Kertoisitteko työnantajalle raskaudesta tässä tilanteessa?
Minulla on määräaikainen työsopimus. Jatkosta keskustellaan muutaman kuukauden päästä, ja seuraavan sopimuksen tulisi olla vakituinen. Jatkokeskustelun aikoihin olen 4. kuulla raskaana. Olemme pieni organisaatio, helppo siis aina perustella asioita taloudellisesta näkökulmasta, vaikka tiedän kyllä, että rahatilanne organisaatiossa on tällä hetkellä erittäin hyvä.
Olen yleensä rehellinen ja rehti, ja tuntuisi oikealta sanoa raskaudesta jo hyvissä ajoin. Mutta toisaalta en haluaisi, että he alkaisivat etsimällä etsiä syitä, miksi eivät jatka sopimustani. Pelkään, että he potkaisivat minut pihalle taloudellisista syistä, mutta keksisivät jonkun laillisemman ja paremman kuuloisen verukkeen asialle. Työni olen aina tehnyt erinomaisesti enkä usko, että tilalleni löytyisi nopeasti yhtä hyvää tai parempaa tekijää.
Kannattaisko mun sanoa asiasta keskustelussa tai sitä ennen ollakseni rehellinen? Jos en sano raskaudesta ja jatko luvataan suullisesti, sopimusta ei silti varmasti allekirjoiteta heti, vaan vasta ensi vuoden puolella, kun raskaus jo varmasti näkyy. Jos en kerro raskaudesta, kannattaako mun pyytää, että voitaisko heti allekirjoittaa se sopimus? Mutta olis myöskin tosi noloa heti sen jälkeen paljastaa ns. vilunkipeli ja kertoa uutiset...
Kamppailen tässä rehellisyyden ja omien etujeni edelle laittamisen välillä :/ äitiysrahani olisi hieman parempi, jos saisin jatkosopimuksen. Mutten olen raskauden viimeiset 2kk työttömänä.
P.s. en ole edes aivan varma, haluanko oikeasti jatkaa kyseisessä työpaikassa pitkällä tähtäimellä. Pomot on sen verran kusipäitä välillä.
Mitä mieltä? Itse kallistun rehellisyyden puolelle - jos mua ei enää haluta pitää, niin niin sen sitten kuuluu olla. Mutta kaverini, joiden kanssa olen asiat jutellut, ovat sitä mieltä, ettei todellakaan kannata kertoa.
Kiitos jo etukäteen vinkeistänne :)
Kommentit (157)
Korvaamaton ja hyvä (paras) työntekijä, jolla on kusipää pomo.
Onkohan pomo samaa mieltä? Itse toimisin rehellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse työnantaja ja arvostan rehellisyyttä.
Meillä työntekijä oli samassa tilanteessa ja kertoi. En antanut hänelle sitä työtä mitä aluksi suunnittelin vaan toisen ja kerroin että hänellä on paikka firmassamme jos haluaa palata.
Olet toiminut laittomasti.
Jaahas, kerro ihmeessä miten?
Olet syrjinyt työntekijää raskauden vuoksi.
No en ole.
Kirjoitit, että et antanut työntekijälle sitä työtä mitä aluksi suunnittelit. Jos päätöksesi johtui työntekijän raskaudesta, kyseessä on syrjintä.
En antanut sitä hänelle koska hän ei sitä halunnut sen jälkeen kun tarjosin toista työtä.
Ihan yhteisymmärryksessä puhuttiin ja kerroin mitä kys. projektiin kuului (matkustelua, pitkiä työpäiviä) ja kerroin että sitten on myös se mahdollisuus että koulutan hänet osaksi toista tiimiä missä voi jatkaa kun/jos palaa töihin.
Ihania ootte kun autatte <3 on tullut mielipiteitä aika laidasta laitaan, mielenkiintoista! En tosin vieläkään ole varma, mitä teen, mutta teidän pohdinnat varmasti auttaa päätöksenteossa.
Itse en kertoisi, mutta en myöskään hiillostaisi vakisopimuksen kanssa. Katsoisin, miten asiat menevät. Jos raskauden näkymisen vuoksi sopimus jää tekemättä, niin en arvostaisi tuollaista työnantajaa paikkana, johon kannattaa jäädä.
Voi kunpa vanhempain kustannukset alettaisiin automaationa kustantaa kaikilta työnantajilta, miehiltä ja naisilta niin loppuisi naisia syrjivä systeemi..onhan ne isätkin lapset tehneet..Ja joo tiedän..nyt älähtää lapsettomat(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse työnantaja ja arvostan rehellisyyttä.
Meillä työntekijä oli samassa tilanteessa ja kertoi. En antanut hänelle sitä työtä mitä aluksi suunnittelin vaan toisen ja kerroin että hänellä on paikka firmassamme jos haluaa palata.
Olet toiminut laittomasti.
Jaahas, kerro ihmeessä miten?
Olet syrjinyt työntekijää raskauden vuoksi.
No en ole.
Kirjoitit, että et antanut työntekijälle sitä työtä mitä aluksi suunnittelit. Jos päätöksesi johtui työntekijän raskaudesta, kyseessä on syrjintä.
En antanut sitä hänelle koska hän ei sitä halunnut sen jälkeen kun tarjosin toista työtä.
Ihan yhteisymmärryksessä puhuttiin ja kerroin mitä kys. projektiin kuului (matkustelua, pitkiä työpäiviä) ja kerroin että sitten on myös se mahdollisuus että koulutan hänet osaksi toista tiimiä missä voi jatkaa kun/jos palaa töihin.
Entä jos sinulla ei olisi ollut paikkaa auki toisessa tiimissä?
Vierailija kirjoitti:
Korvaamaton ja hyvä (paras) työntekijä, jolla on kusipää pomo.
Onkohan pomo samaa mieltä? Itse toimisin rehellisesti.
Haha :D
Kukaan ei varmasti ole korvaamaton. Tämä onkin itse asiassa pomoni motto, jota hän toistelee aina tilaisuuden tullen. Mukavaa työilmapiirille :))))
Itse asiassa tulen pomopariskunnan kanssa työasioissa hyvinkin juttuun. Lähinnä ärsyttää, miten he kohtelevat n. puolia työntekijöistämme: vähättelevät, luovat turhia paineita ja puhuvat todella törkeästi ja alentavasti. Vaikka itse heidän kanssaan pärjäänkin, en tiedä, haluanko pitkällä tähtäimellä työskennellä tuollaisten ihmisten kanssa. Mutta tämä menee jo offtopiciksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen itse työnantaja ja arvostan rehellisyyttä.
Meillä työntekijä oli samassa tilanteessa ja kertoi. En antanut hänelle sitä työtä mitä aluksi suunnittelin vaan toisen ja kerroin että hänellä on paikka firmassamme jos haluaa palata.
Miksi alapeukkuja näin paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse työnantaja ja arvostan rehellisyyttä.
Meillä työntekijä oli samassa tilanteessa ja kertoi. En antanut hänelle sitä työtä mitä aluksi suunnittelin vaan toisen ja kerroin että hänellä on paikka firmassamme jos haluaa palata.
Olet toiminut laittomasti.
Jaahas, kerro ihmeessä miten?
Olet syrjinyt työntekijää raskauden vuoksi.
No en ole.
Kirjoitit, että et antanut työntekijälle sitä työtä mitä aluksi suunnittelit. Jos päätöksesi johtui työntekijän raskaudesta, kyseessä on syrjintä.
En antanut sitä hänelle koska hän ei sitä halunnut sen jälkeen kun tarjosin toista työtä.
Ihan yhteisymmärryksessä puhuttiin ja kerroin mitä kys. projektiin kuului (matkustelua, pitkiä työpäiviä) ja kerroin että sitten on myös se mahdollisuus että koulutan hänet osaksi toista tiimiä missä voi jatkaa kun/jos palaa töihin.
Entä jos sinulla ei olisi ollut paikkaa auki toisessa tiimissä?
Jos jos jos. Mitä järkeä jossitella?
Eri

Ei minulla ollutkaan vaan loim sen koska se hyödytti molempia.
Sain pitää hyvän ja rehellisen työntekijän eikä aiheutunut kuluja uudelleenkouluttamisesta.
Molemmat olimme/olemme tyytyväisiä ratkaisuun. Työntekijä palasi vuoden alussa töihin ja uuden työtehtävien takia hänellä on myös mahdollisuus tehdä lyhennettyä työpäivää ja etätyötä.
Vierailija kirjoitti:
Raskauden perusteella syrjiminen on laitonta. Perhetilanne ei saa vaikuttaa rekrytointiin.
Älä kerro työnantajalle. Kun neuvottelet jatkosta, pyri saamaan lupaus sähköpostilla tai muuten todennettavissa olevalla tavalla.
Tää sähköpostivinkki oli kyllä melkoisen fiksu. Kiitos, harkitsen :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus pätee vain silloin, kun sen pystyy todistamaan joku kolmas paikalla ollut.
Keskustelussa tulee olemaan paikalla lisäkseni pomoni (osaston johtaja, joka on btw organisaation johtajan kanssa parisuhteessa) sekä HR-päällikkömme, jonka kanssa olemme melko hyviä ystäviä. En tiedä, olisiko hän tilanteen vaatiessa puolellani suullisen sopimuksen todistajana, vai taipuisiko pomopariskunnan paineen alla...
Ap
Pomopariskunta kuulostaa pahalta, varmaan pitävät epärehellisestikin toistensa puolta. Tuskin kaveri uskaltaa puolustaa...
Ottaisin liittoon yhteyttä ja kysyisin neuvoa.
Kannatan rehellisyyttä, mutta jos pomot ovat itse kieroja...en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän siinä on ne vuoden 2016 verotulot tai 6kk tulot.
Oot vaan rehellinen. Jo et saa paikkaa, eipähän oo kiire laittaa lasta hoitoon vaan saat nauttia siitä ajasta.
Ja mihin sitten palata? Jos ap:lla mies, voihan hän olla vuorostaan kotona. Ei se niin mene, että nainen pois kotoa ja lapsi hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus pätee vain silloin, kun sen pystyy todistamaan joku kolmas paikalla ollut.
Keskustelussa tulee olemaan paikalla lisäkseni pomoni (osaston johtaja, joka on btw organisaation johtajan kanssa parisuhteessa) sekä HR-päällikkömme, jonka kanssa olemme melko hyviä ystäviä. En tiedä, olisiko hän tilanteen vaatiessa puolellani suullisen sopimuksen todistajana, vai taipuisiko pomopariskunnan paineen alla...
Ap
Siis pieni organisaatio, jossa on HR-päällikkö?
Minä olen töissä pienessä organisaatiossa, meitä on 48 työntekijää eikä todellakaan ole erikseen HR-päällikköä. Pomoja on tasan 3 kpl ja heistäkin 2 tekee myös suorittavaa työtä tuotannossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse työnantaja ja arvostan rehellisyyttä.
Meillä työntekijä oli samassa tilanteessa ja kertoi. En antanut hänelle sitä työtä mitä aluksi suunnittelin vaan toisen ja kerroin että hänellä on paikka firmassamme jos haluaa palata.
Olet toiminut laittomasti.
Jaahas, kerro ihmeessä miten?
Olet syrjinyt työntekijää raskauden vuoksi.
Missä kohtaa tuossa on syrjintä?
Rehellisyys ja avoimuus kannattaa loppupeleissä.
Voi olla että saat pysyvän sopimuksen. Mutta pomosi ei unohda tapaa jolla sen sait, eikä enää luota sinuun. Työilmapiiri on pilalla. Ja jos ikinä firmassa on pienentäkään syytä henkilökuntaa vähentää niin tiedät kyllä kuka lähtee ensimmäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus pätee vain silloin, kun sen pystyy todistamaan joku kolmas paikalla ollut.
Keskustelussa tulee olemaan paikalla lisäkseni pomoni (osaston johtaja, joka on btw organisaation johtajan kanssa parisuhteessa) sekä HR-päällikkömme, jonka kanssa olemme melko hyviä ystäviä. En tiedä, olisiko hän tilanteen vaatiessa puolellani suullisen sopimuksen todistajana, vai taipuisiko pomopariskunnan paineen alla...
ApPomopariskunta kuulostaa pahalta, varmaan pitävät epärehellisestikin toistensa puolta. Tuskin kaveri uskaltaa puolustaa...
Ottaisin liittoon yhteyttä ja kysyisin neuvoa.
Kannatan rehellisyyttä, mutta jos pomot ovat itse kieroja...en tiedä.
Kiitos pohdinnoistasi! Pomopariskunta on todellakin huono lähtökohta tasa-arvoiselle kohtelulle (ainakin meidän organisaation tapauksessa...) ja organisaation pomo on todellakin kieroista kieroin, raha on aina ykkösprioriteetti ja siitä pidetään kiinni, vaikka kaikki muu murtuisi ympärillä. Siksi aloinkin ylipäätään pohtia, josko en kertoisikaan raskaudesta, vaikka yleensä minäkin kannatan rehellisyyttä. En ole varma, onko tämä pomopariskunta ansainnut rehellisyyttäni ja reilua kohtelua, jos he kohtelevat monia työntekijöitään huonosti...
Pitänee ottaa liittoon yhteyttä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus pätee vain silloin, kun sen pystyy todistamaan joku kolmas paikalla ollut.
Keskustelussa tulee olemaan paikalla lisäkseni pomoni (osaston johtaja, joka on btw organisaation johtajan kanssa parisuhteessa) sekä HR-päällikkömme, jonka kanssa olemme melko hyviä ystäviä. En tiedä, olisiko hän tilanteen vaatiessa puolellani suullisen sopimuksen todistajana, vai taipuisiko pomopariskunnan paineen alla...
ApPomopariskunta kuulostaa pahalta, varmaan pitävät epärehellisestikin toistensa puolta. Tuskin kaveri uskaltaa puolustaa...
Ottaisin liittoon yhteyttä ja kysyisin neuvoa.
Kannatan rehellisyyttä, mutta jos pomot ovat itse kieroja...en tiedä.Kiitos pohdinnoistasi! Pomopariskunta on todellakin huono lähtökohta tasa-arvoiselle kohtelulle (ainakin meidän organisaation tapauksessa...) ja organisaation pomo on todellakin kieroista kieroin, raha on aina ykkösprioriteetti ja siitä pidetään kiinni, vaikka kaikki muu murtuisi ympärillä. Siksi aloinkin ylipäätään pohtia, josko en kertoisikaan raskaudesta, vaikka yleensä minäkin kannatan rehellisyyttä. En ole varma, onko tämä pomopariskunta ansainnut rehellisyyttäni ja reilua kohtelua, jos he kohtelevat monia työntekijöitään huonosti...
Pitänee ottaa liittoon yhteyttä!
Ap
Entä jos pomopariskunnan ykkösprioriteetti ei olisi raha vaan vaikka viihtyminen töissä? Olisitko valmis tekemään töitä 1500 e/kk palkalla (vaikka muualla maksettaisiin samasta työstä 4500 e/kk), koska pomopariskunta panostaa nimenomaan siihen, että on mukavaa eikä siihen, että saadaan rahaa palkanmaksuun.
En pomona koskaan lupaa jatkoa sähköpostilla! Jos asiaa kysytään, vastaan ympäripyöreästi, että "tätä tullaan tarkastelemaan seuraavan kvartaalin tulosten tultua" eli en myönnä enkä kiellä.
Miksi et antanut hänelle paikkaa?