavat lääkkeeni, en vaatinut enää päästä ulos, esitin katuvaa ja nöyrää sairasta.
Kun pääsin pois, lopetin lääkkeet vastoin ohjeita ja paranin. En ole sairastunut uudestaan. En ollut itsetuhoinen enkä vaarallinen muita kohtaan, siksi kaikki pakkotoimet ihmetyttävät ja järkyttävät vieläkin.
Olen ollut historiallisessa mielisairaalassa eli Lapinlahden sairaalassa joskus vuosikymmeniä sitten. Hoitajat olivat kaameita, mutta potilaskaverit taas aivan mahtavia. Mikäs siellä saunoessa rantasaunassa Hkin parhaalla paikalla ja välillä sähköä päähän jossain takahuoneen komerossa suunnilleen... Oi niitä aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä tabua kerrakseen https://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
Hoitajat voivat toimia näin mielivaltaisesti, koska he toimivat suljettujen seinien sisäpuolella ja kukaan ei uskoisi potilaita, ovathan he kaikki ”hulluja”. Potilaat tekivät hoitajien toimista lukuisia valituksia, mutta ketään ei uskottu. Mielenterveyslaissa sanotaan, että potilasta on kohdeltava ihmisarvoa kunnioittaen. En sitten tiedä, että mitä kunnioitusta tämä käytös toteuttaa? Kerran menin päivällä toimistoon: ”Sain juuri tietää, että tätini on kuollut hukkumisonnettomuudessa. Tarvitsen rauhoittavia.” Tähän hoitaja vastasi vihaisesti ja ilkikurisesti: ”Kyllä sitä sitten yhdelle miehelle sattuu ja tapahtuu!” Se oli hänen osanottonsa.
Oli minulla osastolla myös kohtalontoveri. Eräs suurperheen äiti ei halunnut lähteä enää miehensä matkaan, joka pahoinpiteli häntä. Mies alkoi kostoksi soitella sosiaaliviranomaisille ja lääkäreille valheita. Kun äiti meni lopulta lääkäriin valittamaan tulehtunutta ientään, lääkäri ei uskonut vaan heitti hänet pakkohoitoon miehen levittämien taustatietietojen ja ”tosiasioiden” perusteella. Tämä nainen ei ovelasti ottanut lääkkeitään. Hän pani kielensä alle paperinpalan – jotta lääke ei imeytyisi – ja lääkkeenannon yhteydessä laittoi lääkkeen kielensä alle ja pykläsi myöhemmin vessanpönttöön. Hänelle oli kuitenkin hoidon oikeuttamiseksi keksittävä joku diagnoosi, joten ylilääkäri kirjasi potilaskertomukseen psykoosin. Kahden kuukauden jälkeen hänet päästettiin kotiin, koska ”hoito” oli kuulemma tehonnut (vaikka hän siis ei edes ottanut lääkkeitään).
Itselleni iskettiin maaninen psykoosi -diagnoosi ja kroppani tungettiin täyteen hengenvaarallisia lääkkeitä: Litiumia, Seroguel Prolongia, Serenasea ja unilääke Tenoxia. Aina lääkkeidenjaon yhteydessä ilmoitin: ”Haluan hoitoraporttiin merkinnän, että otan nämä lääkkeet vasten tahtoani!” Hoitaja vastasi tähän: ”Otakin. Jos et ota tungen ne piikillä sieraimistasi aivoihisi, jolloin kuolet!” Ilmoitin hoitajille heti aluksi, että olen ilta- ja yöihminen. Siihen osaston psykopaattisin hoitaja Lintunen totesi ilkikurisesti: ”Kyllä me kuule sinusta täällä aamuihminen saadaan!” Niinpä iltalääkkeiden jaon yhteydessä minut huumattiin niin sanotulla Norsun tyrmäys -lääkecocktaililla.
Helpotuksekseni omassa tapauksessani kyseessä oli kuitenkin vain M1-tarkkailulähete, jolloin on kyseessä lain mukaan 4 vrk tarkkailuaika, jonka jälkeen päätetään mahdollisesta vapautuksesta tai pakkohoidosta. Yllätyksekseni minua ei kuitenkaan tarkkailtu mitenkään! Ammattiani tai taustatietojani ei tutkittu. Hoitajat istuivat vain aina toimistossa kahvilla, täyttelemässä potilaskertomuksia ja tuijottamassa erityssellien kuvaruutuja. Minulle heitettiin vain lääkkeet huiviin. 4 vrk jälkeen eteeni tuotiin lappu, jossa luki: ”Hoitoonmääräämispäätös: teidät on määrätty pakkohoitoon.” Se pakotettiin allekirjoittamaan.
Juha Kurvisen tapaus ja Kupittaan psyk sairaalan myöhempi tutkinta osoittaa, että alalla on isoja ongelmia, joita ei välttämättä nähdä. On hyvä kuulla, että sairaalassa olleet ovat saaneet hyvääkin hoitoa. Kurvisella ja Kupittaalla taisi olla ihan sadisteja myös hoitajina. Helsingissähän hänet todettiin terveeksi tämän pakkohoitojakson jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut psykiatrisessa päiväsairaalassa posttraumaattisen stressireaktion takia nuorena aikuisena. Hoitojakso kesti vajaat kaksi kuukautta. Olin oikein tyytyväinen hoitoon ja muilta potilailta saamaani vertaistukeen.
Unohdin vastata kaikkiin kysymyksiin: En häpeä hoitojaksoa psykiatrisessa päiväsairaalassa, mutten varsinaisesti mainostakaan sitä. Valitettavasti ihmiset suhtautuvat mielenterveyden järkkymisestä kuulemiseen yleensä aika epäkypsillä tavoilla. Se johtaa usein tietynlaiseen "hulluksi" leimaamiseen, vaikka selittäisit tarkemmin syitä sairaalaan joutumiseen. Eivät ihmiset juuri halua kuulla mistään ikävistä asioista toisten elämässä.
Juuri näin. Leimaaminen, Muistan kun työpaikalla oli joku pitkällä sairaslomalla ja vanhempi henkilö pälyili varoittavasti ympärilleen kuinka pahoja olivatkaan fyysiset jutut tuolla, ettei vaan saanut kukaan mainita sen olleen henkistä ylirasitusta.
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta. Kolme vuotta sitten jouduin kahdeksi viikoksi suljetulle, mikä oli yksi elämäni kamalimpia kokemuksia. Sairastuin akuuttiin psykoosiin erään traumaattisen tapahtuman vuoksi. Mitään hyvää sanottavaa ei ole hoidosta. Mut pakkolääkittiin ihan tokkuraan. Puheitani muunneltiin ja jälkeenpäin paperini pyydettyä totesimme läheisteni kanssa että myös heidän puheensa ymmärrettiin täysin väärin. En päässyt kahteen viikkoon ulos, ja puhelimeni otettiin viikoksi pois koska yritin soittaa lakiasioissa apua.
Pääsin osastolta pois kun tajusin että minun on tanssittava henkilökunnan pillin mukaan. En vastustellut mitään, söin vakavia haittaoireita aiheuttavat lääkkeeni, en vaatinut enää päästä ulos, esitin katuvaa ja nöyrää sairasta.
Kun pääsin pois, lopetin lääkkeet vastoin ohjeita ja paranin. En ole sairastunut uudestaan. En ollut itsetuhoinen enkä vaarallinen muita kohtaan, siksi kaikki pakkotoimet ihmetyttävät ja järkyttävät vieläkin.
Onnittelut. Olet ollut psykoosissa mutta täysin toimintakykyinen ja selväjärkinen. Sellainen psykoosi.
Psykiatriaa on ruodittu seuraavassa tekstissa:
Jopa psykiatrit itse toisinaan menevat itsekriittisiksi. Tietysti tama ei lopulta riita, silla psykiatria on todella olemukseltaan uskonto, eika tiedetta.
Ajatusten vuoksi pastorin luoksekin mennaan. Psykiatria on kuitenkin sikali erikoinen uskonto, etta se ei julista anteeksi. Kaikki kirjataan ylos. Niita ei pyyhita pois.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15370829/pseudotiede-psykiatria
Lopulta on kuitenkin niin etta koska psykiatria ei ole tiedetta, vaan (osa) uskonto(a) joka pitaa valtaa, ei sita voi kaataa kuin toisella uskonnolla. Tama on lopullinen totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta. Kolme vuotta sitten jouduin kahdeksi viikoksi suljetulle, mikä oli yksi elämäni kamalimpia kokemuksia. Sairastuin akuuttiin psykoosiin erään traumaattisen tapahtuman vuoksi. Mitään hyvää sanottavaa ei ole hoidosta. Mut pakkolääkittiin ihan tokkuraan. Puheitani muunneltiin ja jälkeenpäin paperini pyydettyä totesimme läheisteni kanssa että myös heidän puheensa ymmärrettiin täysin väärin. En päässyt kahteen viikkoon ulos, ja puhelimeni otettiin viikoksi pois koska yritin soittaa lakiasioissa apua.
Pääsin osastolta pois kun tajusin että minun on tanssittava henkilökunnan pillin mukaan. En vastustellut mitään, söin vakavia haittaoireita aiheuttavat lääkkeeni, en vaatinut enää päästä ulos, esitin katuvaa ja nöyrää sairasta.
Kun pääsin pois, lopetin lääkkeet vastoin ohjeita ja paranin. En ole sairastunut uudestaan. En ollut itsetuhoinen enkä vaarallinen muita kohtaan, siksi kaikki pakkotoimet ihmetyttävät ja järkyttävät vieläkin.
Onnittelut. Olet ollut psykoosissa mutta täysin toimintakykyinen ja selväjärkinen. Sellainen psykoosi.
Joku vihjaa turvaamaan psykoosiin suurimpana voittamattomuutena maailmassa. Etta on sellaista joka on muuttamatonta ja pelottavaa, pahaa. Ja etta sita on olemassa. Siihen edellinen kommentoija sanoilla "sellainen psykoosi" vetoaa.
Han todistelee etta diagnosoitu psykoosi on diagnosoidusta itsestaan johtuvaa, silla pysyvaksi maaritelty diagnoosi lahtee siita etta syy on diagnosoidussa, eika esimerkiksi siina maailmassa ja opeissa, jonka diagnosoitu on omaksunut itseensa. Kuten han vaajaamatta on. Kuitenkin, toki diagnosoidun vastuulla onkin se etta han on paastanyt pahan maailman, psykiatria mukaan lukien itseensa
Kyseenalaistan siis maailman moraalin oikeuden ja totuudellisuuden. Tassa tapauksessa psykiatrian ja sen ilmentymat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta. Kolme vuotta sitten jouduin kahdeksi viikoksi suljetulle, mikä oli yksi elämäni kamalimpia kokemuksia. Sairastuin akuuttiin psykoosiin erään traumaattisen tapahtuman vuoksi. Mitään hyvää sanottavaa ei ole hoidosta. Mut pakkolääkittiin ihan tokkuraan. Puheitani muunneltiin ja jälkeenpäin paperini pyydettyä totesimme läheisteni kanssa että myös heidän puheensa ymmärrettiin täysin väärin. En päässyt kahteen viikkoon ulos, ja puhelimeni otettiin viikoksi pois koska yritin soittaa lakiasioissa apua.
Pääsin osastolta pois kun tajusin että minun on tanssittava henkilökunnan pillin mukaan. En vastustellut mitään, söin vakavia haittaoireita aiheuttavat lääkkeeni, en vaatinut enää päästä ulos, esitin katuvaa ja nöyrää sairasta.
Kun pääsin pois, lopetin lääkkeet vastoin ohjeita ja paranin. En ole sairastunut uudestaan. En ollut itsetuhoinen enkä vaarallinen muita kohtaan, siksi kaikki pakkotoimet ihmetyttävät ja järkyttävät vieläkin.
Onnittelut. Olet ollut psykoosissa mutta täysin toimintakykyinen ja selväjärkinen. Sellainen psykoosi.
No kuules psykoosi ei pelkästään riitä syyksi pakkolääkitykselle, eristämiselle, ulkoilukiellolle ja omaisuuden takavarikoimiselle. Nuo toimet hankaloittivat ja pahensivat psykoosiani kun ymmärsin kuinka väärää hoitoa ja kohtelua sain. Minulle sanottiin mm että tulen tuskin muistamaan koko sairaalajaksosta mitään. Sen takiako siis tuo kaikki kohtelu, kun ajattelivat että olen sekaisin kuin seinäkello enkä kuitenkaan muista jälkeenpäin mitään ja voivat kohdella nyt minua miten tahansa?
En mutta joudun sinne varmaan kun alan hiomakoneella muokkaamaan..