Miksi ihminen rakastuu johonkin niin kovasti?

Niin ja miksi joihinkin rakastuminen on sellaista sydämet silmissä leijailua, ja joidenkin kanssa menee ihan matkoille?

Siis ei ihminen rakastu kuin kolme kertaa oikeasti elämän aikana. Ekan kerran nyt rakastuu vähän helpommin. Toisella kertaa ei enään kovin helposti ja viimeinen kerta on työn takana eli melkein saa elää kauan yhdessä ennen kuin se tapahtuu. Eli vaikka sitä näkis sitten 50 vuotiaana ihan näköisen naisen niin se on vaan rakkaudeton ihastuminen. Itse olen melkein 30 ja en osaa sanoa miltä se rakkaudeton ihastuminen tuntuu mutta siinä on vissiin se järki kuitenkin enemmän tallella. Toki on ihmisiä jotka ei rakastu koskaan tai jotka rakastuu 100 kertaa. Itse en usko että olen vielä rakastunut koska kohtelin edellistäkin kovin erikoisesti. Olin hänelle toinen. Joten oli hän varovainen mutta sanoi ettei enään minun jälkeeni. Saa nähdä.

Mulla on sellainen näkemys, että rakastuessa antaa itselleen luvan rakastua. Siihen voi liittyä esim. vakuuttuneisuus siitä, että tältä toiselta saa hyvää vastarakkautta ja muuta hyvää elämäänsä. Tai ihan vaan on niin tylsistynyt elämäänsä, että ajattelee siksi että ei sen niin väliä vaikka tulis ongelmiakin tästä, olen valmis, antaa palaa.

Siinä kohtaa kun tuntee voimakasta vetoa toiseen, siinä kohtaa on lupa antaa itsensä rakastua tai sitten voi ohittaa tietoisesti asian rakastumatta.

Näin se menee mielestäni mulla, olen kyllä muutenkin harkitseva ja hyvin itseni kontrolloiva ihminen.

Ihmisen aivoissa kai vaan tapahtuu jokin kemiallinen reaktio, kun näkee tai ajattelee rakastettuaan. Ehkä rakastuminen kuuluu ihmisen alkukantaiseen vaistoihin. Voimakas reaktio tulee, jotta ihminen tietää pysyä lähellä ihmistä, jonka kanssa tuntee olonsa turvalliseksi? Tai jonka kanssa voi saada terveitä jälkeläisiä? Ei voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen näkemys, että rakastuessa antaa itselleen luvan rakastua. Siihen voi liittyä esim. vakuuttuneisuus siitä, että tältä toiselta saa hyvää vastarakkautta ja muuta hyvää elämäänsä. Tai ihan vaan on niin tylsistynyt elämäänsä, että ajattelee siksi että ei sen niin väliä vaikka tulis ongelmiakin tästä, olen valmis, antaa palaa.

Siinä kohtaa kun tuntee voimakasta vetoa toiseen, siinä kohtaa on lupa antaa itsensä rakastua tai sitten voi ohittaa tietoisesti asian rakastumatta.

Näin se menee mielestäni mulla, olen kyllä muutenkin harkitseva ja hyvin itseni kontrolloiva ihminen.

Eksistentialistiseen ajatteluun taipuvaisena allekirjoitan tämän. Kaikki elämässä on valintoja, myös tunteet. Kun kiinnostus ja ihastus heräävät, sitä itse valitsee, miten syvälle sallii mielensä heittäytyä.

Mulla täysin hulluuskierteessä oma meininki, osaisipa lopettaa. Vastapuolesta ei vaan vielä tiedä, mitä se miettii, joten tilanteen avoimuus ja kaikki miljoonat ehkät vaan ruokkii hulluutta. Täältä pilvistä tullaan varmaan rytinällä alas vielä, mutta mitä sitten.

Kemia. Feromonit. Tapa. Yleistys.