Lastensuojelussa säästetään
"Ikävä kyllä moni kunta säästää sekä niissä palkoista ja siksi ei saa sossuja töihin että niissä sijaishuolloissa, jolloin lapset jätetään kotiinsa vaikka olosuhteet olisivat kuinka kelvottomat ja lapsi itse oireilisi kuinkakin paljon. Katsos kun se sijaishuolto etenkin pienissä kunnissa, joilla ei ole omia lastenhoitolaitoksia on järjettömän kallista. Yksityiset sijaishuoltolaitokset ovat esim. Mehiläisen, joka tuskin on kenenkään yksittäisen kunnanisän kaverin lafka."
Kommentit (17)
Ihan hyvä vaan, että lapsiperheet saavat rauhan virkakoneiston mielivallalta.
Ihanko oikeasti ajattelet että kun laitos on yksityisen toimijan, tämä yksityinen toimija ei millään tapaa "mainosta" toimintaansa?
Tämäpä se ongelma juuri on, tuollainen kummallinen sinisilmäisyys, yhdistettynä siihen että kuvitellaan tietävänsä kaikki parhaiten (valta tekee tämän) mikä "oikeuttaa" mielivaltaiset päätökset toisaalla.
Omat lastenhuoltolaitokset on alasajettu ulkoistamalla. Ulkoistaminen aikoinaan oikeutettiin jollain järjettömällä laskukaavalla että useampi käsi pussilla olisikin yhtäkkiä vähemmän rahaa menopuolella. Toki kuntien osaaminen on monella taholla niin heikkoa että joskus on pakkokin ulkoistaa. Nyt sitten ulkoistuspelissä kunnat saa entistä huonompaa palvelua, entistä kalliimmalla, eikä vaihtoehtoja ole.
Vierailija kirjoitti:

Laitoksista käsittääkseni on pulaa eikä suinkaan sellaista ylitarjontaa, että niiden tarvitsisi kovin paljoa mainostaa. Ja luuletko sosiaalitoimen työntekijöiden todellakin olevan korruptoituneita, että joku laitoksen mainonta vaikuttaa kiireellisen sijoituksen päätökseen eikä se lapsen hyvinvoinnin vaara.

Tästä sinisilmäisyydestä juuri puhuin.
En tosiaankaan luule että yksittäinen sosiaalityöntekijä tekisi näistä kuntatason päätöksiä. Mutta on sosiaalityöntekijällekin eduksi olla sivistynyt. Tiedätkö mitä korruptio tarkoittaa? Suomea on joskus sanottu vähiten korruptoituneeksi maaksi. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Vihje, se ei tarkoita että _ei korruptiota_. Korruptio sentään on vain vuorenhuippu, kaikki jotenkin laillinen lobbaustoiminta muodostaa suuren osan. Inhimillistä toki, mutta ei useinkaan sen heikoimman edun mukaista. Otin tämän nyt esiin kun lasten teoreettisesta edusta eräillä tahoilla kovasti puhutaan.
Se mitä asiakirjoista on luettavissa, on että yksittäisen sosiaalityöntekijän osaaminen ei aina ole riittävällä tasolla. Ei tunneta lakia. Käytetään keittiöpsykologiaa, jonka pohjalta tehdään vapauteenkajoavia päätöksiä. Sosiaalityöntekijä ei ole psykologi ja sosiaalityöntekijän ei tule käyttää aikaa keksiäkseen ja kaivellakseen merkityksiä.
Laitospaikkojen tarvetta lisää muiden palvelujen alitarjonta. Oikeuden pöytäkirjoista on luettavissa tapauksista, joissa asiakkaalle tarjottu ensimmäinen kunnon tukipalvelu on ollut huostaanotto!! Tiedät itsekin ettei tämä mene lain mukaan, jos laki on sinulle tuttu (?). Tottakai tällöin sijoituspaikkoja "tarvitaan" lisää.
Toisekseen, laitospaikkojen tarjonnan pitäminen määrällisesti pienenä, on tehokas keino pitää hinnat korkeina. Laitoshoito ja kaikki ympärivuorokautinen hoito on niin kallis hoitomuoto aina että jokseenkin käsittämätöntä miten tämä saatu menemään läpi kultaisen standardin omaisena ratkaisuna kunnissa. Lähes MIKÄ TAHANSA on halvempaa. Kotipalvelukin oli lakkautettuna pitkään, ennenkuin laki pakotti taas tarjoamaan jotain muutakin palvelua kuin vapaudenriisto.
Mieti nyt itsekin, keksit varmasti jotain mitä systeemissä voisi parantaa? Miten rahankäyttöä voisi suunnata paremmin? Tarina kertoo että joku sosiaalityöntekijä oli käyttänyt aikaa kirjatakseen äidin makaronilaatikontekotaidoista, varmasti voidaan olla samaa mieltä että minkätahansa ainesosan laittaminen ensin tai viimeiseksi ei aiheuta vaaraa lapsen kasvuolosuhteille. TÄMÄ AIKA MIKÄ TÄLLAISTEN TURHUUKSIEN KIRJAAMISEEN MENEE, PITÄÄ KÄYTTÄÄ MUULLA TAVALLA. Ja makaronit eivät ole mikään psykologinen vertauskuva, jolla voisi arvioida äidin prioriteetteja.
Viime vuosina avohuollon kustannukset ovat laskeneet ja samaan aikaan sijaishuollon kustannukset kasvaneet melkein 200 miljoonalla! Sijaishuolto on kunnille kalleinta ja lisäksi monesti inhimillisesti lapselle julmaa, mikä on luettavissa oikeuden asiakirjoista. Inhimillistä kärsimystä ei voi kunnolla rahassa mitata (1500e puolestatoistavuodesta on naurettava summa) ja aivan käsittämätöntä kun kärsimyksen aiheuttajana on viranomainen jonka tulisi suojella!
....
"Lastensuojelun kokonaiskustannukset
Lastensuojelun kustannukset ovat viime vuosina kasvaneet rajusti erityisesti sijaishuollon osalta. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset vuonna 2010 olivat 620 miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2006 kustannukset olivat 430 miljoonaa euroa. Tämä vastaa yli 500:aa euroa jokaista alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta kohden. Kun tähän lisätään ehkäisevä lastensuojelu ja lastensuojelun avohuolto, päädytään laskentatavasta riippuen lähes miljardiin euroon. (THL, Sotkanet / Kasvun kumppanit.) Lastensuojelun laitos ja perhehoidon kustannukset ovat noin 3,2 prosenttia kuntien sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksista (THL, Sotkanet). Kustannukset ovat kasvaneet myös suhteessa muihin palveluryhmiin. Ainoastaan vanhusten ja vammaisten palveluiden kustannukset kasvavat tällä hetkellä nopeammin. Kustannusten kasvu selittyy asiakasmäärien kasvulla, sijoitusten laitosvaltaistumisella sekä hoidon kallistumisella, mikä näkyy yksikkökustannusten nousuna. Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on kustannuksiltaan hyvin kallis vaihtoehto. Lapsen sijoittaminen sijaisperheeseen maksaa noin 22 000 euroa vuodessa, ammatilliseen perhe- Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät? | 8 kotiin noin 60 000 euroa vuodessa ja laitoshoitoon yli 90 000 euroa vuodessa. (Kuusikkokuntien lastensuojelun työryhmä 2011.) Lastensuojelun avohuollon palveluista ei ole valtakunnallisia kustannustietoja. Kattavimmat tiedot saadaan kuuden suurimman kaupungin vertailuraporteista. Vuoden 2010 tiedot osoittavat, että avohuollon kustannukset vastaavat noin 21:tä prosenttia kaikista lastensuojelukustannuksista. Avohuollon kustannukset kuitenkin laskivat vuodesta 2009 noin 2 prosenttia. Avohuollon kokonaiskustannukset jakautuivat toiminnoittain niin, että avohuollon sosiaalityön kustannukset olivat 41 prosenttia, perhetyö ja perhekuntoutus 30 prosenttia ja jälkihuolto 11 prosenttia. Muiden toimintojen osuus oli yhteensä alle 20 prosenttia. (Kuusikko-kuntien lastensuojelun työryhmä 2011.)"
Terveyden huollossa yritetään pitää mummot pois laitoksista ja sosiaalihuollossa saada alaikäiset laitoksiin, ja näin tämä ei toimi. Alaikäisten pitää saada olla läheisten aikuisten kanssa, tuettuna, ja jokaista aikuista ei pidä sosiaalityöntekijän tuomita syylliseksi ja kyvyttömäksi. Jotta mummoja mahtuu enemmän laitoksiin. Toisaalta myös perheitä voisi tukea enemmän mummojen omaishoidossa, siihen liittyvät tuethan ovat yksi vitsi verrattuna mitä se laitospaikka sitten maksaa.
Sijaisvanhemmat saavat tukia esim talvivarusteiden ostoon, ehkä asiakasperheidenkin pitäisi saada, joskus pärjääminen voi olla pienestä kiinni? Mielenkiintoista on että sijaisvanhempi voi pitää itsellään lapselle hankitut varusteet jos lapsen sijoituspaikka vaihtuu. Seuraava paikka saa sitten uudet tuet, ellei sitten lapsi jostain oikusta päädy takaisin kotiin.
Teini-ikäisten ryhmässä on ollut suurinta kasvua, eli nyt makselemme velkaa aiemmin leikatuista palveluista. Korkojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä vaan, että lapsiperheet saavat rauhan virkakoneiston mielivallalta.
Nämä säästöt ovat se suurin syy siihen mielivaltaan, kun päätöksiä tekevät kovassa kiireessä ihmiset jotka eivät ole edes nähneet asiakasta ikinä.

Poliisi ei voi ilman kunnon perusteita riistää vapautta kaikilta jotka ehkä ovat saattaneet tehdä jotain. Poliisilla on vastuu että pystyy nämä perustelut esittämään pitävästi. Ja silti nämä rikosseuraamusviraston hoidokit saattaa saada vapaudenriistosta miljoonien korvaukset jos jää mahdollisuus että poliisi ei ollutkaan 100% oikeassa.
Joku toinen toimija sen sijaan voi riistää vapauden, jos juuri nyt ei satu keksimään muuta helppoa ratkaisua ja hallinto-oikeus laittaa leiman päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä vaan, että lapsiperheet saavat rauhan virkakoneiston mielivallalta.
Nämä säästöt ovat se suurin syy siihen mielivaltaan, kun päätöksiä tekevät kovassa kiireessä ihmiset jotka eivät ole edes nähneet asiakasta ikinä.
Ongelmallisinta hätäinen mielivalta on huostaanottoa koskien, koska siinä puututaan voimakkaimmin ihmisen perusoikeuksiin. Näin ollen näissä tilanteissa se mielivalta tulisi suunnata intensiivisiin avohuollon palveluihin. Nämä sisältävät yleensä myös sitä arviointia. Ja huom on HALVEMPAA!! kuin huostaanotto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti ajattelet että kun laitos on yksityisen toimijan, tämä yksityinen toimija ei millään tapaa "mainosta" toimintaansa?
Tämäpä se ongelma juuri on, tuollainen kummallinen sinisilmäisyys, yhdistettynä siihen että kuvitellaan tietävänsä kaikki parhaiten (valta tekee tämän) mikä "oikeuttaa" mielivaltaiset päätökset toisaalla.
Omat lastenhuoltolaitokset on alasajettu ulkoistamalla. Ulkoistaminen aikoinaan oikeutettiin jollain järjettömällä laskukaavalla että useampi käsi pussilla olisikin yhtäkkiä vähemmän rahaa menopuolella. Toki kuntien osaaminen on monella taholla niin heikkoa että joskus on pakkokin ulkoistaa. Nyt sitten ulkoistuspelissä kunnat saa entistä huonompaa palvelua, entistä kalliimmalla, eikä vaihtoehtoja ole.
Laitoksista käsittääkseni on pulaa eikä suinkaan sellaista ylitarjontaa, että niiden tarvitsisi kovin paljoa mainostaa. Ja luuletko sosiaalitoimen työntekijöiden todellakin olevan korruptoituneita, että joku laitoksen mainonta vaikuttaa kiireellisen sijoituksen päätökseen eikä se lapsen hyvinvoinnin vaara.
Tästä sinisilmäisyydestä juuri puhuin.
En tosiaankaan luule että yksittäinen sosiaalityöntekijä tekisi näistä kuntatason päätöksiä. Mutta on sosiaalityöntekijällekin eduksi olla sivistynyt. Tiedätkö mitä korruptio tarkoittaa? Suomea on joskus sanottu vähiten korruptoituneeksi maaksi. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Vihje, se ei tarkoita että _ei korruptiota_. Korruptio sentään on vain vuorenhuippu, kaikki jotenkin laillinen lobbaustoiminta muodostaa suuren osan. Inhimillistä toki, mutta ei useinkaan sen heikoimman edun mukaista. Otin tämän nyt esiin kun lasten teoreettisesta edusta eräillä tahoilla kovasti puhutaan.
Se mitä asiakirjoista on luettavissa, on että yksittäisen sosiaalityöntekijän osaaminen ei aina ole riittävällä tasolla. Ei tunneta lakia. Käytetään keittiöpsykologiaa, jonka pohjalta tehdään vapauteenkajoavia päätöksiä. Sosiaalityöntekijä ei ole psykologi ja sosiaalityöntekijän ei tule käyttää aikaa keksiäkseen ja kaivellakseen merkityksiä.
Laitospaikkojen tarvetta lisää muiden palvelujen alitarjonta. Oikeuden pöytäkirjoista on luettavissa tapauksista, joissa asiakkaalle tarjottu ensimmäinen kunnon tukipalvelu on ollut huostaanotto!! Tiedät itsekin ettei tämä mene lain mukaan, jos laki on sinulle tuttu (?). Tottakai tällöin sijoituspaikkoja "tarvitaan" lisää.
Toisekseen, laitospaikkojen tarjonnan pitäminen määrällisesti pienenä, on tehokas keino pitää hinnat korkeina. Laitoshoito ja kaikki ympärivuorokautinen hoito on niin kallis hoitomuoto aina että jokseenkin käsittämätöntä miten tämä saatu menemään läpi kultaisen standardin omaisena ratkaisuna kunnissa. Lähes MIKÄ TAHANSA on halvempaa. Kotipalvelukin oli lakkautettuna pitkään, ennenkuin laki pakotti taas tarjoamaan jotain muutakin palvelua kuin vapaudenriisto.
Mieti nyt itsekin, keksit varmasti jotain mitä systeemissä voisi parantaa? Miten rahankäyttöä voisi suunnata paremmin? Tarina kertoo että joku sosiaalityöntekijä oli käyttänyt aikaa kirjatakseen äidin makaronilaatikontekotaidoista, varmasti voidaan olla samaa mieltä että minkätahansa ainesosan laittaminen ensin tai viimeiseksi ei aiheuta vaaraa lapsen kasvuolosuhteille. TÄMÄ AIKA MIKÄ TÄLLAISTEN TURHUUKSIEN KIRJAAMISEEN MENEE, PITÄÄ KÄYTTÄÄ MUULLA TAVALLA. Ja makaronit eivät ole mikään psykologinen vertauskuva, jolla voisi arvioida äidin prioriteetteja.
Viime vuosina avohuollon kustannukset ovat laskeneet ja samaan aikaan sijaishuollon kustannukset kasvaneet melkein 200 miljoonalla! Sijaishuolto on kunnille kalleinta ja lisäksi monesti inhimillisesti lapselle julmaa, mikä on luettavissa oikeuden asiakirjoista. Inhimillistä kärsimystä ei voi kunnolla rahassa mitata (1500e puolestatoistavuodesta on naurettava summa) ja aivan käsittämätöntä kun kärsimyksen aiheuttajana on viranomainen jonka tulisi suojella!
Niin, mutta onko tämä lastensuojelun vika? Suomessa on 1990 -luvulta alkaen määrätietoisesti ajettu alas lasten hyvinvointipalveluita. Koululääkäreiden, kuraattorien, psykologien oppilasmäärät ovat räjähtäneet. Ko. henkilöiden ei ole mitenkään mahdollista tavata kaikkia oppilaita edes kerran. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saanti on romahtanut. Samaan aikaan aikuisten huono-osaisuus on muuttunut perinnölliseksi ja syrjäytyneiden lapsiperheiden määrä räjähtänyt. Lastensuojelu sitten niittää tämän politiikan karjaa ja tapaa koko ajan huonovointisempia lapsia ja perheitä äärimmäisen niukoilla resursseilla. Tästä syystä ne perheet kriisiytyvät niin pahasti ennen kuin sosiaalityöntekijää on edes nähty.
Vierailija kirjoitti:
....
"Lastensuojelun kokonaiskustannukset
Lastensuojelun kustannukset ovat viime vuosina kasvaneet rajusti erityisesti sijaishuollon osalta. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset vuonna 2010 olivat 620 miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2006 kustannukset olivat 430 miljoonaa euroa. Tämä vastaa yli 500:aa euroa jokaista alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta kohden. Kun tähän lisätään ehkäisevä lastensuojelu ja lastensuojelun avohuolto, päädytään laskentatavasta riippuen lähes miljardiin euroon. (THL, Sotkanet / Kasvun kumppanit.) Lastensuojelun laitos ja perhehoidon kustannukset ovat noin 3,2 prosenttia kuntien sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksista (THL, Sotkanet). Kustannukset ovat kasvaneet myös suhteessa muihin palveluryhmiin. Ainoastaan vanhusten ja vammaisten palveluiden kustannukset kasvavat tällä hetkellä nopeammin. Kustannusten kasvu selittyy asiakasmäärien kasvulla, sijoitusten laitosvaltaistumisella sekä hoidon kallistumisella, mikä näkyy yksikkökustannusten nousuna. Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on kustannuksiltaan hyvin kallis vaihtoehto. Lapsen sijoittaminen sijaisperheeseen maksaa noin 22 000 euroa vuodessa, ammatilliseen perhe- Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät? | 8 kotiin noin 60 000 euroa vuodessa ja laitoshoitoon yli 90 000 euroa vuodessa. (Kuusikkokuntien lastensuojelun työryhmä 2011.) Lastensuojelun avohuollon palveluista ei ole valtakunnallisia kustannustietoja. Kattavimmat tiedot saadaan kuuden suurimman kaupungin vertailuraporteista. Vuoden 2010 tiedot osoittavat, että avohuollon kustannukset vastaavat noin 21:tä prosenttia kaikista lastensuojelukustannuksista. Avohuollon kustannukset kuitenkin laskivat vuodesta 2009 noin 2 prosenttia. Avohuollon kokonaiskustannukset jakautuivat toiminnoittain niin, että avohuollon sosiaalityön kustannukset olivat 41 prosenttia, perhetyö ja perhekuntoutus 30 prosenttia ja jälkihuolto 11 prosenttia. Muiden toimintojen osuus oli yhteensä alle 20 prosenttia. (Kuusikko-kuntien lastensuojelun työryhmä 2011.)"
Terveyden huollossa yritetään pitää mummot pois laitoksista ja sosiaalihuollossa saada alaikäiset laitoksiin, ja näin tämä ei toimi. Alaikäisten pitää saada olla läheisten aikuisten kanssa, tuettuna, ja jokaista aikuista ei pidä sosiaalityöntekijän tuomita syylliseksi ja kyvyttömäksi. Jotta mummoja mahtuu enemmän laitoksiin. Toisaalta myös perheitä voisi tukea enemmän mummojen omaishoidossa, siihen liittyvät tuethan ovat yksi vitsi verrattuna mitä se laitospaikka sitten maksaa.
Sijaisvanhemmat saavat tukia esim talvivarusteiden ostoon, ehkä asiakasperheidenkin pitäisi saada, joskus pärjääminen voi olla pienestä kiinni? Mielenkiintoista on että sijaisvanhempi voi pitää itsellään lapselle hankitut varusteet jos lapsen sijoituspaikka vaihtuu. Seuraava paikka saa sitten uudet tuet, ellei sitten lapsi jostain oikusta päädy takaisin kotiin.
Riippuu kunnasta mihin saa tukia vai saako mihinkään. Kyllä meillä täällä eräässä kunnassa itse hankitaan niin talvi- kuin kesävarusteetkin.
Sijari
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti ajattelet että kun laitos on yksityisen toimijan, tämä yksityinen toimija ei millään tapaa "mainosta" toimintaansa?
Tämäpä se ongelma juuri on, tuollainen kummallinen sinisilmäisyys, yhdistettynä siihen että kuvitellaan tietävänsä kaikki parhaiten (valta tekee tämän) mikä "oikeuttaa" mielivaltaiset päätökset toisaalla.
Omat lastenhuoltolaitokset on alasajettu ulkoistamalla. Ulkoistaminen aikoinaan oikeutettiin jollain järjettömällä laskukaavalla että useampi käsi pussilla olisikin yhtäkkiä vähemmän rahaa menopuolella. Toki kuntien osaaminen on monella taholla niin heikkoa että joskus on pakkokin ulkoistaa. Nyt sitten ulkoistuspelissä kunnat saa entistä huonompaa palvelua, entistä kalliimmalla, eikä vaihtoehtoja ole.
Laitoksista käsittääkseni on pulaa eikä suinkaan sellaista ylitarjontaa, että niiden tarvitsisi kovin paljoa mainostaa. Ja luuletko sosiaalitoimen työntekijöiden todellakin olevan korruptoituneita, että joku laitoksen mainonta vaikuttaa kiireellisen sijoituksen päätökseen eikä se lapsen hyvinvoinnin vaara.
Tästä sinisilmäisyydestä juuri puhuin.
En tosiaankaan luule että yksittäinen sosiaalityöntekijä tekisi näistä kuntatason päätöksiä. Mutta on sosiaalityöntekijällekin eduksi olla sivistynyt. Tiedätkö mitä korruptio tarkoittaa? Suomea on joskus sanottu vähiten korruptoituneeksi maaksi. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Vihje, se ei tarkoita että _ei korruptiota_. Korruptio sentään on vain vuorenhuippu, kaikki jotenkin laillinen lobbaustoiminta muodostaa suuren osan. Inhimillistä toki, mutta ei useinkaan sen heikoimman edun mukaista. Otin tämän nyt esiin kun lasten teoreettisesta edusta eräillä tahoilla kovasti puhutaan.
Se mitä asiakirjoista on luettavissa, on että yksittäisen sosiaalityöntekijän osaaminen ei aina ole riittävällä tasolla. Ei tunneta lakia. Käytetään keittiöpsykologiaa, jonka pohjalta tehdään vapauteenkajoavia päätöksiä. Sosiaalityöntekijä ei ole psykologi ja sosiaalityöntekijän ei tule käyttää aikaa keksiäkseen ja kaivellakseen merkityksiä.
Laitospaikkojen tarvetta lisää muiden palvelujen alitarjonta. Oikeuden pöytäkirjoista on luettavissa tapauksista, joissa asiakkaalle tarjottu ensimmäinen kunnon tukipalvelu on ollut huostaanotto!! Tiedät itsekin ettei tämä mene lain mukaan, jos laki on sinulle tuttu (?). Tottakai tällöin sijoituspaikkoja "tarvitaan" lisää.
Toisekseen, laitospaikkojen tarjonnan pitäminen määrällisesti pienenä, on tehokas keino pitää hinnat korkeina. Laitoshoito ja kaikki ympärivuorokautinen hoito on niin kallis hoitomuoto aina että jokseenkin käsittämätöntä miten tämä saatu menemään läpi kultaisen standardin omaisena ratkaisuna kunnissa. Lähes MIKÄ TAHANSA on halvempaa. Kotipalvelukin oli lakkautettuna pitkään, ennenkuin laki pakotti taas tarjoamaan jotain muutakin palvelua kuin vapaudenriisto.
Mieti nyt itsekin, keksit varmasti jotain mitä systeemissä voisi parantaa? Miten rahankäyttöä voisi suunnata paremmin? Tarina kertoo että joku sosiaalityöntekijä oli käyttänyt aikaa kirjatakseen äidin makaronilaatikontekotaidoista, varmasti voidaan olla samaa mieltä että minkätahansa ainesosan laittaminen ensin tai viimeiseksi ei aiheuta vaaraa lapsen kasvuolosuhteille. TÄMÄ AIKA MIKÄ TÄLLAISTEN TURHUUKSIEN KIRJAAMISEEN MENEE, PITÄÄ KÄYTTÄÄ MUULLA TAVALLA. Ja makaronit eivät ole mikään psykologinen vertauskuva, jolla voisi arvioida äidin prioriteetteja.
Viime vuosina avohuollon kustannukset ovat laskeneet ja samaan aikaan sijaishuollon kustannukset kasvaneet melkein 200 miljoonalla! Sijaishuolto on kunnille kalleinta ja lisäksi monesti inhimillisesti lapselle julmaa, mikä on luettavissa oikeuden asiakirjoista. Inhimillistä kärsimystä ei voi kunnolla rahassa mitata (1500e puolestatoistavuodesta on naurettava summa) ja aivan käsittämätöntä kun kärsimyksen aiheuttajana on viranomainen jonka tulisi suojella!
Niin, mutta onko tämä lastensuojelun vika? Suomessa on 1990 -luvulta alkaen määrätietoisesti ajettu alas lasten hyvinvointipalveluita. Koululääkäreiden, kuraattorien, psykologien oppilasmäärät ovat räjähtäneet. Ko. henkilöiden ei ole mitenkään mahdollista tavata kaikkia oppilaita edes kerran. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saanti on romahtanut. Samaan aikaan aikuisten huono-osaisuus on muuttunut perinnölliseksi ja syrjäytyneiden lapsiperheiden määrä räjähtänyt. Lastensuojelu sitten niittää tämän politiikan karjaa ja tapaa koko ajan huonovointisempia lapsia ja perheitä äärimmäisen niukoilla resursseilla. Tästä syystä ne perheet kriisiytyvät niin pahasti ennen kuin sosiaalityöntekijää on edes nähty.
Olen nähnyt leikkikentällä kun 5-vuotiaat puolustautuu noin: "se oli toi toinen joka teki, joka aloitti jne." Aikuisilta odottaa muuta. Muut tahot eivät tuota sosiaalipalveluja. Tässä ketjussa aiheena lastensuojelun säästöt. Avopalveluja on karsittu niin että niiden kustannukset ovat laskeneet, sitä vastoin sijaishuoltoon käytetty rahamäärä on reilusti kasvanut samalla ajanjaksolla. Mielestäni resurssit suunnataan väärin. Kommettisi kuulostaa ihme huutelulta ja fokuksen suuntaamiselta pois asiasta ja kokonaisuudesta. Toivottavasti tämä on vain av-käytöstäsi, etkä harrasta samaa töissä.

Mitkä sinun mielestäsi ovat lastensuojelun avopalvelujen palveluita muut kuin sijaishuolto? Sellaisia mihin lastensuojelu itse voi vaikuttaa?

Syrjäytyminen vyörähtää käyntiin jo ennen reilusti kouluikää. Kriittisin vaihe lapsen perusturvallisuuden kehittymisessä on ensimmäiset 2 vuotta. Resilienssin kannalta perusturvallisuus on tärkein perustus.
Jos ei ihan omasta arkijärjestä irtoa, oppia voi ottaa muista nisäkkäistä: ensimmäinen jakso paljon läheisyyttä, lämpöä, nisää tai muuten läheistä ruokintaa, ihmisellä n.2-5 vuotta. Tällöin nisäkkäälle on mahdollista kehittyä valmiiksi ulkomaailmaan ja olla riitävän vahva löytämään oma polku.
Vastoin kaikkea tätä olen kuullut kun huomattavan suuri määrä resursseja lastensuojelussa on käytetty siihen että pakotetaan että lapsi nukkuisi omassa sängyssä omassa huoneessa, imetys on lopetettava iässä x jne jne. "otamme huostaan jos imettää yli x ikäistä lasta". Ja ihan niinkuin äidin yöunet paranisi siitä että joka kerta vauvan herätessä ramppaa toiselle puolelle asuntoa, kun aiemmin taputteli vieressä nukkuvaa lasta. Vauvan äidin jaksaminen paranee kun tukiverkko antaa äidin nukkua päiväunet. Kertaan vielä: käytetään resursseja tähän. Vaikka niitä ei ole ja ne on niukkoja, niin tällaiseen niitä käytetään =O Tällaisten toimien edusta lapselle ei ole yhden yhtä tieteellistä lähdettä. Koska sitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti ajattelet että kun laitos on yksityisen toimijan, tämä yksityinen toimija ei millään tapaa "mainosta" toimintaansa?
Tämäpä se ongelma juuri on, tuollainen kummallinen sinisilmäisyys, yhdistettynä siihen että kuvitellaan tietävänsä kaikki parhaiten (valta tekee tämän) mikä "oikeuttaa" mielivaltaiset päätökset toisaalla.
Omat lastenhuoltolaitokset on alasajettu ulkoistamalla. Ulkoistaminen aikoinaan oikeutettiin jollain järjettömällä laskukaavalla että useampi käsi pussilla olisikin yhtäkkiä vähemmän rahaa menopuolella. Toki kuntien osaaminen on monella taholla niin heikkoa että joskus on pakkokin ulkoistaa. Nyt sitten ulkoistuspelissä kunnat saa entistä huonompaa palvelua, entistä kalliimmalla, eikä vaihtoehtoja ole.
Laitoksista käsittääkseni on pulaa eikä suinkaan sellaista ylitarjontaa, että niiden tarvitsisi kovin paljoa mainostaa. Ja luuletko sosiaalitoimen työntekijöiden todellakin olevan korruptoituneita, että joku laitoksen mainonta vaikuttaa kiireellisen sijoituksen päätökseen eikä se lapsen hyvinvoinnin vaara.
Tästä sinisilmäisyydestä juuri puhuin.
En tosiaankaan luule että yksittäinen sosiaalityöntekijä tekisi näistä kuntatason päätöksiä. Mutta on sosiaalityöntekijällekin eduksi olla sivistynyt. Tiedätkö mitä korruptio tarkoittaa? Suomea on joskus sanottu vähiten korruptoituneeksi maaksi. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Vihje, se ei tarkoita että _ei korruptiota_. Korruptio sentään on vain vuorenhuippu, kaikki jotenkin laillinen lobbaustoiminta muodostaa suuren osan. Inhimillistä toki, mutta ei useinkaan sen heikoimman edun mukaista. Otin tämän nyt esiin kun lasten teoreettisesta edusta eräillä tahoilla kovasti puhutaan.
Se mitä asiakirjoista on luettavissa, on että yksittäisen sosiaalityöntekijän osaaminen ei aina ole riittävällä tasolla. Ei tunneta lakia. Käytetään keittiöpsykologiaa, jonka pohjalta tehdään vapauteenkajoavia päätöksiä. Sosiaalityöntekijä ei ole psykologi ja sosiaalityöntekijän ei tule käyttää aikaa keksiäkseen ja kaivellakseen merkityksiä.
Laitospaikkojen tarvetta lisää muiden palvelujen alitarjonta. Oikeuden pöytäkirjoista on luettavissa tapauksista, joissa asiakkaalle tarjottu ensimmäinen kunnon tukipalvelu on ollut huostaanotto!! Tiedät itsekin ettei tämä mene lain mukaan, jos laki on sinulle tuttu (?). Tottakai tällöin sijoituspaikkoja "tarvitaan" lisää.
Toisekseen, laitospaikkojen tarjonnan pitäminen määrällisesti pienenä, on tehokas keino pitää hinnat korkeina. Laitoshoito ja kaikki ympärivuorokautinen hoito on niin kallis hoitomuoto aina että jokseenkin käsittämätöntä miten tämä saatu menemään läpi kultaisen standardin omaisena ratkaisuna kunnissa. Lähes MIKÄ TAHANSA on halvempaa. Kotipalvelukin oli lakkautettuna pitkään, ennenkuin laki pakotti taas tarjoamaan jotain muutakin palvelua kuin vapaudenriisto.
Mieti nyt itsekin, keksit varmasti jotain mitä systeemissä voisi parantaa? Miten rahankäyttöä voisi suunnata paremmin? Tarina kertoo että joku sosiaalityöntekijä oli käyttänyt aikaa kirjatakseen äidin makaronilaatikontekotaidoista, varmasti voidaan olla samaa mieltä että minkätahansa ainesosan laittaminen ensin tai viimeiseksi ei aiheuta vaaraa lapsen kasvuolosuhteille. TÄMÄ AIKA MIKÄ TÄLLAISTEN TURHUUKSIEN KIRJAAMISEEN MENEE, PITÄÄ KÄYTTÄÄ MUULLA TAVALLA. Ja makaronit eivät ole mikään psykologinen vertauskuva, jolla voisi arvioida äidin prioriteetteja.
Viime vuosina avohuollon kustannukset ovat laskeneet ja samaan aikaan sijaishuollon kustannukset kasvaneet melkein 200 miljoonalla! Sijaishuolto on kunnille kalleinta ja lisäksi monesti inhimillisesti lapselle julmaa, mikä on luettavissa oikeuden asiakirjoista. Inhimillistä kärsimystä ei voi kunnolla rahassa mitata (1500e puolestatoistavuodesta on naurettava summa) ja aivan käsittämätöntä kun kärsimyksen aiheuttajana on viranomainen jonka tulisi suojella!
Niin, mutta onko tämä lastensuojelun vika? Suomessa on 1990 -luvulta alkaen määrätietoisesti ajettu alas lasten hyvinvointipalveluita. Koululääkäreiden, kuraattorien, psykologien oppilasmäärät ovat räjähtäneet. Ko. henkilöiden ei ole mitenkään mahdollista tavata kaikkia oppilaita edes kerran. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saanti on romahtanut. Samaan aikaan aikuisten huono-osaisuus on muuttunut perinnölliseksi ja syrjäytyneiden lapsiperheiden määrä räjähtänyt. Lastensuojelu sitten niittää tämän politiikan karjaa ja tapaa koko ajan huonovointisempia lapsia ja perheitä äärimmäisen niukoilla resursseilla. Tästä syystä ne perheet kriisiytyvät niin pahasti ennen kuin sosiaalityöntekijää on edes nähty.
Olen nähnyt leikkikentällä kun 5-vuotiaat puolustautuu noin: "se oli toi toinen joka teki, joka aloitti jne." Aikuisilta odottaa muuta. Muut tahot eivät tuota sosiaalipalveluja. Tässä ketjussa aiheena lastensuojelun säästöt. Avopalveluja on karsittu niin että niiden kustannukset ovat laskeneet, sitä vastoin sijaishuoltoon käytetty rahamäärä on reilusti kasvanut samalla ajanjaksolla. Mielestäni resurssit suunnataan väärin. Kommettisi kuulostaa ihme huutelulta ja fokuksen suuntaamiselta pois asiasta ja kokonaisuudesta. Toivottavasti tämä on vain av-käytöstäsi, etkä harrasta samaa töissä.
Mitkä sinun mielestäsi ovat lastensuojelun avopalvelujen palveluita muut kuin sijaishuolto? Sellaisia mihin lastensuojelu itse voi vaikuttaa?
Mitääää?? Et kai ole sosiaalityöntekijä?? Suosittelen tutustumaan lähteisiin kiiresti jos olet. Esim lastensuojelun keskusliitto, thl, suomen laki.
Partalasten suojelussa ei säästellä.