Lue keskustelun säännöt.
Ocd koulussa
29.08.2018 |
Onko täällä muita lukiolaisia (tai muita koululaisia) joilla on ocd? Itse olen lukion ekalla ja ocd minulla on ollut monta vuotta, mutta täällä(kin) se on todella vaikeaa.. En usko että kukaan on huomannut mitään koska käyttäydyn normaalisti muiden seurassa mutta jos ahdistaa vetäydyn aikalailla omiin oloihini ja mietin vaan kamalia ajatuksia. Kavereita sain ennen helposti mutta nykyään en enää saa, en ole saanut täälläkään ainakaan vielä. Luulen kyllä että jos olisi asiat kunnossa, saisin kavereitakin - nyt en edes jaksa yrittää koska ahdistaa niin paljon ja keskityn vaan pitämään "perusasiat" kunnossa. Olisi niin paljon helpompaa voida keskittyä kouluun täysillä ja olla niin kuin ennen. Läksyjäkään en voi aina tehdä. Ketään muita? Tai onko jollain muita "ocd-kokemuksia"? Tämä ei ole yhtä tunnettu sairaus kuin vaikka masennus, ja en kehtaa puhua tästä ihmisille joilla tätä ei ole koska monet varmasti pitävät tätä hulluutena ja mulle annettaisiin mielisairaan leima. Juttu on se että (ainakin yleensä, aina en ole varma missä menee raja) tiedän varsin hyvin että ajatukseni ja oireeni ovat turhia, mutta jos sitä ei tee, ahdistus kasvaa liian isoksi. Taidan myös tietää syyn tähän, elämässäni on muutenkin jonkun verran stressiä ja vaikeutta nyt ja on kai jotenkin helpompaa keskittyä muuhun kun siihen oikeaan stressinaiheuttajaan.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Tulkaa nyt joku tänne :D
No moi. Ei mulla kyllä ole aavistustakaan tuosta sun ongelmasta, mutta tässä minä nyt olen. Nii.
Jaksamisia sinulle. Ihmisillä on kummallisia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yksinäisyys ei itseäsi haittaa niin ei kai tuossa mitään ongelmaa ole. Tai sitten vaan lähdet hakemaan apua ja sen "hullunleiman", sekään kun ei elämää pilaa tai vaikuta juuri mihinkään, voit opiskella yms. vaikka saisit noita diagnooseja lisää...
Sä vaikutat tosi kivalta.
Joo, voi jäädä kaverit saamatta lukiossa, tai mistäs minä tietäisin, mutta siis siitä mulla on paljon kokemusta että kaverit voi jäädä saamatta helposti ja monesta syystä.
Mutta toivottavasti löydät parit hyvät ystävät jostain muualta joskus. Mä ainakin olisin tosi iloinen jos mulla olisi sellainen ystävä kuin sä.
Tiedän ihmisiä joilla on tuo, kylläkin suht lievänä. He pärjäävät elämässään ihan hyvin, mutta onhan tuo pakonomainen käyttäytyminen ja jatkuva tarkistelu ärsyttävää. Välillä siitä tulee huomautettua, välillä vain antaa olla.
Esim. yksi pakkotoisto kaverilla on se että hänen pitää tauotta tarkistaa että kännykän lompakkokuoressa on kaikki kortit tallella. Ottaa siis puolen minuutin välein puhelimen käteensä, avaa kuoren, ja yksitellen sormeilee että onhan ajokortti, maksukortti, etukortti ja kelakortti tallessa. Laittaa puhelimen pois ja taas ottaa sen ja tarkistaa yksitellen että onhan kaikki tallessa. Mihinkään ne eivät ole voineet hävitä sinä aikana kun olemme vain istuneet pöydän ääressä juttelemassa.
En edes kerro siitä että onko hella päällä, hana kiinni tai jääkaapin tai asunnon ovi kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmisiä joilla on tuo, kylläkin suht lievänä. He pärjäävät elämässään ihan hyvin, mutta onhan tuo pakonomainen käyttäytyminen ja jatkuva tarkistelu ärsyttävää. Välillä siitä tulee huomautettua, välillä vain antaa olla.
Esim. yksi pakkotoisto kaverilla on se että hänen pitää tauotta tarkistaa että kännykän lompakkokuoressa on kaikki kortit tallella. Ottaa siis puolen minuutin välein puhelimen käteensä, avaa kuoren, ja yksitellen sormeilee että onhan ajokortti, maksukortti, etukortti ja kelakortti tallessa. Laittaa puhelimen pois ja taas ottaa sen ja tarkistaa yksitellen että onhan kaikki tallessa. Mihinkään ne eivät ole voineet hävitä sinä aikana kun olemme vain istuneet pöydän ääressä juttelemassa.
En edes kerro siitä että onko hella päällä, hana kiinni tai jääkaapin tai asunnon ovi kiinni.
Mä teen kaikkea tollasta. Ja koko ajan mun pitää tarkistaa että onhan mun avaimet mun taskussa. Mutta ei mulla mun mielestä oo jokin ihmeen "ocd". Mulla vaan ei oo elämää, mulla vaan on tylsää, mä oon vaan mökkihöperö, pää on vaan hajonnut koska ei kukaan järjissään pysy jos on aina yksin. Eli mä nyt en yhtään ymmärrä mikä ihme tuo "ocd" oikein on. Mutta eipä sillä väliä. Jokainen koditon (tai entinen koditon) on tuollainen. Eikä nekään oo "ocd", ne on vaan hajonneita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmisiä joilla on tuo, kylläkin suht lievänä. He pärjäävät elämässään ihan hyvin, mutta onhan tuo pakonomainen käyttäytyminen ja jatkuva tarkistelu ärsyttävää. Välillä siitä tulee huomautettua, välillä vain antaa olla.
Esim. yksi pakkotoisto kaverilla on se että hänen pitää tauotta tarkistaa että kännykän lompakkokuoressa on kaikki kortit tallella. Ottaa siis puolen minuutin välein puhelimen käteensä, avaa kuoren, ja yksitellen sormeilee että onhan ajokortti, maksukortti, etukortti ja kelakortti tallessa. Laittaa puhelimen pois ja taas ottaa sen ja tarkistaa yksitellen että onhan kaikki tallessa. Mihinkään ne eivät ole voineet hävitä sinä aikana kun olemme vain istuneet pöydän ääressä juttelemassa.
En edes kerro siitä että onko hella päällä, hana kiinni tai jääkaapin tai asunnon ovi kiinni.
Mä teen kaikkea tollasta. Ja koko ajan mun pitää tarkistaa että onhan mun avaimet mun taskussa. Mutta ei mulla mun mielestä oo jokin ihmeen "ocd". Mulla vaan ei oo elämää, mulla vaan on tylsää, mä oon vaan mökkihöperö, pää on vaan hajonnut koska ei kukaan järjissään pysy jos on aina yksin. Eli mä nyt en yhtään ymmärrä mikä ihme tuo "ocd" oikein on. Mutta eipä sillä väliä. Jokainen koditon (tai entinen koditon) on tuollainen. Eikä nekään oo "ocd", ne on vaan hajonneita ihmisiä.
Ocd on ahdistuneisuushäiriö. Niin, on olemassa tylsistyneitä, mökkihöperöitä ihmisiä ja kaikelle ei pidä keksiä diagnoosia, jotkut vaan on outoja ja ihmiset on erilaisia. Sitten on kyllä myös niitä joilla oikeasti on ocd joka haittaa elämää
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos yksinäisyys ei itseäsi haittaa niin ei kai tuossa mitään ongelmaa ole. Tai sitten vaan lähdet hakemaan apua ja sen "hullunleiman", sekään kun ei elämää pilaa tai vaikuta juuri mihinkään, voit opiskella yms. vaikka saisit noita diagnooseja lisää...
Se yksinäisyys just haittaa. Sattuu nähdä kun muut tekee juttuja joista ite tykkäisi ja joita itekin haluisi tehdä. Tuntuu että lukioaika menee pilalle kun ei ole kavereita, niinkun kävi yläasteellakin. Yläasteella mua joskus yritettiin saada mukaan mutta vaatiihan se ystävyys yritystä molemmilta puolilta. Juttu on se että haluan kavereita mutta sitten usein en myöhemmin mene mukaan koska "jos mua ei halutakaan" yms.
Ja mä saan apua, terapiaa ja lääkitys on. Ei se ole antanut mitään hullunleimaa koska eihän niistä asioista missään koulussa tarvi puhua
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä vaikutat tosi kivalta.
Joo, voi jäädä kaverit saamatta lukiossa, tai mistäs minä tietäisin, mutta siis siitä mulla on paljon kokemusta että kaverit voi jäädä saamatta helposti ja monesta syystä.
Mutta toivottavasti löydät parit hyvät ystävät jostain muualta joskus. Mä ainakin olisin tosi iloinen jos mulla olisi sellainen ystävä kuin sä.
Ihana kun sanoit noin :) Sopii toivoa että asiat nyt alkaa mennä paremmin
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yksinäisyys ei itseäsi haittaa niin ei kai tuossa mitään ongelmaa ole. Tai sitten vaan lähdet hakemaan apua ja sen "hullunleiman", sekään kun ei elämää pilaa tai vaikuta juuri mihinkään, voit opiskella yms. vaikka saisit noita diagnooseja lisää...
Se yksinäisyys just haittaa. Sattuu nähdä kun muut tekee juttuja joista ite tykkäisi ja joita itekin haluisi tehdä. Tuntuu että lukioaika menee pilalle kun ei ole kavereita, niinkun kävi yläasteellakin. Yläasteella mua joskus yritettiin saada mukaan mutta vaatiihan se ystävyys yritystä molemmilta puolilta. Juttu on se että haluan kavereita mutta sitten usein en myöhemmin mene mukaan koska "jos mua ei halutakaan" yms.
Ja mä saan apua, terapiaa ja lääkitys on. Ei se ole antanut mitään hullunleimaa koska eihän niistä asioista missään koulussa tarvi puhua
Ap
Jos kouluterkka tai koulupsykologi voisi etsiä sulle lukiosta toisen samanlaisen ja molempien luvalla esitellä teidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita lukiolaisia (tai muita koululaisia) joilla on ocd? Itse olen lukion ekalla ja ocd minulla on ollut monta vuotta, mutta täällä(kin) se on todella vaikeaa.. En usko että kukaan on huomannut mitään koska käyttäydyn normaalisti muiden seurassa mutta jos ahdistaa vetäydyn aikalailla omiin oloihini ja mietin vaan kamalia ajatuksia. Kavereita sain ennen helposti mutta nykyään en enää saa, en ole saanut täälläkään ainakaan vielä. Luulen kyllä että jos olisi asiat kunnossa, saisin kavereitakin - nyt en edes jaksa yrittää koska ahdistaa niin paljon ja keskityn vaan pitämään "perusasiat" kunnossa. Olisi niin paljon helpompaa voida keskittyä kouluun täysillä ja olla niin kuin ennen. Läksyjäkään en voi aina tehdä. Ketään muita? Tai onko jollain muita "ocd-kokemuksia"? Tämä ei ole yhtä tunnettu sairaus kuin vaikka masennus, ja en kehtaa puhua tästä ihmisille joilla tätä ei ole koska monet varmasti pitävät tätä hulluutena ja mulle annettaisiin mielisairaan leima. Juttu on se että (ainakin yleensä, aina en ole varma missä menee raja) tiedän varsin hyvin että ajatukseni ja oireeni ovat turhia, mutta jos sitä ei tee, ahdistus kasvaa liian isoksi. Taidan myös tietää syyn tähän, elämässäni on muutenkin jonkun verran stressiä ja vaikeutta nyt ja on kai jotenkin helpompaa keskittyä muuhun kun siihen oikeaan stressinaiheuttajaan.
Etsi kesäkuun Trendi, muistaakseni siinä oli Manuela Boskon kuva kannessa, ja lue se Henriikka Ylänneen tarina ocd:sta selviytymisestä. Siitä voit saada jotain tipsiä.
Mulle hoettiin aina koulussa, miten lukiossa sitten asiat muuttuvat paremmaksi ja siellä on mukavampia ihmisiä. P*** ollu, siellä oli kireämpi tunnelma kuin yläasteella ja vielä kuppikunnittuneimpaa kuin yläasteella. Vaihdoin kesken kaiken opistolle, ja sieltä löysin kavereita ja onnellisen itseni. Lukion kävin loppuun iltalukiossa, toimi hyvin., koska sielläkin jengi oli mukavampaa kuin päivälukiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap,
itellä ei oo ocd:ta (pikkusisarus tosin sairastaa sitä, sitä kautta tiiän hommasta jonkun verran) mut oon kans ekan vuoden lukiolainen ja halusin vaan tulla sanoon että vaikutat tosi kivalta ja toivon sulle onnee lukioon :'D Tavallaan fiilaan sua, koska mulla kans ollu/on jonkun verran mielenterveyden kans ongelmaa ja toi "hullun leiman" saaminen on jotain mitä itekki usein muille kertomisessa pelkään, joten et oo yksin! Ei mul mitään sen tärkeempää mut tsemppii ja jos juttuseuraa kaipaat ni ite ainaki juttelen mielellään :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita lukiolaisia (tai muita koululaisia) joilla on ocd? Itse olen lukion ekalla ja ocd minulla on ollut monta vuotta, mutta täällä(kin) se on todella vaikeaa.. En usko että kukaan on huomannut mitään koska käyttäydyn normaalisti muiden seurassa mutta jos ahdistaa vetäydyn aikalailla omiin oloihini ja mietin vaan kamalia ajatuksia. Kavereita sain ennen helposti mutta nykyään en enää saa, en ole saanut täälläkään ainakaan vielä. Luulen kyllä että jos olisi asiat kunnossa, saisin kavereitakin - nyt en edes jaksa yrittää koska ahdistaa niin paljon ja keskityn vaan pitämään "perusasiat" kunnossa. Olisi niin paljon helpompaa voida keskittyä kouluun täysillä ja olla niin kuin ennen. Läksyjäkään en voi aina tehdä. Ketään muita? Tai onko jollain muita "ocd-kokemuksia"? Tämä ei ole yhtä tunnettu sairaus kuin vaikka masennus, ja en kehtaa puhua tästä ihmisille joilla tätä ei ole koska monet varmasti pitävät tätä hulluutena ja mulle annettaisiin mielisairaan leima. Juttu on se että (ainakin yleensä, aina en ole varma missä menee raja) tiedän varsin hyvin että ajatukseni ja oireeni ovat turhia, mutta jos sitä ei tee, ahdistus kasvaa liian isoksi. Taidan myös tietää syyn tähän, elämässäni on muutenkin jonkun verran stressiä ja vaikeutta nyt ja on kai jotenkin helpompaa keskittyä muuhun kun siihen oikeaan stressinaiheuttajaan.
Etsi kesäkuun Trendi, muistaakseni siinä oli Manuela Boskon kuva kannessa, ja lue se Henriikka Ylänneen tarina ocd:sta selviytymisestä. Siitä voit saada jotain tipsiä.
Kiitti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elia kirjoitti:
Hei Ap,
itellä ei oo ocd:ta (pikkusisarus tosin sairastaa sitä, sitä kautta tiiän hommasta jonkun verran) mut oon kans ekan vuoden lukiolainen ja halusin vaan tulla sanoon että vaikutat tosi kivalta ja toivon sulle onnee lukioon :'D Tavallaan fiilaan sua, koska mulla kans ollu/on jonkun verran mielenterveyden kans ongelmaa ja toi "hullun leiman" saaminen on jotain mitä itekki usein muille kertomisessa pelkään, joten et oo yksin! Ei mul mitään sen tärkeempää mut tsemppii ja jos juttuseuraa kaipaat ni ite ainaki juttelen mielellään :D
Säkin vaikutat hei tosi kivalta, onnee sulleki lukioon! Ja juu, ymmärrän. Monet joilla ei oo kokemusta mielenterveysongelmista ei varmaan ymmärtäis ja tsemppiä :)
Ap
On lukiossa monia, joilla on ocd, erilaisia ja eriasteisia. Ei ihmistä hulluksi vaikka siltä voi itsestä välillä tuntua.
Tsemppiä, elämä kantaa!
Ei se tee ihmistä hullluksi, piti kirjoittamani.
Vierailija kirjoitti:
On lukiossa monia, joilla on ocd, erilaisia ja eriasteisia. Ei ihmistä hulluksi vaikka siltä voi itsestä välillä tuntua.
Tsemppiä, elämä kantaa!
Kiitos.
En ole enää lukiossa, mutta silloin kun olin, minua vaivasi ocd pahasti, ja yksinäinenkin olin. Pystyin koulussa hillitsemään näkyvät pakko-oireet, kuten käsien pesemisen (kotona sitten pesin käsiäni niin usein, että niiden iho oli rasvaamisesta huolimatta usein ihan kuiva). Pakkoajatuksien hillitseminen oli sitten paljon vaikeampaa. Arvelen, että minua vaivasi lukiossa lievä masennuskin pakkoajatusten ja yksinäisyyden takia, mutta siitä ei voi saada täyttä varmuutta, koska en koskaan hakenut apua mielenterveysongelmiini.
Pakko-oireet ja -ajatukset menivät kuitenkin lähes kokonaan ohi lukion loppupuolella. Oikeastaan ainoa ocd-oire, joka jäi pidemmäksi aikaa lukion jälkeen oli tarkistamispakko-oireet, mutta niiden kanssa pystyy elämään ihan hyvin. Olen kyllä myöhästynyt aika monta kertaa luennolta sen takia, että on pitänyt tarkistaa kymmeniä kertoja, että avain on taas repussa, mutta toisaalta enpähän ole koskaan unohtanut avainta kotiin :'D
Lukion jälkeen sain kavereita yliopistosta ja elämä muuttui muutenkin onnellisemmaksi. Toivottavasti sinullekin kävisi vielä yhtä hyvin :)
Tiedän kokemuksesta, että ocd:n kanssa eläminen voi olla hyvin raskasta, mutta löydät kyllä lopulta keinot päihittää pakkoajatukset! :)
Tulkaa nyt joku tänne :D