ero 15 v jälkeen. Syy: mies tyytyi ja se sitten myös näkyi suhteessa
En suosittele kenellekään. Tuloksena on itsetunto-ongelmia naiselle, joka ei koskaan saa kokea, että mies olisi oikeasti hänestä kiinnostunut ja välttävä suhde miehelle, joka hommaan lähti.
Kumpikaan osapuoli ei ole luonnehäiriöinen, ruma tai lihava, mikä lienee av:n tuntien oletus.
Kommentit (316)
Kaffepulla kirjoitti:
Mä luulen, että kyseessä ei ole se, etteikö riittävän tasokkaita kumppaneita löytyisi, vaan se, että tyytyjä ei osaa oikeasti rakastua/rakastaa. Sitten yritetään hampaat irvessä vääntää jotain parisuhdetta, huonoin seurauksin. Pahimmassa tapauksessa hankitaan lapsiakin.
Kuitenkin lopulta homma happanee käsiin. Ja sitten ongelmaksi nimetään se, että ollaan vain tyydytty, ja että jos oltaisiin saatu tasokkaampi kumppani, kaikki olisi hyvin.
Jos ihminen oikeasti kykenee rakastamaan, rakkaus löytää kohteen. Ja se kohde ei ole täydellinen, eikä edes välttämättä "tasokas", mutta ne tunteet ovat kuitenkin aitoja, ainutkertaisia ja voimakkaita. Sen vaan tietää, että juuri tämä ihminen on se oikea. Ei häntä edes vertaa toisiin. Vaikka kumppanin viat näkee, häntä rakastaa silti.
Nämä "tyytyjät" ovat oikeasti vaarallisia. He eivät osaa rakastaa.
Fiksu - kiitos ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
09u8 kirjoitti:
Nyt en ymmärrä. Mikä on ykkös/kakkos/kolmos... vaihtoehto ?? Eikö suhde käydä yksi kerrallaan läpi ? Ei minulla ainakaan ole ikinä ollut tilannetta että miettisin useamman kuin yhden ihmisen kohdalta sitä olenko suhteessa vai en ? Käsitän asian niin että jos ihminen ihastuu/rakastuu niin silloin kyseessä on AINA ainutlaatuinen ihminen kumppanina. Näin ollen en myöskään ymmärrä tuota tyytymistä ollenkaan. Siis jos kyseessä ei ole muita ongelmia, esim alkoholismia, mielenterveysongelmia jne. Näissä tilanteissa voi tulla kysymykseen tyytyminen - noiden ongelmien osalta siis.
Tämä oli varmaan noita naisten juttuja, kun suosituimpien naisten ympärillä kuhisi niitä kaikenlaisia prinssejä. Nykyään tuntuu olevan myös nuorten miestenkin juttu. Mutta olen samaa mieltä kanssasi; jokainen suhde käydään läpi yksi kerrallaan, kaikki ne lyhyemmätkin suhteet. Valitettavasti on sitten vielä niitä ihmisiä, jotka pitävät jonkinlaisia varasuhteita. Nuorilla tuntuu olevan tämä nykyään aika tavallista.
Minä olen ihan nelikymppinen nainen, joka joutui tuollaiseen tilanteeseen. Eron jälkeen en etsinyt mitään vakavaa, mutta kaipasin läheisyyttä ja seksiä. Työkavereissa oli kiva mies, jonka kanssa vietin välillä muutenkin aikaa ja jonka kanssa sovittiin friends with benefits suhteesta. Jossain vaiheessa minulla tuli enemmänkin tunteita mukaan, mutta hän ei halunnut vakavampaa suhdetta. Aloin katselemaan ja etsimään muita miehiä. Tapailin sitten ihan avoimesti muutamaa mielenkiintoista miestä samanaikaisesti, josta karsiutui yksi, joka sai minulle perhosia vatsaan ja jonka kanssa sitten halusin katsoa olisiko tästä enempäänkin. Mutta tässä vaihessa ystäväni kertoi, ettei kestä menettää minua ja oli huomannut itselläänkin olevan enemmän tunteita. Siinä sitten jouduin miettimään kumman valitsen...
Tämähän on tieteellisesti tutkittu että ainakaan nainen ei pysty olemaan pelkässä seksisuhteessa vaan alkaa kiintyä kumppaniinsa,joku hormonijuttu se muistaakseni oli.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.
Ei tyydy, luuserit tyytyvät.
Ai jokaisella miehellä on supermalli rinnallaan,en ole huomannut.
Ja supermalli on jokaisen miehen ykkösvaihtoehto? Etkö näyttäisi vähän huvittavalta, 20 cm lyhyempänä sitä supermallia?
Supermalleista haaveilevat jonnet, eivät miehet.
Mistä lähtien supermallit ovat olleet jättiläisiä, joilla on kasvuhormonin liikaeritystä?
205-senttinen nainen näyttäisi aika oudolta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Onneksi ymmärsin lopettaa suhteen vuoden jälkeen. Tulin siihen tulokseen, että seuraava saa olla kyllä todella minuun rakastunut mies, että lähden suhteeseen. Tai sitten olen mieluummin yksin.
Aika moni nainen saisi oikeasti rakastuneen miehen mutta eivät sellaista ota koska naisille on tärkeämpää saada hyvätasoinen mies.
Harvoin saa kuulla että nainen listaisi tärkeimmiksi kriteereiksi sen että mies olisi naisesta kiinnostunut vaan nainen luettelee että miehen pitää olla pitkä ja komea ja hyvässä työssä, tuollainen mies ei rakastu niin helposti.
Ei minun mieheni ainakaan ollut missään töissä, eikä mikään erityisen komeakaan, vaan ylipainoinen ja kaljuuntunut. Kuvittelin, että meillä olisi paljon yhteistä, mutta lopulta huomasin, että hän vaan tyytyy minuun, kun ei saanytkaan sitä naista, jonka olisi oikeasti halunnut. En enää ikinä suostu tuollaiseen kohteluun.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Mä luulen, että kyseessä ei ole se, etteikö riittävän tasokkaita kumppaneita löytyisi, vaan se, että tyytyjä ei osaa oikeasti rakastua/rakastaa. Sitten yritetään hampaat irvessä vääntää jotain parisuhdetta, huonoin seurauksin. Pahimmassa tapauksessa hankitaan lapsiakin.
Kuitenkin lopulta homma happanee käsiin. Ja sitten ongelmaksi nimetään se, että ollaan vain tyydytty, ja että jos oltaisiin saatu tasokkaampi kumppani, kaikki olisi hyvin.
Jos ihminen oikeasti kykenee rakastamaan, rakkaus löytää kohteen. Ja se kohde ei ole täydellinen, eikä edes välttämättä "tasokas", mutta ne tunteet ovat kuitenkin aitoja, ainutkertaisia ja voimakkaita. Sen vaan tietää, että juuri tämä ihminen on se oikea. Ei häntä edes vertaa toisiin. Vaikka kumppanin viat näkee, häntä rakastaa silti.
Nämä "tyytyjät" ovat oikeasti vaarallisia. He eivät osaa rakastaa.
Fiksu - kiitos ❤️
Tämä on niin totta! Tyytyjät eivät osaa rakastaa, näkevät vain joka puolella tasoja ja muuta turhaa soopaa.
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet levittävät itse miesvihaa ympärilleen sanomalla, että "kaveri tyytyi rumaan muijaan". Miettikää kuinka loukkaava kommentti? Miehet myös levittävät miesvihaa vähättelemällä miesten kokemaa seksuaalista häirintää sanomalla "ei mua vaan häiritsis jos isotissinen muija puristas munista".
Tässäkin ketjussa puhutaan suurimmaksi osin ulkonäöllisistä asioista, ikään kuin tavoittelemisen arvoinen nainen olisi supermalli.
Jos kaikki miehet kokisivat huippumallin (175 senttisen ja 50 kiloisen) naisen unelmiensa naiseksi, niin yhtäkään näistä naisista ei petettäisi koskaan tai vaihdettaisi toiseen. Jos taas "huippumalli" jättäisi miehen joka palvoo häntä, ei sekään johtuisi miehestä vaan siitä, että he eivät olleet sopivia toisilleen.
"Se saisi kenet tahansa" -kommentti on järjetön, sillä ihmisen parinvalintaa ei voi säädellä ulkopuolelta.
Usein sanotaan, että lyhyt nainen haluaa pitkän miehen tai pitkä mies "taskukokoisen" naisen.
Olen itsekin törmännyt miehiin jotka viehättyvät lyhyydestäni, mutta en määrittele itse miestä ulkonäöllisin kriteerein. Olen ollut kimpassa kestävyysurheilijan, salitreenajan ja sohvaperunan kanssa. Jokaisen kroppa ja pituus poikkesi toisistaan, yksi oli pitkä ja yksi lyhyempi.
Tällä hetkellä olen minun mittaani suhteutettuna sopivan pituisen miehen kanssa, jolla on samat intressit ja elämäntoiveet, kaikki halut kohtaavat.
En tietäisi kuinka hyvin tämä itselleni sopisi jos en olisi kokeillut muita miehiä. Ei exissä ole mitään vikaa, he eivät vaan olleet sopivia minulle.
Ärsyttää tällaiset pinnalliset kommentit, että kaikkien ihanneihminen on komea/kaunis. Juttelin mä Tinderissä yhden ikisinkun kanssa jolla oli niin tiukat kriteerit naisen suhteen, että kiinnostus lopahti samantien. Ei kannata määritellä ihannekumppaniaan liian tarkkaan, muuten jää helmet löytymättä.
ps. kaikkien kanssa ei tarvitse panna huomatakseen, että ei ole mun ihminen tuo.
Nuo huippumallit kyllä näyttää pääsääntöisesti enemmän nuorilta pojilta kuin naisilta. En ymmärrä miksi naiset aina luulee, että miehet haluaa sellaisen.
Niinpä. Ja kuka haluaa nuoren pojan vartaloa muistuttavan naisen, haluaako hän edes naisen.
Lähes kaikki opistoinssit Pohjanmaalla. Siksihän sinne raahataan vaihtareita ja työntekijöitä Aasiasta.
Ikää 50+, haluavat muutenkin ”pienen ihmisen”, lapsinaisvartalo kiihottaa? Bisnekset olleet/ovat Aasiassa. Nämä ovat pedareita - eri juttu.
Miesten pitäisi haluta kaapin kokoisia naisia?
Tai ihrakasoja?
Se on aika paljon tutkittu juttu, millaisista naisvartaloista miehet pitää. Sen voi ilmaista kahdella numerolla, 20 ja 0,7. Aiempi ei ole ikä.
Joopajoo
Aina välillä pohdin, miksi ihmiset eivät pidä raaasta totuudesta.
Tai miksi niin monen pitää puoltaa pedari-huutamista, ja muita yksipuolisia, tunteisiin perustuvia hölmöyksiä.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tieteellisesti ylivoimaisesti eniten miehiä viehättää tiimalasin muotoiset naiset, mutta naisten omaan silmään tutkimusten mukaan viehättävä nainen on hoikka.
Toisaalta... tiedättekö Freeones -pornosivuston? Siellä voi katsoa, kuka on milloinkin kaikkein haetuin pornotähti. Tällä hetkellä se taitaa olla Valentina Nappi. Hän ei ole laihaa nähnytkään. Pistää miettimään...
Hakevatko miehet hoikkaa naista, koska se on yhteiskunnallisesti tavoiteltavaa ja hyväksyttyä? Koneen äärellä kuitenkin r*nkataan reheville daameille...
Emme tiedä. Kenties on joku erilaisten sivusto, kenties naisten tai pariskuntien. Tai niitten, jotka arvosta "amatööri"kamaa eniten. Eli muut kun valtaosa miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Onneksi ymmärsin lopettaa suhteen vuoden jälkeen. Tulin siihen tulokseen, että seuraava saa olla kyllä todella minuun rakastunut mies, että lähden suhteeseen. Tai sitten olen mieluummin yksin.
Aika moni nainen saisi oikeasti rakastuneen miehen mutta eivät sellaista ota koska naisille on tärkeämpää saada hyvätasoinen mies.
Harvoin saa kuulla että nainen listaisi tärkeimmiksi kriteereiksi sen että mies olisi naisesta kiinnostunut vaan nainen luettelee että miehen pitää olla pitkä ja komea ja hyvässä työssä, tuollainen mies ei rakastu niin helposti.
Mistä näitä oikeasti rakastuneita miehiä löytää?
Ai näkökö se on suhteessa tärkeintä? Olettepa pinnallisia.Kyllä hyvä suhde koostuu paljon enemmän muista asioista kuin ihmisen ulkokuoresta. Kukaanhan ei ole täydellinen vaikka luuleekin olevansa.
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet levittävät itse miesvihaa ympärilleen sanomalla, että "kaveri tyytyi rumaan muijaan". Miettikää kuinka loukkaava kommentti? Miehet myös levittävät miesvihaa vähättelemällä miesten kokemaa seksuaalista häirintää sanomalla "ei mua vaan häiritsis jos isotissinen muija puristas munista".
Tässäkin ketjussa puhutaan suurimmaksi osin ulkonäöllisistä asioista, ikään kuin tavoittelemisen arvoinen nainen olisi supermalli.
Jos kaikki miehet kokisivat huippumallin (175 senttisen ja 50 kiloisen) naisen unelmiensa naiseksi, niin yhtäkään näistä naisista ei petettäisi koskaan tai vaihdettaisi toiseen. Jos taas "huippumalli" jättäisi miehen joka palvoo häntä, ei sekään johtuisi miehestä vaan siitä, että he eivät olleet sopivia toisilleen.
"Se saisi kenet tahansa" -kommentti on järjetön, sillä ihmisen parinvalintaa ei voi säädellä ulkopuolelta.
Usein sanotaan, että lyhyt nainen haluaa pitkän miehen tai pitkä mies "taskukokoisen" naisen.
Olen itsekin törmännyt miehiin jotka viehättyvät lyhyydestäni, mutta en määrittele itse miestä ulkonäöllisin kriteerein. Olen ollut kimpassa kestävyysurheilijan, salitreenajan ja sohvaperunan kanssa. Jokaisen kroppa ja pituus poikkesi toisistaan, yksi oli pitkä ja yksi lyhyempi.
Tällä hetkellä olen minun mittaani suhteutettuna sopivan pituisen miehen kanssa, jolla on samat intressit ja elämäntoiveet, kaikki halut kohtaavat.
En tietäisi kuinka hyvin tämä itselleni sopisi jos en olisi kokeillut muita miehiä. Ei exissä ole mitään vikaa, he eivät vaan olleet sopivia minulle.
Ärsyttää tällaiset pinnalliset kommentit, että kaikkien ihanneihminen on komea/kaunis. Juttelin mä Tinderissä yhden ikisinkun kanssa jolla oli niin tiukat kriteerit naisen suhteen, että kiinnostus lopahti samantien. Ei kannata määritellä ihannekumppaniaan liian tarkkaan, muuten jää helmet löytymättä.
ps. kaikkien kanssa ei tarvitse panna huomatakseen, että ei ole mun ihminen tuo.
Nuo huippumallit kyllä näyttää pääsääntöisesti enemmän nuorilta pojilta kuin naisilta. En ymmärrä miksi naiset aina luulee, että miehet haluaa sellaisen.
Niinpä. Ja kuka haluaa nuoren pojan vartaloa muistuttavan naisen, haluaako hän edes naisen.
Lähes kaikki opistoinssit Pohjanmaalla. Siksihän sinne raahataan vaihtareita ja työntekijöitä Aasiasta.
Ikää 50+, haluavat muutenkin ”pienen ihmisen”, lapsinaisvartalo kiihottaa? Bisnekset olleet/ovat Aasiassa. Nämä ovat pedareita - eri juttu.
Miesten pitäisi haluta kaapin kokoisia naisia?
Tai ihrakasoja?
Se on aika paljon tutkittu juttu, millaisista naisvartaloista miehet pitää. Sen voi ilmaista kahdella numerolla, 20 ja 0,7. Aiempi ei ole ikä.
Joopajoo
Aina välillä pohdin, miksi ihmiset eivät pidä raaasta totuudesta.
Tai miksi niin monen pitää puoltaa pedari-huutamista, ja muita yksipuolisia, tunteisiin perustuvia hölmöyksiä.
Jokainen tietää loogisen faktan lapsen muotoisen naisen kropasta fantasioivasta miehestä. Sen kieltäminen on juurikin tunteisiin perustuvaa hölmöilyä. Olisi kaikille reilumpaa myöntää ääneen että kyllä, minä olen tällä tavalla sairas.

Nämä ulkonäkö- ja supermallijankkaajat eivät selvästikään ole koskaan itse rakastuneet. Koska jos olisivat, he tajuaisivat, että rakastuminen ei ole siitä kiinni näyttääkö vastapuoli supermallilta.

Onkohan tämä yritys olla nokkela ja hauska, vai argumentti. Oli kumpi vaan, se ei nyt auttanut pohdintaa.

Sivusta: en tiedä, mutta oikeassahan tuo on.
Ohis.

Oletko sinä se M35 joka ei saa, jolle Tinderi ei toiminut eikä mikään muukaan?
Ei toi mielistely auta sinua yhtään siinä asiassa.

Edes ensimmäisessä lauseessa ei ole mitään järkeä. "...tietää loogisen faktan.... fantasioivasta miehestä." Tottakai kaikki ymmärtää mitä tarkoitetaan, mutta se on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.
Eivät kaikki saakaan. Olen itse tyytyväinen yksin enkä ottaisi ketään, keneen pitäisi tyytyä/joka tyytyisi minuun. Kyllä sen huomaa onko toinen tosissaan. Itse myös kerron sen verran selvästi, mitä haluan, että tyytyjät ovat itse tajunneet poistua.
Aina on tämä minun vaihtoehtoni.
ap
Mutta 15 vuotta kuitenkin olit tällaisessa suhteessa. Mielenkiintoinen logiikka.
Äläkä nyt ap:tä ala haukkumaan. Mielestäni kertoi alun perin sivustakatsojan roolista ja keskusteluja on ollut ihan mielenkiintoinen. Valitettavasti tässä lopussa se on mennyt turhan ulkonäköpainotteiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet levittävät itse miesvihaa ympärilleen sanomalla, että "kaveri tyytyi rumaan muijaan". Miettikää kuinka loukkaava kommentti? Miehet myös levittävät miesvihaa vähättelemällä miesten kokemaa seksuaalista häirintää sanomalla "ei mua vaan häiritsis jos isotissinen muija puristas munista".
Tässäkin ketjussa puhutaan suurimmaksi osin ulkonäöllisistä asioista, ikään kuin tavoittelemisen arvoinen nainen olisi supermalli.
Jos kaikki miehet kokisivat huippumallin (175 senttisen ja 50 kiloisen) naisen unelmiensa naiseksi, niin yhtäkään näistä naisista ei petettäisi koskaan tai vaihdettaisi toiseen. Jos taas "huippumalli" jättäisi miehen joka palvoo häntä, ei sekään johtuisi miehestä vaan siitä, että he eivät olleet sopivia toisilleen.
"Se saisi kenet tahansa" -kommentti on järjetön, sillä ihmisen parinvalintaa ei voi säädellä ulkopuolelta.
Usein sanotaan, että lyhyt nainen haluaa pitkän miehen tai pitkä mies "taskukokoisen" naisen.
Olen itsekin törmännyt miehiin jotka viehättyvät lyhyydestäni, mutta en määrittele itse miestä ulkonäöllisin kriteerein. Olen ollut kimpassa kestävyysurheilijan, salitreenajan ja sohvaperunan kanssa. Jokaisen kroppa ja pituus poikkesi toisistaan, yksi oli pitkä ja yksi lyhyempi.
Tällä hetkellä olen minun mittaani suhteutettuna sopivan pituisen miehen kanssa, jolla on samat intressit ja elämäntoiveet, kaikki halut kohtaavat.
En tietäisi kuinka hyvin tämä itselleni sopisi jos en olisi kokeillut muita miehiä. Ei exissä ole mitään vikaa, he eivät vaan olleet sopivia minulle.
Ärsyttää tällaiset pinnalliset kommentit, että kaikkien ihanneihminen on komea/kaunis. Juttelin mä Tinderissä yhden ikisinkun kanssa jolla oli niin tiukat kriteerit naisen suhteen, että kiinnostus lopahti samantien. Ei kannata määritellä ihannekumppaniaan liian tarkkaan, muuten jää helmet löytymättä.
ps. kaikkien kanssa ei tarvitse panna huomatakseen, että ei ole mun ihminen tuo.
Nuo huippumallit kyllä näyttää pääsääntöisesti enemmän nuorilta pojilta kuin naisilta. En ymmärrä miksi naiset aina luulee, että miehet haluaa sellaisen.
Niinpä. Ja kuka haluaa nuoren pojan vartaloa muistuttavan naisen, haluaako hän edes naisen.
Lähes kaikki opistoinssit Pohjanmaalla. Siksihän sinne raahataan vaihtareita ja työntekijöitä Aasiasta.
Ikää 50+, haluavat muutenkin ”pienen ihmisen”, lapsinaisvartalo kiihottaa? Bisnekset olleet/ovat Aasiassa. Nämä ovat pedareita - eri juttu.
Miesten pitäisi haluta kaapin kokoisia naisia?
Tai ihrakasoja?
Se on aika paljon tutkittu juttu, millaisista naisvartaloista miehet pitää. Sen voi ilmaista kahdella numerolla, 20 ja 0,7. Aiempi ei ole ikä.
Joopajoo
Aina välillä pohdin, miksi ihmiset eivät pidä raaasta totuudesta.
Tai miksi niin monen pitää puoltaa pedari-huutamista, ja muita yksipuolisia, tunteisiin perustuvia hölmöyksiä.
Jokainen tietää loogisen faktan lapsen muotoisen naisen kropasta fantasioivasta miehestä. Sen kieltäminen on juurikin tunteisiin perustuvaa hölmöilyä. Olisi kaikille reilumpaa myöntää ääneen että kyllä, minä olen tällä tavalla sairas.
Onkohan tämä yritys olla nokkela ja hauska, vai argumentti. Oli kumpi vaan, se ei nyt auttanut pohdintaa.
Sivusta: en tiedä, mutta oikeassahan tuo on.
Ohis.
Edes ensimmäisessä lauseessa ei ole mitään järkeä. "...tietää loogisen faktan.... fantasioivasta miehestä." Tottakai kaikki ymmärtää mitä tarkoitetaan, mutta se on eri asia.
Pilkunnussinta on turhaa kun fakta kävi selväksi. Pedot ovat petoja. Se pitäisi itse myöntää itselleen.

Ei minulla tarvitse mielistellä ketään. Itse en ainakaan koe kiinnostavana mitään alipainoisia pojilta näyttäviä supermalleja. Jos pelkästään ulkonäöstä puhutaan tässä.

Petoko se siellä vikisee ja vaanii?
Ihmeen kauan sinulla kuitenkin kesti keksiä tämä asia.